Sormuksen hankkiminen

Vain mies

Nyt naiset Teillä olisi hyvä tilaisuus auttaa pulaan joutunutta miestä.

Mitä tehdä sormusten kanssa? Se on kait selvä, että nainen haluaisi kihlasormuksen kosinnan yhteydessä? Sormuksen tulisi olla juuri sopiva ja tyttöni mielestä niin kaunis, että hän haluaa pitää sitä vasemmassa nimettömässään (jos muut asiat toimii) lopun elämäänsä.

Millä ihmeellä pystyn hankkimaan sopivan sormuksen? En kuitenkaan halua pilata kosinnan ainutkertaisuutta utelemalla läpinäkyvästi, millaisen sormuksen hän haluaisi, timanttia vai ei jne. Kosinta tulee yllätyksenä tyttöystävälleni, on kuitenkin odottanut sitä jo pitkään (suunnitteli jopa karkauspäivän hyväksikäyttöä kyllästyessään minun saamattomuuteeni).

Eli siis varsinainen kysymys kuuluu, miten Te haluaisitte tai olette sormuksenne saanut? Yllättävästi kosinnan yhteydessä vai käymällä yhdessä hankkimassa kosinnan jälkeen?

Muutkin vinkit tähän tilanteeseen/aihepiiriin olisivat tervetulleita.

(Koska kaikkia kiinnosta näille sivuille kirjoittavien ikä, niin kerron, että olen 29 vuotias ja seurustellut tyttöystäväni kanssa kohta kuusi vuotta vuotta. Tämä kerrottuna siksi, etten halua neuvoja luokkasormusten vaihtamisesta.)

9

5780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alannah

      Jos kyseessä on kerran oikea kosinta, eikä tämä niin prkleen muodikas "kihloihin pyynti", kuten olin ymmärtävinäni, eli myös sormukseen on tarkoitus vähän satsata?

      Voit aivan hyvin kosia tyttöystävääsi ja hankitte sormuksen vasta sitten. Tulee taatusti valittua mieluisa sormus.
      Kun aiot vähän panostaa kosintaankin, niin en usko tyttöystäväsi pahastuvan jos kerrot jättäneesi sormuksen tietentahtoen hankkimatta, koska haluat hänelle juuri sen upeimman. ;)

      Meillä kosinta tuli esitettyä vähän tökstöks meiningillä ja pikkuisen "vahingossa" tuli tunnustettua, että "hei, mä haluaisin sut omakseni", niin luonnollisesti sormukset hankittiin vasta jälkeen päin.
      siinä oli oma romantiikkansa olla muikean onnellinen avioliittolupauksen antamisesta ja sitten kierrellä kauppoja, että sopivat sormukset löytyivät. :)
      Sitä paitsi, se metsästys kesti monta päivää. Ja varmaankin viitisenkymmentä sovitettua erilaista sormusta. Lopulta kummankin sormukset löytyivät eri kaupoista ja eri päivinä. :)
      Mutta olivat mieluisat ja hieman erikoiset kihloiksi. Kummallakin "oman näköinen".

      Onnea kosintaasi!

      (vastapainoksi ja mukakihloihin myös kyllästyneenä kerron olevani pian 28, ja kihlaustani seurasi naimisiin meno sovitusti kosintaa seuraavana vuonna, elikäs nyt tulevana kesänä tulee vuosi aviossa:)

      • Vain mies

        ... vastauksestasi.
        Se tuki omaa suunnitelmaani.

        Onnea tarvitaanki ja jos huonosti käy, niin täytyy olla iloinen, että ens talvena ei ainakaan palele sormia :)


    • Vic

      Olen samaa mieltä, että sormustakin tärkeämpää on se itse kosinta ja kuinka se tapahtuu. Siinä vaiheessa kun mies katsoo suoraan silmiin ja lausuu ne "maagiset" sanat, niin on jo niin liikuttunut ja ikionnellinen (tietty mikäli mies on Se Oikea:), ettei varmasti haikaile ensimmäisenä sormuksen perään. Minun sormeeni tosin pujotettiin silloin ns. väliaikainen "sormus", kuten myös hänelle. Se oli vähän sellaista hassuttelua. Ja ihanaa. Ihanaa oli myös kosinnan jälkeen kierrellä yhdessä rakkaan kanssa koruliikkeitä ja etsiä sitä juuri itselleen sopivaa. Oikea kokokin voi olla pienestä kiinni. Löytyihän ne viimein, molemmille. Mutta vieläkin joudumme hetken odottamaan, että sormukset valmistuvat ja saamme viimein pujottaa sormeen ne oikeat.
      (Ja jospa minäkin vielä puuttuisin tähän ikäkeskusteluun, ettei ketään jää vaivaamaan. Olen 27 v. ja kihlauksemme jälkeen alkoi myös häiden suunnittelu.)

    • Eetla

      voisit siinä kosintatilanteessa tyrkyttää.
      Olen samaa mieltä että sormia on erikokoisia ja makuja erinäköisiä joten sormuksen/sormukset voi käydä yhdessä valitsemassa.
      se on sitten eri asia kuka lystin maksaa ja miten hienovaraisesti vinkaista että ei sitten yli viittätonnia..?
      toinen keino on katsella näitä kotiin kannettavia kultasepän mainoksia ja muina miehinä sanoa jotain negatiivista että onpa mauton sormus tai kuka tuommoisiakin ostaa jne josta yritetään onkia se morsiamen mielipide vaivihkaa.
      tämän parin kihlat ostettiin joskus vuonna -88, itse maksoin miehen sormuksen opintorahallani :) eli tuli tässä luokkasormuksen vaihto-ohjekin.

      Kihlasormusrimpulat sulatettiin myöhemmin yhdeksi ja saatiin yksi hienompi sormus vihkisormuksen rinnalle prouvan sormeen, miehelle ostettiin uusi.
      naimisissa 12v (jo?) rouva 32 v.

    • LiLaLoo

      Hei!

      Todellakin, kuten monet tuossa edellä, kehoittaisin panostamaan itse kosintaan. Jos etukäteen hankittu sormus sattuisi olemaan täysin vääränlainen tai liian pieni (esim. itselläni mikään muu sormi ei ole vasemman nimettömän kokoinen, joten toisten sormusten mittailukaan ei auta...) niin muuten ihana hetki voi saada tragikoomahtavia piirteitä! :)

      Siinä on oma hohtonsa lähteä yhteisen päätöksen jälkeen kiertelemään kultasepänliikkeita! Kukapa nainen sanoisi ei shoppailulle, varsinkaan jos sen voi tehdä rakkaansa kanssa ja romanttisen päämäärän kanssa!

      Jos satut kosimaan luonnon helmassa niin ainahan voit symbolisesti ja kauniin romanttisesti vaikka kietoa naisesi nimettömään timotein tai lemmikin.

      Onnea "suureen hetkeenne"!

    • Ehdotus

      Tuli mieleen, että jos haluan kosintaan liittää mukaan sormuksen niin voithan tehdä sellaisen itse vaikka esim. tuohesta. Ainakin morsian tietäisi, että olet nähnyt kosinnan eteen vaivaa :)

      Oikeat sormukset voisitte sitten käydä ostamassa yhdessä.

    • Sanna

      Mikset yksinkertaisesti kosi häntä yllätyksellisesti ja romanttisesti, ja menkää vasta sen jälkeen ostamaan sormukset. Me tosin teimme niin että ostimme sormukset etukäteen, päivänkin tiedän mutta odotan jännityksellä sitä milloin Hän minua vaimokseen pyytää.

      • Varoittaja

        Nyt tuli taas vähän kaavasta poikkeava malli, niin että varo vain. Ette varmaan edes voi enää tämän jälkeen mennä kihloihin tai mies kosia, kun tehän olette jo kihloissa, kun kerran tiedätte menevänne naimisiin. Niin ja sanoitko ikäsi, kuitenkin olet joku "luokkasormuksia vaihtava" "leikkikihloja" haikaileva teini :-)

        No, kasapäin onnea kuitenkin ja toivottavasti saat ihanan ikimuistettavan kosinnan ja hää- ja kihlapäivän!


    • :o)

      ..tapahtui niin että oltiin seurusteltu puolisen vuotta (vasta!) ja yöllä pimeässä huoneessa seksin jälkeen maattiin sylikkäin ja mies kysyi että mennäänkö kihloihin. :) Sitten käytiin ostamassa ihan nätit sileät kultaiset sormukset ja saatiin vielä halvalla kun oli alennusmyynti, ja nyt ollaan oltu vuosikaudet kihloissa ja tänä kesänä on häät. Sinnekään ei mitään älyttömän kallista sormusta tarvinnut ostaa, nätti sormus 9:llä pienellä timantilla maksoi alle 500e.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5143
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3482
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      22
      3375
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2710
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1886
    Aihe