Sauna-pakko

Etsityämme vuoden verran uutta asuntoa totesimme, että Suomessa on pakko omistaa sauna, vaikka ei saunoisi.

Jos haluaa kerrostalosta isomman asunnon järkevällä hinnalla ja ilman saunaa, se löytyy remoitoimattomasta, yli 20-vuotta vanhasta talosta, joka sijaitsee jossain lähiössä, jonka ainoat palvelut ovat R-kioski ja viisi olutkuppilaa.
Jokaiseen rempattuun asuntoon on tungettu ns. kerrostalo/suihku/sauna merkkaamaan kotikylpylää. Uusissa se on jo valmiina pienintä yksiötä myöten.

Uuden asunnon saunaa ei voi jättää pois, vaikka varaisi asunnon jo ennakkomarkkinoinnissa eikä taloa ole edes aloitettu rakentaa.
Mikä estää jättämästä sen pois jo varausvaiheessa? Kukaanhan ei voi mennä rakennusfirmaan kolmea vuotta etukäteen arvuuttelemaan, josko heille tulisi sopiva asunto ja jonka piirustuksiin pääsisi kiinni ennen kuin ne lähtevät elementtitehtaalle. Epämääräisiä selityksiä kerrotaan poistamisen mahdottomuudesta, mutta kuitenkin monet perheet ovat purkauttaneet saunan myöhemmin huomattavasti järkevämpään käyttöön. Hölmöläisen hommaa, ensin maksetaan rakentamisesta ja sitten purkamisesta.

Energiataloudenkin kannalta tämä saunavillitys on järjetön. Suomalaisen idyllin säilyttämiseksikö taloyhtiöissä jokaisessa asunnossa pistetään sauna päälle lauantai-iltana klo 18 ? Onneksi käyttö jakaantuu pitkin viikkoaja monissa kodeissa ei lämmitetä tätä pyhää alttaria kuin harvoin tai ei koskaan.

Vanhojen taloyhtiöiden saunaosastoja on muutettu varastoiksi vähäisen käytön vuoksi. Mitä tämä kertoo todellisesta tarpeesta?

Kun katsoo asuntojen pohjapiirroksia, pienimmissä asunnoissa vähintään viidesosa menee puhtaanapitolaitokseen (wc,kph,sauna). Suuremmissakin ne neliöt voisi käyttää arkisemmin esim. kodinhoitohuoneen muodossa.

Elämme 2000-lukua ja peseytyminen ei ole enää kiinni siitä pihanperällä tönöttävästä pesupaikasta.

Tasa-arvoisuuden merkeissä pitäisi jokaisella olla mahdollisuus valita, haluaako maksaa tilasta, jota ei käytä! Osallistumme mielellämme myös joihinkin itsellemme tarpeettomien tilojen (parkkipaikka, lasten leikkipaikka, pyöräsuoja) kustannuksiin, mutta se mikä on kotimme seinien sisäpuolella, pitäisi olla meidän määriteltävissämme.
Myyntivalttinakaan emme halua saunaa säilyttää, sillä ajattelimme asua asunnossa parikymmentä vuotta, jolloin mitä todennäköisemmin tämä hullutus on loppunut yleisen energiasäännöstelyn vuoksi.

Mitähän mieltä kuluttajaviranomainen on tällaisesta pakkomyynnistä?
22840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Meillä on yhteensä kolme saunaa, kaupungissa sähkösauna ja mökillä sähkö- ja savusauna. Onneksi vaimo saunoo, että on jotain käyttöä. Itseltä lääkäri kielsi saunomisen puolenkymmentä vuotta sitten.

Tullut siis vähän kateltua asuntoja tuosta saunanäkökulmasta. Totta se on, erittäin vaikea löytää asuntoa olman saunaa. Yksiöihinkin tukitaan vaatekaapin kokoinen "sauna". Tyntuisi, että satsaamalla taloyhtiön saunoihin, saisi kunnolliset saunat ja asunnoissa säästyisi rakennuskuluissa ja saisi neliöitä hyötykäyttöön.

Ok- ainainen riita saunavuoroista. Tästä pääsee helpommalla, kun rakennettaisiin useampia saunoja. Hah, jos talossa on parikymmentä saunallista asuntoa, eiköhän parilla yhteissaunalla saisi vuorot järjesteltyä. Ja säästyisi 18 saunan kustannuksilta. Ja sähköä takuulla säästyy rutkasti, näkyy jatkuvasti asumiskuluissa.

Nykyään muuten valtavasti saunapaloja. Monet käyttävät saunaa varastona ja pyykinkuivatukseen. Joku asuntohan paloi, koska se oli varastona, eikä kiuasto oltu poistettu käytöstä, vahingossa päälle jne. Tässä juuri se, ihmisen on käytännössä pakko ostaa sauna, vaikka tarvetta olisi muihin tiloihin.

Jonkinlaista pakkomyyntiähän se on. Taitaa kuitenkin olla niin, että saunaton asunto on yleensä ihmisten mielestä vajaa varustukseltaan. Ja saunattomuus laskee asunnon arvoa verrattaessa saunallisiin asuntoihin.

Äänestä
  • sucks

    Äänestä

Tässä taas nähdään, kuinka omat mieltymykset vääristävät näkökenttää.

Minä etsin pitkään Helsingistä kaksiota, jossa olisi sauna. Sauna löytyi vain joistakin keskustan isoista ökykaksioista tai sitten Kehä kolmosen liepeille rakennetuista perheasunnoista. Lopulta löytyi yksi sopivan kokoinen ja -hintainen asunto, jonka sauna- ja kylpytilat on äskettäin remontoitu oikein mukaviksi. Saunani lämpiää harva se päivä.

Taloyhtiöiden saunojen vähäinen käyttö ei yllätä ollenkaan, vaikka edellisessä taloyhtiössäni kaikki saunavuorot olivat varattuja ja taisivat olla melkein kaikissa niissäkin yhtiöissä, joista asuntoa katselin. Jos taloyhtiössä nimittäin on kolkko, pitkien betonikäytävien päässä sijaitseva saunakoppero, ei sinne tosiaan tee mieli vaeltaa aikataulun mukaan saunomaan toinen silmä kellossa. Edellisessä taloyhtiössäni minusta edellisen vuoron oli varannut perhe, jonka nuoriso käytti saunatiloja sipsien syömiseen ja makkaranpaistoon, ja minä jouduin ensi töikseni siivoamaan sekä saunan että pukuhuoneen, rapaisten jalanjälkien huuhteleminenkin oli joskus tarpeen. Muut sitten kuuluivat kärsivän siitä, että joillakin ihmisillä oli tapana tunkea saunaosastoon muiden ajalla "valmistautumaan" varttituntia ennen omaa vuoroaan. Ei kuulemma häirinnyt yhtään, jos edellinen vielä saunoi tai puki.

Oman saunan rauhaa ja siisteyttä ei voita mitään. Ja saunoa saa vaikka yöllä, jos mieli tekee.

Äänestä
  • Niin kai se on, niin Sinulla kuin muilla. Riippuu millä laseilla ja mihin suuntaan katsoo.

    Kaksion saunoja on suhteessa vähemmän kuin isompien asuntojen. Ei siis ihme, jos et löytänyt. Jo 70-luvulla alkoi saunojen rakentaminen isoihin asuntoihin ja vähitellen joka kotiin. Ja mihin silloin yleensäkin rakennettiin? Sinne provinssiin Kehä3:n tuntumaan.

    Moni pienen asunnon omistaja on nuori, joka ei edes tajua, mitä saunominen maksaa. Kun minä maksoin 15€/kk sähkölaskusta, poikani maksoi 150€, koska saunoi useamman kerran viikossa. Hänellä oli huomattavasti pienempi asunto kuin minulla. Asunnot on rakennettu 2000-luvulla.

    Olen kuullut, että rakennusfirmat ovat alkaneet suunnitella jälleen taloyhtiöiden saunoja ja asuntokohtaisten saunojen poistoa pienistä asunnoista.
    Turhaan puhutaan energian säästämisestä, jos samaan aikaan rakennetaan energiasyöppöjä.

    Äänestä

sitä saunaa ei sitten saisi olla ????

Eihän sinne ole pakko mennä !!!!!!!!
Et sä sitä asuntoa halvemmalla saa vaikka pyytäisit jättämään saunan pois.
Päin vastoin, voit joutua maksamaan enempi muutostöistä jotka johtuvat saunatilojen uudelleen saneerauksesta johonkin muuhun käyttöön

Äänestä
  • vaan tilasta on kysymys. Sen tilan voisi käyttää muuhun, itselle parempaan tarkoitukseen.
    On henkilöitä, jotka eivät voi saunoa terveydellisistä syistä. Onhan se kumma että joutuu maksamaan tilasta, joka seisoo käyttämättömänä. Varastointiinkaan se ei kunnolla sovi. Purkaminen on ainoa mahdollisuus. Lauteet ja kiuas kellariin... Mitäs itse tuumaisit, jos sinulla olisi vaatehuone, johon ei ole mitään laitettavaa? Sensijaan, että voisit laajentaa sen avulla makuuhuonettasi.

    Yhdet portaat vie ylöspäin, yhdet alaspäin ja yhdet EI MINNEKÄÄN lauletaan laulussa. Sauna on monelle tuo viimeksimainittu.

    Energian säästöistä on kai turha puhua.

    Äänestä

  • Vaatehuoneeton kirjoitti:

    vaan tilasta on kysymys. Sen tilan voisi käyttää muuhun, itselle parempaan tarkoitukseen.
    On henkilöitä, jotka eivät voi saunoa terveydellisistä syistä. Onhan se kumma että joutuu maksamaan tilasta, joka seisoo käyttämättömänä. Varastointiinkaan se ei kunnolla sovi. Purkaminen on ainoa mahdollisuus. Lauteet ja kiuas kellariin... Mitäs itse tuumaisit, jos sinulla olisi vaatehuone, johon ei ole mitään laitettavaa? Sensijaan, että voisit laajentaa sen avulla makuuhuonettasi.

    Yhdet portaat vie ylöspäin, yhdet alaspäin ja yhdet EI MINNEKÄÄN lauletaan laulussa. Sauna on monelle tuo viimeksimainittu.

    Energian säästöistä on kai turha puhua.

    Ei sua kukaan pakota maksamaan sellaisesta tilasta mitä et käytä !!!!!!!!!
    Älä osta sellaista asuntoa missä on sauna.

    Minullakin on auto missä on takapenkit, vaikka ei niitä kukaan käytä koska ei ole lapsia.
    Silti olen maksanut niistä penkeistä.

    Elämä on

    Äänestä

  • gtreredsx kirjoitti:

    Arvasimme, että tämä aihe on tabu. Pari tukijaa kuitenkin näyttää olevan, mutta saunan puolustajat antavat "fiksuja" ohjeita Enemmistöllä kerrostaloasukkaista ei ole kotisaunaa ja ovat joko niin tyytyväisiä etteivät lue näitä sivuja tai sitten häpeävät etteivät omista saunallista asuntoa. Statustahan se on, että on sauna. Statusta ei ole se, että autossa on takapenkit.

    Jos nyt luitte kirjoituksemme ajatuksella, kysyimme, miksi jokaiseen uuteen asuntoon edelleen laitetaan sauna? Jos meidän on sen takia muutettava vanhaan asuntoon, että jäätäisiin ilman tätä "mukavuuslaitosta", niin onhan sekin yhdenlaista syrjintää. Vaikka meillä sattuu olemaan senverran fyffeä, että voidaan ja halutaan ostaa uusi asunto, ei se silti tarkoita sitä, että me haluamme jotain sellaista, mikä maksaa, mutta mitä emme voi käyttää. Mitäs jos joka luukkuun laitettaisiinn takka? Pakko maksaa, vaikka et omistaisi takkapuumetsää ja joutuisit muuraamaan sen umpeen muuton jälkeen.

    Järki hoi...

    Äänestä

  • Saunatontonttu-perhe kirjoitti:

    Se vaan on nyt niin että suurin osa suomalaisita tykkää että asunnossa on sauna.
    Siksi ne ilmeisesti uusiin asuntoihin tehdään.
    Sinä kuulut siihen vähemmistöön joka ei saunaa halua joten tyydy siihen että niissä on sauna.
    Käytit sitä tai et.

    kaikissa uusissa kerrostaloasunnoissa on myös parveke. Miksi ??????????????
    On varmasti ihmisiä jotka eivät parvekkeella ole eivätkä sitä tarvitse. Mutta silti ne vaan rakennetaan.
    Perkele. Eikö nyt saatana voisi jättää sieltä täältä parvekkeen pois jotta teidänlaisenne pöhlökustaat eivät nyt sitten joutuisi vaan maksamaan turhasta...voi voi voi.
    Niin ja siitä tulikin mieleeni, alakerrassa on meillä kylmiö...minulla ei ole siellä mitään...voi helvatan kuustoista....minähän olen joskus maksanut siitä vaikka en sitä käytä....APUVAAAAAA

    Heitä lauteet ulos ja tee saunasta vaikka pyykinkuivauspaikka tai laita hyllyjä vaatteille tms. Miten voi noin seinien sisälle ottaa että sauna on must jos haluat kiinteistön vuokrata tai myydä? Ihan sama marmattaa autopaikasta jos ei ole autoa tms. tms.

    Itsellä rivarissa saunan korvike eli hikinen koppi sähkökiukaalla. "Oikea" sauna löytyy sitten mökiltä. Yli puolet vuodesta eli lämpimämpinä vuodenaikoina sähkösauna lähinnä lakanoiden ja muun pyykin kuivauspaikkana koska aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn saunotaan mökillä.

    Mainitut kimppasaunat on erittäin huono ratkaisu. Sauna-ajat tiukat ja ennalta määrätyt. Todella ikävä saunoa kellon kanssa minuutteja laskien.

    Sauna mikään tabu ole mutta aika idioottimaista tulla poraamaan saunapalstalle jos ei harrasta saunomista?

    Äänestä

  • r4ewåqpöl.e, kirjoitti:

    > Se vaan on nyt niin että suurin osa suomalaisita tykkää että asunnossa on sauna.

    Tämä on vain sitkeään juurtunut harhaluulo. Esim.
    - isovanhemmillani sauna on viimeiset 25 vuotta toiminut varastona, koska a) saunominen ei vaan napannut b) terveyskään ei oikein kestänyt
    - nyt äidilläni on sama tilanne eli saunaa eli ole lämmitetty kertaakaan 2-3 vuoteen

    Eikä taatusti ole mikään ainutkertainen tilanne tämä! Olihan mm. se Helsingissä useamman päivän yhdessä talossa riehunut tulipalo lähtenyt liikkeelle vaatehuoneeksi muutetusta saunasta!

    Saunahullutus tietysti alkoi siitä, että jokui 40 vuotta sitten yhdessäkään kerrostaloasunnossa ei ollut saunaa, joten sauna oli aikamoinen myyntivaltti. Ensin niitä tuli isompiin asuntoihin, mutta 80/90 -luvulla keksittiin, ettei yhteissaunoja tarvitse rakentaa ollenkaan, kun tungetaan saunat jopa 35 m² yksiöihin. -> Nykyään on lähes mahdotonta löytää alle 30 v ikäisestä talosta kaksiota, jossa EI ole saunaa.

    2000 -luvulla tuli vielä kuvioihin pyörätuolimitoitus, minkä vuoksi pesuhuoneen minimikoko kasvoi neljästä kuuteen neliöön saunaankin pitää mahtua, joten sitäkin on vaikeaa rakentaa alle 3 m² kokoisena. Tämän kehityksen seurauksena pienten asuntojen pesutilojen tilantarve on 30 vuodessa paisunut kolminkertaiseksi (3-4 -> 9-10 m²) eli tämän päivän 40 m² "kaksio" on asuintiloiltaan ahtaampi kuin 70-luvun 35 m² yksiö!

    Nykyään saunoja tyrkytetään pakkopullana juuri siitä syystä, ettei yhteissaunoja tai mitään muitakaan yhteistiloja haluta rakentaa. Samasta syystä huoneistokohtainen ilmanvaihto on suosittu, kun tekniikka saadaan työnnettyä asuntojen sisään, vaikka käyttökustannukset ovatkin siinä suuremmat.

    Ikäänkuin asunnot eivät olisi jo nyt tarpeeksi kalliita. Pesutiloissahan ne kaikkein kalleimmat neliöt ovat ja kuivissa OH/MH tiloissa halvimmat.

    Tähän mennessä olen bongannut YHDEN Espooseen rakennetun kerrostalon, jossa sai valita, rakennetaanko huoneistoon sauna vai ei. Siis molempien vaihtoehtojen ARK-pohjat oli valmiiksi suunniteltu. Vaikka tämän valinnanvapauden pitäisi olla se standardiratkaisu!

    Vantaalle taas on ihan äskettäin rakennettu pari kerrostaloa, joissa ei pienemmissä asunnoissa ole lainkaan saunaa. Toki parempi näin kuin pakkopullasaunojen kanssa, mutta taloissa ei ole yhteissaunaakaan. Fiksuinta olisi tietysti jättää saunat pois alle 50 m² asunnoista & muutama yhteissauna (varaukset netin kautta tms. eli ei mitään 50 -luvun saunavuorosysteemejä) muutaman kerran vuodessa iskevää saunomisvimmaa varten. Ja olisihan yhteissauna myös kiva, kun tulee isompi porukka. Eihän noilla kerrostalogrilleillä mitään tee, jos saunojia on enemmän kuin 3 - ei mahdu lauteille eikä riitä suihkut.

    > kaikissa uusissa kerrostaloasunnoissa on myös parveke. Miksi ??????????????

    Parvekkeelle löytyy runsaastikin käyttöä. Sitä voi, toisin kuin pientä sähkögrilliä, käyttää oleskeluun/sisätilojen jatkeena (lauhalla säällä), ulkoluvälineiden varastona, viherkasvien kasvattamiseen, vaatteiden tuuletukseen = paljon enemmän käyttöä kuin saunalla, joka on 8750 tuntia vuodessa hukkatilaa. Ainakin itselläni, kun saunaa tulee käytettyä luokkaa 40 kertaa vuodessa X 15 min kerrallaan. Aivan järjetön investointi (hankintakustannus luokkaa 4 m² x 4000 €/m² = 16 000 €).

    Itsekin olisin mieluummin teettänyt saunan tilalle vaatehuoneen, lisätilaa makuuhuoneeseen tms., mutta nyk. kämpän pohjaratkaisu on sellainen, ettei saunalle varattua tilaa olisi saanut järkevästi hyödynnettyä & VH löytyy joka tapauksessa, joten jäi tekemättä.

    Kunnon saunassa on tietysti mukava saunoa, mutta kerrostalogrilli onnettomalla pikkukiukaalla, joka kyykähtää kahteen kauhalliseen vettä on huono saunan korvike.

    Äänestä

  • jos sitäkään kirjoitti:

    jos ostat asunnon hintaan 135.000 euroa jossa on sauna.

    Sitten haluat samankokoisen asunnon samasta taloyhtiöstä ilman saunaa. Saunan tilalle on rakennettu esim. vaatehuone

    Ja haluat maksaa siitä siis 16.000 euroa vähemmän eli 119.000 euroa...Niinkö ??

    Meinaatko että onnistuu ????

    Äänestä

  • VALIVALIVALI kirjoitti:

    Heitä lauteet ulos ja tee saunasta vaikka pyykinkuivauspaikka tai laita hyllyjä vaatteille tms. Miten voi noin seinien sisälle ottaa että sauna on must jos haluat kiinteistön vuokrata tai myydä? Ihan sama marmattaa autopaikasta jos ei ole autoa tms. tms.

    Itsellä rivarissa saunan korvike eli hikinen koppi sähkökiukaalla. "Oikea" sauna löytyy sitten mökiltä. Yli puolet vuodesta eli lämpimämpinä vuodenaikoina sähkösauna lähinnä lakanoiden ja muun pyykin kuivauspaikkana koska aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn saunotaan mökillä.

    Mainitut kimppasaunat on erittäin huono ratkaisu. Sauna-ajat tiukat ja ennalta määrätyt. Todella ikävä saunoa kellon kanssa minuutteja laskien.

    Sauna mikään tabu ole mutta aika idioottimaista tulla poraamaan saunapalstalle jos ei harrasta saunomista?

    Käyttötarkoituksen muutos vaatii rakennusluvan. Ei mene "heittämällä".

    Olet paloturvallisuusriski lakanoittesi kanssa.

    Kimppasaunamielipide on vain omasi. Ethän nytkään käytä saunaa, kuivaat vain siellä pyykkejäsi. Sitäpaitsi, lenkkisaqunat on erikseen, saunavuorossa saunassa kävijät käyvät saunassa vain keskenään, jos eivät erikeen kutsu saunaseuraa. Sitäpaitsi, saunassa käydään kokolailla tottumusten mukaan säännöllisesti, se rytmittää elämää ja aina jokainen saunoja lämmittää saunansa samaan aikaan joka kerta.

    Ja millekkähän palstalle aloitus olisi pitänyt laittaa? jOOJOO, SAUNA-PALSTAHJAN SE ON KAI SITTEN TYPERIN FOORUMI KESKUSTELLA SAUNOISTA?

    Äänestä

  • döälwepåweåsd,.c kirjoitti:

    jos ostat asunnon hintaan 135.000 euroa jossa on sauna.

    Sitten haluat samankokoisen asunnon samasta taloyhtiöstä ilman saunaa. Saunan tilalle on rakennettu esim. vaatehuone

    Ja haluat maksaa siitä siis 16.000 euroa vähemmän eli 119.000 euroa...Niinkö ??

    Meinaatko että onnistuu ????

    Koitapa nyt kytkeä aivot päälle ja yritä uudelleen.

    Äänestä

Hmmm...
Itselläni ja eräällä läheiselläni oli juuri tuo sama ei-saunan halu. Ja nykyiset uudet asuntomme ovat ilman saunaa - ainoina talon asuntoina.

Oletko tarkistanut usean rakennusfirman suhtautumisen asiaan? Meillä saunan poisjättäminen jo harjakorkeudessa olevassa talossa aiheutti pientä 'yskimistä' ja pienehköt muutoskustannukset - mutta onnistui. (Saunan paikalla on nyt vaatehuone.)

Äänestä
  • on niin, että jos jätät saunan pois uudesta asunnosta ja lähdet sen jälkeen sitä myymään, niin
    kyllä kauppa usein tyssää siihen että saunaa ei ole koska suurin osa ihmisistä haluaa sen saunan olevan

    Äänestä

Saun a on äärettömän kallis varuste, käy6tössä monilla tosi harvoin, tai ei ollenkaan. Se nyt vaan on koppi, mutta pienessä asunnossa muutama neliö lisää makuuhuoneisiin lisäisi viihtyvyyttä aivan eri tavalla. Ja varastotilasta aina puute, sauna samankokoinen kuin vaatehuone.

Se on vähän sama, jos joutuiosi pakotettuna ostamaan asunnon Curling- radalla, ei kaikilla ole sille käyttöä.

Tokikin saunan voi muttaa vaikka siivouskomeroksi älkikäteen. Hah, ensin pitää hommata rakennusluvat jne a sitten nostaa kallista saunakamaa ulos, että saa vedetyksi kyprokit seiniin ja puhkaistua oven muualle. Siis valtavan kallista muuttaa tarpeeton tila tarpeelliseksi.

Asunnoissa muutenkin on jotenkin menty perse edellä puuhun. Kun kattelee pohjapiirrustuksia, keittiö, kodinhoito, pesutilat, sauna, ne vie älyttömästi pohjaneliöistä. Ja ne neliöt on sitten niitä kaikista kalliinpia. Monille riittäisi pieni suihku/vessa, mihin mahtuu pesukone, sekä pieni keittokomero mikrouuneineen. Mutta ei, pitää ostaa parikymmentä neliötäå kaakelihuonetta ja kasata sitten kirjoja pinoihin olkkarin lattialle kun seiniä vasten ei mahdu kirjahyllyjä tarpeeksi. Tai makkarin parisängystä ei pääse pois itseään seiniin kolhimatta.

Joku narisi parvekkeista. On olemassa parvekkeettomia taloja myös, mutta ei oikein uusissa. Parveke on yleensä ollut tupakkipaikka, nyt parveketupakointia koitetaan kieltää. Aika harvalla sitten on mitään käyttöä parvelkkeelleen, tupakointihuoneelle olisi enenpi.

Tää on tää asuntovälittäjä ja rakennusliikeosasto, mikä "päättää" miten ihmiset haluavat asua. Ja märkätilsat, saunoineen on remonttifirman unelmia. Aika harvalla vesivahinko työhuoneessa?

Pahpah.

Äänestä
  • ostaa ja pitää ostaa...älä perkele osta, sillä siitä pääset.

    Asu mun puolesta vaikka kaatopaikalla, siellä ei ole saunaa.

    Kato ne ostaa jolla on rahaa

    vali vali vali..pitää ostaa...vali vali....vie paljon pohjaneliöitä
    vali vali vali...yhyyy yhyy hyhyyy

    Äänestä

  • Vittu sentään kirjoitti:

    ostaa ja pitää ostaa...älä perkele osta, sillä siitä pääset.

    Asu mun puolesta vaikka kaatopaikalla, siellä ei ole saunaa.

    Kato ne ostaa jolla on rahaa

    vali vali vali..pitää ostaa...vali vali....vie paljon pohjaneliöitä
    vali vali vali...yhyyy yhyy hyhyyy

    Joskus on ostettava asunto, tarvitseeko luetella syitä? Ja milläs valitset, kun valinnan varaa on tasan yhtä sorttia? Jokapäiväistä leipää, maitoa ja makkaraakin saa sataa eri sorttia vaan ei asuntoa ilman saunaa.

    "Vanhasta" talosta (yli 30v) ei kannata edes katsoa asuntoa. Niihin on tulossa putki- tms. remppoja kymmenien tuhansien edestä. Kun vielä lisää äänieristeitten puuttumisen, niin miksi maksaisimme roskasta lähes saman kuin uudesta?

    Jos olisi todella rahaa, niin ostaisimme asunnon vuosisadan alussa rakennetusta kivitalosta.

    Kokemusta meillä on asumisesta 50-, 70- ja 2000 -luvun asunnoista. Eikä ole vaikea arvata, missä oli paras äänieristys. Vain 50-luvun asunnossa ei ollut saunaa, senjälkeen on pidetty pakkosaunaa kuivaushuoneena. Mutta nyt ei enää innosta, tarvitsemme sen tilan muuhun.

    Invamitoitus on yleisesti hyvä, mutta kuinka moni invalidi kärrää itsensä saunanlauteille? Pyörätuoli ei usein mahdu edes saunan ovelle, kun ovi kääntyy väärään suuntaan..... Avustajaa tarvitaan vetämään pyörätuoli pois, sillä se ei mahdu kääntymään saunassa.

    Hanki elämä itsellesi!

    Äänestä

  • SHUTTHEFUCKUP kirjoitti:

    Hanki elämä itsellesi!

    Jos haluaa asunnon missä ei ole saunaa niin sittenhän voisi muuttaa vaikka usa:han niin siellä kun ei saunoja taloissa paljoa ole. Meille taas sauna on talon tärkein huone. Toki muutkin asiat talossa tärkeitä mutta jos nyt ostaisimme uuden talon niin ostopäätökseen vaikuttaisi myös se sauna että minkälainen on.

    Meidän perheelle saunominen on hyvin tärkeää. Olemme saunahulluja niin sanotusti :)

    Äänestä

  • Etsimme kolmiota vauvan syntymisen vuoksi. Olisi kiva, jos lapselle saisi oman huoneen, jossa hän ja mahdollisesti toinenkin lapsi mahtuisi olemaan kouluikään asti. Vanhempien huoneeseen pitäisi mahtua työpöytä, sillä opiskelemme työn ohessa. Me haluamme vanhanajan keittiön, jo lapsenkin takia. Vähemmän vahinkoa, kun lapsi ei pääse hellannappuloihin ja kaappehin koluamaan.
    Olemme käyneet katsomassa lukuisia asuntoja. Halvimmat on jo jätetty laskuista pois. Syyt: ei ole hissiä, taloyhtiön remontit tulossa ja kulkuyhteydet mahdottomat (meillä ei ole autoa) päiväkodin, työn ja opiskelupaikan välillä tai kunto niin huono.
    Teimme vertailua ja huomasimme, että halvimmat nousivat keskitasoon tai kalliimpien joukkoon, kun otti huomioon kaikki 5 vuoden aikana tulevat kustannukset. Kalliimmissa ja meille muuten kivoissa asunnoissa on lähes poikseutta sauna. Allergian vuoksi emme voi saunoa.
    Saunallisissa asunnoissa makuuhuoneet ovat pieniä. Normaalin parivuoteen lisäksi ei mahdu työpöytää. Lapsen huoneessa mahtuu kahdelle lapselle kerrossänky, ei kahta erillistä vuodetta jos haluaa saada sinne muutakin. Komeroiden ovet vievät paljon tilaa, ne pitäisi vaihtaa liukuoviin.
    Olemme ruvenneet harkitsemaan muuttoa muualle Suomeen. Hinnat ovat halvempia ja voi ostaa enemmän neliöitä. Saunan (jos sellainen on) aiomme purkauttaa pois ja tehdä kodinhoitotilat sen tilalle. Rakentakoon meidän jälkeen tulevat sen uudelleen. Voihan kiukaan ja lauteet säilyttää.
    Tällä hetkellä esimme uusia työpaikkoja ja selvitämme opiskelumahdollisuuksien vaihtoa muualle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saunatontonttu-perhe kirjoitti:

Etsityämme vuoden verran uutta asuntoa totesimme, että Suomessa on pakko omistaa sauna, vaikka ei saunoisi.

Jos haluaa kerrostalosta isomman asunnon järkevällä hinnalla ja ilman saunaa, se löytyy remoitoimattomasta, yli 20-vuotta vanhasta talosta, joka sijaitsee jossain lähiössä, jonka ainoat palvelut ovat R-kioski ja viisi olutkuppilaa.
Jokaiseen rempattuun asuntoon on tungettu ns. kerrostalo/suihku/sauna merkkaamaan kotikylpylää. Uusissa se on jo valmiina pienintä yksiötä myöten.

Uuden asunnon saunaa ei voi jättää pois, vaikka varaisi asunnon jo ennakkomarkkinoinnissa eikä taloa ole edes aloitettu rakentaa.
Mikä estää jättämästä sen pois jo varausvaiheessa? Kukaanhan ei voi mennä rakennusfirmaan kolmea vuotta etukäteen arvuuttelemaan, josko heille tulisi sopiva asunto ja jonka piirustuksiin pääsisi kiinni ennen kuin ne lähtevät elementtitehtaalle. Epämääräisiä selityksiä kerrotaan poistamisen mahdottomuudesta, mutta kuitenkin monet perheet ovat purkauttaneet saunan myöhemmin huomattavasti järkevämpään käyttöön. Hölmöläisen hommaa, ensin maksetaan rakentamisesta ja sitten purkamisesta.

Energiataloudenkin kannalta tämä saunavillitys on järjetön. Suomalaisen idyllin säilyttämiseksikö taloyhtiöissä jokaisessa asunnossa pistetään sauna päälle lauantai-iltana klo 18 ? Onneksi käyttö jakaantuu pitkin viikkoaja monissa kodeissa ei lämmitetä tätä pyhää alttaria kuin harvoin tai ei koskaan.

Vanhojen taloyhtiöiden saunaosastoja on muutettu varastoiksi vähäisen käytön vuoksi. Mitä tämä kertoo todellisesta tarpeesta?

Kun katsoo asuntojen pohjapiirroksia, pienimmissä asunnoissa vähintään viidesosa menee puhtaanapitolaitokseen (wc,kph,sauna). Suuremmissakin ne neliöt voisi käyttää arkisemmin esim. kodinhoitohuoneen muodossa.

Elämme 2000-lukua ja peseytyminen ei ole enää kiinni siitä pihanperällä tönöttävästä pesupaikasta.

Tasa-arvoisuuden merkeissä pitäisi jokaisella olla mahdollisuus valita, haluaako maksaa tilasta, jota ei käytä! Osallistumme mielellämme myös joihinkin itsellemme tarpeettomien tilojen (parkkipaikka, lasten leikkipaikka, pyöräsuoja) kustannuksiin, mutta se mikä on kotimme seinien sisäpuolella, pitäisi olla meidän määriteltävissämme.
Myyntivalttinakaan emme halua saunaa säilyttää, sillä ajattelimme asua asunnossa parikymmentä vuotta, jolloin mitä todennäköisemmin tämä hullutus on loppunut yleisen energiasäännöstelyn vuoksi.

Mitähän mieltä kuluttajaviranomainen on tällaisesta pakkomyynnistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu