jopa rikollista toimintaa.
Käytännössä ketju kulkee niin, että suomalaiset operaattorit vuokraavat ko. palvelunumeroita Ericsson IBX:lle (ERICSSON INTERNET PAYMENT EXCHAGE AB), jolla on toimipiste suomessa, ja jonka pääpaikka on Tukholma. He taas vuokraavat palvelunumeroita edelleen yrityksille mm. FUNMOBILE BVBA:lle, jolla on suomessa toimipiste ja käyttää mm. numeroa 17298. FUNMOBIL BVBA:n lonkerot jatkunevat Belgian kautta Lähi-itäään.
Kukaan näistä kolmesta ei suinkaan halua ottaa vastuuta itselleen, vaan syytävät ne käyttäjän niskoille. Olen ollut kymmeniä kertoja yhteydessä kaikkiin kolmeen yritykseen täysin tulosetta, pallo vaan kiertää ympyrää. Rikospoliisi suhtautuu asiaan varsin myönteisesti, kuluttajavirastoa asia kiinnostaa ja ryhtyvät toimenpiteisiin.
Kuitenkin useita tuhansia suomalaisia on huijattu pienillä, sekä tosi suurilla summilla aiheetta.
Palvelun lopettamiseksi löytyyy hyviä vinkkejä netistä, tosin ne kaikki eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen.
Minusta suomalaiset operaattorit, jotka vuokraavat palvelunumeroita, ovat ensisijaisesti vastuussa numeron väärinkäytöksistä.
Ehdotukseni on, että ketä asia koskee, vastaisi tähän vaikka vai nimellään (tai nimimerkillään) ja huijatulla rahasummalla (saa siihen toki muutakin kirjoittaa).
Näin meiltä läytyisi joukkovoimaa paljon enemmän ja olisimme vahvempia niin viranomaisten- kuin mediankin
kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.