"Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei luopuisi omistusasumisen lukuisista verohelpotuksista, vaikka velkaantunut valtiontalous kaipaa kipeästi lisää tuloja, kertoo Aamulehti."
(Jutta ei omistusasuminen tarvitse tukea, mutta ei sitä pidä myöskään ylimääräisillä veroilla rasittaa.)
"Valtiovarainministeriön mukaan asumisen verohelpotusten poisto toisi yli kaksi miljardia euroa verotuloja. Oman asunnon myyntivoiton verovapaus ja asuntolainojen korkotukivähennys saisivat Alma Median Helsingin toimituksen haastatteleman demarijohtajan mukaan jäädä silti entiselleen."
(Omanasunnon myynnistä tuskin tulee voittoa, asunnon hinta päivittyy joka päivä reaaliarvoonsa, kun myyt asunnon ja käytät rahat asunnon ostoon mistä siinä tulee voittoa?)
( Asuntolainojen korkotukivähennys ei hyödytä ketään, jos ymmärtää sen vaikutukset pitkässä juoksussa.)
" Asuminen on Suomessa kallista. Kustannukset nousevat ensi vuonna, koska hallitus on nostamassa energiaveroja. On tärkeää huolehtia siitä, että ihmisillä on mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen, Urpilainen sanoo. "
( Asuminen on Suomessa kallista, koska verotusta ei suoriteta tulojen ja veronmaksukyvyn mukaan.)
( Unohda politiikka ja ota esiin vain asiat joilla tuloeroja kavennetaan ja köyhyyttä vähennetään.)
( Mitä sitä syyttelemään toisiaan, kaikki te POLIITIKOT olette vastuussa vastuuttomasti hoidetuista asioista, älkää aina tuoko esiin muualta maailmalta tulevia uhkia, te POLITIIKOT olette Suomen pahin uhka.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.