KOHTASIN NAISEN SÄTISSÄ - TOSITARINA (SUOMI24-CHAT)
Ihastuin erääseen Annamiiaan (nimi muutettu) sätissä. Olimme kuin saman lantin kruuna ja klaava. Rakastuimme toisiimme totaalisesti ja täysillä. Se osui ja upposi - niin luulin - enkä kiinnittänyt huomiota pieniin pilviin horisontissa. Osuimme yhteen eri niceilläkin eri sättihuoneissakin, ja se herätti vakavan kiinnostuksEmme toisiimme. Samaan aikaan kohtalo löi patarumpua taustalla.
Vaihdoimme meilejä ja hyvin pian nimi- ja osoitetiedotkin. Annamiia ei maininnut ammattiaan tarkoin, vaan sanoi kertovansa sen myöhemmin, ettei se haittaisi suhdettamme. Miksi haittaisi, kyselin, mutta hän vain lähetteli *hymyjä* viesteissään ja käski odottaa. Googlasin sitten hänen tietonsa ja hämmästyksekseni tämä pieni, seksikäs ja suloinen nainen oli entinen rehtori suuren kaupungin maineikkaasta koulusta. Tunnistin hänet myös kuvasta, jonka hän lähetti ja joka oli koulun historiatiedoissa. Ymmärsin asian niin, ettei Annamiia halunnut pröystäillä tittelillään, minullahan oli huomattavasti vaatimattomampi työhistoria kuin hänellä. Hänen kännykkänumeronsa oli salainen ja soittelimme ja tekstailimme päivittäin, vannoimme rakkautta ja uskollisuutta toisillemme. Päätimme tavata vappuna.
Viimeisen tekstarin sain häneltä päivää ennen vapunaattoa. Se oli herttainen ja hän ilmoitti antavansa illalla sätissä yksityiskohtaiset ajo-ohjeet luokseen. - Tähän loppuivat Annmiian jäljet. En koskaan enää saanut häntä kiinni. Kännykkänumero suljettiin ja meilit palautuivat takaisin.
Soitin hänen entiseen kouluunsa ja kysyin uusia yhteystietoja. Vyyhti alkoi purkautua. Tämä entinen rehtori asuikin naapurikaupungissani ja hän vastasi viestiini ystävällisesti. Hän ei tiennyt asiasta mitään, ei omistanut edes tietokonetta, ei kesäpaikkaa sisä-Suomessa, kuten minun Annamiiani, ei koiraa, ei akvaariota, josta minulla oli upeat kuvat. Minun Annamiiani osittautui PROFIILIVARKAAKSI! Hän oli napannut jostain netistä faktat tästä rehtorista ja rakentanut tämän ympärille uskottavan tarinan, jossa ilmeisesti oli paloja hänen omasta elämästään. Tämä oikea rehtori arveli, että "Annamiia" on joku, joka tietää hänen historiaansa, ehkä entinen työtoveri, ystävä tai oppilas. Rehtori sanoi harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä nimensä käytöstä ja profiilivarkaudesta.
Mitä mieltä muut olette, oletteko suomi24 chatissa törmänneet oikeisiin profiilivarkaisiin? Muuan naisystäväni törmäsi kerran sättimieheen, joka väitti olevansa tekniikan tohtori T.K., alan ihmisten tuntema kuuluisa mies ulkomaita myöten, lukuisia teoksia ja tutkimuksia tehnyt professorismies. Googlaamallahan saa nopeasti faktat esiin. Varokaa siis profiilivarkaita! Petoksista julmin on rakentaa uskottava persoona googlesta löytyvien tietojen ympärille!
Ihastuin erääseen Annamiiaan (nimi muutettu) sätissä. Olimme kuin saman lantin kruuna ja klaava. Rakastuimme toisiimme totaalisesti ja täysillä. Se osui ja upposi - niin luulin - enkä kiinnittänyt huomiota pieniin pilviin horisontissa. Osuimme yhteen eri niceilläkin eri sättihuoneissakin, ja se herätti vakavan kiinnostuksEmme toisiimme. Samaan aikaan kohtalo löi patarumpua taustalla.
Vaihdoimme meilejä ja hyvin pian nimi- ja osoitetiedotkin. Annamiia ei maininnut ammattiaan tarkoin, vaan sanoi kertovansa sen myöhemmin, ettei se haittaisi suhdettamme. Miksi haittaisi, kyselin, mutta hän vain lähetteli *hymyjä* viesteissään ja käski odottaa. Googlasin sitten hänen tietonsa ja hämmästyksekseni tämä pieni, seksikäs ja suloinen nainen oli entinen rehtori suuren kaupungin maineikkaasta koulusta. Tunnistin hänet myös kuvasta, jonka hän lähetti ja joka oli koulun historiatiedoissa. Ymmärsin asian niin, ettei Annamiia halunnut pröystäillä tittelillään, minullahan oli huomattavasti vaatimattomampi työhistoria kuin hänellä. Hänen kännykkänumeronsa oli salainen ja soittelimme ja tekstailimme päivittäin, vannoimme rakkautta ja uskollisuutta toisillemme. Päätimme tavata vappuna.
Viimeisen tekstarin sain häneltä päivää ennen vapunaattoa. Se oli herttainen ja hän ilmoitti antavansa illalla sätissä yksityiskohtaiset ajo-ohjeet luokseen. - Tähän loppuivat Annmiian jäljet. En koskaan enää saanut häntä kiinni. Kännykkänumero suljettiin ja meilit palautuivat takaisin.
Soitin hänen entiseen kouluunsa ja kysyin uusia yhteystietoja. Vyyhti alkoi purkautua. Tämä entinen rehtori asuikin naapurikaupungissani ja hän vastasi viestiini ystävällisesti. Hän ei tiennyt asiasta mitään, ei omistanut edes tietokonetta, ei kesäpaikkaa sisä-Suomessa, kuten minun Annamiiani, ei koiraa, ei akvaariota, josta minulla oli upeat kuvat. Minun Annamiiani osittautui PROFIILIVARKAAKSI! Hän oli napannut jostain netistä faktat tästä rehtorista ja rakentanut tämän ympärille uskottavan tarinan, jossa ilmeisesti oli paloja hänen omasta elämästään. Tämä oikea rehtori arveli, että "Annamiia" on joku, joka tietää hänen historiaansa, ehkä entinen työtoveri, ystävä tai oppilas. Rehtori sanoi harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä nimensä käytöstä ja profiilivarkaudesta.
Mitä mieltä muut olette, oletteko suomi24 chatissa törmänneet oikeisiin profiilivarkaisiin? Muuan naisystäväni törmäsi kerran sättimieheen, joka väitti olevansa tekniikan tohtori T.K., alan ihmisten tuntema kuuluisa mies ulkomaita myöten, lukuisia teoksia ja tutkimuksia tehnyt professorismies. Googlaamallahan saa nopeasti faktat esiin. Varokaa siis profiilivarkaita! Petoksista julmin on rakentaa uskottava persoona googlesta löytyvien tietojen ympärille!
Vastaukset 99
Vanhimmat
sen takia en usko enää satuihin tuolla chatissa vaan höpöttelen sitä sun tätä ja en kerro kuka ja mikä olen...
ota nro tiedustelusta selvää kuka tämä henkilö oli ja mistä kirjoitukset lähteneet ( ip tunnukset ) jos sinulla hänen sähköpostit tallella ... kyllä se on mahdollista löytää oikea syyllinen jos vaan jaksat nähdä vaivaa..
tsempppiä
En halua saattaa tätä pientä, suloista ja seksikästä naista hankaluuksiin - rakastan häntä edelleen vaikka hän olisi mikä ketku - vaan haluan esille asian juridisen ja periaatteellisen puolen. Jos toinen on halpamainen, ei minun tarvitse olla.
Mutta ehtän antanut hänelle koruja / rahoja / omaisuuttasi ?
Mitä sitten mariset ?
Etkä voi tietää onko hän todellisuudessa ollut
joku " pimpom " mies tai nainen ?
Jatkaa uutta showtaan uudelle tyypille ?
Ota opiksesi ja unohda koko nainen.
Helpompi sanoa kun tehdä tiedän sen mutta sinun parhaaksesi vaan !
kaikkee ei pidä uskoo,vaikka toinen tuntus kuinka mukavalta.
Järjen käyttö on sallittua täälläkin.
Jollakin voi kyllä olla noinkin kovasti röyhkeyttä huiputtaa.Tuntuu jo vähän sairaalta tollanen touhu.Tiedä sitten,mitä se antaa huiputtajalle..
Toi kuvajuttu vaan vähä kaivelee..no,kaikki lienee mahdollista,kunnes toisin todistetaan..
Muuten oli aika erikoinen juttu.
*miettii silmät sirrillään*
Tuollaisia naisia löytyy sätistä kuin sätistä pilvin pimein ja tuollakin tapauksella on viimeistään nyt uusi uhri kierroksessa, oli jo varmasti silloin kun teidän tarinanne oli ajankohtainen. Kopypastettamisen mestareita viehättää ihastumisen tunne, palvonta ja hyväksyntä jota eivät jostain syystä omassa elämässään saa (ylipaino, aneeminen aviomies, syyt ovat monet). Miestä viedään kuin vierasta sikaa, käytetään se hetki kun on tarpeellista ja viskataan sitten kylmästi pois. Yleensä siihen ei tarvita edes mitään erityistä profiilivarkautta, kuvia on netti pulloillaan ja mitä viehättävin puhelinääni voi tosiasiassa lähteä minkälaisesta ellotuksesta tahansa.
Olisikohan teissä miehissäkin jotain vikaa kun suostutte tähän kaikkeen? Vai miksi harvemmin kuulee naista vedätetyn tähän tyyliin? :P Nuo naisethan eivät tämän tai muidenkaan vastaavien viestien takia muuta käyttäytymistään. Eikä tämä ole pelkästään varttuneemman väen ongelma, sama vedätysmeininki on löydettävistä nuorten ja nuorten aikuisten chateistäkin.
Onko linjoilla oikeustieteilijöitä? Sanokaa, onko tunnetun / toisen henkilön tietojen käyttäminen kuvaamassani mielessä rikos? Jos on, niin mikä on tuomio henkilötietojen varastamisesta / väärinkäytöstä?
on niitä julmempiakin petoksia. :))) Kuuleehan näistä silloin tällöin, tosin tuntuu vähän provolta tää sun juttusi, samoin noi taustatiedot jotenkin tutuilta, jostain syystä.
Vain Annamiia tietää taustatiedot !
Ja sinä Annamiia tiedät, että tarinamme on totta. Tosin se tässä voi olla upotettu toisen tarinan sisään, ikään kuin legenda myyttikehykseen.
Ei ole julmempaa tarinaa, kuin harhauttaa toinen rakastamaan itseään ja sitten kadota kuin tähti aamutaivaalta.
älähän yritä vedättää siinä. Olen takuulla lukenut joskus jostain tämän tarinan *muistelee*. Tässä jutussa on nyt jotain muuta hämärää kuin Annamiian tähti taivaalla.
kerro minkä ikäisii te olette ?
parahtanut mies ja annamiia siis ...
kummankaan ikää koska en ole annamiia enkä parahtava mies. Tämän parahtaneen tarinan olen kyllä lukenut aikaisemminkin jostain, joten kyseessä taitaa olla pelkkä kopiointi.
Tarinaani et ole voinut lukea. Olen sen elänyt, kokenut ja kirjoittanut, joten se on totta. Tarina voi kuitenkin olla myyttinen - kehyksen sisään upotettu. Myytithän elävät ikuisesti ja toistuvat myös unissamme, joten ei ihme, että tarina tuntuu sinusta tutulta. Jos on jotain hämärää, syyttäkää ilmaisuani, ei itse tarinaa!
Uskopa nyt, arvoisa epäilijä, että tarinaa ei ole leikattu toisilta foorumeilta vaan minun elämästäni ennen vappua 2004. Ikäkyselijälle tiedoksi, että tutustuimme 50 ja 60 sätissä.
Tuolla on huoneessa 50 ollut mieshenkilö joka on kiusannut vastaavalla tavalla useita naisia ainakin muutama kuukausi sitten oli täällä siitä kova haloo...
Eli et ole ainoa uhri ja nyt vaan kävi niin päin että sinun 'kusettaja' oli nainen.
taisi olla juuri se naistuttuni mainitsema henkilö, joka pani myös treffipalstalle proffan tittelillä ilmoituksen naisille. Proffa lähetti sitten kieltävän vastauksen naistutulleni, jossa kertoi olevansa T.K. ja ilmoitti naistutulleni vähättelevään sävyyn, että ymmärräthän itsekin, että kirjeesi perusteella meidän ei ole syytä tutustua lähemmin. "Onneksi meressä on runsaasti kaloja", hekotteli tämä proffa kirjeensä lopussa tutulleni ilmaisten saaneensa runsaasti vastauksia naisilta. Tuttuni katsoi sitten tämän T.K.:. tiedot googlesta, ja meriitit olivat sitä luokkaa, että taatusti ei ollut aito T.K. Kukahan teistä, arvon chattittaret, meni hänen koukkuunsa?
iltasatuja tulit sitte esittään.
mikä vitsi.
kyseessä on taas nyt ystävämme DARLA joka taas provoilee :)
punaisen pallukan mutta ei anneta sille kuin vihree! :)))
sulle riittänyt ne vajaat 3000 lukijaa ilmolla?
...ilmeisesti olekaan palstan ainoa Kylli-täti.:)
Anteeksi, mutta tarinasi ei kuulosta uskottavalta.
Sinäkö tässä esität tuomaria?
Minun tarinani on totta. Vika on ilmaisussani, jos en ole osannut kuvata sitä uskottavasti.
Voisin jopa lisätä yhden yksityiskohdan lisää. Ilmeni, että tällä pienellä, suloisella naisella oli kännykkäkin otettu väärälle nimelle. Hän käytti erään olemassaolevan henkilön tietoja, hieman muutettuna. Sanotaan, että jos osoitekirjassa oli osoitteena Ravurinpolku 1 0, niin hän ilmoitti kännykkätietoihinsa osoitteeksi Havurinpolku 10:n . Tätä rataa. Ja tosi on.
että olet Darla.
eihän kukaan ole tuomaroinut ketään,vain epäillyt tuota tarinaa,niinkuin minäkin epäilen.
...että tarina ei kuulosta uskottavalta.:)
...höpö höpö.:)
Ai että oikein henkilötunnusta myöten?
missä osoitekirjassa?
tuota mistä löysit hänen osoitteen ?
( mikä lie ajuritie jonka piti olla majuritie )
ensin se oli salainen ja hän sitten lupasi edellisenä päivänä neuvoa tien sinne ?
ja kuitenkin sanoit äsken * Hänen kännykkänumeronsa oli salainen ja soittelimme ja tekstailimme päivittäin, --- *
jokin tässä menee nyt pahasti ristiin vai käsitänkö nyt väärin ?
Sain häneltä osoitteen, jossa nettitietojen mukaan asui joku muu.
Sain häneltä kaksi kännykkänroa (salainen alkuun, lopussa toinen ei salainen)
Nettitietojen mukaan kännykän haltijan nimi oli hieman erilainen mitä ilmoitti, muistutti ilmoitettua, samoin osoite oli sellainen, joka löytyi netistä, ei kartalta (Havurinpolkua ei ollut, vaan Ravurinpolku).
ymmärtäkää nyt. Ensin se joutui jonkun runoilijan kynsiin nyyhkimään. Sitten pyhän Yrjänän seksikaappiin ja potku persuksiin. Nyt tuli sukupuolen vaihdos ja heti annamiia petti uijuijuijuijui
Miten muistat noin tarkasti Darlan vaiheet. Ettet vain olisi se runomies, Yrjänä, Annamiia jne. yhdessä monipersoonassa. Taidat olla juuri sinä, ja vain Sinä Yksin se, joka on aina Darlan kimpussa haukkuen ja lyöden ja syyttäen.
Tiedätkö sen jutun siitä hevosen potkimisesta... hehheeeee.....
että hyvin uppoaa Darlan provot sinuun, muut on jo tajunneet mikä on homman nimi. Ei taida kovin paljon raksuttaa sullakaan.
Minua ei ole vallannut tämän palstan pikkupiirin Darla-viha, massahysteria. En näe perusteita tämän nikin haukkumiselle. Palstahan on provoja täynnä. Darlan jutuissa on aina mukana syvyysaspekti, joka muista jutuista täältä puuttuu. Siinäkö se vika onkin, että juttunsa eivät ole kevyttä kamaa, vaan vaativat ajattelua ja vakavaakin pohdintaa?
Kukapa nyt itteään vihaamaan alkaisi. :)))) Jatka samaa rataa vaan!
Taas Multi mitätöi Darlaa.... Antaisi ihmisten kirjoitella ja myöntäisi rehellisesti, että on kohdannut palstan kuningattaren. :-)
Tarkoitit varmaan Millaa?
sen naisen juttuja ei jaksa lukea loppuun asti... sori...
Valkoinen lakana on valmiina. Pääset siihen sitten lepäileen Coomaas pois. Lupasit laittaa mut lyttyyn, ettei täällä ole enää tappeluita. Hopi vaan lentolippua varaamaan.
Uskomaton tarinani on totta, sen juonikuvio on tapahtunut mainitsemanani aikana. Mikä siinä muka muuten on niin uskomatonta?
Sekö, että joku voi varastaa Internetistä toisen henkilön profiilin joutumatta syytteeseen? Uskon, että sekin aika vielä tulee, jolloin henkilötietojen varastaminen on rikos - tai on se nyt jo rikos, kunhan joku vain puuttuu siihen. Minua kiinnostaa tavattomasti tietää, millaiseksi rikokseksi henkilötietojen väärinkäyttö luokitellaan kuvaamassani tapauksessa ja tuleeko siitä rangaistusta. Ihmetyttää se, että joku tuolla ilmon ketjussa (tämä tuli aluksi sinne vahingossa - oletan että se poistetaan sieltä) luulee minun surevan menetettyä kunniaa tai rahaa. Toivoisin niin, että joku pystyisi laillani näkemään asian periaatteellisen puolen ja toisaalta sen inhimillisen puolen - tuskan, jonka julma petos aiheuttaa petoksen kohteelle.
Tunteilla on väliä, hyvä rakas Annamiia, täällä sätissäkin. Jos luet tämän, toivon, että ajattelisit tekoasi minunkin kannaltani ja pystyisit tuntemaan, mitä minulle aiheutit. Kaikkea hyvää kuitenkin sinulle elämässäsi, en vihaa sinua, vain kaipaan, ikuisesti, ja olen surullinen, että olit petturi. Olimme kuitenkin saman lantin kääntöpuolet.
tässä on uskomatonta että yrität heittäytyä mieheksi *repee* kyllä sulla taitaa vintillä melko pimeää ja hiljaista olla.
Mä luin ton avauksen. Jos tarinas on totta, niin hyvä että tulit kertoon siitä.
Itse en pahemmin sättäile, vaan tällä palstalla palloilen enimmäkseen. Siksi en tunne noita sättimaailman hahmoja ja heidän käytöstään.
Sen verran kuitenkin tarinoita tänne palstalle tulee, että tuntuu siellä sätissä paljon kusetusta olevan. Yritäs pärjäillä ja sitä rataa.
Jos sä tulit kusettaan meitä, niin takaan, että edestäs löydät.
Peace maan!
Oletko ajatellut, että rakastuit pelkkään virtuaalihahmoon. Noin täydellisen profiilin oli luonut ihminen, joka ei ollut oikeasti henkilöllisyydeltään esittämänsä henkilö. Tuskin hän oli silloin se lantin toinen puoli. Hän myötäili sinua ja sai sinut tuntemaan jotain mikä ei pohjaa mihinkään todellisuuteen. Harmi, että sätti antaa mahdollisuuden näille rajatilapersoonille käyttää hyväkseen hyväuskoisuutta. Loppujen lopuksi olet kuitenkin itse vastuussa omista tunteistasi. Auttakoon se sinua toipumaan.
Enkä rakastunut pelkkään virtuaalihahmoon, en ollenkaan. Rakastan häntä edelleen, vaikka hän olisi jalaton kääpiö rullatuolissa! Rakastan hänen sieluaan, vaikka nainen itse tekee ketkun tekoja. Yhtä lailla minä käytin häntä hyväkseni kuin hän minua. Hän vaan ei tullut loppuun asti, johon minä olisin ollut valmis - siinä ero. Ja vielä, en ole hyväuskoinen, epäilin kyllä häntä koko ajan, mutta se ei estänyt rakastumista, vaikka taistelin vastaan. Kyllä suhteessa - virtuaalisuhteessakin - vastuu on kahdella, ei yhdellä.
On tämä sitten totta tai tarua niin " idis " ei ole mahdoton ja tätä on tuolla chateissa ollut eli ei nyt ole tärkein kuka tän o kirjoittanu vaan jutun ydin !
Voihan tääl olla vaikka 10 Darlaa ja 15 Coomii ja mitä hiton välii sill o ?
Lukekaa mitä näissä sanotaa eikä vaa kinata kuka kuki kirjoittanut viestin ja kuka leikki provoo...
Vaikka miäkin olisin varjoissa :-)
Mistä se ten tietäisitte :)
Jos tuo o totta ni täytyy sanoo että aika veemäinen ämmä se ollut ja paha saa palkkansa ennemmi tai myöhemmi.
olen lukenut jostain muualtakin kuin tältä foorumilta, eikä tätä ole edes paljoa muutettu!! Se tästä kirjoituksesta, kirjoittajasta viis.
Kopsattuja juttuja on ollut ennenkin.
Ja aika pahasti jäi eräs kiinni tälläkin palstalla.
kyllä voi olla totta olen itse tullut hujatuksi parikertaa miesten taholta mutta en ole katkera sillä oli "tyhmä blondi"
Tätä juttua ei ole kukaan voinut lukea mistään muualta. Nyt joku kaivamaan se esiin, jos se muka jossain on. Ellei juttu ilmesty tähän päivän kuluessa, jokainen ymmärtää, että syytös on perätön. Minä olen tuon tarinan itse kokenut ja kirjoittanut, en mistään lukenut. Kysy lisää, jos haluat yksityiskohtia!
arvaa mihin. Sun takia en mä ainakaan ala kaivamaan mitään lehtiä, riittää kun tiedän lukeneeni sen muualta minäkin.
Eipä ilmestynyt kehiin sitä tekstiä, jonka kaikki ovat kyllä lukeneet, mutta- -
Jospa jatkossa otettaisiin hieman tieteellisempi ote. Pitäydytään vain faktoissa, ei mutussa.
seuraavan provosi ihan omasta päästä. Olet oksettava.
jos sinulla on paha olo. Ehkä olet syönyt liikaa.
Olen varsin yksioikoinen tyyppi, joten luulen, että jatkossakin kirjoitan suoraan omista kokemuksistani. Onkohan virtuaalielämäni jotenkin poikkeavan värikästä, kun minua syytetään provoilusta esittäessäni tosiasioita. Hmmm *miettii oksentavaa tyyppiä*
Ja prkl! Johan on kummia syytöksiä kopsaamisesta. En koskaan, kuuna kullan jne. sortuisi kopioimaan juttuja, koska osaan niitä itsekin kirjoittaa!
Syyttäjät kaivakoot nyt alkuperäisen jutun esille todisteeksi sanoistaan. Odotan!
Minusta tuo kaikki on täysin mahdollista chatissa. Väitän, että se on paljon paljon yleisempää kuin uskotaankaan, arkipäivää virtuaalimaailmassa.
Jokaisella on mahdollisuus esiintyä millaisena tahtoo. Olkoon sitten tälle henkilölle vaikka ajankulua, mutta hyvin yksinkertaista tuollaisen toteuttaminen on. Ihminen, joka ei muutoin juuri huomiota saa, voi vapaasti luoda elämänsä uudelleen. Tai jollekin tuo vain hauskaa ajankulua.
Onhan näitä livenäkin vaikka kuinka. Esimerkiksi eräs mies oli vuosikausia esiintynyt Stanley Kubrickina ravintoloissa, hotelleissa ym ym. Hän sai loistokasta palvelua ja homma pelasi. Mies oli sopivan oloinen ja näköinen ja vaikka ei oikeata Kubrickia muistuttanut juuri lainkaan, istui hän rooliin erinomaisesti. Mies itse kertoi, että hiljalleen rooli ja hänen oma persoonansa sulautuivat yhteen ja kun hän vihdoin ja viimein paljastui, oli pudotus hänelle itselleen melkoinen.
Chatissa vastaavan harrastaminen on sata kertaa yksinkertaisempaa. Valokuvia, taustatietoja, elämänhistoriaa ym ym on netti pullollaan. Miehet ja pikkupojat esiintyvät naisina, tarjoavat netistä imuroitua pornokuvaa omana kuvanaan, yritteliäämpi luo itselleen historian jne jne.
Voi todellakin kirpaista, jos huomaat rakastuneesi olemattomaan. Vaan chatatessa kaikki on muutoinkin mielikuvasi varassa, kunnes kasvokkain kohdataan.
Tahtoisin nyt vihdoin tietää, millainen rikos on elävän henkilön olemasa olevien henkilötietojen anastus ja väärinkäyttö julkisessa mediassa. Onko tämä niin tyhmä keskustelupalsta, ettei tällä liiku yhtään akateemisesti oppinutta juristia? Mikä voisi olla sanktio tai peräti rangaistus tällaisesta teosta? ja onko kyseessä rikos vai erehdys?
Onko tässä mammuttimaisessa sillisalaatti- Suomi24:ssä oikeuspalstaa? Silmäilin nopeasti, mutta en huomannut. Siirtäisin juttuni sinne asiantuntijan vastattavaksi. Sanokaa, jos olette huomanneet.
Kysy Stonelta, sillä on juristituttuja.
Meillä ei täällä palstalla muilla oo, kun ei oo tarvittu, ollaan meinaan eletty niin siivosti ;-)
kysy lakipalstalta. Tai poliisilta. Tämä palsta on chatpalveluista ja chatiketistä.
Kysyin jo, siellä on jo 2 vastausta.
Juttuni koskee chat-profiilivarkautta, joten aiheessa ollaan, "tuomari".
Hyvänen aika, jos tarinasi on totta, et kai luota sättipalstalle saamiisi vastauksiin!!! Kuka tahansa asiansa osaava asianajaja tai kunnallinen oikeusaputoimisto on luotettavampi lähde tällaisessa tilanteessa.
toki chatti-palstan vastauksiin, mutta kuulehan nainen. Täältä löytyy se käytännön asiantuntemus, josta olen kiinnostunut. Minua ei kiinnostaa saattaa Annamiian päätä vadille, koska rakastan häntä edelleen syvästi. tahdon vain tietää, tekikö hän yhteiskuntajärjestelmämme priorisoiman rikoksen vai oliko kyseessä vain erheeksi sanktioitu tekonen. Lopulta kyse on etiikasta ja moraalista ja siitä, miten kohtelemme lähimmäisiämme, jopa rakkaitamme. Ja jos sipulia edelleen kuorii, kyse on siitä, onko ihminen peruspaha...
Ehkä huomaat, että tekstissäni on pintarakenne ja syvärakenne, arvoisa nainen...
kun luottaa toiseen ja sitten käy niin kuin sinulle, mutta elämässä on muutenkin paljon kusettajia, jotka eivät ajattele valehtelun seurauksia. Mutta tottahan on, että monelle tämä chattailu on pelkkää huvia, mutta toisille tapa tuoda julkiseen keskusteluun omat tunteet tai esittää julkisesti fantasiat siitä paremmasta elämästä!
Toivottavasti et kuitenkaan menettänyt uskoa ihmisiin...elämä on kuitenkin ihanaa matkaamista, tosin joskus esteitä tulee liikaa ylitettäväksi, mutta matkaa tulee kuitenkin jatkaa.
Eipä sitten muuta kuin jaksamisia:)
Kun en luottanut Annamiiaan, johan sen sanoin! Alusta pitäen oli tummia pilviä taivaalla ja kohtalon patarumpujen matala kumina kuului pahaenteisesti jo ensimmäisessä näytöksessä yltyen täyteen raivoonsa jo toisessa näytöksessä. Kerroinhan tämän tarinassani.
Ei ole siis oleellista, mikä oli minun tilanteeni - annoinko tahallani petkuttaa itseäni - manipuloinko petkutuksen täyteen fortissimoon itse. Kyse on vain ja ainoastaan etiikasta ja moraalista, siitä miksi yhteiskunta luokittelee tämän teon. Lakatkaa siis säälimästä minua, joka olen järkevä ja rationnali mies. Periaate! Se on a ja o!
Sydänsurut parantaa aika, ei raha eikä Annamiian tuomitseminen. Mitä tulee chatteihin, koen edessäni mittavan kynnyksen ja ihmettelen, miksi minun pitäisi jutella siellä yhdentekevien hoitsujen ja pankkineitien ja varattujen naisten kanssa. Mieluummin kirjoitan vaikka romaanin tai menen terassille polttelemaan savukkeita ja katselemaan naisia lierihattuni reunan alta.
on sitä mitä on...haluaisin kuitenkin lisätä..en ole hoitsu, en pankkineiti, en varattu...jotain aivan muuta...eikä tarkoitukseni ollut todellakaan saada sinua noin äkeäksi....ehkä on parempi valita lierihattu ja katseleen naisia.
Yhteiskunnan luokittelutasolla en todellakaan halunnut koko asiaa ajatellakaan....luokittelin moraalin suhteen vain sydämen tasolla. Ja se siitä;)
En osaa kohdella naisia... särkynyt sydän vaatii aikaa eheytyäkseen.
Kiitos kauniista sanoistasi kuitenkin, vaikka ne nostivatkin niskani köyryyn ja saivat minun vetämään hatun lierit alemmas..
ruususta! Älä nyt kuitenkaan kovin syvälle hattuun piiloudu...kesäkin tulossa. Halusit kuitenkin pyytää anteeksi ja minusta se on jo yksi askel kohti eheytymistäsi. Elämä on loputon matka ja esteitä ylitettävänä tuhansia, mutta kuitenkin kaikki on elämisen arvoista ja kuten, oliko se nyt toi Junnu Vainio, on laulanut...jokainen ihminen on laulun arvoinen;)
Oli kai Veikko Lavin tuo ihana laulu Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä. Sitä kuunnellessa muistaa myös elämän rajallisuuden ja koettaa taas asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Ja tässä meillä uusi alku sättiromanssille!
kaunista on kahden naisenkin välinen rakkaus. ;)
Olipas minulla hauskaa seurata teidän toilailuja tässä avauksessa. Kaikkea ne miehet uskoo. *virnistelee*
eihän siihen uskonut juuri kukaan!
saa aina hörhöt kimppuunsa, niin nytkin.
Ja millainen on hyvä tarina? Se on tarina, joka on totta, niin kuin tämäkin. Ja ajatelkaapas, mitä on verhon takana? Tarinasta esitin vain jäävuoren huipun..
mutta tapahtui muistaakseni Englannissa jokin aika sitten.:))
Anna olla jo.
vaan palomuurini torjuu sen tehokkaasti.
Kiinnitäkääpäs huomionne tuon puskajussin ilmaisuun "tapahtui muistaakseni". Ikuisesti jäämme siis kaipaamaan syytöksen esittäjän lähdeviitettä. Näin tieto jää mutuksi.
Kovin kiinnostunut olisin kuulemaan tuosta "Englannin tapauksesta." Ilmoitakaa vielä joku, jos tiedätte siitä jotain!
Merkit sopisivat erääseen mieheen, joka ilmiselvästi odotti jotain vapuksi niin kovasti, että hääti myös livesuhteensa innoissaan pois..(käyttäytyi tosi erikoisesti-valehteli päin naamaa yms.)
Mies on sättäri ja tod. näk. suomen säteissä..
Tarinani myyttipohja - ikiaikainen pettämisen ja harhauttamisen teema - saa aikaan sen, että jokainen tunnistaa siitä omaan elämäänsä liittyviä tapahtumia ja käänteitä. - Niin nähtävästi tässäkin Sivusta seuraajan tapauksessa.
Tarina on siis totta. Ja suomi24 -chatista löytyy varmaan lisääkin..
(Niin mikä se myytti siis on? Se on vanha tarina, taru, kertomus, teema, joka toistuu yhä uudelleen eri muodoissa.)
jo noi älyttömät juttus ja saivartelusi. Tuskin täällä kukaan kaipaa sua opettamaan mikä on myytti.
Lue sä vaan uutisiasi zebbo kannas. Sua ei kukaan nauramati katso..hih.. Kerro 10uutisten loppukevennyksessä miten myytit päästettiin laitumelle... iske sitten ittelles silmää..
joka laitumelle pitäis päästää on Darla. ;)
Et kai mua tarkoita, siis minua seppo huhtaa, kun olen ainoa seppo, joka koskaan on lukenut maikkarin kympin kevennyksiä ;D
PS Tiedän kyllä, että myytti on savolainen nutipääimisä.
Mahdatko nyt tarkoittaa kyyttöä, joka on tietynlainen lehmä?
en todellakaan kaipaa! Halusin vain tuoda esille omia ajatuksia....muutenkin kirjoittelen paljon...niin mikäs tässä on jutustellessa. Romanssista puheenollen uskon enemmän ystävyyteen...tiedän, että joku ajattelee....on taas naivi persoona liikkeellä. No kuitenkin olipa tarina totta tai tarua....mulle ei sillä ole mitään merkitystä, koska kyseinen case sai minut menemään pintaa syvemmälle....useat näkevät vain sanat....toiset myös tuntevat ne tuolla jossain sisällä;)
Darla itse taas asialla! :)))))))))))))))
mutta en nyt ymmärrä..Darla...millähän perusteella olen edellä mainittu?
jaksaa jatkaa roolihahmon olemassaolon todistelua, niin juttu alkaa ruokkia itseään. Todellinen larppaaja lyö vetoa saavutuksistaan nettirintamalla.
Totta turiset. Itsellekin jäi roolihahmo aina päälle, kun vitosvaihteella vedin kevennyksiä.. Ei tahtonut unikaan tula silmään ja rauhattoman yön jälkeen vielä aamukahvipöydässä pyrskähtelin *reps ja pyrsk* muistellessani edellisillan kevennystä ja arvaillessani tulevan päivän uutta kevennystä.
Hmmmm... laseista huolimatta likinäköinen. Vaikka nenässä on painomustetta *hymy*, niin aukeaako sanoman tarkoitus. Joskus ei voi kuin ihmetellä.
Luota vain siihen, että kaikella on tarkoituksensa ja syynsä. Ei ole edes tärkeää, että jutulla on vain yksi tarkoitus, joka saavuttaa lukijat samalla tavoin, samoin ymmärrettynä. Tämäkin tarina oli jäävuoren huippu eletystä ja koetusta, pala elämää, dramaturgin näkemys eräästä tapahtumastasarjasta. Joskus on myös niin, että tekstit ja kirjoitukset ovat terapiaa kirjoittajalle itselleen.. Mene tiedä, mutta ehkä jostakin virkkeestä joku aina saa jotain, löytää itsensä ja saa elämyksiä, omalla tavallaan.
ajatuksillamme...ihmisten erilaisuudesta johtuen myös tekstit saavuttavat ihmiset erilailla....ja sen hetkinen elämän tilanne merkitsee siihen miten vastaanotat jutun sisällön tai sitten takerrut vain analysoimaan yhtä sanaa tai sitten vain ohitat jutun...koska sillä ei sillä hetkellä ole mitään annettavaa sinulle!
Jos tämä tosiaan on upotettu toiseen tarinaan... myytteihin...
Liiankin tuttua... se toinen puoli.
*itkee yksin maagisessa toukokuun pakkasyössä*
laitoit Yrjänälle kuvas että karkuun lähti.
Ilonankin teksti, niin huomaat ettei siitä ollut kyse. Yrjänä itse oli aikamoinen kaljupää ja Ilona taas vaalea tyttömäinen poninhäntäpää, että näin päin. :)
lukijat täällä sen varmaksi tietää kuka sitä totta puhuu? Voipi olla niin, voipi olla näin. Minä kyllä luotan enempi miehen sanaan, näin on jämpti.
ja sen sukupuolenhan tietää nikistä tai muusta... jeeee...
että Yrjänä onkin sitten naispuolinen, ja Ilona saattaisi olla mies? Kovasti kuulosti siltä että kuitenkin Ilonaa itse naisena pidät, ihan nikin perusteella, vähän niin kuin olisit puolustellut. Kun kumpikin tuolla toisaalla omaa kantaansa puolustavat, niin hullultahan se tuntuu etteivät olisi mitä sanovat. Vaikka eipä täällä koskaan tiedä. Jos vaikka valehtelevat molemmat.
sukupuolessaan. Ilona ennen kaikkea, mutta uskon, että myös Yrjänä. Yrjänähän käyttäytyy kuten tyypillinen höpsähtänyt rakastunut mies. Tulee tänne höperehtimään Ilonan perään ja puhuu itsensä pussiin kertaan jos toiseenkin..
ymmärsin väärin, niin kuin täällä helpolla tapahtuu. Luulin että vähän kyseenalaistit tuon minun päättelyn. Että tarkoitit sitten silleen että kun on miehen nimellä niin on mies, ja kun naisen, niin on nainen?
Kyllä minun mielestä täällä huijataan niin että ollaan toisinkin päin, joskus ainakin. Mitenkä niin se Ilona ennen kaikkea ompi nainen, tunnetkos hänet paremmin jotenkin?
Enkä minä ole huomannut että Yrjänä olisi itseään mitenkään pussiin puhunut, enemmän tuo Ilona tuossa selittelee ihan joutavia. Tiedä Yrjänän höperehtimisistä ja perässä juoksuista, kyllähän sitä saa kantansa sanoa kumpikin, ja kovasti se Ilonakin sen perään aikoinansa itkeskeli.
Täällä kun ei varmaksi tiedä mikä se totuus on, olen minä niin kauan näitä seuraillut, draaman jos toisenkin.
Vai joko se on nuijittu manrakoon? Te vaan jankutatte yrjöistä ja Ilonoista..Onkos ne nyt niitä varkaita? Kertokaa heti, niin tietää varoa.