Rotta puree

Naarasrottani on alkanut puremaan melko lujasti ja mietin nyt miten minun pitäisi toimia. Se on n. 6kk vanha, eläinkaupasta tullut, ei käsikesy muttei pelkää ihmisiä eikä ole vihainen. Aina kun laitan käden häkkiin, rotta tulee haistelemaan ja sitten nappaa hampailla tosi lujasti jostain käden reunasta kiinni, ennen se oli vaan sellaista pientä maistelua mitä rotat tekee, mutta nyt se alkaa oikeasti jo satuttaa. Onko tuo jotain harmitonta maistelua edelleen, pitääkö minun komentaa rottaa ja miten?
9749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oot varmaan ruokkinu sitä paljon kädestä. minulla on ollut kuus rottaa eikä niistä yksikään ole KOSKAAN edes maistellut sormia. Kaikki muut on ollut kilttejä,paitsi tämä vanhin yksin eläjä. Se kyllä puree mutten anna sille siihen mahdollisuutta. Eli aina kun sen eleistä voi päätellä että nyt se puree niin vetää käden pois. Ja nyt tämä vanha herra alkaa jo hieman pehmetä kun minäkin saan sitä jopa koskea.

Äänestä
  • Olen kyllä ruokkinut kädestä joo, tullessaan rotta oli todella arka joten kaikenmaailman namien avulla yritin sitä itseeni totuttaa, tottuihan se mutta alotti puremisen. Minulla on ollut rottia ennenkin, enkä ole tällaiseen ongelmaan aiemmin törmännyt vaikka niitäkin on kädestä ruokittu, mutta edelliset rotat ovatkin aina olleet kasvattajalta... Kaikki ovat ihan pieninä maistelleet sormia, mutta se maistelukausi on mennyt aina iän myötä ohi. Tuo on niin omituista puremista, rotta ei vaikuta millään tavalla aggressiiviselta tai uhatulta tms., se vaan uteliaana tulee luokse haistelemaan ja NAKS. Vedän käden kauemmas, rotta tulee perässä ja sama vaan toistuu.

    Äänestä

  • talttahammas- kirjoitti:

    Olen kyllä ruokkinut kädestä joo, tullessaan rotta oli todella arka joten kaikenmaailman namien avulla yritin sitä itseeni totuttaa, tottuihan se mutta alotti puremisen. Minulla on ollut rottia ennenkin, enkä ole tällaiseen ongelmaan aiemmin törmännyt vaikka niitäkin on kädestä ruokittu, mutta edelliset rotat ovatkin aina olleet kasvattajalta... Kaikki ovat ihan pieninä maistelleet sormia, mutta se maistelukausi on mennyt aina iän myötä ohi. Tuo on niin omituista puremista, rotta ei vaikuta millään tavalla aggressiiviselta tai uhatulta tms., se vaan uteliaana tulee luokse haistelemaan ja NAKS. Vedän käden kauemmas, rotta tulee perässä ja sama vaan toistuu.

    Kokeilepa kertoa rotallesi, että pureminen sattuu. Kun se seuraavan kerran alkaa maistella kättä, vinkaise kovaa ja korkealta - yritä matkia rottien pelkovinkaisua.

    Sen mielestä käsi on ehkä hauskantuntuinen lelu, ja kun se ei oikein voi kunnolla tulkita meidän kieltämme, se ei tajua satuttavansa. Pelkkä käden poisvetäminen ei välttämättä kerro sille että koet nakertelun epämiellyttävänä.

    Äänestä

Minunkin mielestäni korkea ääninen vingahdus olisi hyvä idea . Minulla on 2 rottaa eläin kaupasta. Yleensä eläinkaupasta ostetut rotat pelkäävät ja siellä ne puree koska jotkut asiakkaat antavat salaa niille ruokaa pinnojen välistä ja kun seuraava asiakas tulee ( jolla ei ole ruokaa) ja tunkee sormensa pinnojen välistä jotta rotta saisi haistella sormea, rotta luulee että tämä antaa herkkupalan niinkuin ensimmäinen ja puraisee. Mutta sinun puremasi ei vaikuta siltä että rottasi luulee sinua herkuksi... En ole varma mutta toivottavasti tästä oli edes jotain apua ;)

Äänestä

Meillä syötetään rottasia kädestä melkein päivittäin joitain kertoja ja lapset työntää sormia häkin pinnojen välistä, ei ne silti hyökkää puremaan kun käden laittaakin nenun eteen ilman ruokaa. Ne haistelee kovasti sormia ja varsinkin jos omissa käsissä tuoksuu ruoka niin ne kyllä maistaa varovasti hampaillaan tai nuolee sormea, eivät purase kovaa, ruoankin ottavat varovasti kädestä, joskus kun on pieni herne sormien välissä niin ne nappaakin vahingossa sormesta mutta todella varovasti. Ostin kerran eläinkaupasta rotan joka hyökkäs heti sormeen kiinni kun laitoin käden häkkiin ja puri verille 4-5 kertaa, palautin sen takasin kauppaan.

Äänestä

Vahvistat myös käytöstä jos aina lähdet pakoon kun rotta puree. Joissain tilanteissa pakotus on ihan toimiva keino, eli pakota rotta tottumaan käsittelyysi. Laitat vaikka hanskat käteesi jos rotta pureksii, mutta älä anna heti periksi tai se oppii, että kun puree niin saa tahtonsa läpi.

Tsekkaa myös kesyrottafoorumi, siellä on asiallista porukkaa joka osaa auttaa!

Äänestä

Onko sillä kaveria?Miten laitat käden häkkiin?Luulen että rotta puolustaa reviiriä,
eli jos käsi on siellä,se puree.Ota vatsan alta kiinni ja tukeva varma ote,nosta rotta häkistä ja silitä häkin ulkopuolella,luulen ettei pure.Mutta jos käsi ja rotta on häkissä yhtaikaa melkovarmaa on pureminen.Se puolustaa kotiaan ja toisilla se on kovempaa kuin toisilla,ja ellei uskota se kovenee se pureminen.Minulla oli pureva rotta ja nyt se on kesy ja kiltti ja sosiaalinen,kun sitä vähän koulutin.
Rotta on laumaeläin eli laumassa se ei pure.

Äänestä

Mua jos joku rotta puris ni tappaisin sen samantien.

Äänestä
  • :D Nii mäki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


talttahammas- kirjoitti:

Naarasrottani on alkanut puremaan melko lujasti ja mietin nyt miten minun pitäisi toimia. Se on n. 6kk vanha, eläinkaupasta tullut, ei käsikesy muttei pelkää ihmisiä eikä ole vihainen. Aina kun laitan käden häkkiin, rotta tulee haistelemaan ja sitten nappaa hampailla tosi lujasti jostain käden reunasta kiinni, ennen se oli vaan sellaista pientä maistelua mitä rotat tekee, mutta nyt se alkaa oikeasti jo satuttaa. Onko tuo jotain harmitonta maistelua edelleen, pitääkö minun komentaa rottaa ja miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu