Tyhmä kysymys, mutta kysyn kuitenkin. Jos modeemistani on otettu wlan pois päältä ja myös koneeltani eihän salaus asetuksia tarvitse määrittää mihinkään ja kukaan pääse ryöstöretkelle linjalleni? Olen todella onneton näissä asioissa ja päädyin käyttämään nettiä piuhan päässä kun lähtee temppuilemaan wlanin säätöjen kanssa.
Modeemissa WLAN disable
Riittääkö tuo
8159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensimmäiset asiat modemissa oli tehdä se siltaavaksi = nat ja modemin palomuuri pois, ja poistaa wlan käytöstä. Uskoisin että pelkkä poisto riittää. Kun ei ole kannettavaa tietokonetta niin en minäkään jaksanut perehtyä vähääkään wlanin säätämiseen muuten kuin kokonaan poistoon.
Kyllä se on niin jottei wlan ja laitteen palomuuri ja nat ole missään tekemisissä keskenään, ainakaan niin, että jos palomuurin ja natin ottaa pois päältä, wlan katkeaa.
Kyllä nyt olisi kannattanut testata teoriaa käytännössä ennen kuin kirjoittelee mitään.
Kirjoitin vähän epäselvästi.
Tottakai ymmärrän että wlan ja nat ovat täysin eri asioita. Kirjoitin vain yleisesti mitä tein modemille. Poistin 1: wlanin ja 2: poistin natin ja palomuurin, siis tein modemille 2 erillistä asiaa jotka eivät muuten kiity toisiinsa kuin että modemi jolle tein on sama.
ottaa wlanin pois päältä.
ja NATia ei kannata ottaa pois päältä ollenkaan jos ei ole jotain
painavaa syytä (esim. jotkut verkkopelit ja palvelimen toimiminen)
koska NAT suojaa tehokaasti ulkoapäin tulevilta verkkohyökkäyksiltä
koska silloin ei suoralla IP-numerolla pääse systeemiin sisään.
Omalla kohdalla natin ja palomuurin poisto modemista liittyi juuri ohjelmiin joita on tullut käytettyä / on käytössä, jotka tarjoavat avoimen portin ulospäin l. palvelin tyyppisiä ohjelmistoja.
Jos ei ole mitään erityistä syytä, niin modemin palomuurin ja natin päällejättäminen on tietenkin perusteltua. Tällaisessa tapauksessa itse tietokoneessa ei tarvita mitään omaa palomuuria.
Suoraa vastausta ei annettu, mutta pitääkö nyt ymmärtää että riittää kun modeemista on WLAN pois käytöstä? Yhteyteni on siis vain minun käytössä eikä satojen naapurien?
WLAN:in sammutus reitittimestä riittää. Kukaan ei myöskään pääse koneellesi langattoman verkkosovittimen kautta, vaikka se olisi päälläkin. Toki se kannattaa sammuttaa, mutta vain energiansäästön takia.
Vastaus tulikin sieltä kuten asian olin ajatellutkin, mutta piti varmistaa asia vaikka täältä. Kiitos.