Mondo Cane, Mondo Cane II, Africa Addio ovat harvinaisen hyvälaatuisia julkaisuja, kun huomioi leffojen valmistusvuodet -60 . Aikalaisikseen dokumentit ovat myös melko villiäkin katseltavaa ja osittain mennään, jopa Faces of Death trilogiaakin pidemmälle ihmisen julmuudenkuvauksessa.
Paksunahkaisten tv:n katsojien kannattaakin tutustua näihin Homosabiensien todellisen luonteen paljastaviin ikimuostoisiin hetkiin.
Ei kuitenkaan pidä yleistää, kuin leffan kansipahvit, vaan muistaa, että aina on olemassa myös hyviäkin ihmisiä. Ihmisiä jotka käsittävät ja eivät tee pahaa oman edun saavuttamisensa eteen.
Valitettavasti kaikki ihmiset eivät kuitenkaan välitä omaa nahkaa edemmästä, kuten Franco Josper nerokkaasti dokumentissaan asian laitaa tulkitsee.
Yksi sarjan sanoma lienee varsin selvää: Osa ihmisistä ei vain yksinkertaisesti kykene näkemään peenistään edemmäs, kun kyseessä on oma etu. Rahallinen etu tai omanarvontunnetta nostava toisen olennon nöyryytys, tai joskus jopa kidutus.
Jakautuuko IHMINEN sittenkin kolmeen ryhmään. Hyvät pahat ja rumat vai onko pahuus sittenkin meissä kaikkiissa? Kas siinä pulma.
Arvosana:* * * * (MonoCane I-II,AfricaAddio)
Mondodokutusta Franco Josperilta
Professorikokelas
0
332
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2473145Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell181750Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231443Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1321275- 1041258
- 761192
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135972
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967