Miten eläkkeelle jäänti vaikutti parisuhteeseenne, kun yht'äkkiä onkin paljon aikaa ja toinen koko ajan siinä silmissä? Työaikana pääsi sentään kumppanista päiväksi eroon.
Parisuhde ja eläkkeelle jäänti
Mies vaan
371413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Parisuhde vaan paranee, on yhteistä aikaa, yhdessä voi matkustella ja mennä vaikka minne.
Ei ainakaan minulla, mies sairastu joutui sänkyyn hoidettavaksi. Loppua ei ole näkyvissä, omaishoitajana menee loppuelämä.
Niinpä, minä ainakin olisin hyppinyt seinille varmaan....Mutta kun olimme molemmat jäämässä työelämästä niin puoliso löysikin toisen....kymmenenkertaa paremman kuin minä...yksin olen totutellut sitten elämään. Siinä on hyvät ja huonot puolet....kuen muussakin elämässä....
Minun silloinen puoliso löysi toisen 8 vuotta ennen eläkkeelle jäämistäni. Olen todella tyytyväinen näin jälkikäteen,nautin yksinelämisesestä ja olen paljon "terveempi" yksin kun hänen kanssaan.Saan hengittää,eikä
tarvitse kuulla jatkuvasti huutoa ja moitteita. Eivät ne hänen nykyisetkään,sitä ole kestäneet,sillä nyt on jo kolmas ukko menossa.
" On jouluyö sen hiljaisuutta yksin kuuntelen.."
Näin meillä ainakin kävi. Kun miehen työt vähenivat kahteen päivään viikossa, parisuhde tuli sen verran tukalaksi että erosimme. Juuri nyo päivät kun hän oli poissa oli omaa aikaani. Kun hänellä ei enää ollut työtä niin paljon hän vahti kaikkia menemisiäni ja tulemisisani. Vaikka oikea syy eroon oli pitkään jatkunut rakkauden puute ja miehen arvaamaton väkivaltainen käytös.
Nyt menee hyvin kun olen oman elämäni herra. Yksi asia kuitenkin kismittää ...... parisuhteessa elävät eivät hyväksy meikäläistä joukkoonsa. Olen saanut kokea syrjintää ja kiusaamista avioparien taholta. En koskaan naimissa ollessani ajatellut että parisuhde on niin kauhean tärkeä että yksinäisiä naisia pitää pelätä kuin mikä.
Iltaruskoni lämmön paras naiskaveri on häntä nuorempi vanhapiika.
Onkohan se sitten hyväksytympi kuin eronnut?
Vaimollani on kohtalainen, oma ystäväpiiri jonka kekkereihin ei ole juolahtanut mieleenikään tarjoutua.
Useasti vuoden mittaan hoidan vientikuljetuksen.
Yleensä paluu järjestyy jonkun osallistujan toimesta.
Meilläkin on kyllä vain yksi eronnut perhetuttavana.
Meistä on ollut alun perin selvää että kummallakin on omat reviirinsä.
Ei siinä mielessä että pitää olla vaan että sellaiset ovat muotoutuneet luonnollisella tavalla.
Rakkaus on mielestäni äklö sana.
Luulen iltaruskoni lämmön saaneen riittävää läheisyyttä ja huomiota kylliksi.
Eipä minullakaan ole valittamista.
Melkein nolottaa tälläinen kehuminen kun yleisen linjan mukaan pitäisi voittopuolisesti valittaa ja haukkua kumppania.
Ja sitä ihmettelen,miksi kaikki ns.ystävät jättivät minut kun p-kasan. Varsinkin avioparit,eli pitkäaikaiset yhteiset ystävämme ympäri Suomea. Kukaan ei ole käynyt katsomassa,soittelevat kyllä muutaman kerran vuodessa.
Olet kirjoittanut vaimostasi että hän on ollu "kaupan kassa".
Itse en ole päässyyt edes siihen, lihatiskiin ja väliaikaiseksi keittäjäksi.
En pidä tyylistäsi että joku teknillisen koulun käynyt olisi muuten sen kummempi, ehkä palkkauksessa. Kävin itsekin teknillisen, vanhemmalla iällä, mutta väärälle alalle.
Kun tajusin jotain, otin velkaa, ostin halvalla asunnon, sain myytyä voitolla, ja ne...
En edes muista kuinka mones kauppa on menossa, joku myy aina kun tarvitsee rahaa.
Voi pärjätä ihan omillaan, kunhan on luottoyiedot kunnossa.
Voisin nyt ostaa asunnon vaikka Espanjasta, mutta ei ole ollut ainakaan vielä mielenkiintoa.
Eikä siinä yllätyksiä tullut.
53v lopetin vakituisessa työssä käymisen ja siirryin työpätkä- / työttömyysjaksovaiheeseen.
57v aloitin putken ja samana vuotena vaimoni, 52v lopetti osa-aikaisen kassalla istumisensa.
Enemmän aikaa ja energiaa joka suhteessa.
Kummalakin on omat, arkipäiväiset harrastuksensa.
On myös yhteisiä harrastuksia sekä kotona että vapaa-ajan paikassa.
Matkustelemme jonkin verran.
Vaimo lisäksi vuosittain muutaman viikon tyttöjen matkoilla.
Kaikki tuntuu upealta.
Osaltaan vaikuttanee suunnittelu, valmistelu ja toteutuminen.
Osaltaan minun viimeisten 12-työvuoden stressaava luonne.
Olin vain viikonloput kotona.
Työttömyyspätkäaikana alkoi jo helpottamaan.
Pisin yhtäjaksoinen yhdessäoloaika vieraassa ympäristössä kahdestaan on ollut 3kk emmekä silloinkaan harkinneet Suomi-Seuraan hakeutumista seuran puutteen vuoksi.
Kun tyytyy vähään on helppo olla onnellinen.
Sen verran on epäsynkronia että elämäni sulostuttaja kömpii pehkuihin klo 22:n tienoissa jättäen minut yksin norkoilemaan, nyt kilkuttelemaan ja katsomaan Indyn ristiretkeä.
Tärkeimmät asiat hoidamme aamuisin, silloin kun huvittaa.
Terveys ei ole omissa käsissä. Sairaus tulee jos on tullakseen.
Olin 56-vuotias kun jäin hoitamaan miestäni, hän on sänkyyn hoidettava. Nyt olen 66-vuotias.
Vaikka kädet ja jalat eivät tottele niin muu kunto on melko vahva. Kaikki arvot ovat loistavat. Joten näin saattaa jatkua loppuikäni, en toivo hänen kuolemaansa, kun pääsisi irtautumaan jotenkin ja saisi hänet johonkin hyvään hoitolaitokseen.
Käyn yksin pari kertaa vuodessa viikon pari jossain kaukomatkalla tai etelässä, kesällä pari kolme viikkoa ajelen autolla pitkin suomea, pysähdyn kun löydän sopivan paikan.
Ne ovat pidemmät vapaani vuoden mittaan. Pidän lisäksi vuorokauden viikossa vapaata.
Viime aikoina on alkanut tuntua liian raskaalta.
Kyllä minäkin haaveilin mitä eläkkeellä ollessa tekisi, olen kuitenkin saanut matkustella Etelä-amerikkaa myöten. Olen tottunut menemään joka paikkaan yksin, ei se tuota minulle vaikeuksia.
Olet onnekas kun voit matkustella yksin ja nauttia siitä. Minäkin olin äskettäin kaukomatkalla yksin, kaikki muut olivat aviopareja. Kukaan ei puhunut kanssani, minua kohdeltiin kuin ilmaa. Minulle naljailtiin ja minulle naurettiin päin naamaa kun löysin lomakohteesta miesystävän.
Onkohan muilla samoja kokemuksia?
Minä tykkään yksin matkustamisesta. Ei ole ollut huonoja kokemuksia. Itse pidän matkakumppanit käsivarren mitan päässä, syystä että varsinkin jotkut yksin matkustavat takertuvat helposti, sitten on oma vapaus mennyttä.
Hyvä että löysit miesystävän, taisivat kateelliset nauraa:)
Kuten edellä kirjoitin nuo ovat vapaani, muu aika on täysin kiinni sidottuna 24/7, hätäisesti pääsee lähikauppaan, välillä ei edes suihkuun kun illalla lääkkeiden annon jälkeen.
Tämä on totista työtä vaikka kotona ollaankin, illat ovat omaa aikaani kun saan miehen nukkumaan.
Nyt on vapaapäivä:)))
kun osaat nauttia harvoista vapaista hetkistäsi. Koet varmaan työsi läheishoitajana kutsumuksellisena ja se antaa varmasti sinulle voimia.
Se, että kanssamatkustajat nauroivat "poikaystävälleni" ei todellakaan ollut kateellisuutta. Tämä mies oli 18 cm minua lyhyempi. Kyllä he olivat huvittuneita kun oli näin epäsuhta pari. Muuten hän oli erittäin mukava mies. Ystävystyimme ravintolassa kun molemmat istuivat yksin omissa pöydissään. Kutsuin hänet minun pöytään, ja loppuloman kävimme yhdessä syömassa joka ilta- Kumpikaan ei halunnut syödä yksin, varsinkaan hienossa a la carte ravintolassa, jossa saa odottaa useita ruokalajeja ja juoda viiniä.
Kun vielä lakkaat välittämästä muiden puheista voit viettää täydellisiä lomia, "yksinkin", Ei elämä ole muutamasta sentistä kiinni. sen tietää sellainen joka on joutunut kokemaan todellisia vaikeuksia. Nauti elämäsi, tämä aikamme täällä kuluu aivan liian nopeaan...
Osa vastaajista on joutunut vakavan sairauden vuoksi eläköityneen puolisonsa hoitajiksi.
Onhan sekin yksi ja ikävin elököitymistapa mutta aloittaja tuskin tarkoitti sitä vaihtoehtoa.
Siinä pakkotilanteessa on vitsit ja vaihtoehdot vähissä.
Putken kautta eläkkeelle. Mies sairauden takia. Nyt on lähes terve vaihe menossa. Muuten suhteen laatu vaikuttaa siihen, miltä olo kummallakin tuntuu. Oma tila pitää olla ja samalla toistensa kunnioitus. Luottamus on kaiken perusta.
Ei ole valittamista. Elämä on kaikesta huolimatta antanut paljon. Yhdessä ollaan ihan halusta.
Paljon on kiitoksen aihetta ja Jumalan lahjaa tämä on. Lainassa kaikki.
Meillä oli puolison kansa paljon unelmia, yksi niistä oli, olisimme eläkkeellä viettäneet aikaa talvisin ukomailla, mutta toisin kävi, just eläkkeelle pääsyn kynnyksellä puoliso sairastui alzhaimeriin, siihen jäi kaikki yhteiset haaveet , vuosia olin omaishoitajana, yllättäin oma sydän petti tuli ohitusleikkaus josta kuitenki selvisin hyvin oma kuolema oliki lähempänä kuin puolisoni, nyt yksin koitan selviytyä, puolisoni on vielä hengissä laitoksessa täysin liikunta kyvyttömänä, on todellakin surullista vanhuus jos toinen sairastuu vakavasti, elämä silti saattaa jatkua sairaan puolison kanssa vielä kaksikymmentä vuotta, mutta mitä elämää se on, se on kaikkea muuta kuin elämää !
Olkaa onnellisia jos omistatte terveen puolison, hoitakaa rakkauttanne, elämä voi olla ihanaa vielä eläkkeellä jos luoja on siunannu terveyttä .
yhteen muutosta kunhan minä pääsisin eläkkeelle, oli etäavioliitto. Onnellisia olimme ja viimeinen yhteinen vuosi oli yksi onnellisimmista. Lucian päivä kuusi vuotta sitten muutti kaiken, kurvissa miestäni vastaan tuli auto suoraan. Olin töissä vielä puolisentoista vuotta ja muutin yksin tähän yhteiseksi tarkoitettuun asuntoon. Aika on parantamassa haavat, kyllä minäkin tietyille henkilöille olin vaarallinen leski. Hyvin harva tuntee minut niin hyvin, että on tosiaan varmaa, etten varattujen perään haikaile. Minulla on oma ystäväpiiri ja sukulaiset, on aviomiehen sukulaiset, joiden juhliin minua kutsutaan. Lisäksi on vielä uuden miesystävän sukulaiset ja tuttavat. Yksinkin voin mennä vaikka minne. Mutta taitaa olla usein totta tuo, että yksinolevaa naista vieroksutaan, ei sentään kaikkialla. Enpä taida koskaan tulla kokemaan sitä, että asuisin vakituisesti jonkun kanssa saman katon alla.
minulle, miksi et halua tai usko saavasi mahdollisuutta enää asua yhdessä parisuhteessa. Johtuuko vain käytännön järjestelyistä, tai pidätkö yksinasumista laadukkaampana vaihtoehtona.
Kun luen näitä kirjoituksia ja keskustelen ikäisteni naisten kanssa olen saanut sen käsityksen että juuri kukaan ei enää halua asua uuden miehen kanssa saman katon alla, miesystävä kuitenkin pitää olla jonka kanssa matkustella, viettää mökkielämää, urheilla, käydä teatterissa ja tietysti viettää aikaa yhdessä.
Jostain syystä minua ei kovasti houkuttele edellämainittu malli. Tuntuu että se veisi kaiken vapaaa-ajan eikä ystävättärille ja omille henkilökohtaisille harrastuksille jäisi aikaa. Kun asutaan yhdessä voidaan olla yhdessä joka ilta ja joka aamu, kun ei asuta yhdessä tämä rajoittuu vain etukäteen sunniteltuihin tapaamisiin ja matkoihin tai mökkioleskeluun. Silloin ei enää ehkä suunnitella mitään juttuja muiden ystävien kanssa.
Etäsuhteet ja etäavioliitot? Mitä ne oikeasti ovat? Haalitaanko rahaa vai kaivataanko sitä vapautta, hypätä vieraisiin?
En tiedä olisinko valmis muuttamaan kenenkään miehen kanssa enää yhteen, mutta etäsuhteeseen en alkaisi.
Huvittavaa on myös käyttää nimekettä "minun mieheni", jos ei kerran yhdessä asuta.
tielleni osuu näitä uusia ihania miehiä enää. Tämän nykyisen kanssa järjestelymme sujuu näin hyvin. Viikon, pari kuukaudessa olemme yhdessä yleensä hänen luonaan. Ykskaks voi loppuakin kuten mille tahansa suhteelle voi käydä. Tämän ikäisellä on omaa touhua niin paljon, että vaikea on siihen toista ihmistä ottaa. Enkä tosiaan leskeksi jäätyäni ajatellut, että kohtaisin jonkun, elämä on yllättänyt.
että nykyään on hyvin tavallista, että työn vuoksi puolisoiden on oltava paljon erillään. Oma mieheni oli kahdessa tunnissa luonamme, jos esim. lapset sairastuivat. Vihitty mieheni hän oli ja kaksi kotia tulee kalliiksi. Esim.lasten koulunkäynnin vuoksi järjestelymme oli kuten oli. Kyllä puolisoon pitää voida luottaa, ei sitä heti olla hyppimässä vieraaseen syliin, kun toinen häipyy näköpiiristä. Minulle tämä järjestely oli raskasta, sillä lapset asuivat luonani. Mutta jaksan paljon, jos on tarvis. Monet kyllä tunsivat sympatiaa miestäni kohtaan, ei ollut vaimoa passaamassa! Eivät ajatelleet minun osaani, naisen kuuluu jaksaa. Sinulla on omat tapasi, minulla omani. Olen onnellinen, toivottavasti Sinäkin.
Miksi aliarvioit minun tietojani, kirjoittamalla: et varmaan tiedä.......
Minunkin miehelläni olisi ollut mahdollisuus mennä hyviin tienisteihin, kauas kotoa, vaan valitsimme yhdessä olon, joskin niukemmalla budjetilla.
Täällä päin on paljon näitä etämiehiä ja kovin halukkaita olisivat.........
vastaa.... Sinähän mitätöit minun avioliittoni, vastaan usein samalla tyylillä. Olen kokenut suuren rakkauden ja jos sellaisen on kokenut syrjähypyt eivät tule edes mieleen.
Sinun liittosiko mitätöin? Enhän edes sulle vastannut, alunperin. Omahyväisyys on hieno asia, mutta joskus sitä voisi hillitä, eikä aina kuvitella, että tuo tekstihän oli minulle tarkoitettu.
Käsitykseni etäavioliitosta on että kiinteässä parisuhteessa toinen, syystä tai toisesta, on välillä piempiä aikoja, tai lyhyempiä useammin muualla.
Tarkoituksena tuon elämänvaiheen jälkeen asettua pysyvästi yhteen.
Tätähän on tapahtunut aina.
Muinaissuomalaiset ukot olivat viikkokausia metsällä, kalalla tai sotimassa.
Huonojen liikenneyhteyksien aikaan sesonkiluontoiset duunarit olivat poissa koko sesongin ajan.
Komennusmiehiä on ollut koko teollisen ajan.
YK-heput ovat luku sinänsä.
Puolen vuoden veropakolaisuus on tuttu asia useille perheille.
Hyvin paljon on myös epäsäännöllisempiä, lyhyempiä poissoloja.
Oma mierontieni kesti 12-vuotta.
Ensin 8-vuotta säännöllisessä työssä kahdella eri paikkakunnalla.
Sitten 4-vuotta 10:ssä eri pituisessa pätkässä eri paikkakunnilla.
Vaimo hoiti kaikki käytännön asiat.
Elämäni sulostuttajan kanssa oli yhteiset tavoitteet ja totesimme tämän kauden tarpeelliseksi.
Ei se mitään ongelmaa aiheuttanut.
Ma-aamuna liikkeelle, pe-iltana kotiin.
Lopetuspäätöksen teki verottaja tulkintoineen, sovitellun työttömyyspäivärahan laskentatapa ja oman viitseliäisyyden loppuminen.
Ei vaimokaan vaurioitta selvinnyt.
Totuttuaan arkiviikkojen yksinoloon alkoi, minun palattuani kokoaikaiseksi koti-isäksi, urputtamaan.
Paikat sotkeentuu, astiat likkaantuu, ruokaa saa kantaa selkä vääränänä.
Ymmärsin yskän ja totesin parannuskeinon olevan hyvin yksinkertaisen.
Poistin urputuksen aiheet!
Tosin vaimo lopetti osa-aikaisen kassalla istumisensa parin kuukauden kuluttua.
Tuon jakson loppuun, viimeiseen työpätkään, on nyt aikaa kulunut 10-vuotta eikä vieläkään ole leikattu mattoja halki.
Monta kertaa olen pikkaisen kadehtinut vaimoasi kun olen lukenut sinun kirjoituksia. Ei voi mitään.
Minun kohdalle ei ole koskaan osunut tuollaista miestä.
Tietenkin myönteinen palaute hivelee mutta täytyy tässä olla realistikin.
Jos kaksi ihmistä päättää aloittaa, ja jopa suunnittelee jatkavansa yhdessä elämistä, niin eikö ole luonnollista että kumpikin ajattelee kumppaninsa hyvinvointia ja mieltymyksiä?
Yksinkertaista!
Toinen perusasia.
Vaimoni on alusta alkaen onnistunut luomaan minulle sellaisen mielikuvan että olen hänelle, jos nyt en universumin niin ainakin pohjoisen pallonpuoliskon paras jätkä.
Miksi tekisin mitään horjuttaakseni tuota mielikuvaa?
Tuo mielikuva itsessään poikii useita, myönteisiä asioita.
Joka tapauksessa, harhassa on mukava elää.
Vakavasti sanoen.
Eipä tuo elämäni sulostuttaja ole koskaan tyytymättömyyttäänkään osoittanut.
Tosin joskus aikanaan sain väistellä lentäviä tekstiilejäni mutta kun joukossa ei ollut kovempaa tavaraa niin en pitänyt sitä kovin vakavana.
Tiukkoina aikoina oli taloudellisestikin realisti.
Muuta nyt ei tule mieleenikään.
Ilmeisesti kaltaiseni, elämäänsä tyytyväiset ukot eivät kirjoittele tänne?!
Vaimosi on kyllä onnentyttö, kun on noin realistisesti elämään suhtautuvan miehen löytänyt rinnalleen. Minäkin pikkasen haikeana ajattelen, kauan sitten jo erottuani, että olisipa rinnalla se tuttu tuki ja turva, kenen kanssa voisi elää ihan tavallista elämää. Johon voisi luottaa ja saisi tukea puolin ja toisin.
Semmonen suhde, joka olisi kestänyt koko elämän ja nyt vanhana loistaisi kuin sateenkaarenpää. Tämmöinen kielikuva tuli mieleeni laiska-lasse sinusta ja vaimostasi ja teidän elämästänne.
Kaikkea hyvää teille!
jo ennen eläköitymistä. Tuttavia katsoessani näyttää siltä,että huono parisuhde muuttuu vaan kamalammaksi eläkepäivinä. Riitelyä ja mököttämistä vieraidenkin aikana ja huolimatonta ulkonäköä, tuskin edes jotkut peseytyvät päivittäin. Koti on monilla siivoton. Kun voi siivota, milloin lystää, ei siivota lainkaan. Alkoholi näyttää muodostavan ainoan huvittelukeinon. Kun on taju kankaalla helpottaa - kai. Joistakin pariskunnista tulee laitapuolen kulkijoita ulkonäön suhteen, vaikka rahaa on. Yhdessä eivät mene minnekään,mikään ei huvita. Olen äärettömän onnellinen siitä,että minulla ei ole parisuhdetta.
Kun suhde on huono, seksi ei huvita. Näin kertovat rouvat ja näyttävät myös siltä. Onkohan niitä hyviä suhteita eläkeläispariskunnilla oikeasti ollenkaan olemassa vai onko kaikki pelkkkää tarinaa? Talossamme asuu monia eläkeläispariskuntia, jotka ovat kaikki sen näköisiä kuin olisivat yhden syöneet ja toista aloittamassa, ei naurua, ei pilkettä silmissä. Ei siis seksiäkään. Kannattaa ilmeisesti varautua myös siihen,että toinen voi sairastua eli joutuu hoitamaan puolisoaan, kuten monilla meitä vanhemmillä on asian laita. Se vaatii melkoista jaksamista. Jos suhde on huono jo ennen sairastumista, ei se paremmaksi ainakaan muutu, kun toisesta tulee aikuinen lapsi tai fyysisesti täysin avuton.
Miksi parisuhteessa oleville on niin vaikeaa keskustella yhdessä omista asioistaan, kuten esimerkiksi sinunkin on, ethän muuten tällaisia julkisesti kyselisi? Aviossa ollessani keskustelimme kaikesta, ihan kaikesta. Kun oikeasti saa tietää, mitä toinen ajattelee mistäkin, niin ehkäpä se oli eronkin syy eli se totuus,että ei kuitenkaan sovi toisen kanssa yhteen eikä kaikkea voi yhteen sovittaa pakolla. Eläminen yhdessä vain siksi,että ei ole rohkeutta elää yksin, on todellista luuseriutta ja oikeastaan rikos.
Onhan eläkeelle jääminen kulminaatiovaihe siinä, missä lasten saaminen, konkurssit, sairastuminen tai kuolema. Vaihe, jossa pitää kortit nostaa pöydälle ja katsoa mitä kenelläkin korteissa näkyy. Se voi olla hyvinkin yllättävää, sillä jos ei toisen ajatuksia ole välittänyt kysellä, ne taatusti yli kudenkympin ikäisenä ovat erilaisia kuin vaikka kolmi- tai nelikymppisenä. Kannattaa siis avata suunsa ja keskustella mitä kumpikin haluaa ja odottaa eläkepäiviltään ja elämältään. Raha-asiatkin ovat varsin iso juttu, koska tulot ja edut putoavat ja tulevina vuosina vielä enemmän olit sitten tavis tai entinen johtaja. Suunnitelkaa eläkepäivänne yhdessä, jotta ne eivät tuhlaudu mykkäkouluun tai torailuun, kuten tuttavissani on tapana. Silti kaikkea ei voi suunnitella, aina elämä yllättää eläkeläisenäkin oli yksin tai kaksin.
No juu, tämän jutun voi olla lukematto, koska en elä kenenkään kanssa ja olen siitä helkkarin kiitollinen. Kirjoittamani koskettelee kuitenkin sivullisena näkemiäni parisuhteita.
Joko asiat sujuvat tai sitten eivät!
Eläköityminen antaa mahdollisuuden kunnossa olevan parisuhteen kehitTYMISEEN ja siitä nauttimiseen.
Ei siihen tarvitse kummankaan satsata!
Kaikki ei todellakaan mene täysin suunnitelmien mukaan.
Me olimme suunnitelleet töissä käymisen lopetusta noin 52 / 47 vaiheessa.
Suhdanteiden muutos ja kahden työnantajani konkurssit siirtivät aikataulua 5-vuotta eteen päin.
Johtuen osittain omasta ahneudesta, osittain putken pään pakenemisesta kahdella vuodella.
Olimme suunnitelleet pallon kiertoa ajan kanssa ja rinkat selissä.
Kun mahdollisuus tähän tuli ilmeni vaimoni terveydessä tropiikin vaatimien rokotusten ja estolääkityksen este.
Nämä "tavanomaiset" voimme uusia.
Kaiken lisäksi, nykyään alamme vierastamaan pitempiä, useamman aikavyöhykkeen ylittäviä lentojakin.
Eletään niissä puitteissa ja edellytyksillä kun on mahdollista.
Ikävää että sinulla on kovin lohduton näkemys eläkeläispariskuntien elämästä.
Vaikka eipä se asioihin vaikuta.
Minua säälittää jos ihmiset ovat ajaneet asiansa siihen malliin että eläkeläisajan ainutlaatuinen mahdollisuus jää käyttämättä.
Useiden yhdessä elettyjen eläkevuosien jälkeen olemme palanneet komennustöiden aikaiseen rytmitykseen.
Välivuodet elimme spontaanisti, pahemmin kanssakäymistämme suunnittelematta mutta aivan viime viikkoina on tapahtunut paluu yli 10:n vuoden taakse.
Pitkässä kirjoituksessasi omistit yhden kappaleen seksille. Aivan paikallaan.
Tähän saakka seurustelunhaluinen vaimoni on amtanut ymmärtää kertaseurustelun viikossa olevan hänelle sopiva.
Ajankohta lauantaisin.
Nyt, maanantaina sain suostuteltua hänet poikkeukseen joka toteutuikin hänen päättämällään tavalla ja päästyäni irti käsittelystä raahauduin tähän koneelle.
Tarpeet eivät täysin yhdy mutta ovat edes saman suuntaisia.
... mutta kumminkin olemme nyt eläkkeelle päästyämme yhtä hyviä kavereita kuin olimme aikaisemminkin.
Onhan kaikki ihmiset erilaisia, niin mekin. Pitkä yhteinen elämänkaari on luonnollisestikin hionut suuremmat särmät. Ongelmia tulee varmasti, jos edellytetään toiselta vain siinä rinnalla tallaamista ja yhdessä nyhräämistä eläkkeelle jäätyä. Kummallakin pitää olla myös eläkeläisenä ihan omat ystävät ja tietty oma reviiri, vaikka sitten pienikin. Ilman niitä "ahistuisin" varmasti ja lähtisin pötkimään.
Olen joka aamu huokaissut onnellisena kun ei ole tarvinnut lähteä töihin. Ja suuri ilonaihe on myös se, että olemme vielä terveitä. Kropan kanssa ei ole ongelmia ja liikummekin paljon, sekä yhdessä että erikseen. Tulevaisuudesta ei kukaan voi tietää. Vain se on varmaa että iltahuutoa kohti tässä mennään.
Ystävistämme ja tuttavistamme yllättävän harvat ovat eronneet. Kumma juttu? Emme kumpikaan esim. tanssiharrastuksessamme tee mitään eroa sinkkujen tai aviossa olevien välillä. Enkä koe sinkkunaista kilpailijakseni; sehän on vain mukavaa jos on pientä silmänvilkettä tai vaikka flirttiäkin elossa mukana näin kuuskymppisenä.
Varsinkin kun olen sinkku.
Lirkkukännykästä on pyyhitty pölyt, Kaiutinpuoli on vahattu ettei tartu korvaan ja Mikrofonipuoli on voideltu Hunajalla.
Mieli on avoin kun Madeleinen Decoltee. Från Sverige, ni vet?
Saas nähdä vilahtaako Fenteestä.
tuo lirkkukännykkä. Sen vain haluan sanoa kaikille, sinkuille, seurusteleville, avo- ja aviopareille ynnä muille, että eläkeolon toivossa ei pidä elää sitkun elämää. Eläkeläispäivät voivat yllättää sekä negatiivisesti, että positiivisesti. Mutta kyllä nämä päivät työssäolon voittavat.
elämä tässä alkaa, olisin jatkanut vielä pari vuotta töissäkin mutta valtionyhtiö, EK:n tuella, ei halunut jatkaa työuraani.
Pahasti kyllä pelkään että ukoista vain Ukkometso saa jatkaa sitä mikä eniten kiinnostaa.
Kaapissa on kahden kilon Hirvipaisti ja 2,5 kiloa saman elukan säilykettä, joten Havunneulasiin ei ihan heti tarvitse tyytyä.
Avioliitossa ovat tärkeitä usko, toivo ja rakkaus. Sinä rakastat ja minä uskon ja toivon.
Tämä on mieheni motto ja pärjätty on yhdessä jo monta vuosikymmentä.
Kummallakin on vapaus tulla ja mennä, eikä niistä niuhoteta, ja näin toimittu ja toimitaan
edelleenkin, vaikka eläke juoksee.
Elämä on täynnä valintoja. Minä valitsin jossain vaiheessa kotiäidin roolin, kun
katsoimme sen olevan arvokkaamman kuin raha.
Mieheni on valinnut minut matkakumppanikseen monille pitkille työmatkoille silloin
kun se on sopinut molemmille, liekö rakkaudesta kielinyt.
Työ on meillä vielä kuvioissa mukana valinnan mukaan ja tähän täytyy todeta, että
onneksi on terveys ja huumori riittänyt.
Jokaisella polulla on kulkijansa. Emme ole samasta muotista.