Kovimmat kamppailut?

Mikä on kovin taistelu jonka pamput tai vangit ovat keskenään käyneet?Omakohtaisia kokemuksia tai huhpuheita?Mistä on kovimmat pamput ja vangit tehty?
3525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

30.5.1979 Anjalankoskella tapahtunut väkivaltainen karkaamisyritys vanginkuljetusautosta. Pamput tappeli henkensä edestä ja pistivät autollisen rosvoja nippuun. Mieslukusuhde oli 5 vastaan 2 vankien eduksi. Eivät vankipolot pärjänneet vaikka pääsivätkin iskemään takaapäin aseinaan kaksi veistä ja astalo.

Äänestä
  • Ryhmä homoseksuaaleja vankeja yritti joukkoraiskata neljä vanhempaa miesvartijaa, jotka ovat kaikki veljeksiä.

    Raiskausta yrittäneet vangit olivat teon aikana seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa, minkä tilan ainakin osaksi oli aikaansaanut laitokseen toistaiseksi tuntemattomalla tavalla salakuljetettu Viagra-valmiste, kertoo vankilan päivystävä lääkäri.

    Ainakin kahta raiskausta yrittänyttä vankia epäillään erikseen myös pahoinpitelystä siitä syystä, että he olivat käyttäneet jäykkiä siittimiään lyömäaseena. Paikalle tulleiden luottovankien mukaan kaksi suurimman siittimen omaavaa vankia olivat lyöneet vartijoita sukuelimillä kasvoihin.

    Vartijat kiittävät pitkäaikais-/luottovankeja yhteistyöstä.

    Äänestä

Kolme psykiatrisella osastolla ollut romaanimiestä yritti raiskata kuntosalilta takaisin matkalla olleen vankiryhmän ja yhden vartijan. Samalla tavalla kuin eilisessä Pelsonsuon hyökkäyksessä vangit olivat voimakkaassa seksuaalisessa kiihotustilassa. Heidät kuitenkin saatiin nopeasti taltutettua ja siirrettyä erisysselleihin rauhoittumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoogahey kirjoitti:

Mikä on kovin taistelu jonka pamput tai vangit ovat keskenään käyneet?Omakohtaisia kokemuksia tai huhpuheita?Mistä on kovimmat pamput ja vangit tehty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu