Kysymys kirkolle

Olet oikeassa, että nämä "miten jokin tai joku" määrittelee jonkin asian ovat vaikeita, koska yhtä oikeaa vastausta ei ole. En itse asiassa hakenut tyhjentävää vastausta vaan keskustelua, mitä kärsimys on ja miten jokainen sen määrittelee.

Minusta fyysinen ja henkinen kärsimys ovat eri asioita, jotka tuntuvat menevän sekaisin. Otetaan hypoteettinen ajatus: Sinulla on kaikki elämän perusasiat kunnossa; koti, turvattu toimeentulo, terveet lapset mutta kärsit kivusta. Voitko kuitenkin olla onnellinen?

Käänteisesti: Olet fyysisesti täysin terve, mutta kaikki muut asiat ovat päin helvettiä. Voitko olla onnellinen?

Eikö kärsimys monesti johdu menettämisestä, ja menetyksen aiheuttamasta henkisestä tyhjiöstä tai menetyksen pelosta? Kumpi aiheuttaa sairaalle enemmän kärsimystä, kipu vai menetetty terveys ja tietoisuus siitä?

***Se on aina otettava todesta, sen väheksyminen on pahinta, mitä toiselle ihmiselle siinä tilanteessa voimme tehdä. Jokainen kärsimys on kärsijälle suuri, suurempi kuin miltä ulospäin näyttää***

Totta. Mutta, missä kulkee raja kärsimyksen vähättelyllä, tai sen laittamisesta oikeisiin mitasuhteisiin? Monesti on valittettavasti vain niin, että tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Ne joilla ei oikeastaan olisi mitään syytä valittaa, valittavat eniten. Ne joilla olisi oikeasti syytä valittaa, ovat hiljaa.

Mutta, voiko ihminen olla onnellinen, jos hän ei tiedä mitä kärsimys on? Onko kärsimyksen suuruus verrannollinen onnelisuuden suuruuteen?

Gagarin kirjoitti:

Olet oikeassa, että nämä "miten jokin tai joku" määrittelee jonkin asian ovat vaikeita, koska yhtä oikeaa vastausta ei ole. En itse asiassa hakenut tyhjentävää vastausta vaan keskustelua, mitä kärsimys on ja miten jokainen sen määrittelee.

Minusta fyysinen ja henkinen kärsimys ovat eri asioita, jotka tuntuvat menevän sekaisin. Otetaan hypoteettinen ajatus: Sinulla on kaikki elämän perusasiat kunnossa; koti, turvattu toimeentulo, terveet lapset mutta kärsit kivusta. Voitko kuitenkin olla onnellinen?

Käänteisesti: Olet fyysisesti täysin terve, mutta kaikki muut asiat ovat päin helvettiä. Voitko olla onnellinen?

Eikö kärsimys monesti johdu menettämisestä, ja menetyksen aiheuttamasta henkisestä tyhjiöstä tai menetyksen pelosta? Kumpi aiheuttaa sairaalle enemmän kärsimystä, kipu vai menetetty terveys ja tietoisuus siitä?

***Se on aina otettava todesta, sen väheksyminen on pahinta, mitä toiselle ihmiselle siinä tilanteessa voimme tehdä. Jokainen kärsimys on kärsijälle suuri, suurempi kuin miltä ulospäin näyttää***

Totta. Mutta, missä kulkee raja kärsimyksen vähättelyllä, tai sen laittamisesta oikeisiin mitasuhteisiin? Monesti on valittettavasti vain niin, että tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Ne joilla ei oikeastaan olisi mitään syytä valittaa, valittavat eniten. Ne joilla olisi oikeasti syytä valittaa, ovat hiljaa.

Mutta, voiko ihminen olla onnellinen, jos hän ei tiedä mitä kärsimys on? Onko kärsimyksen suuruus verrannollinen onnelisuuden suuruuteen?

Lue lisää

Kirkon kärsimys teoria on aivan paskaa kun aattelee naspapit jotka on lespoja ja miehet homoja ,,,niitäkin on jo maaseudulle pesiytynyt.
Eivät hoida hommiaan kun on muu tärkeämpääj oten menkää Helsingin leipäjonoon , älkää olko tiellä
vaatimassa oikea oppista uskoa ja lähimmäisen rakkautta jota työntekijät on vuosia toteuttaneet.
Tää on vaatimus.

Gagarin kirjoitti:

Olet oikeassa, että nämä "miten jokin tai joku" määrittelee jonkin asian ovat vaikeita, koska yhtä oikeaa vastausta ei ole. En itse asiassa hakenut tyhjentävää vastausta vaan keskustelua, mitä kärsimys on ja miten jokainen sen määrittelee.

Minusta fyysinen ja henkinen kärsimys ovat eri asioita, jotka tuntuvat menevän sekaisin. Otetaan hypoteettinen ajatus: Sinulla on kaikki elämän perusasiat kunnossa; koti, turvattu toimeentulo, terveet lapset mutta kärsit kivusta. Voitko kuitenkin olla onnellinen?

Käänteisesti: Olet fyysisesti täysin terve, mutta kaikki muut asiat ovat päin helvettiä. Voitko olla onnellinen?

Eikö kärsimys monesti johdu menettämisestä, ja menetyksen aiheuttamasta henkisestä tyhjiöstä tai menetyksen pelosta? Kumpi aiheuttaa sairaalle enemmän kärsimystä, kipu vai menetetty terveys ja tietoisuus siitä?

***Se on aina otettava todesta, sen väheksyminen on pahinta, mitä toiselle ihmiselle siinä tilanteessa voimme tehdä. Jokainen kärsimys on kärsijälle suuri, suurempi kuin miltä ulospäin näyttää***

Totta. Mutta, missä kulkee raja kärsimyksen vähättelyllä, tai sen laittamisesta oikeisiin mitasuhteisiin? Monesti on valittettavasti vain niin, että tyhjät tynnyrit kumisevat eniten. Ne joilla ei oikeastaan olisi mitään syytä valittaa, valittavat eniten. Ne joilla olisi oikeasti syytä valittaa, ovat hiljaa.

Mutta, voiko ihminen olla onnellinen, jos hän ei tiedä mitä kärsimys on? Onko kärsimyksen suuruus verrannollinen onnelisuuden suuruuteen?

Lue lisää

Hei gagarin!

olen kirjoittanut sinulle eilen pitkän vastauksen ja nyt huomasin, että se on kadoksissa... :(
Tuntuupa pöhköltä kirjoittaa uudestaan, kun silloinkirjoitun ihan fiiliksissä...

Ainakin viestissäni luki heti alussa, että MAHTAVAA! Kun joku haluaa ihan oikeasti keskustella, mulla ainakin on aika voimakkaat suojaukset päällä, kun yleensä vaaditaan vain sellaisia "heti mulle kolmella sanalla kirkon virallinen, tyhjentävä kanta!"-vastauksia...(tai sitten muuta asiallista ja kivaa, kuten tässäkin ketjussa jo näkyy...)

Kärsimys on kyllä niin vaikea aihe, että siitä riittää ihmeteltävää...


Minä ajattelen, että kyllä kivusta kärsivä VOI olla onnellinen, mutta kipu voi myös tehdä elämästä täyden helvetin eikä kukaan toinen voi tajua miten hirveää on kärsiä jatkuvasta kivusta päivästä toiseen. Itse olisin myös taipuvainen ajattelemaan, ettei pelkkä terveys tuo onnea, mutta sekää ei varmaan ole absoluuttista, onnellisuus voi tulla jostain syvemmältä sisältä - ja onko onnellisuus edes mikään kesto-olotila, vai onko se vain häivähdyksiä ja onnen hetkiä?

Tyhjistä tynnyreistä olen ihan samaa mieltä, monasti ajattelee hiljaa mielessään, että "saisi tuokin kokea jotain oikeasti vaikeaa elämässään..." ja sitten taas koitan muistaa, että enhän minä OIKEASTI tiedä mitä kaikkea tuo kyseinen ihminen ON kokenut elämässään. Jos jotain olen työni myötä opinut, niin sen, että oikeastaan ihan kaikilla on kaapeissaan salattavaa tai ainakin niitä vaikeita asioita joita ei mielellään ensimmäiseksi esitellä. Löytyy alkoholismia, psyykkisiä sairauksia, insestiä, huostaanottoja, väkivaltaa ja vaikka mitä kamalaa. Siellä ne ovat suuren yleisön katseilta piilossa. Jos ei nyt joka yksilön takana, niin joka perheen takana omansa kuitenkin.

Saisiko kärsimys ihmisen ymmärtämään onnen päälle? Että se jotenkin auttaisi näkemään sen hyvän ja korvaamattoman mitä elämässä on ja sitä kautta tuntemaan onnellisuutta? En tiedä.
ja annetaanko ihmisille vain sen kokoisia taakkoja, joita jaksavat kukin kantaa? Sekin on oma näkökulmansa niihin tynnyreihin. Haluaisin ainakin uskoa niin, ettei tule isompaa lastia, kuin mihin pystyn.


Maria S. - pappi

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Hei gagarin!

olen kirjoittanut sinulle eilen pitkän vastauksen ja nyt huomasin, että se on kadoksissa... :(
Tuntuupa pöhköltä kirjoittaa uudestaan, kun silloinkirjoitun ihan fiiliksissä...

Ainakin viestissäni luki heti alussa, että MAHTAVAA! Kun joku haluaa ihan oikeasti keskustella, mulla ainakin on aika voimakkaat suojaukset päällä, kun yleensä vaaditaan vain sellaisia "heti mulle kolmella sanalla kirkon virallinen, tyhjentävä kanta!"-vastauksia...(tai sitten muuta asiallista ja kivaa, kuten tässäkin ketjussa jo näkyy...)

Kärsimys on kyllä niin vaikea aihe, että siitä riittää ihmeteltävää...


Minä ajattelen, että kyllä kivusta kärsivä VOI olla onnellinen, mutta kipu voi myös tehdä elämästä täyden helvetin eikä kukaan toinen voi tajua miten hirveää on kärsiä jatkuvasta kivusta päivästä toiseen. Itse olisin myös taipuvainen ajattelemaan, ettei pelkkä terveys tuo onnea, mutta sekää ei varmaan ole absoluuttista, onnellisuus voi tulla jostain syvemmältä sisältä - ja onko onnellisuus edes mikään kesto-olotila, vai onko se vain häivähdyksiä ja onnen hetkiä?

Tyhjistä tynnyreistä olen ihan samaa mieltä, monasti ajattelee hiljaa mielessään, että "saisi tuokin kokea jotain oikeasti vaikeaa elämässään..." ja sitten taas koitan muistaa, että enhän minä OIKEASTI tiedä mitä kaikkea tuo kyseinen ihminen ON kokenut elämässään. Jos jotain olen työni myötä opinut, niin sen, että oikeastaan ihan kaikilla on kaapeissaan salattavaa tai ainakin niitä vaikeita asioita joita ei mielellään ensimmäiseksi esitellä. Löytyy alkoholismia, psyykkisiä sairauksia, insestiä, huostaanottoja, väkivaltaa ja vaikka mitä kamalaa. Siellä ne ovat suuren yleisön katseilta piilossa. Jos ei nyt joka yksilön takana, niin joka perheen takana omansa kuitenkin.

Saisiko kärsimys ihmisen ymmärtämään onnen päälle? Että se jotenkin auttaisi näkemään sen hyvän ja korvaamattoman mitä elämässä on ja sitä kautta tuntemaan onnellisuutta? En tiedä.
ja annetaanko ihmisille vain sen kokoisia taakkoja, joita jaksavat kukin kantaa? Sekin on oma näkökulmansa niihin tynnyreihin. Haluaisin ainakin uskoa niin, ettei tule isompaa lastia, kuin mihin pystyn.


Maria S. - pappi

Lue lisää

"annetaanko ihmisille vain sen kokoisia taakkoja, joita jaksavat kukin kantaa? "

Tuo onkin kiinnostava kysymys. Miksi ihmiset voivat kokea taakkansa liian raskaaksi, jos on luvattu, että liian raskaista taakkoja ei anneta - myös uskovat ihmiset? Miksi joku (uskovakin) päätyy jopa itsemurhaan, koska elämä vain tuntui jatkuvasti liian raskaalta eikä mitään muutosta parempaan monenlaisesta yrittämisestä ja rukouksista ja toistenkin tuesta huolimatta vain tullut? Miksi joku ei ehkä päädy itsemurhaan, mutta sairastuu psyykkisesti loppuiäkseen, kun liian raskaita taakkoja on tullut liian paljon ja liian tiiviissä tahdissa?

Mitä näissä tilanteissa tarkoittaa se, että liian raskaita taakkoja ei anneta tai että Herra pitää huolen?

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Hei gagarin!

olen kirjoittanut sinulle eilen pitkän vastauksen ja nyt huomasin, että se on kadoksissa... :(
Tuntuupa pöhköltä kirjoittaa uudestaan, kun silloinkirjoitun ihan fiiliksissä...

Ainakin viestissäni luki heti alussa, että MAHTAVAA! Kun joku haluaa ihan oikeasti keskustella, mulla ainakin on aika voimakkaat suojaukset päällä, kun yleensä vaaditaan vain sellaisia "heti mulle kolmella sanalla kirkon virallinen, tyhjentävä kanta!"-vastauksia...(tai sitten muuta asiallista ja kivaa, kuten tässäkin ketjussa jo näkyy...)

Kärsimys on kyllä niin vaikea aihe, että siitä riittää ihmeteltävää...


Minä ajattelen, että kyllä kivusta kärsivä VOI olla onnellinen, mutta kipu voi myös tehdä elämästä täyden helvetin eikä kukaan toinen voi tajua miten hirveää on kärsiä jatkuvasta kivusta päivästä toiseen. Itse olisin myös taipuvainen ajattelemaan, ettei pelkkä terveys tuo onnea, mutta sekää ei varmaan ole absoluuttista, onnellisuus voi tulla jostain syvemmältä sisältä - ja onko onnellisuus edes mikään kesto-olotila, vai onko se vain häivähdyksiä ja onnen hetkiä?

Tyhjistä tynnyreistä olen ihan samaa mieltä, monasti ajattelee hiljaa mielessään, että "saisi tuokin kokea jotain oikeasti vaikeaa elämässään..." ja sitten taas koitan muistaa, että enhän minä OIKEASTI tiedä mitä kaikkea tuo kyseinen ihminen ON kokenut elämässään. Jos jotain olen työni myötä opinut, niin sen, että oikeastaan ihan kaikilla on kaapeissaan salattavaa tai ainakin niitä vaikeita asioita joita ei mielellään ensimmäiseksi esitellä. Löytyy alkoholismia, psyykkisiä sairauksia, insestiä, huostaanottoja, väkivaltaa ja vaikka mitä kamalaa. Siellä ne ovat suuren yleisön katseilta piilossa. Jos ei nyt joka yksilön takana, niin joka perheen takana omansa kuitenkin.

Saisiko kärsimys ihmisen ymmärtämään onnen päälle? Että se jotenkin auttaisi näkemään sen hyvän ja korvaamattoman mitä elämässä on ja sitä kautta tuntemaan onnellisuutta? En tiedä.
ja annetaanko ihmisille vain sen kokoisia taakkoja, joita jaksavat kukin kantaa? Sekin on oma näkökulmansa niihin tynnyreihin. Haluaisin ainakin uskoa niin, ettei tule isompaa lastia, kuin mihin pystyn.


Maria S. - pappi

Lue lisää

Kiitos vastauksesta! Kärsimyksen filosofia on hyvin vaikeaa jos ei sitten vaikeinta. Jos kärsimystä ei olisi, meillä ei olisi uskontoja tai ideologioita; eikö niiden tehtävä viimekädessä ole kärsimyksen vähentäminen ja/tai poistaminen?

Jos ihminen voi olla onnellinen, vaikka hän kärsii kivusta, eikö silloin voi vetää johtopäätöksen, että onnellisuus on kiinni ihmisen ulkoisista asioista? Näinhän ei voi olla. Kysessä täytyy viimekädessä olla asenne ja asennoituminen. Mutta on asioita, joihin ei voi asennoitua tai valmistautua mitenkään, kuten hirmuteot tai oman lapsen kuolema. Kipu ja onnellisuus on jonkin asteinen paradoksi, sillä ihminen on myös hyvin itsekeskeisimmillään siloin, kun hän kärsii kivusta. Aiheuttaako itsekeskeisyys kipua? No, ainakin henkistä viimekädessä.

Itse suhtaudun kriittisen kyynisesti "kantaa enemmän kuin annetaan"- ajautukseen. Se on on liian lähellä alistuvaa fatalismia. Itselläni tuttavapiirissä on eräs rouva, joka itse ensin sairastui syöpään, sitten hänen miehensä kuoli ja kaksiviikkoa sen jälkeen heidän poikansa kuoli onnettomuudessa. Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että tuo rouva ei todellakaan ole tehnyt kenellekään mitään sellaista, että hänelle olisi pitänyt antaa tuollainen taakka kannettavaksi.

Mutta, ilmeisesti on kuitenkin niin, että kärsimystä meille aiheuttaa asioihin tarttuminen, luopuminen tai menetys.

"Kun mitään ei ole tehtävissä, voit aina vaikuttaa siihen kuinka siihen asennoidut"

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Hei gagarin!

olen kirjoittanut sinulle eilen pitkän vastauksen ja nyt huomasin, että se on kadoksissa... :(
Tuntuupa pöhköltä kirjoittaa uudestaan, kun silloinkirjoitun ihan fiiliksissä...

Ainakin viestissäni luki heti alussa, että MAHTAVAA! Kun joku haluaa ihan oikeasti keskustella, mulla ainakin on aika voimakkaat suojaukset päällä, kun yleensä vaaditaan vain sellaisia "heti mulle kolmella sanalla kirkon virallinen, tyhjentävä kanta!"-vastauksia...(tai sitten muuta asiallista ja kivaa, kuten tässäkin ketjussa jo näkyy...)

Kärsimys on kyllä niin vaikea aihe, että siitä riittää ihmeteltävää...


Minä ajattelen, että kyllä kivusta kärsivä VOI olla onnellinen, mutta kipu voi myös tehdä elämästä täyden helvetin eikä kukaan toinen voi tajua miten hirveää on kärsiä jatkuvasta kivusta päivästä toiseen. Itse olisin myös taipuvainen ajattelemaan, ettei pelkkä terveys tuo onnea, mutta sekää ei varmaan ole absoluuttista, onnellisuus voi tulla jostain syvemmältä sisältä - ja onko onnellisuus edes mikään kesto-olotila, vai onko se vain häivähdyksiä ja onnen hetkiä?

Tyhjistä tynnyreistä olen ihan samaa mieltä, monasti ajattelee hiljaa mielessään, että "saisi tuokin kokea jotain oikeasti vaikeaa elämässään..." ja sitten taas koitan muistaa, että enhän minä OIKEASTI tiedä mitä kaikkea tuo kyseinen ihminen ON kokenut elämässään. Jos jotain olen työni myötä opinut, niin sen, että oikeastaan ihan kaikilla on kaapeissaan salattavaa tai ainakin niitä vaikeita asioita joita ei mielellään ensimmäiseksi esitellä. Löytyy alkoholismia, psyykkisiä sairauksia, insestiä, huostaanottoja, väkivaltaa ja vaikka mitä kamalaa. Siellä ne ovat suuren yleisön katseilta piilossa. Jos ei nyt joka yksilön takana, niin joka perheen takana omansa kuitenkin.

Saisiko kärsimys ihmisen ymmärtämään onnen päälle? Että se jotenkin auttaisi näkemään sen hyvän ja korvaamattoman mitä elämässä on ja sitä kautta tuntemaan onnellisuutta? En tiedä.
ja annetaanko ihmisille vain sen kokoisia taakkoja, joita jaksavat kukin kantaa? Sekin on oma näkökulmansa niihin tynnyreihin. Haluaisin ainakin uskoa niin, ettei tule isompaa lastia, kuin mihin pystyn.


Maria S. - pappi

Lue lisää

Papithan oli lukenut psykologiaa ja johtuisko sinun innostuksesi "oikeasta keskustelusta" pelkästään siitä, että kyse ei ole uskontoon suoranaisesti liittyvä ja siksi voitkin vapautuneesti keskustella aiheesta, mikä ei aiheuta minkäänlaista stressiä. Sinun kirjallisia vastauksiasi ei ole kukaan pyytänyt supistamaan pariin lauseeseen, vaan voit ihan vapautuneesti vastata 5000 merkin vastauksella ja jos ei riitä, niin laita sitten toinen vastaus vielä putkeen. Totuuden puolustaminen on äärettömän helppoa. Teoria, jolla ei perusteita, sen puolustaminen menee helposti seliseli-osastolle.

Kyllä ne suojaukset on nähty, että ei kiinnosta kyllä vastata niihin hankalimpiin kysymyksiin ja niihin jos on eksytty vastaamaan, helposti vastaan ihan muuhun kuin siihen mitä on kysytty. Ihmetellään sitten suureen äänen kun mikään vastaus ei kelpaa. Mitäpä jos luette huolellisesti sen kysymyksen lävitse ja vastaatte siihen kysymykseen, ettekä yritä vain kuitata kysymystä vastaamalla muihin asioihin. Syyllistäminen on helppoa ja marttyyreiksi heittäytyminen on kristittyjen tapa, mutta nämäkin asiat voidaan todeta keskusteluista, että vastaako papit oikeasti kysymykseen vai ohitetaanko ne. Vastaus voi aiheuttaa lisäkysymyksiä, eikä se ole ihme, kun nyt on nähty alkulimasta kehittyvän ihmisen, minkä vanhan opin mukaan ei pitäisi kuulua kristinuskoon.
Tai pappeja, jotka pitää juutalaisena mytologiana raamatun kertomuksia. Minä olen tuntenut viimeiset 5 vuotta lähinnä konservatiivisia uskovaisia ja oli shokki suoraan sanottuna mihin kristinusko oli ajautunut. Onko se sitten pahasta vaiko hyvästä, niin sillä ei ole merkitystä. Edelleen siellä se suurin peikko kummittelee, että ihmisten mielestä on hyvä asia, että helvetissä killuu ihmisiä ikuisesti kidutettavana koska he ei usko....ja tälläisten kanssa pitäisi elää tätä elämää...lähimmäisen rakkaudessa :D