Adventin Sana

kuunteleva_kirkko

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes.
Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen.
Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. Joh. 1:5-12

Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Jeesus toi taivaan valoa maailman pimeyteen. Hän tuli tuomaan lohdun valoa surulliselle, toivon valoa toivonsa menettäneelle, ilon valoa itkevälle, ikuisen elämän valoa meille jokaiselle.

Jeesus oli tosi Jumala. Sitä tarkoittaa kohta, että hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä. Jumala on ollut ennen aikojen alkua. Isä, Poika ja Pyhä Henki on ollut ennen aikojen alkua. Harva otti Jeesuksen vastaan Jumalan Poikana, tosi Jumalana, mutta Hän kutsui ja kutsuu opetuslapsikseen meidät, jotka uskomme häneen.

Adventin aikana me odotamme valon juhlaa, joulua, jolloin saamme muistaa Vapahtajamme syntymistä ihmiseksi. Saamme kiittää taivaan valosta, joka tuli valaisemaan maailmamme. Sen valon lähettiläitä jokainen meistä voi olla. Me voimme levittää ympärillemme tuota taivaan valoa, jota olemme saaneet elämäämme. Me voimme levittää tuota valoa hymyllä, kauniilla sanoilla, auttamalla, kuuntelemalla, lähimmäisenrakkaudella, hyvyydellä. Niin kuin kynttilänliekki ei pienene, jos siitä sytyttää uuden kynttilän, ei pienene taivaan valon liekki, jos sitä jakaa eteenpäin, ympärilleen. Päinvastoin, valo lisääntyy. :)

Mitä ajatuksia tämä Raamatunkohta sinussa herättää?

pappi Sonja

17

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumusyreeni

      On mielenkiintoista, että Jeesus vertaa itseään juuri valoon.
      Pimeyden ja valon suhde on tosi mielenkiintoinen, kun sitä alkaa ajatella. Pimeys on jotakin syvää, pohjatonta, äärettömän tuntuista, mutta pienikin valo voi voittaa pimeyden.

      Jos on kaksi huonetta, jotka erottaa toisistaan kiinni oleva ovi. Toinen huone on pilkkopimeä, ja toinen huoni valaistu. Kun ovi avataan, niin valo voittaa aina. Valo siis tulee pimän huoneen puolelle valaisten sen. Pimeys taas ei voi pimentää valaistua huonetta.

      Pimeys näyttää aina suhteessa paljon suuremmalta, mutta pienikin valon lähde voittaa aina pimeyden.

      On hienoa, että minun Jumalani määrittelee itsensä valoksi. Ikuiseksi pimeyden voittajaksi.
      Ja vaikka se valo suhteessa kaikkeen muuhun näkyisi välillä vain pienenä tuikkuna, niin se on kuitenkin itsessään jo voittanut sen kaiken muun.

      Siksi olen uskova.

    • tutkailija_

      Ensimmäisenä tuli mieleen, että on kivaa kun ulkona on kunnolla lunta. Näin pimeänä vuodenaikana olisi synkempää jos maa olisi musta. Kuun loppupuolella taas päivä alkaa pidetä ja valo lisääntyy, toivottavasti lumi ei sula pois ennenaikojaan, ettei valoisuus vähene.

      Kynttilät ovat kivoja talvella. Niitä voi poltella ennen kuin käy nukkumaan, niin kehon stressitila laskee ja voi valmistautua lepoon. Jotkut hajukynttilät ovat ihan kivoja, mutta ne haisevat vähemmän silloin kun ovat tulessa. Kynttilä on minulle vertauskuvallisesti elävä valo, eli liikkeessä oleva juttu joka tuottaa valoa, siksi se on niin hieno juttu. Kiitos kynttilöiden valmistajille!

    • "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.*(luuk:16.16)

      Johannes kuoli ennen Jeesusta ja jos lain aika päättyi Johannekseen, niin silloinhan Jeesus ei sovittanut lakia, vai sovittiko? Tuossahan on Johannes mittatikkuna, ei Jeesus.

      Miksi Jeesus olisi pitänyt vuorisaarnassaan puheen, että noi asiat on ikuisesti voimassa, jos ne ei olleetkaan?

    • kenkri

      Herätti pohtimaan sokeana olemista, millaista olisi jos ei voisi nähdä valoa. Useat sokeat kai kuitenkin muitten aistien avulla voivat kokea valon esim. lämpönä. Pitäisi kai omassakin elämässä enemmänkin keskittyä levittämään tuota valoa, kuin todistamaan ja kuvailemaan sitä niille, jotka eivät näe.

    • vain_ihminen

      "Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä, mutta se ei tuntenut häntä. "

      Tämä yksi lause sai mieleen paljon ajatuksia ihan vain siitä, miten me ihmiset havainnoimme ympäröivää maailmaamme. Missä valossa me näemme asioita nyt ja missä valossa ne on nähty ennen.

      Ennen valon tuloa maailma ei vielä todella tuntenut Jumalaa? Havainnointi tapahtui vaillinaisesti, ihan niinkuin pimeässä ei näe ympäröivää maailmaa, vaikka sitä voi havainnoida muilla keinoin.
      Valo tuli keskellemme, valaisi maailmaa ja paljasti Jumalan siinä, auttoi ihmisiä tuntemaan todellisen Jumalan.

      Joskus tuntuu siltä, että me ihmiset emme näe niin sanotusti metsää puilta. Näemme yksittäisiä asioita, emme kokonaisuutta, näemme valon kohteita, emme itse valoa. Joskus valo on niin itsestäänselvyys, ettemme tajua sen olemassaoloa tai sitä, että juuri tuon valon takia näemme maailman sellaisena kuin sen näemme.

      "Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen..."

      Voimmeko me ihmiset sitten heijastaa tuota Jumalan valoa?
      Ehkä.. jos suostumme siihen, että tuo valo valaisee myös meidät kokonaan ja paljastaa meidät meille itsellemme juuri sellaisina kuin olemme, myös rikkinäisyytemme ja vajavaisuutemme. Ja kun näemme oman rikkinäisyytemme Jumalan armahtavassa valossa, voimme helpommin nähdä samassa valossa myös muiden rikkinäisyyden ja heijastella siten tuota Jumalan valoa.

      ..sekavia ajatuksia.. tai ainakin niitä on vaikea laittaa kirjoitettuun asuun.. ei minusta pappia saisi :D

    • häirikköuskis

      adventin sana olla perheellisille toivotus RAITISTA JOULUA!!!

      Ettei lasten tarvitsisi nähdä ja kuulla vanhempien humalaista riitelyä .
      Ettei lasten tarvitsisi lähteä pakkaseen pakoon humalaista vanhempaa .
      Joulu ei ole kaikille suomalaisille rauhan ja rakkauden juhlaa.

      • Sinqulee

        Joulu ei tosiaan ole rauhan ja rakkauden aikaa. Esim. sadoille tuhansille sinkuille, jotka
        joutuvat roikkumaan toisten nurkissa tai viettämään neljän seinän sisällä yksin 3 päivää
        kun kaikki ajanvietto paikat ovat suljettuja yksittäisiä räkälöitä lukuunottamatta. Myöskään
        telvisiosta ei tule mitään. Ei ole ihme että välipäivät ovat itsemurhien kulta-aikaa.

        Minusta pyhäpäiväksi riittäisi 25.12. Aatto ja tapani tulisi olla arkipäiviä.


      • Sinqulee kirjoitti:

        Joulu ei tosiaan ole rauhan ja rakkauden aikaa. Esim. sadoille tuhansille sinkuille, jotka
        joutuvat roikkumaan toisten nurkissa tai viettämään neljän seinän sisällä yksin 3 päivää
        kun kaikki ajanvietto paikat ovat suljettuja yksittäisiä räkälöitä lukuunottamatta. Myöskään
        telvisiosta ei tule mitään. Ei ole ihme että välipäivät ovat itsemurhien kulta-aikaa.

        Minusta pyhäpäiväksi riittäisi 25.12. Aatto ja tapani tulisi olla arkipäiviä.

        Kyllä televisiosta joulunakin katsottavaa tulee ja onhan kirjatkin keksitty.

        Mukava oloasu päälle, punkkupullo ja konvehtirasia viereen ja kirjoja lukemaan. Kuluu aika rattoisasti. Sään salliessa voi käydä vaikka kävelyllä ja tietysti voi kirjoitella keskustelupalstoille, jos sellaiseen kiinnostusta on.


      • vain_ihminen
        Sinqulee kirjoitti:

        Joulu ei tosiaan ole rauhan ja rakkauden aikaa. Esim. sadoille tuhansille sinkuille, jotka
        joutuvat roikkumaan toisten nurkissa tai viettämään neljän seinän sisällä yksin 3 päivää
        kun kaikki ajanvietto paikat ovat suljettuja yksittäisiä räkälöitä lukuunottamatta. Myöskään
        telvisiosta ei tule mitään. Ei ole ihme että välipäivät ovat itsemurhien kulta-aikaa.

        Minusta pyhäpäiväksi riittäisi 25.12. Aatto ja tapani tulisi olla arkipäiviä.

        Minusta on ollut ihanaa viettää muutamia joulua ihan yksin. Se on rentouttavaa, rauhoittavaa ja tunnelmallista. En kaipaa yhteisiä joulusählinkejä tai kiireistä ajelua sukulaiselta toiselle... tosin, kyllähän sukuakin on mukava toisinaan nähdä ja viettää yhdessä aikaa.

        Ihmiset asettavat itse itselleen liikaa paineita siitä, miten joulua "pitäisi" viettää...


      • Sinqulee kirjoitti:

        Joulu ei tosiaan ole rauhan ja rakkauden aikaa. Esim. sadoille tuhansille sinkuille, jotka
        joutuvat roikkumaan toisten nurkissa tai viettämään neljän seinän sisällä yksin 3 päivää
        kun kaikki ajanvietto paikat ovat suljettuja yksittäisiä räkälöitä lukuunottamatta. Myöskään
        telvisiosta ei tule mitään. Ei ole ihme että välipäivät ovat itsemurhien kulta-aikaa.

        Minusta pyhäpäiväksi riittäisi 25.12. Aatto ja tapani tulisi olla arkipäiviä.

        Kiitos hyvistä ja valoisista ajatuksista :)

        Toivon koko sydämestäni, että lapset ja perheet saisivat raittiin joulun. Ja ymmärrän myös sen yksinäisyyden tunteen, kun niin moni on suvun ja perheen kanssa monta päivää. Siitä on juhlamieli kaukana. Itse päivystän tällä palstalla koko joulun, joten jutellaan täällä :) Minullakaan ei ole perhettä - ainoat perhejouluni ovat olleet ne lapsuuden joulut, kun vanhemmat olivat humalassa. Sellaista en kaipaa enkä tahdo kenellekään. Joulu on minulle Vapahtajan syntymäjuhla. Joululaulut, joulukirkko, hyvä kirja, aikaa, luonnossa liikkumista, kynttilöitä, hyvää ruokaa ja juomaa, netti, pyhyyden kosketus.. siitä on minun jouluni tehty.

        Toivon siunattua joulua teille jokaiselle. Vietetään pyhiä täällä :)

        pappi Sonja


    • Täyttä satua se on.

    • fyssa rulettaa

      oliko sähkömagneettista säteilyä olemassa jo ennen kuin Jumala oli luonut maailmankaikkeutta.
      Vai oliko taivaassa pimeää?

      Sori tää asiakysymys, mutta kun menee ihan myyteiksi ja runoiluiksi teidän kirkon osuutenne.

      • tajokinen

        Vapahtaja se tarkoitaa että han vpahtaa kansansa synnistä,mutta kun menee kirkoon niin siellä samat ihmiset pyytää samoja syntejä anteekis joka ikinen sunnuntai.

        Sillä minkä hän kuoli,sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä;

        Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle

        Sillä synnin ei pidä teitä vallitsman,koska ette ole lain alla, vaan armon alla


      • sussex14
        tajokinen kirjoitti:

        Vapahtaja se tarkoitaa että han vpahtaa kansansa synnistä,mutta kun menee kirkoon niin siellä samat ihmiset pyytää samoja syntejä anteekis joka ikinen sunnuntai.

        Sillä minkä hän kuoli,sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä;

        Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle

        Sillä synnin ei pidä teitä vallitsman,koska ette ole lain alla, vaan armon alla

        Kiitos, tällaisia hartauksia lisää!


    • Hoomo

      Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa.

      • vippe26

        Silmäni ovat surusta sameat eikä millään ole mitään merkitystä, mutta tämä valo antoi vähän toivoa siitä, että se valo kuuluu myös tähän pimeyteen, jossa nyt olen. Se lohduttaa. Jeesus tuli minuakin varten.


      • vippe26 kirjoitti:

        Silmäni ovat surusta sameat eikä millään ole mitään merkitystä, mutta tämä valo antoi vähän toivoa siitä, että se valo kuuluu myös tähän pimeyteen, jossa nyt olen. Se lohduttaa. Jeesus tuli minuakin varten.

        Toivon todella taivaan valoa ja lohdutusta pimeyteesi. Muista, että Jumala on kanssasi myös kaikkein pimeimmässä hetkessä.

        siunauksin

        pappi Sonja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9026
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3590
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2033
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      81
      1256
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1095
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1071
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1055
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1023
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      950
    Aihe