Kuinka aikaisin olette aloittaneet vellin syöttämisen ja minkä kokoinen vauva on ollut sillon? Meidän vauva on nyt 4,7kg ja 1,5kk ja tuntuu, ettei maito tahdo enään kovin hyvin riittää :)
Heips!
1,5kk
7217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä aloitettiin velli kun poika oli 2 kk, kun tuntui ettei korvike riitä...kokoa pojalla oli 6 vko neuvolassa 6080 ja 61,2 cm ja syntyessä 4960 g ja 55 cm... ihan perunaporkkanalla ollaan menty ja on poika hyvin syönyt eikä ole ollut mitään ongelmia mahan kanssa. Ja nyt on poika ollut paljon tyytyväisempi ja kylläisempi pitemmän aikaa kuin ennen.
Peruna- ja porkkanavellissä suosituksena 3 kuukaudesta eteenpäin, maissi ja muut vijavellit 4 kuukaudesta eteenpäin.
Meillä vellejä ei ole alettu syömään lainkaan missään vaiheessa, vaan viljoihin tutustuttiin viiden kuukauden iästä puuron muodossa. Vellejä syytetään yhtenä tekijänä lasten liikapainoisuuden lisääntymiselle, eli kun lapsi opetetaan pienestä asti täysin turhaan ruokaan, ruokaan jota syödään muualla kuin ruokapöydässä ja johonkin muuhun (esimerkiksi nukahtamisen helpottamiseksi tai lohduksi ihan vain tapana) kuin nälkään.
Ei ollut aloittaja jätskiä, hampurilaisia ja kakkua syöttämässä joista ne tän päivän lasten ylipainot liikunnan puute ku istutaan vaan ja katotaan telkkaa tai pelataan.
Meillä alotettiin velli 2kk kun maito ei riittänyt ja pulautteli paljon. Vellissä ei enempää kaloreita vain paksumpaa ja maustettua .. pysyi hieman paremmin sisällä.
""eli kun lapsi opetetaan pienestä asti täysin turhaan ruokaan, ruokaan jota syödään muualla kuin ruokapöydässä ja johonkin muuhun (esimerkiksi nukahtamisen helpottamiseksi tai lohduksi ihan vain tapana) kuin nälkään.""
...eli imetät ainoastaan ruokapöydässä.. HERÄÄ ... kyse on vauvasta ei 5vuotiaasta.. käytäthän pienelläsi vaippojakin, eiks o si vaara et tottuu aina vaan laskemaan housuihinsa???
Käytetään nyt sitä tervettä maalaisjärkee, eiks ni!! Vauvalla on vauvan tarpeet ja voi juoda vellinsä sängyssä unille mennessä vaikka ei sitä ruokalautastaan myöhemmin sinne sänkyyn annetakkaan.
Meillä näin, teillä noin ja heillä jotenkin muuten.
Aloittaja kysyi milloin aloitettu vellin käyttöä.. ei kysynyt miksi teillä ei käytetä velliä.
Suositukset purkkien kyljissä on SUOSITUKSIA ei KIELTOJA ... eli 3kk on VARMASTI turvallista ja vatsa kestää..
ja siltikään kaikilla ei kestä ja toisilla kestää paljon aikaisemmin. Jotkut suositukset oltava koska taas todistetusti kaikilla ei tuota maalaisjärkeä löydy...
En nyt pahalla juuri sinua kohtaa vaan yleensäkkin tuomitsijoita ja yms. Kaikilla on lapset erilaisia ja erilaiset tarpeet.. Meillä aloitettiin soseetkin 3kk kun ei vaan muuten nälkä pysynyt poissa. 7kk alotettiin 8kk safkat ku on jo 6 hammasta ja poika hyppii ja touhuu niin paljon että pikkusoseita meni kaks kerralla (poika täysin normipainoinen.. suorastaan liian hoikka)
Kaikesta huolimatta oikein hyvää joulun odotusta teille kaikille!! =)
Vellien käytössä on kaksi erinäkemystä.
Toiset taas sanovat, että lapsien totuttaminen ruokailuihin aloitetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, viisivuotiaalta on enää turha pyrkiä kitkemään huonoja ruokailutottumuksia pois ja liian iso osa lapsista on jo viisivuotiana ylipainoisia...
Velleissä on se huonopuoli, että kun lapsi on esimerkiksi puolivuotias, vellipullo illalla on erittäin monen lapsen iltarutiini, vaikka enää vellillä ei ole tarkoitus paikata nälkää ja pidentää yöunta, jota riittää jo pelkän puuron avulla aamuun saakka. Eli vellistä on jo tullut tapa, jota vielä puolivuotiaalle annetaan, koska ilman pulloa tulee kiukku. Ja pian huomataan Hups, lapsi on jo vuoden ikäinen ja edelleen tarvitsee vellin.. Hups, lapsi on jo puolitoista...
"Aloittaja kysyi milloin aloitettu vellin käyttöä.. ei kysynyt miksi teillä ei käytetä velliä. "
Sori, oli vaan nin luontevaa kertoa miksi meillä ei ole veläkään aloitettu vellien käyttöä... Samaan liipaten tosin, jos huomasit, minun viestissäni ei esitetty mitään kysymystä, joten vastauksesi olikin turha?
Jotkut äidit tosin ylläkirjoitannen tavoin, ovat niin valveutuneita, että osaavat varoa moista asiaa. Me monet muut vain olemme niin laiskoja, ettemme viitsi aiheuttaa lapselle ylimääräistä pahaa tapaa, josta pitää sitten kärsiä se vieroituksen tuska. Laiskuuttahan se vain tosiaan on,e ttei vellejä koskaan opettele....
Ymmärrän nämä eri näkemykset mutta pitää myös ymmärtää ettei kaikki kuitenkaan ole pahasta.
Pieni tarvitsee kuitenkin vuotiaaksi asti viiden desin verran äidinmaitoa/korviketta tai yleensäkkin maitotuotteita.. ja kuten kaikki tiedämme maitotuotteet ovat tärkeitä jatkossakin ihan vaan luustoakin ajatellen.
Nyt 8,5 kk poikani juo iltaisin puolikkaan vellin kuten myös välillä päikkäreille mennessään.
Aikaisemmin mainitsin kovan pulauttelun joten velli sopii meille ja parhaiten nukkumaan mennessä ni
ei vello ylös kun lapsi jää makaileen rauhassa eikä ole pystyssä hyppäämässä.
Kaikilla eri tarpeet.. teillä on pärjätty ilman, enkä usko että mekään olisi velliä otettu käyttöön jos maidon kanssa olisimme nälän saaneet pysymään kurissa. Vellissä kun ei sen enempää ihmeitä ole kun maidossakaan.
Aloittajallakin on syynsä miksi tahtoisi vellin aloittaa, enkä nää siinä mitään estettä.
1,5kk velli... siinä on turha miettiä mtn ylipainoja tässä vaiheessa (eikö kuulostakkin hieman naurettavalta kyseisessä tilanteessa)
Aloittajalle: kyllä minä vellin pikkuhiljaa aloittaisin jos toinen nälkäinen.. kuka sitä nälässä haluaa lapsensa olevan. Voi vaikka ensin lantata hieman velliä maidolla ja varmistaa että ei tule vatsan kanssa ongelmia. Me annoimme suoraan vellin vellinä eikä ollut mtn ongelmi. Neuvolasta saimme plussat koska olimme tehneet ihan sallitun toimivan ratkaisun emmekä nälällä kiusanneet pientä.
Vierottamisia on turha miettiä.. kaikki jää aikanaan ja tulee uusia juttuja tilalle =)
Meillä ei olla annettu vellejä ollenkaan. Vauva oli täysimetyksellä 5kk ikäiseksi asti ja 9kk ikäisenä lopetettiin viimeisetkin imetykset ja siirryttiin kokonaan korvikkeelle. Puurot aloitettiin 6kk iässä.
Sukulaisvauva syntyi pari kuukautta aikaisemmin kuin meidän muksu (oli 4,7 kg syntyessään) ja hänkin täysimetyksellä 5kk ikäiseksi asti ja 6kk ikäisenä siirtyi erityiskorvikkeelle. Ei saanut myöskään vellejä missään välissä.
mulla on iso lapsi, ja tissimaitoa tuo vaan on saanut.. ja sitäkin kelpaa aika harvakseltaan. puoli vuotiaana aattelin alkaa ruokia tarjoon, enkä siitä puurostakaan niin välitä ekana.. no, onneks on vielä pari viikkoa aikaa ajatella asiaa.