Joskus nuaren oli ulkomail,
töis ja kiält oppimas.
Mää oli Enklannis.
Opiskelijat pääsi lomakeskuksii,
ko ne värväs kesäks väkkee,
talvel ne oliki valla kii.
Se mis mää oli, oli iso.
Siäl oli Rauma verra viarait
ja Naantali verra tyätekijöit.
Mää oli töis ravintolas,
tai se keittiös, jos tarkka o.
Tiskasi astioit ja muut semmost.
Ruakasallii mahtu kerral paljo,
melkee tuhat ihmist, kaks varvii
ja ne kolme kertaa päiväs.
Me sanottii niit hyäkkäyksiks.
Just ko saatii yks torjuttuu
ja lautaspino melkee loppu,
ni sit alko uus hyäkkäys.
Se oli ankaraa tasteluu,
hiki pinnas koko aja.
Ei siin paljo kerinny jutel
muitte ihmiste kans,
kaikkie ei lainka.
Jokku oli nii hiljasiiki.
Muista yhre lika keittiöst,
luuli sitä vähä ylpeeks.
Kuvitteli et se oli paikallissii,
ko ne piti vähä välimatkaa,
mut kai se oli nii arka.
Sit ko mää lähri Suamee
ja istui jo rautaiäasemal,
se likka orotti siäl kans.
Puhuttii ko oltii vähä tuttui.
Ulkomaalainen seki oli
ja kottii menos hänki.
Mää meni junnaa istumaa.
Likka kirjotti yhtäkkii paperilapu,
juaksi ja pisti se juna ikkunast.
Siin oli se nimi "Cilly"
ja se osote jossai Saksas.
Mää ajatteli, olisko se ollu ihastunu.
Koskaa e lähettäny hänel korttii,
mut joskus ole sitä miättiny,
et olisko minu pitäny.
töis ja kiält oppimas.
Mää oli Enklannis.
Opiskelijat pääsi lomakeskuksii,
ko ne värväs kesäks väkkee,
talvel ne oliki valla kii.
Se mis mää oli, oli iso.
Siäl oli Rauma verra viarait
ja Naantali verra tyätekijöit.
Mää oli töis ravintolas,
tai se keittiös, jos tarkka o.
Tiskasi astioit ja muut semmost.
Ruakasallii mahtu kerral paljo,
melkee tuhat ihmist, kaks varvii
ja ne kolme kertaa päiväs.
Me sanottii niit hyäkkäyksiks.
Just ko saatii yks torjuttuu
ja lautaspino melkee loppu,
ni sit alko uus hyäkkäys.
Se oli ankaraa tasteluu,
hiki pinnas koko aja.
Ei siin paljo kerinny jutel
muitte ihmiste kans,
kaikkie ei lainka.
Jokku oli nii hiljasiiki.
Muista yhre lika keittiöst,
luuli sitä vähä ylpeeks.
Kuvitteli et se oli paikallissii,
ko ne piti vähä välimatkaa,
mut kai se oli nii arka.
Sit ko mää lähri Suamee
ja istui jo rautaiäasemal,
se likka orotti siäl kans.
Puhuttii ko oltii vähä tuttui.
Ulkomaalainen seki oli
ja kottii menos hänki.
Mää meni junnaa istumaa.
Likka kirjotti yhtäkkii paperilapu,
juaksi ja pisti se juna ikkunast.
Siin oli se nimi "Cilly"
ja se osote jossai Saksas.
Mää ajatteli, olisko se ollu ihastunu.
Koskaa e lähettäny hänel korttii,
mut joskus ole sitä miättiny,
et olisko minu pitäny.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hitsi, tämä on hyvä ! Jäikö vaivaamaan mieltä, koska et lähettänyt korttia ?
Kuljit kenties onnesi ohi tai sitten ei ... Nämä runosi, joissa on aina jokin tarina, niin, näiden ohi
ei voi mennä . Kiitos lukuelämyksestä !
Kaikkea sitä tulee mieleen kirjoittaa kuin seikkailusta ulkomailla suuren ravintolan tiskarina. Mutta olihan siinä sentään tämä tuntematon nainen.
Juu ja kieltämättä minua jälkeenpäin vähän kadutti se, ettei koko kesän aikana tutustunut saman työpaikan väkeen edes nimen verran ja muutaman sanan vaihtaen silloin tällöin. Ja tälle tytölle olisi voinut lähettää edes joulukortin. Mutta kun nuorena oli niin toivottoman ujo, ettei tuntemattomille voinut mennä puhumaan, jos ei ollut pakko. Kiitos viestistäsi!
- Runostasi vielä; se on kaunis mutta niin surullinen.
Nyy Sää miäti lopu ikäs, mitä Sää meneti siin... vaik no, postimerki hintaa Sää et kumminka menettäny =)
Sun runo alkoi mun silmien takan elää omaa elämäänsä - mä olen päässy semmoseen kohtaan jo ku Sää meet laival Saksaa ja te tapaatte siä, eikä see likkalaps ol ollenka nii hiljane enä =)
Tämmöst tapahtu harvo - mää tykkää et see ol hyvä runo merkki =)
Elämä on enimmäkseen pieniä asioita, mutta suuret asiata kiinni pienistä tapahtumista ja valinnoista. Muutama sana jollekin tuntemattomalle, mistä sen seurauksena tulee elinikäinen ystävä. Tai sattumalta oudossa lehdessä nähty työpaikkailmoitus, mistä seuraa työnhaku ja työpaikka ja kaikki mikä seuraa mukana. Koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea voi seurata...
Mukava kun tykkäsit ja vastasit!
Kun nyt kerran asiaa suoraan kysyt niin vastaus on - kyllä!
Mietihän, jospa se tyttönen Saksanmaalla vieläkin pohtii, että mikset kirjoittanut? Niisk!
Murre sopi hyvin tähän muisteloon, kuin sulavoi lämpimään piirakkaan!
*hymy*
Sinä ja muutkin naiset tässä (oletan) ovat järjestään sitä mieltä, että minun olisi pitänyt lähettää se kortti. Mutta kun toisaalta ajattelee, mitä kauheuksia siitä olisi voinut vuosien mittaan seurata, niin päätä huimaa..
Toisaalta, näitä vastaamattomuusongelmia on edelleen. Kun pikkuserkkuni Amerikassa ei ole pariin vuoteen vastannut joulukorttiin, miten minun pitäisi siihen suhtautua? Lähettää kortti edelleen vai luopua ja uskoa, että hän on kuollut tai muuten haluaa olla rauhassa. - Elämä on yhtä vaikeitten valintojen ketjua.
Naisena odotin tietysti romantiikkaa, ja jos ilmassa oli kerran romanttista säihkettä,
niin tiedä jos vaikka olisit joutunut ihanalle saksankielenkurssillekin=)
Eikä se olisi tuonut tullessaan mitään kamaluuksia! *nauraa*
Hmm.. tuo amerikanpikkuserkku on sitten eriasia.
Uusi kortti vaan postiin, kerrankos pieni kortti katoaa, seilatessaan maailman meriä.
Kiitos vastauksen lisäysosasta! Ainakin sen se saa aikaan, että harkitsen uudestaan tuota Amerikan kysymystä. Vaikka voi olla se kortti on jo myöhässä, mutta sehän ei ole mitään uutta.
Sen hiljaisen Cilly-tytön osoitteen olen jo hukannut, niin etten voi enää edes joulukortilla yllättää.