Ihmetyttää

Jokainen tottakai nimeää kakaransa parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta näitä viestejä lukiessa ihmetyttää mitä joidenkin päässä liikkuu kun pitää väkisin keksiä mahdollisimman outo ja "uniikki" nimi, jonka tavaamisessa ja selvittämisessä saattaa jälkeläiselle olla enemmän haittaa kuin mitä siitä oli vanhemmille iloa.

Eiköhän se kakara ole edelleenkin ainutlaatuinen vaikka nimi ei välttämättä olisikaan Laku-Fenderi, Kevät Kääryle, Walmetti tai Poppi Katiska, tai 1800-luvulla eläneen esi-isän tai -äidin nimi, kuten Wilhelmiina tai Wiljami.

On selvää että jokaisella on omat näkemyksensä millaisen nimen jälkikasvulleen haluaa, mutta itse ainakin yrittäisin valita sellaiset nimet, jotka Suomen lisäksi toimivat muissakin kielissä ja kulttuureissa. Sellaisen, jonka ulkomaalainenkin tarvittaessa pystyy ymmärtämään tavaamatta, kirjoittamaan (mielellään ilman ääkkösiä), tavaamaan tarvittaessa ja myös ääntämään.

On helppo todeta, "vittu me ollaan suomalaisia, paskat muista", mutta kuten fiksuimmat ovat jo huomanneet, maailma on jo nyt huomattavasti "pienempi" ja kansainvälisempi kuin esim. 20-50 vuotta sitten, ihmiset matkustavat, kouluttautuvat ja työskentelevät ulkomailla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. On todennäköistä, että tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa.

Eihän se nimi tietenkään ketään pahenna ja sen saa kyllä aikanaan vaihdettua mikäli se muodostuu ongelmaksi, mutta silti... Ei Jyrki Järvilehtokaan varmaan aivan ilman syytä kutsunut itseään (taiteilija?)nimellä JJ Lehto (Jyrki nimittäin muistuttaa Lontooksi äännettynä sanaa "Jerky" (mm. johdannainen sanasta Jerk), jonka eri merkitykset jokainen voi tarkistaa sanakirjasta, puhumattakaan sukunimen ääntämis- ja ääkkösongelmista, joille tietenkään ei voi mitään).

Ugh. Olen puhunut.
12547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Samaa mieltä olen kanssasi!

Äänestä

Kiitos asiallisesta kirjoituksesta.
Olen silti hieman eri mieltä kanssasi siitä että pitää antaa kansainvälisesti toimiva nimi. Kansainvälinen nimi kun ei aina toimi erityisen hyvin kotimaassamme - tiedän tämän kokemuksesta sekä etu- että sukunimen suhteen.

Mielestäni on hyvä muistaa juurensa, ja minä olisin ainakin ylpeä suomalaisesta nimestäni myös ulkomailla - olettaen tietenkin ettei siitä muodostu rumaa sanaa kuten mainitsemasi Jerky. =)Kansainvälistyvässä maailmassa luulisi ihmisten olevan tottuneita muunmaalaisten omituisiin nimiin.

Esimerkiksi Yhdysvalloissahan voi olla oikeastaan minkä niminen vaan, koska siellä asuvien sukujuuret ovat ympäri maailmaa. Siellä ei hätkähdytä vaikka nimi onkin epätavallinen, päinvastoin se herättää mielenkiintoa. Tämä on parhaimmassa tapauksessa hyvää mainostusta Suomelle!

Äänestä
  • Joo, tuo oli hyvä pointti! Siis itsekin olen sitä mieltä, ettei tarvitse olla kansainvälinen nimi! Esim. suomalaisista nimistä löytyy monia ihania ja perinteikkäitä nimiä, olisihan se kurjaa, jos kaikki Antit olisivatkin tästä lähtien vain Antoneja ja Anderseja, Eevat ja Eevit olisivat vain Evoja.

    Äänestä

  • samaa mielta - jokaisen ei tosiaankaan tarvitse keksia jalkikasvulleen uskomattoman erikoisia nimia - on hyva ajatella naita lapsia itseaan sitten kun joutuvat kestamaan jatkuvaa ihmettelya ja vaarinkirjoitusta yms. sitten myohemmin.
    Tuo kansainvalisyysjuttu taas on niin suhteellista ... itsellani on supersuomalainen perinteinen nimi (ei kuitenkaan tuo nimimerkkini maija :-)) joka on toiminut erinomaisen hyvin pitkin maailmaa. lausuminen kun suomalaisten nimien kohdalla on hyvin foneettinen niin nimetkin ovat yleensa aika helppoja. Ja selitykseksi (jos sita nyt kukaan edes kysyy) on etta nimi on suomalainen.

    Sitapaitsi monet tuntuvat ajattelevan eta 'kansainvalisyys' tarkoittaa lahinna englanninkielisten nimien suosimista. ne taas eivat valttamatta vaanny erityisen hyvin monen muunkielisen suussa - mukaanluettuna monen suomalaisen. Olen tormannyt lapsiin Suomessa joilla on 'hieno' ulkolainen nimijote eivat itse (eivatka vanhemmatkaan) osaa lausua oikein ... mita 'kansainvalisyytta' se muka on ....,

    Äänestä

Jos te edelliset kirjoittajat osaisitte paremmin lukea, huomaisitte että nimim. "kummastuttaa" kirjoitti että ..."jotka SUOMEN LISÄKSI toimivat muissakin kielissä ja kulttuureissa". Nyt ei ollut kyse näistä nimihirviöistä "joita vanhemmatkaan eivät osaa ääntää". Hyviä joka paikassa toimivia nimiä ovat esim. Anna ja Emma, Linda ja Matilda, Emilia ja Julia jne jne jne loputtomiin.
Uskon että alkup. kirjoittaja tarkoitti johonkin tähän suuntaan, ja olen samaa mieltä.

Äänestä
  • Tarkoitin todellakin vain sitä, että nimen olisi hyvä toimia _myös_ ulkomailla, mikä ei välttämättä tarkoita suomalaisen nimen vaihtamista esim. englanninkieliseen.

    Yksi esimerkki (edellisen viestin Jerky-Jyrkin lisäksi):

    Päivikki
    - Vaikea tavata
    - Hankala lausua selvästi ja oikein
    - Ulkomaalaisella ei välttämättä ole käsitystä siitä onko nimi miehen vai naisen
    - Nimeä ei ääkkösten vuoksi voi kirjoittaa ulkomaalaisella näppäimistöllä ilman temppuilua vaan ä:n joutuu korvaamaan a:lla
    - Internet- ja sähköpostiosoitteet eivät tue ääkkösiä kovinkaan laajasti, mikä tarkoittaa että etunimen sisältävää osoitetta voi olla vaikeaa saada (tämä toki voi muuttua piankin).

    Luettelitkin muutamia niin Suomessa kuin maailmalla toimivia nimiä ja niitä varmasti löytyy roppakaupalla lisääkin niin, ettei vaihtoehdot varmasti pääse loppumaan kesken.

    Äänestä

  • Kummastuttaa kirjoitti:

    Tarkoitin todellakin vain sitä, että nimen olisi hyvä toimia _myös_ ulkomailla, mikä ei välttämättä tarkoita suomalaisen nimen vaihtamista esim. englanninkieliseen.

    Yksi esimerkki (edellisen viestin Jerky-Jyrkin lisäksi):

    Päivikki
    - Vaikea tavata
    - Hankala lausua selvästi ja oikein
    - Ulkomaalaisella ei välttämättä ole käsitystä siitä onko nimi miehen vai naisen
    - Nimeä ei ääkkösten vuoksi voi kirjoittaa ulkomaalaisella näppäimistöllä ilman temppuilua vaan ä:n joutuu korvaamaan a:lla
    - Internet- ja sähköpostiosoitteet eivät tue ääkkösiä kovinkaan laajasti, mikä tarkoittaa että etunimen sisältävää osoitetta voi olla vaikeaa saada (tämä toki voi muuttua piankin).

    Luettelitkin muutamia niin Suomessa kuin maailmalla toimivia nimiä ja niitä varmasti löytyy roppakaupalla lisääkin niin, ettei vaihtoehdot varmasti pääse loppumaan kesken.

    Eli pitaisikohan meidan luopua aakkosista kokonaan, niin tata ongelmaa ei enaa olisi? Kyseinen probleema ulottuu paljon laajemmalle kuin nimiin.

    Vaikka maailma kansainvalistuukin yha enemman, suuri osa suomalaisista elaa elamansa Suomessa, suomenkielisessa ymparistossa.

    Ei kai sita nyt voi olettaa etta pikku Jyrki tai Paivikki saa kansainvalisen tyon isona ja tulee matkustelemaan ympari maailmaa - kauhiata painostusta heti vauvaiasta alkaen! Mita jos han haluaakin olla ruokakaupan kassa tai putkimies? =)

    Äänestä

  • Aurora kirjoitti:

    "Eli pitaisikohan meidan luopua aakkosista kokonaan, niin tata ongelmaa ei enaa olisi? Kyseinen probleema ulottuu paljon laajemmalle kuin nimiin."

    Princehän sitä joskus takavuosina "kokeili" vaihtamalla nimensä symboliin, jota ei voinut kirjoittaa eikä lausua millään tavalla, jolloin artistia kutsuttiin nimellä "Artist Formerly Known As Prince". Aakkosista luopuminen ei siis ole idea sieltä parhaimmasta päästä.

    "Vaikka maailma kansainvalistuukin yha enemman, suuri osa suomalaisista elaa elamansa Suomessa, suomenkielisessa ymparistossa."

    Pitää paikkansa. Kuitenkin nekin jotka elävät ja asuvat suomenkielisessä ympäristössä ovat tekemisissä ulkomaalaisten kanssa enemmän kuin koskaan aikaisemmin (esim. internetin välityksellä). Eikä toimivasta nimestä varmasti ole haittaakaan, vaikka asuisi ja eläisi takahikiän perämetsän junttilan perukoilla.

    "Ei kai sita nyt voi olettaa etta pikku Jyrki tai Paivikki saa kansainvalisen tyon isona ja tulee matkustelemaan ympari maailmaa"

    Ei tietenkään. Eikä edes käsittämätön suomalainen uniikkinimi estä heitä tekemästä niin, mutta se ei ollutkaan pointti, vaan se, että kansainvälisesti toimivalla nimellä on omat etunsa, jotka saattavat helpottaa merkittävästi kansainvälistä kanssakäymistä tarpeen vaatiessa, kun vastapelurille ei tarvitse esim. puhelimessa tavata (pii-eiwithsomefuckingdots-ai-vii (VII!!, not bii, cii, pii, or dii, VII as in VIInapullo...) jne.

    "Mita jos han haluaakin olla ruokakaupan kassa tai putkimies? =)"

    Millä tavoin myös kansainvälisesti toimiva nimi estää tai vaikeuttaa valitsemasta mainitsemiasi ammatteja?

    Äänestä

  • Itse kauan muualla asuneena olen ollut kiitollinen kansainvälisestä etunimestäni, joka sopii maassa kuin maassa suuhun - tosin tällaisiinkin nimiin ilmaantuu maasta riippuen erilainen korostus kuin Suomessa.

    Mikäli sukunimi on perin suomalainen, on mukavaa tulla puhutelluksi edes etunimellä "oikein".

    Toki Päivikit ja Virpitkin nimineen hyvin toimeen tulevat - eri asia on, haluaako kuulla etunimeään mongerrettavan vuosi vuoden jälkeen ihan väärin.

    Äänestä

  • What kirjoitti:

    Itse kauan muualla asuneena olen ollut kiitollinen kansainvälisestä etunimestäni, joka sopii maassa kuin maassa suuhun - tosin tällaisiinkin nimiin ilmaantuu maasta riippuen erilainen korostus kuin Suomessa.

    Mikäli sukunimi on perin suomalainen, on mukavaa tulla puhutelluksi edes etunimellä "oikein".

    Toki Päivikit ja Virpitkin nimineen hyvin toimeen tulevat - eri asia on, haluaako kuulla etunimeään mongerrettavan vuosi vuoden jälkeen ihan väärin.

    Siitä haluaisiko joku kuulla oman nimensä mongerrettavan väärin vuosi vuodelta:

    Minulla itselläni on omakohtaisia kokemuksia tästä, sillä sekä etunimeni (ei nimimerkki), toinen nimeni että sukunimeni ovat vierasperäisiä tai muuten outoja. Ei se ole minua haitannut, vaikka nimeni on tuottanut vaikeuksia sekä ruotsin-, suomen- että englanninkielisissä piireissä.

    Joskus tavaaminen ja selittäminen on ollut väsyttävää ja lapsena välillä hävettikin, mutta nyt aikuisena olen ylpeä nimestäni. Se ei toimi millään kielellä, ja ongelmia on tasapuolisesti kaikkialla maailmassa! =)

    Äänestä

"...mutta itse ainakin yrittäisin valita sellaiset nimet, jotka Suomen lisäksi toimivat muissakin kielissä ja kulttuureissa."

Tarkoitat ilmeisesti englanninkielistä kulttuuria? Vai oletko sitä mieltä, että on olemassa sellaisia nimiä, jotka toimivat kaikissa kielissä ja kulttuureissa? Miksi suomalainen vanhempi ei voisi valita esim. afrikkalaiseen kulttuuriin kuuluvaa nimeä lapselleen, jos nimen pitäisi toimia muissakin kuin suomalaisessa kulttuurissa? On aika vähän nimiä, jotka toimivat joka kielessä samalla tavalla, kun kieliä äännetään eri tavoin. Esim. helppo, lyhyt nimi Anne. Jos sen lausuu suomalaisittain eli niin kuin se kirjoitetaan, ei sitä välttämättä englantilainen ymmärrä, kun siellä se lausutaan Änn. Ja oma nimeni Eeva, sekin on alkuaan muualta peräisin. Mutta ei sitä lausuta ja kirjoiteta muissa kielissä ja kulttuureissa samoin kuin suomeksi. Pitäisikö minun siis muuttaa nimeni asua, esimerkiksi alkaa kirjoittaa se Eve? Mutta silloin se ei enää toimi suomalaisessa kulttuurissa eikä sitä lausuta muualla Evenä, vaan Iiv.

Näitä samoja esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Ja nimistömme köyhtyisi todella merkittävästi, jos vain kansainvälisiä (lue: englantilaisvaikutteisia) nimiä käytettäisiin.

Äänestä
  • Vaikuttaa siltä että missasit pointin kokonaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kummastuttaa kirjoitti:

Jokainen tottakai nimeää kakaransa parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta näitä viestejä lukiessa ihmetyttää mitä joidenkin päässä liikkuu kun pitää väkisin keksiä mahdollisimman outo ja "uniikki" nimi, jonka tavaamisessa ja selvittämisessä saattaa jälkeläiselle olla enemmän haittaa kuin mitä siitä oli vanhemmille iloa.

Eiköhän se kakara ole edelleenkin ainutlaatuinen vaikka nimi ei välttämättä olisikaan Laku-Fenderi, Kevät Kääryle, Walmetti tai Poppi Katiska, tai 1800-luvulla eläneen esi-isän tai -äidin nimi, kuten Wilhelmiina tai Wiljami.

On selvää että jokaisella on omat näkemyksensä millaisen nimen jälkikasvulleen haluaa, mutta itse ainakin yrittäisin valita sellaiset nimet, jotka Suomen lisäksi toimivat muissakin kielissä ja kulttuureissa. Sellaisen, jonka ulkomaalainenkin tarvittaessa pystyy ymmärtämään tavaamatta, kirjoittamaan (mielellään ilman ääkkösiä), tavaamaan tarvittaessa ja myös ääntämään.

On helppo todeta, "vittu me ollaan suomalaisia, paskat muista", mutta kuten fiksuimmat ovat jo huomanneet, maailma on jo nyt huomattavasti "pienempi" ja kansainvälisempi kuin esim. 20-50 vuotta sitten, ihmiset matkustavat, kouluttautuvat ja työskentelevät ulkomailla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. On todennäköistä, että tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa.

Eihän se nimi tietenkään ketään pahenna ja sen saa kyllä aikanaan vaihdettua mikäli se muodostuu ongelmaksi, mutta silti... Ei Jyrki Järvilehtokaan varmaan aivan ilman syytä kutsunut itseään (taiteilija?)nimellä JJ Lehto (Jyrki nimittäin muistuttaa Lontooksi äännettynä sanaa "Jerky" (mm. johdannainen sanasta Jerk), jonka eri merkitykset jokainen voi tarkistaa sanakirjasta, puhumattakaan sukunimen ääntämis- ja ääkkösongelmista, joille tietenkään ei voi mitään).

Ugh. Olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu