Sotilasvala

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000741
Yllä on lakiteksti , joka kuuluu sotilasvalaan. Jossa lupaudutaan "Sotilasvala vannotaan ja vakuutus annetaan seuraavan kaavan mukaisesti:

Minä N.N. lupaan ja vakuutan

Valassa: kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,

Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,"

Mutta mikäli valan tehnyt tulee myöhemmin muuttaneeksi uskontosuhdettaan tai siirtyy vaikka ateistiksi
niin eikö silloin vala pitäisi peruutta ja antaa vain ns. vakuutus.
Jos valasta poistettaisiin kohta " kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä," niin eikö se myös silloin lisäisi kirkon kantaa, että kirkko on myös sodan vastainen ?
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko kirkko sitten sotaa vastaan? Lutherin lanseeraaman kahden hallitustavan oppi velvoittaa kristittyä tottelemaan maallista esivaltaa siinä missä taivaallistakin ja sodassa tappaminen on eri asia kuin siviilissä murhaaminen. Rivissä on sotapappeja, jotka rei'ittävät ihmissiluettisia pahvitauluja rynnäkkökivääreillä muun kantahenkilökunnan mukana. Se ei minusta tunnu kovin rauhantahtoiselta toiminnalta.

Äänestä

Vannojien rivissä on myös ateisteja, Hinduja, Buddhalaisia ja muihin uskontokuntiin kuuluvia. Jumala nyt kattaa juutalaiset, kristityt ja muslimit ainakin, mutta entä ne muut? Valaa olisi uudistettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isopurje kirjoitti:

http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000741
Yllä on lakiteksti , joka kuuluu sotilasvalaan. Jossa lupaudutaan "Sotilasvala vannotaan ja vakuutus annetaan seuraavan kaavan mukaisesti:

Minä N.N. lupaan ja vakuutan

Valassa: kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,

Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,"

Mutta mikäli valan tehnyt tulee myöhemmin muuttaneeksi uskontosuhdettaan tai siirtyy vaikka ateistiksi
niin eikö silloin vala pitäisi peruutta ja antaa vain ns. vakuutus.
Jos valasta poistettaisiin kohta " kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä," niin eikö se myös silloin lisäisi kirkon kantaa, että kirkko on myös sodan vastainen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu