Olen neuvoton tässä tilanteessa, koska koskaan omassa elämässäni ei ole ollut mitään ongelmia, eikä ulkopuolista apua ole tarvinnut lähteä hakemaan.
Kyse on tyttöystäväni ongelmista.Asumme nyt yhdessä ja olen vastikään huomannut seikkoja jotka kertovat hänen pahasta olosta.Hän ei nuku hyvin, näkee paljon painajaisia.Ruoka ei maistu, on laihtunut viime aikoina.Hän itkee yksin, olen huomannut punaiset ja turvonneet silmät kun palaan kotiin.
Täällä oli kerran kirjoitus tyttöystävän puhumattomuudesta ja vetäytymisestä kauemmas.Täällä neuvottiin odottamaan ja antamaan tyttöystävlle tilaisuus puhua omasta aloitteesta, tai vaihtoehtona itse kysellä ja yrittää saada vastauksia.
Minä en uskalla enää pitkään odottaa että tyttöystäväni avautuisi minulle.Olen iltaisin sängyssä ennen nukkumista pidellyt häntä sylissä ja jutellut mukavia.Silitellyt ja paijannut jotta hän rentoutuisi, eikä näkisi yöllä pahoja unia.
Olen myös kysellyt mikä häntä painaa tai onko jokin vialla, mutta hän kertoo että kaikki on ihan hyvin.Mutta jotain on vialla.
Ehkä hän on vain masentunut, tarvitseeko masennus erikoisesti mitään syytä tai tapahtumaa?
Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä, jotta saisin purkaa huoleni ja saada neuvoja?
Kyse on tyttöystäväni ongelmista.Asumme nyt yhdessä ja olen vastikään huomannut seikkoja jotka kertovat hänen pahasta olosta.Hän ei nuku hyvin, näkee paljon painajaisia.Ruoka ei maistu, on laihtunut viime aikoina.Hän itkee yksin, olen huomannut punaiset ja turvonneet silmät kun palaan kotiin.
Täällä oli kerran kirjoitus tyttöystävän puhumattomuudesta ja vetäytymisestä kauemmas.Täällä neuvottiin odottamaan ja antamaan tyttöystävlle tilaisuus puhua omasta aloitteesta, tai vaihtoehtona itse kysellä ja yrittää saada vastauksia.
Minä en uskalla enää pitkään odottaa että tyttöystäväni avautuisi minulle.Olen iltaisin sängyssä ennen nukkumista pidellyt häntä sylissä ja jutellut mukavia.Silitellyt ja paijannut jotta hän rentoutuisi, eikä näkisi yöllä pahoja unia.
Olen myös kysellyt mikä häntä painaa tai onko jokin vialla, mutta hän kertoo että kaikki on ihan hyvin.Mutta jotain on vialla.
Ehkä hän on vain masentunut, tarvitseeko masennus erikoisesti mitään syytä tai tapahtumaa?
Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä, jotta saisin purkaa huoleni ja saada neuvoja?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Ei masennukseen aina ole edes mitään syytä, mutta syvä masennus kyllä vaatii ammattiapua. Yritä vielä jutella rakkaallesi, jos hän avautuisi sinulle uskon, että se auttaisi häntä.
Kuulostaa ihanalta tuo, että pidät häntä iltaisin sylissä ja rauhoittelet... Jos saisit hänet vielä puhumaan niin se olisi jo askel eteenpäin. Voimia ja jaksamista teille näin pimeään aikaan. Toivottavasti kaikki kirkastuu, kun kevät koittaa ja aurinko rupeaa taas paistamaan.
jos se on tämä pimeys ja kylmyys mikä masentaa?
Muistan kuinka oma äitini lohdutti iltaisin jos oli ollut huono päivä tai olin kipeä.Hän tuli viereeni sänkyyn ja tuuditti sylissä.Sitten juteltiin kivoja asioita ja muistan miten hyvä mieli siitä tuli.Yritän samaa tyttöystävälleni.Hän tuntuu kyllä pitävän siitä, mutta se ei auta nukkumista.Hän nukahtaa kyllä helposti, mutta nukkuu levottomasti.
Joskus vaistoan että hän voisi purskahtaa itkuun, mutta ei anna tulla ulos.Huolestuttaa sekin, koska minua ainakin itkeminen helpottaa ja puhdistaa sisältäpäin.
Pelkään ettei hän vaan tee mitään itselleen!
Oletko itse hakenut apua?Jos et ole, niin milloin ajattelet että olisi syytä hakea?Mistä haet?
Samoin sinulle voimia ja jaksamista, sekä rauhallista joulun odotusta:)
että tiedät hänen itkevän ja olet huolissasi hänen ruokahaluttomuudestaan ja laihtumisestaan. Ehkäpä sun olisi ihan näytettävä reilusti että tiedät ettei hän ole kunnossa ettei hänen ole helppo vain sanoa että kaikki hyvin.
Älä nyt samaan hengenvetoon puhu mistään ammattiavusta vaan koita ensin saada hänet edes myöntämään sinulle että jotain on vialla.
Masennutko sinä nyt sitten hänen olostaan? Et sinä kai pakkohoitoon häntä saa ihan noilla perusteilla joten ei muuta ku koitat edelleen vaan saaada häntä juttelemaan. Noi on paskoja tilanteita, periaatteessa hän sulkee sut ulkopuolelle ja märehtii itsessään elämänsä kauheutta ja sitä kun kaikki on niin kauheeta. Nykyään syötetään masennuslääkkeitä kaksin käsin jos menee sanomaan jollekkin ns ammattiauttajalle että masentaa, se ei todellakkaan vie tilannetta hyvään suuntaan.
Parasta olisi jos saisitte yhteyden teidän kesken taas auki, koska luultavammin häntä voisi auttaa sekin että saa puhuttua. Hän vain ei luota sinuun eikä itseensä tarpeeksi jakaakseen paskan olonsa, se on kauhean yleistä vissiin suhteissa että ollaan yhdessä mutta sitten kun toiseen oikeasti pitäisi luottaa ja tukeutua niin suljetaan mielummin toinen ulos. Luulen että hän leikkii sulle naurettavasti että kaikki on kunnossa ja oma martyyrimainen käytös pieksee hänen kurjuutta vielä upeimpiin syvereihin.
Tsemppiä ja voimia ihan älyttömästi, edessäsi on kova urakka ja jos hän vain pitää sinut ulkopuolella, ehkäpä sitte on sama onko hän lääketöhnässä vai ei.
aivan suoraan sanonut mitä olen huomannut, mutta olen kysynyt miksei ruoka maistu tai kertonut että hän näki taas pahaa unta ja kysynyt mitä se uni oli.
Ajattelinkin mennä itse jonnekkin juttelemaan tyttöystävästäni, en passittaa sinne tyttöystävääni!
Haluaisin auttaa itse tyttöystävääni kotona ja olenhan huolesta kipeä, tottakai!Mutta jos en onnistu, niin jostain minun pitää apua etsiä.
Pelkään että annan kokemattomuuttani tilanteen mennä liian pitkälle puuttumatta asiaan!
asiasta vaikeempaa, sanot suoraan että tiedät hänen itkevän ja ruoka ei maistu ja jne. Siitä se, jos hän sanoo että ei näin ole kysyt miksi hänestä tuntuu sille ettei voi puhua sinun kanssasi isoistakin asioista. Kai sun kandee nyt eka saad jokin yhteys tyttöystävääsi ennen kuin juokset ympäri kuin päätön kana. Älä nyt huolestu ennen kuin olet edes koittanut suoraan itse puhua tyttöystävällesi, ihme tapa tuollainen että ei voida parisuhteessa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, miten ihmeessä se auttaa vaikka menisit puhumaan tyttöystävästäsi jollekkin joka sanoo mitä tehdä koska kyllähän sä nyt voit tehdä sen ilman että menet kysymään joltain.
Ei sun tyttöystävä kuole siihen että sanot mitä näet ja koet ja tunnet, ehkä hänkin uskaltaa avautua kun sinä avaudut ensin mitä olet nähnyt ja miten huolissasi olet.
Mutta minua peloittaa!
Yritänhän minä hänelle puhua.Mutta ei se niin helppoa ole, kun ei tiedä miksi tyttöystävällä on paha olla!On se vaikeaa itsellekkin tulla kotiin ja yrittää ottaa vahvana vastaan se "paha olo".
En minä niin ole "aikuinen", että olisin jotain tällaista kohdannut ja käsitellyt.Tukea minä koen tarvitsevani!
on se vaikea asia? Puhuminen? Älä kiertele ja kaartele vaan puhu suoraan niin kuin asian näet ja koet. Ei sun tarvitse tunteitasi silotella ja näkemiäsi kaunistella. Teillä on virtahepo olohuoneessa ja kumpikin leikkii ettei näe sitä ja puhutte vain säästä.
Ei sun tarvikkaan olla mikään olkapää, feikata että hyvin menee, siinähän se teidän ongelma onkin että leikitte muuta miltä teistä tuntuu.
Nyt sinä kohtaat tämän asian, ei siihen tarvitse terapeuttia sanomaan mitä teet ja tunnet vaan opettelet itse ratkaisemaan henkiset vastoinkäymiset ja ongelmat. Ei teillä nyt ole maailmankriisi päällä, ihan vain se kun kumpikaan ei puhu asiasta vaan asian vierestä. Et sinäkään voi aina kun ongelmia tulee niin syöksyä hakemaan vastauksia joltain ja neuvoja. Itsehän se pitää vähän oppia seisomaan omilla jaloilla ja käyttämään päätään ja voimiaan oikein. Sillä sinäkin opit etkä sillä että menet jonkun hoiviin koska kukaan ei voi sinun puolesta opetella pärjäämään myös niiden negatiivisten asioiden kanssa elämässä.
Älä nyt nuorena jo opettele tapaa että et edes yritä.
Lopeta siis leikkiminen ja sano sama sille sun murusellesikin, ottakaa yhdessä härkää sarvista tai jääkää sen alle. Sitten voittekin mennä kumpikin hakemaan ne masennuslääkkeet ja taas tulee pari onnistunutta ihmisenalkua tähänkin maailmaan. Mitä jos lopettaisitte itsenne säälimisen ja alkaisitte oikeasti katsomaan missä mättää ja mikä.
Äläkkä edes mene sille tielle missä suurentelet ongelmia. Tervemenoa käymään paikassa jossa ihmiset oikeasti ovat elämässään elämän ja kuoleman kysymysten äärellä, siinä oppii sen että asiat pitää suhteuttaa ennen kuin alkaa tekemään härkää kärpäsestä. Teillä ei ole hengenhätää, te ette ole katatonisessa tilassa ja teillä ei ole mitään syytä miksi ette voisi olla rehellisiä toisillenne ja itsellenne missä meette ja miksi. Se että joku nuori nainen ei syö ja itkeä tihrustelee ei vielä ole sen paikka että hälytetään koko suomen terapiayksiköt. Järkeä käteen ja sitä suuta auki. Aloita sinä ja älä mene sanomaan että onko kaikki hyvin vaan mene ja sano että tiedät hänen itkeskelevän ja haluaisit tietää mistä se johtuu. Sano että olet huolissasi ja tunnet itsesi voimattomaksi kun et osaa auttaa.
Suu auki ja hyssyttely ja paskanjauhaminen pois.
Lollolla ei taida olla kovin hyvät kokemukset terapeuteista!Onko ne määrännyt sulle väärät lääkkeet vai ihan kokonaan pakkovieroittanut pois?
Voit olla jossakin kohin oikeessakin, mutta ei pidä mennä vähättelemään toisen hätää!!!
Nuorella on ymmärrettävästi hieman "virtahepo" muuallakin kuin olohuoneessa ja asioiden käsitteleminen hataraa.Mutta kuten sanoit nuorena opetellaan!
Kyllä ulkopuolista tukea voi hakea muualta, jos sitä ei lähipiiristä löydy.Silloinhan saa hyvää opastusta asioiden oikeaan käsittelyyn, eikä jää murehtimaan yksin.
Miksi sulla niin kielteinen kanta siihen että hakisi ammattiauttajalta apua?
Tuskin nää nuoret leikkii, että se oli aika pahasti sanottu.
Lolloz,se on fakta,että vakavasti masentunut tarvii yleensä ammattiapua ja kontaktin jonnekin masennuksensa kanssa. Jos ei kyseisellä vielä "vakavaa" masennusta ( masennus minusta on aina vakavaa) ole,niin tuota menoa se helposti syvenee.Masennus EI OLE LEIKIN ASIA, vai eikö itsari- ja masennustilastot liitykään toisiinsa? Masentunut harvoin näyttää ulospäin todellisen tilansa,syömättömyys ja itkeminen on jäävuoren huippuja.Pahin olo on näkymättömänä ihmisen sisällä,siksi tulisi tarttua jo pieniinkin oireisiin,koska asiat niiden takana ei ole enää pieniä. Kukaan ei huvikseen lakkaa syömästä!
Edes ammattiavusta puhuminen masentuneelle saattaa olla avaintekijä,masentunut tajuaa että hänen tilansa otetaan vakavasti. Totta se, että hyssyttely ei kyllä auta!!! Eikä odottelu. Puhumista ihan ehdottomasti! Mutta jos toinen ei suostu puhumaan kumppanilleen pahasta olostaan,ei sekään auta että kumppani käy vuoden päivät monologia samalla kun toinen masentuu entistä enemmän vieressä.
Se,että yrittää tukea masentunutta ja jaksaa olla vahvana vierellä,vie myös ihan älyttömästi voimia ja on minusta vähintäänkin perusteltua että myös tämä osapuoli saisi tukea. Siinä ei häviä mitään jos käy juttelemassa psykalle kerran viikossa ja samaan aikaan selvittää juttuja kotona tyttöystävän kanssa.
Mistä sitten apua? tk:sta yleensä tiedetään kunnalliset mielenterveystahot ja saadaan laitettua lähete (jos tarvii,ennen ainakin tarvi lääkärin lähetteen että pääs MTT:lle),vapaaehtois-kriisikeskus on yleensä joka kaupungissa,seurakunnilla on koulutettuja kuuntelijoita ja auttajia ( kyllä,sinne voi mennä homonakin ilman uskonnollista vakaumusta!) ja jos on varaa niin yksityisille psykoille saattaa saada nopeastikin ajan.
Pääasia,masentuneen rakastava kumppani,että TEE JOTAIN! Yleensä kivi lähtee vierimään omalla painollaan kun sille antaa alkusysäyksen.
tykitystä lollozin tapaa, varsinaista ravistelua, mutta niin, ei ehkä taida soveltua ihan nuorempien ollessa kyse. Tästä nyt jotenkin tuli mieleen juuri lukemani Ville Pusan haastattelu ja hehkuttelu uuden parisuhteensa onnesta. Villehän on tunnettu iloisuudestaan ja energisyydestään, mutta kun joutui tragedian keskelle silloin kun pari vuotta sitten vaimo kuoli ja jäi yksin parivuotiaan tyttären kanssa, tarvitsi hänkin apua elämänilonsa löytämiseen. Hänhän oli siinä tv-sarjassa Onnellisuus tms. jossa pyrkivät löytämään erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa olleille ihmisille uutta elämäniloa, päällepäin Suomen Onnellisemman miehen myötävaikutuksella jonkun Marcon.
Kauniisti tosin vähän ristiriitaisesti Ville itseään ilmaisee haastattelussa: "Toivon, että viimeistään nyt ihmiset lakkaisivat puhumusta hänen vaimonsa kuolemasta. Totta kai tapahtuma oli traaginen, mutta parisuhteemme ei voinut niin hyvin kuin on annettu ymmärtää. Moni asia muuttui sen jälkeen, kun hänen piti ottaa yksin vastuu tyttärestään. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että tulisimme olemaan tyttären kanssa aina kaksin. Mihinkään kompromissisuhteeseen en olisi lähtenyt. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi. Riikka, hänen uusi tyttöystävänsä tunnistaa saman ehdottomuuden itsessään. Hän sanoo yllättyneensä, miten nopeasti uskalsi näyttää Villelle syvimmätkin tunteensa. Vailla rooleja tai minkäänlaisia suojakilpiä. En ole avannut kenellekään sieluani samalla tavalla. Minulla on ollut vahva oma polku, jonka pystyn vasta nyt jakamaan Villen kanssa".
Tarkoittaapi varmaan sitä, että tilanteet mitkä näyttävät vielä nuorena ylitsepääsemättömiltä, tuntuu vanhempana toisella tavalla, suruna tms. mitä tapahtuu jokaisen ihmisen elämässä, joten pyri antamaan tilaa toisella olla oikeus suruunsa, tunteet jopa ikävät kuuluvat ihmiseloon.
Toisekseen, masennus ei ole syy, vaan seuraus. On tapahtumia, väkivaltaa tms. jotka voivat kuluttaa ihmisen loppuun, jolloin usein tehdä vääriä diagnooseja ja hoidetaan vain sitä tai asiaa masennuksena, vaikka kyse on aivan toisenlaisista tekijöistä. Kovien kokemusten jälkeen ihminen tarvitsee sisäistä täydennystä, ei musertamista psykopaskalla (lolloa mukaillen).
Vaara siis on siinä, että ehdollistetaan liiaksi, kuten näistäkin teksteistä näkee, pyritään näkemään vain oireet eikä keskitytä siihen, mistä ne voisivat johtua ja miten ne tekijät muutetaan siten, että se onnellisuus faktori voittaa alaa.
Nykyään tuntuu siltä, että nuoret hakevat pieniinkin vastoinkäymisiin apua pillereistä.Tarkoitan, että kun vituttaa ja asiat ei mene niinku haluaa, ni mennään ja sanotaan että masentaa.Sitten syödään masennuslääkkeitä normi vitutukseen!
Ap. sanoo että ei tiedä mistä tyttöystävänsä masennus tai siis sen paha olo johtuu.Miten se siis voi keskittyä siihen mistä se paha olo johtuu ja miten niitä "tekijöitä" muutetaan kun ei niitä tiedä?
Mut jos masentunut kerta ei avaudu (tietääkö itsekkään miksi masentaa?), niin kyllä ap on toivottomassa tilanteessa.
Kyllä mä yrittäisin saada vastaavassa tilanteessa tyttöystäväni mukaan psykolle, kun ensin olisin valmiiks jo ajan hoitanut ja psykolle tilanteen alustavasti selvittänyt.
sellainen taipumus, että jos silloin kun tilanne on ollut akuutti, eikä ole saanut keneltäkään apua, ymmärrystä tms. se luottamus toisiin ihmisiin vähentyy dramaattisesti. Mitä tarvittaisiin, jotta tuollaisiin avoimiin asioiden käsittelyihin pystyttäisiin. Ts. työntää kaikki ihmiset pois luoltaan tavalla tai toisella, koska ei luota siihen, että toisista ihmisistä olisi siihen, käsittelemään asiaa siten, että siinä huomioitaisiin ihminen siten, että hän voisi siinä tilanteessa hyvin ja voisi olla luottavaisin mielin.
Voi siis olla, että tuolle ap:n tyttöyställe on joskus jotain tapahtunut ja silloin häntä ei kuunneltu tai välitetty, niin on tottunut siihen ettei toisiin ihmisiin ole luottamista tai tukea antamaan. Tunnelukko, jos noin epämääräisesti tuntee masennusta. Voi tietysti olla, että tuollaisessa tapauksessa jonkun terapeutin luona käynti voi auttaa, hakemaan oikeutusta tunteitensa ilmaisemisiin ja käsittelyihin. Mutta silloinhan ei pitäisi käsitellä masennusta, vaan sitä, miten asiat ylipäätään tuntee ja miksi asiat painaa liiaksi alaspäin.
Vääryydenkokemukset tms. voivat aiheuttaa tuollaista tapaa käsitellä asioita, ettei sitä luottamusta ole toisiin ihmisiin, jos koskaan niitä vääryydenkokemuksia ei ole käsitelty tai niistä ei ole välitetty. Enkä kyllä menisi tyttöystävän asioita muille ilmaisemaan, sillä se tuntuu liian toista väheksyvältä, jolloin pahentaa toisen tilaa, koska esittää välittämistä, mutta huolestuu lähinnä omasta puolestaan ja siitä, ettei elämä sitten näytäkään siltä, kuin unelmissa on määritellyt.
Vaikeaa on välittää ja rakastaa masentunutta tyttöystävää, ei sillä että mulla sellainen olisi.Mut hankalata tuntuu kun pitäisi osata sanoa masentuneelle oikein, oikein valituilla sanoilla.Hankkia apua oikealla tavalla ja sitten vielä pitäisi muistaa olla epäitsekäs.Nimittäin kyllä sitä varmaan pakosti on vähän itsekäskin, kun siinähän yrittää saada kotiolot taas normaaleiksi ja että olis itelläki hyvä olla.Rakkauttahan se on, että kun toisella hyvä olla niin silloin myös itselläkin.
Mä oon kuullut olleen muutamalla vanhemmalla tutulla masennusta.Enpä huomannut mitään, toinen oli jopa hoidossa.Nuorten kuulee puhuvan vaikkapa bussissa masennuksesta arkipäiväisesti kuin se oli vaikkapa angiina joka hoidetaan antibiooteilla ja saikulla pois.Vanhemmat ihmiset taas pitää masennusta sen laatuisena sairautena, että siitä ei puhuta, eikä varsinkaan lääkityksestä mainita, ettei hulluks meimata.
lukee, käännyn enemmän lollozin näkemyksen puolelle ja siitä taas tulee mieleen elokuva
Good Will Hunting, ja kohtaus siitä elokuvasta, jossa terapeutti yrittää saada lahjakkaan ongelmallisen lapsuuden kokeneen miehenalun elämään elämää kokonaisvaltaisemmin, tässä mieltäliikuttavassa kohtauksessa siis todetaan niihin kokemuksiin, -ettei se ollut sinun vikasi-, terapeutti siis pyrki purkamaan sen tunnelukon niiden mieltä painavien asioiden takia. Painotan siis sitä, että hoidetaan tekijöitä eikä vain aleta ns.paapomistyylillä ehdollistamaan ihmistä oireidensa vangiksi.
että ap:n pitäisi lopettaa tyttöystävänsä lelliminen siellä sängyssä ja noin muutenkin?
Voisko se muuten ollakkin niin, et tää tyttöystävä on jo, mikä vois olla kuvaava sana...?ööö, kietoutunut jo pumpuliin ku tää aapee paapoo sitä!?
Jos se saakin kieroutuneella tavalla mielihyvää siitä, enkä tarkoita et se ei silti olis oikeesti masentunut.
Ymmärtääkö mitä mä tarkoitan täs nyt?
ettei missään nimessä saa hakea apua, minä sanoin vaan että mitä jos ensin ihan oman kasvunsa ja päänsä takia ensin opettelisi puhumaan itse asiasta niiden oikeilla nimillä. Nythän tilanne on sellainen että kumpikin välttelee aihetta ja ollaan niin kuin ei oikeasti nähtäisi mitä on meneillään.
Minä olen nähnyt mihin "ammattiauttajat" turvautuu, lääkkeisiin, sanokaapa kuinka moni oikeasti menee vain juttelemaan terapiaan? Eiköhän sieltä ensin lyödä resepti käteen ja sen jälkeen mahdollisesti voi sanoa itse ongelmastaan jotain, hyvällä säkällä.
Miksiköhän kun täällä sanoo jotain muuta kuin kukkia ja haleja niin on aina itse kokenut jotain vääryyttää ja elämä on varmasti potkinut päähän juuri sillä osa-alueella, ihan kuin ihmisellä ei olisi muita kosketuspintaa asioihin ja tapahtumiin kuin omakohtainen kokemus?
"Mä oon kuullut olleen muutamalla vanhemmalla tutulla masennusta.Enpä huomannut mitään, toinen oli jopa hoidossa.Nuorten kuulee puhuvan vaikkapa bussissa masennuksesta arkipäiväisesti kuin se oli vaikkapa angiina joka hoidetaan antibiooteilla ja saikulla pois.Vanhemmat ihmiset taas pitää masennusta sen laatuisena sairautena, että siitä ei puhuta, eikä varsinkaan lääkityksestä mainita, ettei hulluks meimata."
Kenenkään masennusta vähättelemättä voin todeta, että jos ihmisellä on diagnosoitu (etenkin vaikea) masennus, ei sitä todellakaan hoideta pois muutaman vkon lääkityksellä ja sairauslomalla. Puoli vuottakaan ei ole aika eikä mikään. Ottakaa ihmiset asioista selvää vaikkapa googlaamalla, niin tiedätte mistä masennuksessa todella on kyse.
puhutaan yleisesti masennuksesta olen edelleenkin sitä mieltä että monta tapausta missä ihminen, yleensä nuori sellainen, kun ei kestäkkään itse tai muiden asettamia paineita pärjäämiseensä maailmasssa ja elämä niin sanotusti potkii päähän ja näyttää ne nurjat kasvonsa tämä nuori ihmisentaimi pettyy ja ei osaa käsitellä sitä tunnetta yhtenä tunneskaalaan kuuluvista asioista. Ei osata käsitellä pettymystä eikä surua eikä tuskaa vaan mennään sinne minne muutkin kaverit vaeltaa, masennuslääkkeiden pariin. Todellakin se on melkein must-juttu sanoa syövänsä masennuslääkkeitä koska elämähän on kovaa sen kuuluu olla kovaa ja kaikki aikuisetkin voivottelee kuinka kovaa se on.
Mutta jos nyt puhutaan tästä ap:n asiasta, niin miksi ollaan heti sanomassa mielummin että kyse on varmaankin syvästä masennuksen tilasta, jostain kauheasta möröstä koska hyvänen aika, sehän itkee ja ei syö. Miksi ihmeessä mennään heti sinne syvään päähän ja kehoitetaan hakemaan apua ja melkein ambulanssi hakemaan se nurkkaan lyyhistynyt itkureppana hoitoon ja toki itsekkin ap voi mennä samalla kyydillä ottamaan ekat neuvot mitä hänen tulee tehdä omassa elämässään oman tyttöystävänsä kanssa kun se itkee.
Mitä jos se itkee kun ei ole onnellinen, ja pelkää sanoa sitä. Mitä jos hän itkee vain koska on vähän vaikea aika, ihan vain niin kuin sitä kasvavassa iässä joskus tuntee vain tarvetta itkeä, Miksi ihmeessä ei saa itkeä ilman että joku haluaa viedä sut hoitoon?
Miksi olisi niin kauheaa että tämä ap lakkaisi koittamasta olla terapeutti ja se olkapää vaan olisi oma itsensä, sanoisi mitä näkisi ja kokisi ja aloitaisi sen sanomisen sille tyttöystävälleen. Jos se ei auta mitään, ei pura mitään ei tuo minkäänlaista kommunikaatioita heidän suhteeseen niin sitten voi alkaa miettiä missä vika ja mitä kannattaa tehdä.
Miksi ei ensin aloiteta siitä missä ollaan, kaksi ihmistä parisuhteessa, on itkua ja selkeää puhumattomuutta. Mitä jos ensin aloittaisi siitä purkamaan koko sotkuista lankakerää, ja ei heti veisi lankakerää hoitoon ja sanoisi etten osaa tehdä mitään, voitteko selvittää tämän.
Tähänkö on tultu että kaikki ulkoistetaan, jopa oman suhteensa ongelmat on heti vietävä jonkun toisen hoidettaviksi.
Jotkut eivät osaa puhua tunteistaan ja opettelevat sitä terapiassa. Jos tuo ei mene jakeluusi, niin se on sinun ongelmasi. Suosittelen sinullekin hakemaan tietoa masennuksen hoidosta. Älä lauo täällä ainoina totuuksina sitä mitä olet ehkä itse kokenut. Se on sinun kokemuksesi ja jollain toisella kokemukset ovat täysin erilaisia.
Katsos kun se paha olo ei välttämättä tule siitä parisuhteen tilasta. Meillä on jokaisella oma historiamme elämässämme. Jotkut kokemukset voivat nousta pintaan vasta vuosien päästä. Satuitko tietämään että terapiassa kyllä työskennellään nimenomaan omaan itsensä ja omien tunteiden kanssa? Itseään ei kukaan voi ulkoistaa.
tiedät että kyse on masennuksesta? Mikä ihmeen hyvä asia se on että ei edes koita? En minä lauo täällä yhtään mitään asiaa ainoana totuutena vaan kerron mielipiteeni kysytystä asiasta niin kuin esim sinäkin teet. Onko sulla terapian tarvetta tohon että koet toisten ihmisten erilaiset mielipiteet suorastaan uhkana omillesi?
ihmeessä se että ei osaa puhua tyttöystävälleen on terapian paikka heti? Nyt sinne ollaan työntämässä molempia koska toinen itkee ja toinen ei osaa suoraan kysyä miksi itket. Hyvä sitten jos siihen tarvitaan kolmas ihminen joka kysyy sen, ehkä minä oletan että jokaisen olisi hyvä ensin edes koittaa olla rehellinen tunteilleen ja tuntemuksilleen eikä heti jos jotain ei ymmärrä kiikuttaa sitä jollekkin katsottavaksi.
Minun käsittääkseni tässä on nuoresta parista kyse, nuorista ihmisistä joille elämän tosiasiat alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ja eka karikko niin kaikki on sanomassa että terapiaan vaan, syvä masennus ja jäävuorenhuippu.
Mitä oikeasti tapahtuisi jos tämä ap menisi tyttiksensä viereen ja sanoisi että minä tiedän että itket yksin, haluatko kertoa siitä minulle koska minä en tiedä mitä tehdä ja haluaisin auttaa sinua.
Mitä ihmeen pahaa siinä voi käydä? Sysääkö tuollainen käytös tämän itkijän sellaisiin syviin vesiin joista kukaan terapeutti ei saa enää häntä kuiville? Aiheuttaako se että ap opettelee puhumaan miltä hänestä tuntuu ja mitä hän näkee suoraan sille rakkaalleen, jonkin trauman koska sitä ei kerro hänelle terapeutti vaan hän tekee sen ihan itse rakkaudestaan itseensä ja tyttöystäväänsä?
Voi kuule. Olen aikoinani käynyt yksityisellä terapeutilla useamman vuoden ja olen helvetin ylpeä siitä. Sinun mielipiteitäsi ei voi kokea uhkana, koska ne ovat niin naiiveja ja naurettavia. Täysin elämättömömästä elämästä kertovia ja katkeruuden täyttämiä. Todella kauheaa paasausta ja vouhkaamista. Alkavat olla suorastaan jo vitsi.
By the way, liikahda sinäkin joskus tietokoneen äärestä ihan tuonne ulkomaailmaan tapaamaan ihmisiä/ystäviäsi. Turha sitä on ajatuksiaan ja patoutumiaan netissä purkaa palstakaupalla 24/7. Siitä tulee pidemmän päälle jo riippuvaiseksi ja se kapeuttaa elämää entisestään.
sä koet mun mielipiteet väärinä ja omasi oikeina? Miksi minä en saa tehdä samoin vaan ne muuttuu naurettaviksi. Sinusta siis minä olen elänyt elämättömän elämän koska en suosittele heti dramatisoimaan tilannetta missä ap on ja turvautumaan terapeuttiin? Miten siihen liittyy minun elämä? Miksi sinulla on tarve tehdä minusta elämätön ja naurettava miksi et vain ole samaa mieltä että olemme eri mieltä, miksi ihmeessä et osaa ottaa mielipidettä mielipiteenä vaan sun on tarve mennä henkilökohtaisuuksiin? Olisinko minä elänyt hyvän elämän tähän asti jos olisin kanssasi samaa mieltä? Jos minä olen jostain jotain mieltä ja keskustelen siitä täällä, ihan niin kuin käsittääkseni palstan henkeen kuuluu, minä paasaan ja olen vitsi? Olisiko se siis oikea tapa kertoa mielipiteensä että siitä ei puhuta. En minä täällä yksin puhu, vaan vaihdan mielipiteitä esimerkiksi nyt sinun kanssa. Onko se paasausta jos on jotain mieltä vai kuuluuko minun vaihtaa mielipiteeni aina samankaltaiseksi muiden kanssa etten vain tuntuisi paasaavan. Eli omaa mielipidettään ei saa puolustaa tai selittää?
Ymmärrän että koet loukkaavana että en suosittele terapiaa jos itse olet siitä avun saanut ja olet ylpeä siitä. Miksi et sitten vain sano sitäkin minulle suoraan.
huolenpidostasi, onpa ihana huomata miten huolehtivaisia ihmisä vielä on. Se lämmittää sydäntä. Keskustelu kapeuttaa elämää, ja netti, voi niin, riippuvaisuus. Minä tykkään mun kapeasta elämästä, minulla ei ole tarvetta hyökätä ihmisien kimppuun vain heidän mielipiteidensä takia, minulla on ihan liian kapea elämä siihen.
Mutta kun se ei nyt ole vain niin helppoa!.Vaikka sun mielestä se tottakai on, kun niin sen pitäisi olla.Mutta kun ei ole, ihmisestä ja tapauksesta riippuen tietenkin!
Nyt sä et tajua jotain, sori vaan.
ja vaikeiden asioiden kohtaaminen ja avoimuuden opettelu olekkaan helppoa mutta eihän kaikki olekkaan. Kaikki me opetellaan vaikeitakin asioita, ja minä soisin että ensin antaisi itse parhaan yrityksensä ja jos ei vain onnistu niin sitten asia on toinen.
Mitä minä en tajua jos sanon että ap voisi koittaa ensin ottaa itse suoran yhteyden ilman asian kiertämistä tyttöystäväänsä. Ymmärrän ettei se ole helppoa mutta kaikki elämässä ei ole, mutta mitä jos se onkin jokin asia mikä saa heidän suhteensa toiselle tasolle, oliko se sen koittamisen arvoista vai ei? Mikä siinä voi olla niin väärin koittaa tehdä asiaa joka ei ole pelkästään helppoa,mitä jos se onkin ap:llekkin sellainen asia että ymmärtää että on kyvykäs tuomaan julki tunteitaan rehellisesti ja suoraan eikä kukaan kuole siihen eikä hänen tarvitse leikkiä vahvaa eikä hänen tarvitse hävetä sitä. Ehkä tyttöystävä ei reagoi vaikka ap kertoo hänelle tunteistaan ja mitä näkee, mutta ainakin hän on uskaltanut ottaa sen askeleen missä ollaan avoimia. Minusta se on jo sen arvoista että yrittää ensin itse.
Mutta kerro mulle mitä minä en tajua?
vakavista asioista kyse, joiden takana on syviä kokemuksia, mennään sellaisiin vaikeisiin hienosäätöasioihin. Jolloin ihminen joutuu painimaan monien ristivetoasioiden paineessa.
On asioita, jotka saavat reakoimaan jollakin tavalla ja jotka häiritsevät täyspainoista elämistä, on mielenkiintoja, jotka toisaalta saavat haluamaan täyspainoista elämistä.
Nämä voivat muodostaa ihmisen sisälle ns. sisäisen loukkaantuneisuuden tilan, joka ei suoranaisesti ole katkeruutta, mutta sukua sille tunteelle. Se loukkaantuneisuuden tila voi tulla monesta tekijä, jo siitäkin että joutuu ehkä vaikeiden asioiden jälkeen tasapainoilemaan ns."kauniiden ja rohkeiden" maailmassa, jossa jaot ihmisten välillä ovat hjyrkkiä ja jossa ei sallita säröjä tai toipumisajat ovat vähäisiä. Vähillä voimavaroilla joutuu siis pärjäämään, sillä sehän on totta, että ei kaikkiin tilanteisiin mitkään pillerit tuo voimavaroja, jos siis takana on muutakin kuin vain epämääräistä elämän ahdistusta.
Sisäinen loukkaantuneisuuden tila, joka ei ole siis(vielä) ole katkeruutta tulee siis monesta tekijästä, ja estää ihmistä jättämästä asioita taakseen ja ponnistamaan taas elämässä paremmille vesille. Tuossa tilassa olevat ihmiset yleensä loukkaantuvat taasen jokaisesta yrityksestä tehdä heidän eteensä jotain jos se masennuksen kaltainen tila tulee jostakin vakavasta tapahtumasta, sillä ennenkaikkea ihminen hakee hyvitystä ja korjausta kokemalleen, ei sitä, että "ymmärretään" että tietynlaisista asioista tulee tietynlaisia tunnetiloja ja niistä pitäisi puhua.
Eihän ne puhumisetkaan, siis jos keskitytään toisen tunnetiloihin, auta yhtään. Silloin pitää pureutua itse siihen tilanteeseen, että tämä ja tämä asia on mennyt pieleen ja se aiheuttaa rajua sisäistä loukkaantuneisuuden tilaa, koska sitä itse asiaa ei pureta, vaan melkein jopa pilkataan uudestaan ihmistä asettamalla toisen tunnetilat jotenkin "vääristyneiksi" vaikka ne olisivat aivan luonnollinen reaktio johonkin tilanteeseen.
Täytyy siis ensisijaisesti ensin tietää, mistä mahtaa olla kyse, ennenkuin alkaa diagnoisoimaan ja käsittelemään jotakin tunnetilaa tietyllä tavalla, muuten voi mennä ojasta allikkoon.
Ihmiseltä voidaan siis vaatia hyvin paljon, pitäisi pystyä antamaan paljon anteeksi, siis itselleen, jotta purkaisi tuon sisäisen loukkaantuneisuuden tilan, jotta voisi jatkaa täysipainoista elämää. Tässä vaiheessa voidaan siis tehdä paljon virheitä, eikä pidä pyrkiä hoitamaan tätä ns.ulkoapäin pyrkimällä "nami nami" tyyliin hoitamaan asioita, koska se voi lisätä rajusti tuota sisäistä loukkaantuneisuuden tilaan, koska on tavallaan tippunut pois tuosta vaiheesta, missä nami nami asiat toisi vapautuneisuutta "raskaan" elämän keskelle.
Suosittelisin siis samaa, että kysyy suoraan, että mieltäsi selvästi painaa jokin ja se asia on selvitettävä, kuolet vielä saappaat jalassa, mutta en sillä tapaa mitä tässä on ehdotettu, että huolestutaan vain oireista ei siitä, mikä saa sen tapahtumasarjan aikaan, sillä se ratkaisee paljon, miten asiaa käsitellään.
en usko että ihmiset varta vasten noita pillereitä on hakemassa. Itse luulen että niitä määrätään turhan helposti. Kyllä mun mielestä ihmisen pitää päästä juttelemaan ammattilaiselle jos tuntuu ettei mistään löydy mitään iloa. Niin monet jää kuitenkin ilman apua...
Mutta varmaan olis kyllä tärkeintä että masentunu itse pystyy ensin avautumaan rakkaalle ihmiselle kun että heti paasataan jollekin terapeutille tai psykologille.
avautua ammattiauttajalle joka kuuntelee sivullisena, kuin sille vieruskaverille kotona, jolla on jos susta ja sun asioista oma näkemys.
Minun mielipiteeni.
kysymys on tästä painotuserosta. Miksi koetaan toisen tuntemukset niin voimakkaasti, että ne halutaan kontrolloida? Siis hypätään ensin sen vaiheen yli, mikä pitäisi olla luonnollista parisuhteessa, että puhutaan asiat niinkuin ne näyttää olevan, jos siihen ei pysty, niin voihan se olla, että parisuhteen tila on puutteellinen ja tai itse pitäisi mennä terapeutille ymmärtämään, miksi kokee itse vaivautuneensa toisen tunnetilojen edessä, jolloin itsellä on ne ensisijaiset ongelmat käsittelemättä.
On tullut siis jotenkin vääristynyt tapa pyrkiä kontrolloimaan kaiken maailman tuntemuksia heti jollakin pillereillä ja tai terapeutti hoidolla. Tapauksista riippuen noista voi joistakin tilanteissa olla apua, mutta pahasti näyttää nykyaikana siltä, että ne "ahdistukset" johtuvat siitä, että on tullut "psykologien" myötä, sellainen kuvitelma, että tunteita pitäisi kontrolloida, johtui ne mistä tahansa. Ihmiset siis ahdistuu, kun tunteita pitäisi kontrolloida ja siinäkun ei onnistuta haetaan apua "kontrollitohtoreilta".
Ihanne tilassahan terapeutilla käynnin jälkeen, saattaa sitten vasta tunteita näytelläkin, ja jos niistä vaivautuu, joutuu toinenkin osapuoli sitten terapeutille. Ihme tapa kuvitella, että se tunnereaktio, olisi se vaivaannuttavin ja huolestuttavin asia tilanteessa.
On eriasteisia syitä ja tarpeita miksi menee terapeutille tai miksi tuntee ahdistusta, jos on tarve käsitellä omia kykyjä vastaanottaa ja tuoda esille itseään ja sitten toisekseen on ne vakavammat asiat, väkivallat, kuolemiset ym. jotka osittain tuottavat samanlaisia tuntemuksia, mutta joita ei missään tapauksessa pitäisi käsitellä sen kautta, miten niihin reakoi. Voidaan saada vain kyynisiä ja kovia kanssaihmisiä, joilta riistetään ihmisyys. Koska ihmiset osoittavat välinpitämättömyytensä ja omia kyvyttömyyksiään peitellen haluavat kontrolloida toisen tunnetiloja. Haluavat siis tukahduttaa toisen tunnetilat ja saada hänet toiseen tunnetilaan, jotta joku tilanne ei aiheuttaisi heissä vaivaantuneisuutta, koska ovat kyvyttömiä käsittelemään itse tilannetta.
Kyllähän niihin alkujuuriin pitää pureutua ja käsitellä asiaa asiana, ei siten, että näyttää olevan kykyä tuntemuksiin, vaikkakin rajallisesti ilmaistuna, jos täysillä ei tuo tuntemuksiaan ilmi, mutta sehän voi johtua siitä luottamuksen asteen vähäisyydestä ja silloin pitäisi myöskin pureutua suhteessa siihen, että miksi luottamuksen aste on noin vähäistä.
Mihinkään ei päästä, jos tuntemuksia pyritään kontrolloimaan tai halutaan ne selittää ymmärtäväisesti pois, jottei itse tuntisi vaivaantuneisuutta, jolloin voidaan mitätöidä ihminen totaalisesti kun ei haluta nähdä taustaa tai ei pyritä taustatekijöitä selventämään.
Ensinnäkin erittäin oivallinen kuvaus tunneasioiden solmuun menemisestä.
Olen kerran seurustellut ihmisen kanssa, jota taisi vaivata tämä, mutta hän ei suostunut puhumaan siitä. Mutta joku vuorovaikutuksessamme tai omissa tekemisissäni jatkuvasti aktivoi tämän loukkaantuneisuuden tilan.
Ja koska siitä ei pystytty puhumaan, suhde loppui lopulta tietenkin.
Kannustan kovasti keskustelemaan...
olla terapeutti, jopa psyko?
Ajattelemisen arvoista sun teksti(t) :)
Gail:n vastaus myös hyvä!
Oon itekkin ollut "masentunut"(ei diagnisoitu).Mutta mun masennus liittyy ihan lesbouteen ja kun perhe ei sitä ymmärrä ja ota sitä vakavissaan.En ole vielä hakenut apua, mut kai kohta pakko päästä puhumaan jollekki ihmiselle joka mua ymmärtäisi.
terapeutti, kunhan huijaan (pieni esimerkki siitä, että jos vakuuttavasti esittää asiansa, voi mikä tahansa mennä läpi puoleen jos toiseen..). Ensin puhuu tunteet sitten järki. Yksinpuhelua monikossa.
Eilen tuli mielenkiintoinen haastattelu Seitsemännessä taivaassa jossa Tastula haastatteli sosiaalipsykologia K Järvistä (missä feminismi meni mönkään), joka totesi mm. seuraavaa, että tietyllä tavalla minän tutkiskelusta on tullut jopa itsetarkoitus, kun on tarve jotakin kohti, mutta kukaan ei tavallaan tiedä mitä halutaan jne. että ihmiset tässä kiireisessä yhteiskunnassa maksavat siitä, että joku juttelee heidän kanssaan. Varmaan hyvä idea, ellei sitten aloita yksinpuhelua monikossa.
ja koska esim. naisten ollessa kyse, vapautta ei osatakaan käsitellä ja on tullut ristiriitaisia paineita sen suhteen, miten naisten odotetaan elävän elämään ja kenen muodostamien mielikuvien mukaan. Niistä mielikuvista, on hyvin vaikeaa ymmärtää tai puhua sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat tiettyjen mielikuvien vangina, jopa aivopestyjä tai näkevät asiat vain heidän kantiltaan, jolloin heillä on tarve painostaa toinen toimimaan sen heidän kantin näkemyksen mukaan. Nimittäin sellaisissa tilanteissa, joissa ihmisestä tarkastellaan vain omien tunteiden peilauksien kautta, jokaisella on ydin, joka on se tärkeimpi mittapuu ja josta pitää pitää huolta, ei se että pyritään vaikuttamaan tuntemuksiin. Mutta ei tuo jakeluun mene, ei näköjään ja jos ymmärrys on noin alkeellisella tasolla, pitää pysytelläkin sellaisten ihmisten kanssa, joissa niille tunnerääpimisilleen saa "ansaittua" huomiota, eikä tarvi tulla saastuttamaan toista.
tähän täytyy jatkaa kun hesari taas kunnostautuu ja tuo huolestuttavia asioita esille ja yleensähän myös fiksuimmat tietävät, että ensin tulee syy ja sitten vasta seuraus. Ilmeisesti yleistynyt tälläinen kriittisyys jopa "yhteiskuntaa" vastaan, ennenhän se oli takuu varma paranoidisuuden merkki, jos syytä johonkin haki kauempaa kuin itsestään, nyt tietyltä kantilta suoraan ilmaistaa jos koetaan joku lahko tai organisaatio ja siis jopa "yhteiskunta" narsistiseksi.
Hesarin kolumnisti siis:
"Skandaali, tyylitöntä!
Linnan juhlissa jokunen poikapari kehtasi käväistä pyörähtämässä parketilla ihan niin kuin oikeat ihmiset.
Tyylikonsultti Leena Sarvi ehti ärähtää, että moinen ei osoita kunnioitusta. Epäselväksi tosin jäi, että mitä tai ketä kohtaan.
Onhan se aivan törkeää tuollainen tanssiminen, ihan valot päällä ja näkyvillä! Mitähän ne seuraavaksi keksivät? Kävelevät ehkä käsi kädessä kadulla, työntävät lastenvaunuja rinnakkain? Yhteiskuntarauha on uhattuna tällaisen tahallisen provokaation vuoksi.
Suutuin ensin, mutta muistin sitten, että tylsien heteroiden pitäisi olla kiitollisia tällaisista leenasarvista. He osoittavat näppärästi, että keskustelua syrjinnästä seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei ole käyty loppuun.
Kun loukkaukset eivät osu omalle kohdalle, on nimittäin helppo kuvitella, että kohu on turha."
Hesari kolumnisti ei nyt ymmärrä, tässä tehdään juuri kun on pyydetty. Ensin osoitetaan närkästystä, että ihan HOMOJA! ja sitten tulee ymmärtäväiset kolumnistit hätiin ja selostavat, että kyllä joo HOMOJA! ja ne pitää ottaa yhteiskunnassa huomioon ihan IHMISINÄ! jne.
Näin ajetaan suvaitsevaisuutta ja yleistä yhteiskuntarauhaa kaikkien kesken. Mitä vikaa sitäpaitsi on homottelussa, jossa kerran on homo, jos noilla tyypeillä vain oli liian silmäänpistävän huono tanssitaito? heti ovat paapomassa homoja, eivätkä edes pyrki huomauttamaan, että voisi paremminkin tanssia, tyylitöntä tuollainen.
Totta tietysti on, että ihmisten reaktiot vaihtelevat sen suhteen, milloin mitenkin mieltää toisen seksuaalisen suuntautumisen. Mutta tuo ei ole iso ongelma, ongelma tulee siitä, mikä näyttäisi lähinnä tulevan homoseksuaalien omalta yhteisöltä on se, että pyrkivät itse leimaamaan ihmisiä hyvin jäykillä stereotypioilla, vähän samaan tapaan, miten feminismi on jäänyt idealisten ideologinsa vangiksi, eivätkä enää näe ja pysty elämään muuttuvien todellisuuksien rinnalla. Variaatioiden sallimiset ovat siis hyvin kapeita ja voisin vaikka vannoa, että niiden takia monille tulee niitä vaikeuksia omissa elämissään, koska pyrkivät noudattamaan sitä "lesboelämän ideaalia" mitä annettaan ymmärtää. Joutuvat siis taistelemaan ensin perhettään kohtaan mielikuvia vastaan ja sitten yhteiskunnan mielikuvia vastaan.
Suoraan sanottuna, ihan oikeasti ihmettelen syvästi ihmisiä, jotka ihan tosissaan kuvittelevat, että jotain ihmistä voidaan leimata ja lietsoa ihmisistä vastaan vain sen takia, että jotkut eleet jotakin ihmistä kohtaan näyttää hänen olevan LESBO!
Vaikea käsittää, ettei tajuta mikä tässä on musertavinta, ensinnäkin se, että pidetään ihan normaalina sitä että ruvetaan lietsomaan, toisekseen se, mikä on pahinta, että menevät täysillä mukaan tuohon harhaan, että no nyt sen pitäisi taas ruveta toimimaan jotain ihmistä kohtaan siten, miten joku ele määritellään, välittämättä siitä että toinen kokee ihan oikeasti toisen perseen nuolijaksi, joka toimii toisten määrittelemällä tavalla eikä ymmärrä olevansa mukana rikoksissa, vaan on mennyt täysillä mukaan aivopesuun, loukataan siis toimillaan toista ja sitten ruvetaan syyllistämään kun toinen nyt ei toimi, että onko taas "ujoutta" onko taas vaikeuksia näyttää "tunteitaan" jne ja muuta sairasta paskaa.
Mitään "auttamista" suhteeseen ei ole, eikä sellaisia suhteita ole kellään, jossa joku ulkopuolinen pyrkii selostamaan toisen asioita muille, jotta "ymmärrys" jostakin lisääntyisi.
Jos sanon että koen tuollaisen toiminnan täysin sairaaksi, niin näytti elekieleni kuukausien päästä kuinka iloiselta ja onnellisesta tahansa, niin se ei taatusti johdu siitä, että olisin nyt "unohtanut" ja "hyväksynyt" tuollaisen toiminnan ja siinä mukanaolijat.
He noudattavat tiettyä käsikirjoitusta ja ovat täysin omaksuneet sen, miten syyllistetään toinen omista teoistaan, pyrkivät siis oikeuttamaan toimensa kerta toisensa jälkeen sillä. Kun kerran sanon ja odotan kannanottoa, jos sitä ei tule, niin se on täysin takuuvarma merkki aivopesusta, ja jos kerran haluaa noiden kanssa leikkiä, ettei mitään tälläista lietsontaa ole ollut, eikä se liity yhtään mihinkään tai kehenkään, niin leikkikää. On mahdotonta olla tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä, jotka tuossa leikissä ovat mukana tai ovat siinä olleet. Se on vain osoitus siitä, ettei realiteetintaju ole enää tallella. On saatu ihmiset sumentumaan ja vain käsittelemään asioita tuntemusten kautta, jolloin mitään kohtaamista ei ihmisten kanssa tapahdu.
jos joku pystyy vakuuttavasti selostamaan, mikä näiden nettitempauksien lietsonnassa eroaa tuosta Seppo Lehdon tekemästä rikossarjasta? Sekö, että heillä on arsenaalia selostaa asiat siten, että kun he lietsovat ja muut toimivat jos toimivat, niin ne "toimivat" ovat sitten syyllistyneet johonkin, ei he lietsojat ja seuraukset kantakoot kohde? Tosiasiassa heidän toimensa on paljon pahempia kuin Seppo Lehdon toimet, sillä hänhän ei pyri manipuloimaan alaikäisiä eikä muitakaan. Haittaa tosin saattaa kohteille aiheuttaa, mutta tuskin edes samassa mittakaavassa. Missä siis mättää, stereotyypittelyissäkö, aivopesun tehokkuudessa, toisen oikeudet ovat tässä yhteiskunnassa vähempi arvoisia kuin toisten, vai missä? Voivat selostaa siis minulle, ei toisille ihmisille, sillä heidäthän on jo saatu vakuuttuneiksi, minua ette saa koskaan vakuuttuneeksi. No, mieti ihan rauhassa.
"ampere. Loukkaavista nettikirjoituksista tuomitulle tamperelaiselle Seppo Lehdolle luettiin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa uusi kunnianloukkaussyyte.
Syytteen mukaan Lehto on esittänyt helsinkiläisestä toimittajasta valheellisia tietoja ja halventanut häntä internetissä julkaistuissa kirjoituksissa. Teot tapahtuivat vuoden 2005 jälkeen.
Lehto tuomittiin vuonna 2008 käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen loukkaavasta verkkokirjoittelusta.
Hovioikeus piti tuomion ennallaan.
Parin vuoden takaisessa jutussa kirjoitusten kohteina oli useita poliitikkoja ja muita julkisuuden henkilöitä. Loukkaavia tekstejä oli kymmenillä sivustoilla. Nyt esillä oleva syyte on samaa sarjaa. "
tuntuu, että asian ongelma ei mene jakeluun järkevästi selittäen, niin puhutaanpas sitten siten, miten nämä "lesboksi käännyttäjät" puhuvat.
No niin tytöt, epäilemme teidän olevan heteroita ja rupeamme osoittelemaan teitä sormella, tuolla ei ole miestä, missä vika? eikö se osaa ottaa suihin? kyllä on paljon miehiä, jotka odottaa teitä baarissa ja opastaa teitä ottamaan suihin.
Te olette velvoitettuja nyt katsottuanne jotain miestä kohti, osoittamaan kaikille miehille olevanne valmiita suhteisiin heidän kanssaan ja rupeamaan harrastamaan seksiä estottomasti, kuka tahansa pitäisi kelvata. Suihinotto oppaitta löytyy myös netistä, siihen on monta eri tekniikkaa, kyllä heterotkin joutuu toisensa pisteitä etsimään, että kyllä se heteroseksi rupeaa sitten jossain vaiheessa sujumaan.
Heteroitahan te olette, teillä on vain jotain estoja heteroseksiä kohtaan, kyllä se harjoittelun jälkeen rupeaa sujumaan ja miehet tuntumaan mukavimmilta. Kaikki siis, ihan sama kuka. Kannattaa rohkeasti lähestyä miehiä, kuuleman mukaan kukaan ei jää ilman jos baariin menee seuraa hakemaan, siis ei ainakaan kukaan nainen nykyaikana, sitä ei kukaan takaa jääkö seuraavaksi päiväksi, mutta siitähän ei ollut kysekään.
Koska kaikki heterot toimivat samalla tavalla, niin odotamme että juuri sinäkin rupeat toimimaan kaikilla tavoin samalla tavalla, muuten meillä on oikeus sanoa, ettei vieläkään ole omaksunut oikeata tapaa toimia, ja täten osoitamme mieltä niin kauan kunnes tulee merkkejä, että olet omaksunut ryhmäpaineen ja toimit siten kuin mielikuva heterosta määrittelee.
Ei siis riitä, että toteamme sinut heteroksi ja toivomme parasta, vaan pyrimme osoittamaan että heterona sinun pitää nyt osoittaa olevasi stereotyyppinen hetero, muuten ei tulla sinua hyväksymään tähän hienoon yhteisöömme. Hetero (minkä ikäinen tahansa) käy baareissa, juo kännin, harrastaa irtoseksiä ja jauhaa lopun aikaa kun mikään ei tunnu miltään. Tähän menoon odotamme myös teitin pystyvän ja osoittavan sen meille, muuten olemme kovin närkästyneitä, koska kiellätte oman heteroseksuaalisen puolenne. Teillä ei ole oikeutta valita omaa kumppanianne (yhteisö osoittaa mieltään, jos valitsette väärin tai jätätte valinnan väliin) tai osoittaa mitään omia ajatuksia maailmanmenosta eikä varsinkaan mitään vaatimuksia suhdeasioita, kunhan opitte suihinottamaan mahdollisimman monilta, niin kyllä siinä on laatutekijöitä tarpeeksi.
Näin sitten voimme ihmetellä, että mitä vikaa on siinä, jos teitä heteroiksi kutsuu ja pyrkii teitä ohjeistamaan heteroksi? Mitä vikaa!?
Ja sopii muistaa, että koskaa ette saa pistä välejä poikki, jos olette tutustumishaluja johonkin lahkomme jäsentä kohtaan osoittanut, kosto tulee olemaan hirmuinen. Jonka jälkeen teitä tullaan seuramaan, että teettekö te aina niin, että teitä vastaan toimineet ihmiset eivät teille kelpaa, joten osoitatte suurta halveksuntaa lahkon toimintaa kohtaan, tämä oikeuttaa vuosien kostotoimenpiteisiin, jossa pyritään näyttämään, että teidän heterouttamisen epäonnistuminen on teissä itsessänne oleva suuren vian syy.
Paineistus kyllä lakkaa heti kun osoitatte omaksuneenne lahkon toimintaperiaatteet ja toimitte kuten kunnon "heteron" kuuluukin. Silloin lahkolaisille tulee hyvä mieli, kun kaikki ajattelevat ja toimivat varsinkin ihmissuhderintamalla juuri samalla tavalla, tuntevat samoin, näyttävät tunteensa samoin jne. Koska he ovat tuon omaksuneet niin tuntevat epämiellyttävältä jos joku löytääkin toisenlaisen tavan elämänpolulleen, ovat kuin heitä olisi petetty ja olisivat valinneet väärin, niin lahko ruotuun ajaminen on sitäkin vimmatumpaa.
Tämä kaikki tulee olemaan vain teille parhaaksi, joten älkää väittäkö vastaan, tiedämme teidän kyllä olevan hetero. Mitään oikeutta teillä ei tule olemaan siihen, että valitsisitte kumppaninne persoonan mukaan ei seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Puhumattakaan mistään muista oikeuksista tutustua rauhassa, jakaa ihmisten kanssa ajatuksia jne. ellei lahko anna lupaa ja oikeutusta. Tällä tavalla yhdessä onneen!
kaikki ne, jotka väittävät ettei heitä ole aivopesty, mutta silti muodostivat päässään mielikuvan, että ihminen on lesbo, koska se heille suurella volyymilla ilmoitettiin?
Käsi pystyy vaan.
Kuka tästä toiminnasta hyötyy, ketä tälläisen pitäisi kiinnostaa? Joku epäonnistunut yksilö haluaa Lehdon tapaisella toimilla osoittaa, että muiden on parasta toimia hänen halujensa mukaan tai sitten tapahtuu näin, ihmisen elämä kyseenalaistetaan ja vaaditaan joko kuolemista tai sen osoittamista, että rupeaa toimimaan kapeissa rajoissa, jotta olisi paremmin kontrolloitavissa kuin muutkin?
ketä se siis hyödyntää, että jonkun selän takana esitetään kaikenlaista ja meikäläisen toimien myötä joutuvat venyttämään rajojaan niin pitkälle, joista eivät edes olleet tietoisia. Siitä syystä ajautuvat poteroihinsa entistä syvemmälle, ettei liika tieto heitä horjuttaisi (heidän uskomuksiaan siis).
Onko lesboyhteisö saanut hyötyä vuosien ja vuosien toiseen kohdistuvien julkistamisien myötä, jossa esitetään milloin sitenpäin, että tuo ei uskalla olla avoimesti lesbo, mutta kaikki muut lesbot uskaltavat tai pikemminkin haluavat esiintyä nimenomaisesti lesboina, niin lesbot siitä rohkaistuvat esille kävelemään käsi kädessä, tietynlaista käänteispsykologiaa.
Kun pyrkivät tuolla käytösmallinnuspsykologialla saavuttamaan asioita, niin näyttäähän se tietynpiirin lesboihin uponneen ja he siitä ovat pontta asioilleen saaneet (esiintyvät siis avoimemmin).
Niin, kun ajattelee sitä edellistä kolmen vuoden periodia, jossa ensiksi (kuten nytkin) ihminen halvennetaan yhdessä "ihastuksensa" osoittaneen henkilön kanssa, vaikka alku olikin lupaava ja ihan bona fine (kuten nytkin), mutta sitten tapahtuu jotain kummaa, nämä "ihastuksensa" osoittaneet imaistaan mukaan johonkin lesbokuvitelmiin, siitä miten pitäisi toimia, mitä pitäisi nyt tuntea jne. jolloin asiat alkavat luisumaan päin kuusta.
Ja nuo kaikki tempaukset sellaisten henkilöiden taholta, jotka hiki hatussa ovat "etsineet" seuraa henkilölle, mutta kun sellainen löytyy alkaa jumalaton pilkan-ja haitanteko, jossa ensiksi pyritään estämään se suhde ja sitten kun huomataan ihastuksen olevan koukussa lesboteemaan, alkaa pelkkä pilkanteko.
Se, missä nämä "ihastukset" toimivat raskauttavasti on se, että he eivät pysty ymmärtämään, miten sairaaksi heidän toimintansa menee tuona aikana. He uskovat täysin ulkopuolisten sanomisia, eivätkä ymmärrä vaikka kuinka sanoo, että toimesi ovat vahingollisia minulle, jos jatkat vain muille ihmisille asioiden ilmaisemisia ja olet "sokea" sille, miten laajan halveksinnan kohteeksi asetat toisen.
Mitä siis tapahtuu tuollaisille ihmisille, jotka aivan pokkana kuvittelevat, että heidän puheensa perusteella voidaan altistaa toinen ottamaan iskuja vastaan ja sitten itkevät vain sitä, kun heidän "tunteisiinsa" ei saa haluttua vastausta!?
Miksi mikään ei mene jakeluun. Miksi ihminen kokee olevansa "viaton" ja syytön siihen, että hänen puheidensa perusteella toinen pyritään melkeimpä tappamaan? Ja sitten esittää aivan pokkana, että tämä ei ole hänen "taistelunsa" tämä asia ei kuulu hänelle, hän kuuluisi vain saada vastarakkautta ihmiseltä, joka joutuu tappelemaan kynsin ja hampain sen aseman puolesta että voisi ylipäätään olla olemassa "rakkautta" jakamassa?
Mikä siis todella mättää, miksi tämä asia on niin vaikea saada perille! miksi teidän pitää leikkiä salamyhkää ja kuvitella, että aivan avoimien julkisten halventamisien jälkeen pitää yhtäkkiä vetäytyä vihjailemaan asioista, kun on saatu "ihastus" taas koukkuun hyväksymään tuo, ettei tämä ole hänen taistelunsa, vaikka hän on sen alkuun saanut, mutta silti kuvittelee, että hän voisi tulla sitten taistelukentälle, kun toinen on tarpeeksi iskuja saanut ja voitaisiin ihan yhdessä ihan avoimesti elää yhteisössä kuin yhteisössä? vai mistä on kyse? siitäkö, ettei haluta nähdä taaskaan vikaa omissa toimissaan, ruvetaan vain silmiä pyörittelemään, ja mankumaan miksei tunteisiin vastata, vaikka siltä näytti puolivuotta tai kaksi vuotta sitten?
Raivona niin, kun tähän aikaan pitää kirjoitella, kun unta ei meinaa saada, sen takia raivona, kun luimistellaan vastuustansa tästä tapahtumasarjasta ja sitten sen takia, että taas tuota samaa paskaa pyritään jatkamaan (kuten edelliselläkin kerralla) esitetään vihjaillen, että oletko nyt "valmis" suhteeseen, tai nyt olisi toisella kiinnostusta taas, että mikä on kun et vaan mene suhteeseen ja tätä edellisen tapauksen kera jaksoivat sairaammat jatkaa kolme vuotta! ilman että kukaan edes yrittänyt suoraan puhua mitään (tai edes tiesivät mitään todellisista tunteistani ja aivan pokkana esitetään mitä typerimpiä kuvitelmia), niin jotain on todella pahasti vikaa kuvioissa!
Ja jos te todella olette noin tyhmiä, että tulette jonkun toisen puolesta tänne kirjoittelemaan vihjailevasti ja soveltuvin osin vihjailette takaisinpäin (senhän huomaa käytöksestä) niin pyri nyt ymmärtämään vähän laajemmin asioita ja ottamaan järki käteen, ja sano sille kaverillesi, että ole tyhmä ja nuole persettä ja anna mitätöidä itsesi ja elämäsi, jos siltä kerran tuntuu, mutta älä nyt sorru täysin sairaaseen toimintaan, jossa altistat henkilön kuukausien ja vuosien ajan vittuilun kohteeksi sen takia, kun "hienosti" tulkitset jonkun elekielen mukaan asioita ja on ihan pakko julkistaa se "tulkinta" kaikille!
saa sekä käytöspsykolta että koko homoyhteisöltä kannustusta kuinka hienosti toinen osapuoli otti tilanteen haltuun. sehän tietysti käännetään lesbojen eduksi näytiksi siitä miten lesboja pitää kohdella ihmisiksi! he sitten saavatkin tehdä mitä huvittaa, lesbotyttyöä siis kannustetaan ja uskotellaan että taas on velvoite mennä suhteeseen epä älyllisen ja epärehellisen kanssa. käytösmallinnuspsyko ilmeisesti vakuutteli hyvin, että kohta on toinen omaksunut tämän että ei sillä ole väliä mitä teet toiselle vaan miltä saat asiat näyttämään. yleensä asiat on toisinpäin eikä tekemisiä selvittämättä jätetä.halveksin tuollaisia jotka uskottelee muille rakastavansa toista, mutta jää siitä jauhamaan muiden kanssa ja vielä alkaa esittämään tyhmää tosiasioiden suhteen. kysyä sopii mihin siis käytöspsyko pyrkii vuosia jauhaen samoja asioita, manipuloiden ihmiset uskomaan että kaikki hyvin kun lesbot otetaan oikein vastaan, muuten paskan väli
tässä juuri käydä osapuolta potkaisemassa perseelle, mutta tein ratkaisun liian myöhään ja toinen kääntyi asematunnelista sellaiseen suuntaan, että kadotin näkyvistä. Muuten olisikin tullut hieno joulu, toinen putkassa ja toinen teholla. Näin sitä on hienosti asioita ajettu, suvaitsevassa ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassamme. Varmasti voimme uskoa, että poliisit kyllä tässä tapauksessa, jos itse reakoin ovat terhakkaasti taas paikalla näyttämässä mitä yhteiskunnan häirikölle tehdään ja lakia pitää noudattaa kaikissa oloissa kaiken aikaan ja paheksunta olisi kauhia. Tosin voisin luulla, että se jätettäisiin uutisena julkaisematta tai sitten tulisi hirmuinen viharikossyyte ennakkotapauksena, siinähän voisi vielä vaikka tulla taustoja ilmi ja eihän lesbojen toimista saa pahaa sanaa sanoa. Katellaan miten päin käy.
tajua, eivätkä yksinkertaisesti tajua, että kukaan teistä ei ole tullut sanomaan sanaakaan tästä tapauksesta minulle suoraan, ei minkäänlaista ilmaisua suuntaan eikä toiseen, ei mitään yritystäkään auttaa oikealla tavalla, jonkun saatanan sairaan ihmisen pyynnöstä pyritään vähän hymyilemään ja silmiin katsomaan ja kuvittelemaan, että kun vähän painostetaan niin rupeaa mallintamaan muiden ulkoista käytöstä, ja nautitaan tuollaisessa mukana olosta.
Ihmiset ovat osoittaneet olevansa täysin sairaita, pelkästään nauttivat ajatuksesta, että jotkut sairaat ihmiset saavat leikkiä ja esittää toisesta ihmisestä asioita. Mitään muuta eivät tee kuin kuuntelevat tuollaista saastaa ja jään täysin yksin hoitamaan tätä asiaa jollekin tolpille ja ottamaan vuosi toisensa perään iskuja vastaan, jotta joku saatanan psyko voisi tulla selostamaan, että mitä, vieläkö defenssit kestää, vieläkö kestää!? Te olette ihan sairaita, pyydetään vaikenemaan, koska tekevät jotain typerää käytösmallinnustestejä, miten saadaan ihmiset noudattamaan ulkoisia käytösmallinnuksia, niin eikö vaan joukolla mukaan.
Mitä te oikeasti kuvittelette olevanne, raukkamaisuudessanne pelkäätte tehdä mitään, kunhan joku vain saisi teille vapautuksen tekemisistänne ja vastuustanne siitä, miten olette kiihkoissanne menneet tekemään ja mitä olette "myötätunnosta" voivotelleet kun toinen on "kuollut". Mutta ei, mitään ei voida todeta asiasta, mitään kantaa ei vastaan voi ottaa, pitää vaieta ja uskotella, että ei tämä oikeasti meitä kiinnostakaan eikä kuulu kellekään.
Tilanne meni siis täysin pahaksi, kun tuo psykoa käyttävä ihminen sai taas kerran kaikki hurmokseen ja uskomaan, että nyt on "lupa" toimia ja sen näki ihmisistä, että olivat manipuloituja siihen pisteeseen, ettei heistä ole eikä olisi ollut toimimaan noita sairaita tahoja vastaan, vaan kuvittelevat heidän olevan velvoitettuja toimimaan tuon psykon mukaisesti ja miellyttämään häntä. Ei siis lesbominnasta mitään huolta olisi, ellei tuo perkeleen psyko tulisi aina "ohjailemaan" ihmisiä. Mutta vältetään minulle mitään sanomista, ei voisi enempää ihmisiä halveksia, niin suorastaan halveksia, kiinnostaisiko "suhde" nyt, kiinnostaisiko? Joutuisitte osoittamaan rohkeutenne ja puhumaan ihan todellisista asioista ja siitä, mitä jotkut paskat ovat menneet tekemään ja todistamaan heitä vastaan oikeudessa.
Vielä raukkaperseitä kiinnostaa!?
elämä, josnoin menee ahtaaksi ja katkeraksi niin onko missää mitään järkeä? Missä ihmeen piireissä liikutte ja olette noin toisienne niskoissa tappiin asti? Kaikkiko lesbot nyt on viallisia kun olet pyörinyt jossain kuusisormisten lesbojen piirissä? Jos ne soitti vielä banjoa ja oli toisensa serkkuja kaikki niin siinä sulle selitys miksi sun elämä kuulostaa niin järkyttävän valottomalle että en edes toivota valoisampaa jatkoa kun joskus vain kaikki ei pelastu.
Mutta Rauhallista Joulua koko kuusisormisten lesbojen klaanille
koska liian monet menevät sellaiseen moodiin, jossa kieltäydytään näkemästä sitä valoa pimeyden keskellä.
Tarkoittaa esim. yllämainituissa tilanteissa juurikin sitä, että alkavat kuvittelemaan olevan aivan normaalia luoda käsitteitä ihmisestä ja jäädä kaivelemaan ihmisen psyykkeestä syitä ja syntyjä syviä, jolloin varmasti kaikki sitä soopaa kuuntelevat sairastuvat ja elämä alkaa tuntumaan raskaammallalta, kun pitäisi niihin "syntyihin syviin" saada selvyys tai jäädä mukamas niiden vangiksi.
Tulee siis tahoja, jotka uskottelee ja luo käsitteitä ja sitten valitettavasti jos toinen alkaa uskomaan sekä niihin käsitteisiin että mikä vielä pahempaa siihen, että tuollaisia voisi tai pitäisi kohdistaa toiseen ihmiseen tai itseensä niin kaikki menee pieleen.
Vaikea käsittää logiikkaa muuten, kun esim. ajattelee niitäkin tositilanteita missä "ihastuneen" henkilön kanssa on ollut ja miten tilanne on tosiasillisesti vaikuttanut esim. oltu aivan avoimesti pukuhuoneessa riisumassa toistensa vieressä, alasti saunassa (ei mitään yrjönkadun saunatoimintaa huom!) jne. ja sitten tulee joku "ryhmä" joka alkaa uskottelemaan että teillä on jotain vaikeuksia "avoimuuden" kanssa kaiken sen tosiasiallisen läpinäkyvyyden sijasta ja alkavat painostamaan toimimaan joihinkin täysin tuntemattomiin ihmisiin kohden ensin toisin (esim. näyttämään lesbommalta, tulemaan kaduille julistamaan lesbouttaan), ennenkuin uskotaan ettei naisten välinen "rakkaus" ole ongelma.
Ja kun sitä ei uskottu, joutuu sitten kaikenmaailman kuvitelmien keskipisteeksi, jossa joku muu projisoi kaiken aikaan omia ongelmiaan muiden käsiteltäväksi.
Kun se nyt vaan on järkyttävää, että ihmiset tuohon tippuu mukaan, että eivät edes itse huomaa, miten paljon ihminen muuttuu sen jälkeen, kun muut ihmiset tulevat kuvioihin mukaan, se rentous olemuksesta, elämän helppous muuttuu ja kokee olevansa myös sekä itse tarkkailun kohteena, koska on toisen sellaiseen altistanut, jolloin sen kohtaamisen vaikeus on siinä, kun on kuvitelmat välissä (joka tulee ulkopuolisilta) ja alkaa se mitä omituisen jauhaminen asioista tavalla, joilla ei ole mitään järkeä, eikä varsinkaan jos se tulee täysin ulkopuolisten tahojen kautta ja jos toinen sallii sellaisen ja ruokkii heidän typeriä spekulointejaan, tajuamatta miten sairasta se on.
Otetaan esim. jos ihmiset kohtaa (ihastukset tässä tapauksessa, toisilleen vielä suht tuntemattomia) ja he katsovat toisiaan, toinen tuimana sen takia ettei pidä siitä että toinen on mennyt kertomaan "tarkkailunsa" tuloksia aivan sairaille tahoille, jotka sen myötä ovat käynnistäneet häväistyskampanjan. Toinen saattaa vastata katseeseen siten, miten varkaista yllätetty ihminen, joka kieltää syyllisyytensä tekee, pistää tiukan yläviisto halveksivan katseen kehiin. Mikäs siinä, mutta osoittaa tietysti jotain ihmisestä.
Eikä siinä sitten kaikki, jälkikäteen sitten voi kuulla tästä kohtaamisesta "elekieli" tarkkailun tuloksena sellaista, että kyllä katsoi tuimasti, varmaan "torjuntaan", ei ota "rakkautta" vastaan tai riisuu toisen katseilla, kun haluaisi toista, mutta ei myönnä jne.
Toisin sanoen, muutetaan se tilanne ja kohtaaminen joksikin aivan toiseksi, pyrkien selittämään asia ei tosiasioiden kautta, vaan siten että saataisiin tietty vaikutelma aikaan ja uskotellaan tilanne aivan toiseksi, mitä se oikeasti on ja mitä oikeasti on tapahtunut ja mitkä ovat ne oikeat aidot tuntemukset taustalla. Ja kun niitä ei haluta käsitellä, vaan käsitellään asioita valheellisuuden ja vääristeltyjen "motiivien" ja "tunnetilojen" kautta, menee asiat aivan sairaaksi ja varmasti sellainen aiheuttaa pahoinvointia ennenpitkään kelle tahansa, kun tuosta vääristelystä ja yleisestä halventamisesta ei pääse eroon, kun ruvetaan uskomaan noihin vääristelyihin, eikä olla valmiit auttamaan niiden lopettamisessa.
Onks kaikki tyytyväisiä?
Mitä nyt osan luin, niin vaikuittais vähän siltä...turhautumiselta ja sekin puhuis sen puolesta, ettei saa sanotuksi.
Pelkää loukkaavansa sua...
Lueppa toi keskustelu...surkeaa seksiä..
Yks tyttis teki aikasen hyytävää ruokaa. Piti syödä, mutta ei paljoa pystyny..no teki hän hyvääkin :)
Noi kaupan valmiit ruuat..suositteleen tekemään kotiruokaa, koska jotkut lisäaineet aiheuttaa masennusta ja muitakin ongelmia. Natriumglutamaattia tuppaa olemaan jokapaikassa.
Täs on se viittaamani keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/9512647
kaikki Light-juomat voi laukasta migreenin ja sehän tunnetusti lisää pahaa oloa.
Niitä energiajuomiakin juodaan nykyään liikaa.
http://kemikaalicocktail.blogspot.com/
En voi tietää, mikä tyttöystävääsi vaivaa. Oireet sopivat kyllä mielestäni masennukseen, mutta minulla ei ole valtuuksia diagnosoida ketään. Itse olin joskus masentunut, ja nyt jälkeenpäin tuntuu siltä, kuin olisin tuolloin katsellut maailmaa jonkin verhon läpi. Jättäydyin pois koulusta ja harrasteista, istuin päivät yksin sisällä, itkeskelin ilman varsinaista syytä ja vaeltelin silloin tällöin huoneesta toiseen. Äiti ei oikein tiennyt, mitä tehdä, yritti pysyä vain vahvana, vaikka jonnekin syvälle sen synkän verhoni läpi paistoi hänen huolensa ja hätänsä. Tämähän sai mut vielä enemmän valumaan sinne hallitsemattoman surun ja murheen alle, häiritsinhän nyt äitinikin elämää aiheuttaessani hänelle ryppyjä ja turhaa surua. Se masennus vain tuli, jostain, en tiedä mistä. Totuus oli, että se oli, eikä se mennyt pois. Lopulta äitini passitti mut terapiaan ja lääkärille, joka määräsi mulle nukahtamiseen ja ilta-ahdistukseen ei-koukuttavaa Ketipinor-nimistä lääkettä 25-50 milligrammaa iltaisin. Se auttoi. Terapeuttini kanssa mulle on kehittyny aivan loistava terapiasuhde, ja se kehittyy edelleen. Siitä ei ole kysymystäkään, etteikö ulkopuolinen kuulija (huom ammattilainen) olisi ERITTÄIN hyvä apu, sillä tiedän, että se voi sellainen olla! Sen sijaan sitä voi miettiä, kuinka kannattava minkäkinlainen lähestymistapa kussakin tilanteessa on. Minusta on ihanaa, että tyttöystävälläsi on sinut! Ihanaa, että välität hänestä ja yrität pitää huolta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jaksaa yksin. Joskin olemme äitini kanssa läheisiä, parisuhde on tietenkin eri asia. Minusta on tosi hyvä, että puhuu asioista rehellisesti kumppaninsa kanssa, mutta se ei pelasta kaikkia tilanteita. En tiedä, mikä vaikutus olisi ollut sillä, että äitini olisi jonkun kerran oikeasti itkenyt ja avoimesti kertonut tunteensa. Luultavasti äitini olisi hetken ollut helpottuneempi, minä ehkä alkuun hieman järkyttynyt ja sitten vain yhtä masentunut kuin ennenkin tai masentuneempi. Sillä juttuhan on niin, ettei masennuksesta noin vain "pamahdeta" ulos kunnon (ja luultavasti aika yksipuolisen) keskustelun avulla. En tiedä, missä olisin ilman äitiäni ja ihmisiä, jotka tiesivät, mitä tehdä; olisinko ollenkaan.. Oisin varmaan kuihtunu ja kuollu pois. Eihän voi tietää, kuinka synkkiä toisen päässä saattaa liikuskella, siks oon tosiaan kiitollinen äidilleni, joka ei jääny odottelee turhan kauaa, vaan teki sen, minkä iteki oisin tehny, jos oisin nähny selvästi - haki apua. Hänelleki oli varmasti todella helpottavaa päästä jakamaan se taakka ja purkamaan se kuukausien huoli jollekin, joka oikeasti osaa auttaa. Mulle ihana kokemus oli myös lyhyt sairaalajakso psyk osastolla, tosin nuorten sellaisella. Silloin voin kyllä jo paljon paremmin, mutta oli ihanaa vain olla mukavassa ystävällisessä porukassa, vertaisten kanssa! Joskus me ihan naurettiinki porukalla siellä, miten masentuneita ollaan ja hoitajat nauro mukana.:) Tiedän kyl, että kaikki osastot ei oo yhtä lämmintunnelmaisia, jotkut lyhytaikaisosastot voivat olla aika pelottaviakin paikkoja. Vertaistuki on silti kyllä vertaansa vailla, sitä kun samassa jamassa oleva jotenkin tajuaa tilanteen vielä vähän paremmin kuin kukaan muu. Toivon teille voimia jaksamiseen ja rohkeutta avun hakemiseen. Ja jos tuntuu, ettei sua kuulla, ni huuda nii lujaa, et ne kuulee, ja seuraa sydämes ääntä. Hang in there!