Kärsin tälläisestä, eli olen 23 vuotias, mieshenkilö.
Kärsin masennuksesta (ei diagnoosia mutta armeijaankaan en päässyt), en siedä painetta yhtään, pelkään ihmiskontaktia, en osaa hallita tilannetta niin etten pala loppuun, kuvittelen kaikkien puhuvan esim paskaa minusta.
Tuossa osa syistä mitkä tekee työssä olemisen vaikeaksi, olen ollut 17 vuotiaasta asti täysipäiväisesti töissä, olen ollut itsenäisesessä työssä joka sai ekan "burn outin" aikaiseksi, sitten siirryin työhön missä oli paljon muita ihmisiä, en pystynyt olemaan siellä. Armeija tuli eteen, en päässyt kolmella yrityksellä sisään, katsoivat etten pärjää. Sitten taas jatkoin työssäkäymistä, ongelmua ongelmia ongelmia. Samoja ongelmia, ei pysty sopeutumaan yllämainittujen ongelmien takia. Yrittänyt tehdä kaikesta mahd. helppoa esim työpaikoilla, uuvun täysin henkisesti ja näin ollen työnteko saatanan vaikeaa vaikka haluaisin tehdä töitä! siitä tässä ei ole kyse!
Pisin työsuhteeni on ollut 10kk, siellä työnantaja teki kaikkensa minun eteen että voisin hyvin työpaikalla, ei toiminut. Minulla myös paha tapa "piiloitella" masennusta ja pahaa oloa, haluan niin helvetin paljon sopeutua mutta ei vaan pysty. Urheiluakin olen yrittänyt harrastaa mutta kilpailuvietti tekee siitä vaikeaa jos tulee ongelmia matkalla, --->paine---->ja sama masennus rumba alkaa.
Mikä avuksi? En jaksa enään yrittää, aivan loppu. Tuntuu vain että tulee pahempi olo kun yrittää väkisin, apuakin olen saanut, monia keinoja yrittänyt mutta ei auta.
Monet puhuivat jo jostain työkyvyttömyys eläkkeestä? Siihen en oikein usko että näin nuorella iällä saa taikka edes onko minun ongelmani edes niin "vakavia". Itse tiedän ettei työssäolosta tule mitään, pää ei kestä. Enkä kaipaa mitään vittuilua takaisin. Ei ole leikin asia millään tapaa.
Kärsin masennuksesta (ei diagnoosia mutta armeijaankaan en päässyt), en siedä painetta yhtään, pelkään ihmiskontaktia, en osaa hallita tilannetta niin etten pala loppuun, kuvittelen kaikkien puhuvan esim paskaa minusta.
Tuossa osa syistä mitkä tekee työssä olemisen vaikeaksi, olen ollut 17 vuotiaasta asti täysipäiväisesti töissä, olen ollut itsenäisesessä työssä joka sai ekan "burn outin" aikaiseksi, sitten siirryin työhön missä oli paljon muita ihmisiä, en pystynyt olemaan siellä. Armeija tuli eteen, en päässyt kolmella yrityksellä sisään, katsoivat etten pärjää. Sitten taas jatkoin työssäkäymistä, ongelmua ongelmia ongelmia. Samoja ongelmia, ei pysty sopeutumaan yllämainittujen ongelmien takia. Yrittänyt tehdä kaikesta mahd. helppoa esim työpaikoilla, uuvun täysin henkisesti ja näin ollen työnteko saatanan vaikeaa vaikka haluaisin tehdä töitä! siitä tässä ei ole kyse!
Pisin työsuhteeni on ollut 10kk, siellä työnantaja teki kaikkensa minun eteen että voisin hyvin työpaikalla, ei toiminut. Minulla myös paha tapa "piiloitella" masennusta ja pahaa oloa, haluan niin helvetin paljon sopeutua mutta ei vaan pysty. Urheiluakin olen yrittänyt harrastaa mutta kilpailuvietti tekee siitä vaikeaa jos tulee ongelmia matkalla, --->paine---->ja sama masennus rumba alkaa.
Mikä avuksi? En jaksa enään yrittää, aivan loppu. Tuntuu vain että tulee pahempi olo kun yrittää väkisin, apuakin olen saanut, monia keinoja yrittänyt mutta ei auta.
Monet puhuivat jo jostain työkyvyttömyys eläkkeestä? Siihen en oikein usko että näin nuorella iällä saa taikka edes onko minun ongelmani edes niin "vakavia". Itse tiedän ettei työssäolosta tule mitään, pää ei kestä. Enkä kaipaa mitään vittuilua takaisin. Ei ole leikin asia millään tapaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainut konsti tuossa on kääntyä lääkärin puoleen. Jos ei yhdeltä saa apua, niin toiselta.
En ole lääkäri, mutta mahtaisitko kärsiä paniikkihäiriöstä? Kyllä siihen on apua saatavissa, vaikka hoito lieneekin pitkäaikaista.
Mutta yhtä kaikki, työkkärin asiakkaana vaivasi eivät parane vaan päinvastoin, eikä eläkeratkaisukaan ole noin nuorelle hyvä. Joten hae lääkärin taholta apua sitkeästi.
Olet vielä niin nuori, että elämällä on sinulle paljon tarjottavaa, jos vain jaksat ponnistella. Ja saattaa olla, että ikääntyminenkin tuo helpotusta tilanteeseesi. Oletko ajatellut mitään koulutusta? Joku kevyempi kurssimuotoinen aluksi tai jotain muuta.
Tsemppiä!
Paniikkihäiriö suljettiin pois kun kävin armeijaa varten aika kovissa syyneissä, siellä oli vaikka mitä tirehtööriä kolmen vuoden aikana.
Lähinnä vain pelottaa se että on tullut todella eristäytynyt olo, onneksi olen kuitenkin ihan järjissäni enkä mitään itsetuhoisia ajatuksia omaa. Tätä on niin vaikea selittää, se tunne mikä sisällä on kun tilanne tulee epätoivoiseksi ja epämiellyttäväksi niin se tuntuu pahimmalta mitä tiedän. Kaiken näkee pahana ja siitä sitten vaipuu todella alas, masennus on jopa ehkä väärä sana, tiedän etten mitään lääkityksiä kaipaa.
Joku mättää ja koulutusta olen miettinyt pitkään mutta muistelen ylä-aste aikaa ja amis kokeilua niin siitä ei tullut yhtään mitään ja olin kuitenkin silloin vielä todella positiivisin mielin opiskelun suhteen. Nykyään kaikenmaailman koulutus toisi vain hirveitä ongelmia pääni sisälle.
Täytyy nyt vain eka lähestyä lääkäriä joka oli aikanaan armeija lääkärinäni, ei ainakaan tarvitse uusiksi selittää asiaa, tuntuu meinaan että harva oikeasti ymmärtää tälläistä koska monelle tämä kuullostaa vain suurelta vitsiltä..
Lääkäriltä napit ja sellaiseen duuniin, jossa on mahdollista pärjätä hyvin. Esimerkiksi piirivartija yövuorossa voisi olla hyvä vaihtoehto: ei juurikaan ihmiskontaktia, määrätyt ja ohjeistetut tehtävät (=ei paineita, ei liikaa miettimistä, ei stressiä siitä kuinka, missä, miten, koska), sekä kiireetön/vakioitu työtahti. Aikansa kun on ollut hommissa, joissa on päässyt omilla vahvuuksillaan toimimaan, voi sitten harkita asiaa uudestaan.