Tätä ei voi uskoa todeksikaan.
Syöpäkliniklata oli puhelinlähete sairaalan päivystykseen. Olin sopinut edellisiltana että tulen huomisaamuna, kun siellä on hiljaista. Menin 9:30. Valtavan suuressa odotussalissa vain 4 potilasta. Vai oliko niistäkin joku vielä saattaja. Ainakin yhdellä oli saattaja, että saattoi olla vain 3 ihmistä.
Sanoivatkin edellisiltana, että tule aamupäivästä, silloin on vähän asiakkaita, pääsee nopeammin.
12 mennessä ei ollut tapahtunut vielä yhtään mitään, paitsi saattajani tuli sanomaan, että odotussalin toisella reunalla joku "inisijä" oli sanonut minun nimeni, mutta hänki vaikka istui salin siinä päässä, mistä ääni kuului, ei kuullut kuin heikosti, mutta ei edes nähnyt. Hän tuli minut hakemaan, ja palloilimme edes takaisin, mutta kukaan ei tunnustanut minua kyselleensä. Kiersin vielä koko labra ja röntgenpään, mutta ei löytynyt ketään kuka olisi kaivannut minua.
Sitten röntgeniin kutsuivat. Klo 13 menin sanomaan potilasluukulle, että minä lähden nyt syömään. En odottele maailman tappiin, voi olla kello ilta 16 eikä vieläkään ole labraan kutsuttu. Luukulla oleva hoitaja alko sitten peräämään, etteikö vieläkään ole mua labraan kutsuttu. Ehdotin, että osaanhan mä itekki sinne mennä, mut ei se käy, kun päivystyksen labra on tässä ensiavun siivessä eikä siellä, missä normaalisti sairaalan labra on.
Hoitsu sitten alkoi jahkaamaan, mistä kiikastaa, eikä kukaan tiennyt asiasta mitään. Meni vielä 20 minuuttia ja sitten labraan pyydettiin. Kysin labrasta, että mikä mättä, kun potilaitakaan ei ollut, ei taatusti ole selitettävissä kiireellä eikä paljolla potilaita.
Labra väitti, että päivystyksessä on mokattu, että ne ei oo muistanu laittaa mun labramääräystä koneelle.
Luukulla olevan hoitstu sano, et odotas, katotaan, hän epäilee et nyt tuli palturia. Labramääräys oli syötetty koneelle klo 11:02 ja minä päästin labraan vasta 13:20 vaikka tuolloin aamupäivästä ei vielä ollut edes potilaitakaan paljoa.
No sitten lähdin syömään, ja tulin tunnin kuluttua takaisin. Labrojen sanovat valmistuvan 2 tunnissa, vaikka tiedän, että ne on valmiit jo reilun tunnin - 1,5 päästä viimeistään.
Klo 16:00 ei ollut tapahtunut vielä mitään. Multa alkoi jo veto loppua ja menin sanomaan, että nyt en jaksa enää, mun on pakko lähtee pois. Iltapäivälääkkeet pitäisi saada, ei tämän näin pitänyt mennä. Nyt pitäisi olla jo osastolla olla jo muutama tunti sitten. Ja saada esilääkitys ja K-vitamiini seuraavan päivän toimenpidettä varten.
Ei tietookaan, että sairaalasta mitään lääkkeitä ensiavun puoleta sais, vaikka taju menis, niinko edellisellä päivystyskerralla syyskuussa. Ja sitten kiikasti, että mun paperit oli kuulemma hävööksissä. Joku hoitsu oli nähnyt jonkun kädessä, mut kukaan ei tiedä, minne se ne laitto. Ja niitä sitten ettittiin kissojen ja koirien kanssa. Lääkäriin pääsin 16:50 ja paperit kateissa silloinkin.
Kyllä kummalle tuntuu, ettei labrassa jodueta ottamaan näytteitä, mut joudetaan lojumaan kahvitunnilla tuntikaupalla. Ihan oikeasti, sairaalassa löhöövät 30-60 minuuttiin kahvitunnilla. Missä muussa työpaikassa käy päinsä niin, että kun tulet töihin, voit lässähtää kahvihuoneeseen tunniksikin? Sairaalassa se onnistuu ja on varsin yleistä ainakin näissä sairaaloissa, joissa joudun käymään.
Muissa työpaikoissa kyllä työntekijän täytyy syödä ja juoda jo kotonaan ennene töihin lähtöään.
En voi ymmärtää, mikä hemmetin byrokratia sairaaloissa edelleen on, kun on niin kanekaa ja vaikeaa selviä asioita saada sujumaan. Minuakaan kun ei tarvinnut sen suuremmin tutkia, kuin tiedettiin, mitä pitää tarkistaa ja sit osastolle. Niin selvässä asiassa, hilaisena aikanakin menee 7,5 tuntia. Eipä ihme, että sairaalan ensiavut ruuhkautuvat.
Kyllä sinne pitäisi saada selkeämmät toimintaohjeet, ja byrokratiaa alas ja paljon.
Syöpäkliniklata oli puhelinlähete sairaalan päivystykseen. Olin sopinut edellisiltana että tulen huomisaamuna, kun siellä on hiljaista. Menin 9:30. Valtavan suuressa odotussalissa vain 4 potilasta. Vai oliko niistäkin joku vielä saattaja. Ainakin yhdellä oli saattaja, että saattoi olla vain 3 ihmistä.
Sanoivatkin edellisiltana, että tule aamupäivästä, silloin on vähän asiakkaita, pääsee nopeammin.
12 mennessä ei ollut tapahtunut vielä yhtään mitään, paitsi saattajani tuli sanomaan, että odotussalin toisella reunalla joku "inisijä" oli sanonut minun nimeni, mutta hänki vaikka istui salin siinä päässä, mistä ääni kuului, ei kuullut kuin heikosti, mutta ei edes nähnyt. Hän tuli minut hakemaan, ja palloilimme edes takaisin, mutta kukaan ei tunnustanut minua kyselleensä. Kiersin vielä koko labra ja röntgenpään, mutta ei löytynyt ketään kuka olisi kaivannut minua.
Sitten röntgeniin kutsuivat. Klo 13 menin sanomaan potilasluukulle, että minä lähden nyt syömään. En odottele maailman tappiin, voi olla kello ilta 16 eikä vieläkään ole labraan kutsuttu. Luukulla oleva hoitaja alko sitten peräämään, etteikö vieläkään ole mua labraan kutsuttu. Ehdotin, että osaanhan mä itekki sinne mennä, mut ei se käy, kun päivystyksen labra on tässä ensiavun siivessä eikä siellä, missä normaalisti sairaalan labra on.
Hoitsu sitten alkoi jahkaamaan, mistä kiikastaa, eikä kukaan tiennyt asiasta mitään. Meni vielä 20 minuuttia ja sitten labraan pyydettiin. Kysin labrasta, että mikä mättä, kun potilaitakaan ei ollut, ei taatusti ole selitettävissä kiireellä eikä paljolla potilaita.
Labra väitti, että päivystyksessä on mokattu, että ne ei oo muistanu laittaa mun labramääräystä koneelle.
Luukulla olevan hoitstu sano, et odotas, katotaan, hän epäilee et nyt tuli palturia. Labramääräys oli syötetty koneelle klo 11:02 ja minä päästin labraan vasta 13:20 vaikka tuolloin aamupäivästä ei vielä ollut edes potilaitakaan paljoa.
No sitten lähdin syömään, ja tulin tunnin kuluttua takaisin. Labrojen sanovat valmistuvan 2 tunnissa, vaikka tiedän, että ne on valmiit jo reilun tunnin - 1,5 päästä viimeistään.
Klo 16:00 ei ollut tapahtunut vielä mitään. Multa alkoi jo veto loppua ja menin sanomaan, että nyt en jaksa enää, mun on pakko lähtee pois. Iltapäivälääkkeet pitäisi saada, ei tämän näin pitänyt mennä. Nyt pitäisi olla jo osastolla olla jo muutama tunti sitten. Ja saada esilääkitys ja K-vitamiini seuraavan päivän toimenpidettä varten.
Ei tietookaan, että sairaalasta mitään lääkkeitä ensiavun puoleta sais, vaikka taju menis, niinko edellisellä päivystyskerralla syyskuussa. Ja sitten kiikasti, että mun paperit oli kuulemma hävööksissä. Joku hoitsu oli nähnyt jonkun kädessä, mut kukaan ei tiedä, minne se ne laitto. Ja niitä sitten ettittiin kissojen ja koirien kanssa. Lääkäriin pääsin 16:50 ja paperit kateissa silloinkin.
Kyllä kummalle tuntuu, ettei labrassa jodueta ottamaan näytteitä, mut joudetaan lojumaan kahvitunnilla tuntikaupalla. Ihan oikeasti, sairaalassa löhöövät 30-60 minuuttiin kahvitunnilla. Missä muussa työpaikassa käy päinsä niin, että kun tulet töihin, voit lässähtää kahvihuoneeseen tunniksikin? Sairaalassa se onnistuu ja on varsin yleistä ainakin näissä sairaaloissa, joissa joudun käymään.
Muissa työpaikoissa kyllä työntekijän täytyy syödä ja juoda jo kotonaan ennene töihin lähtöään.
En voi ymmärtää, mikä hemmetin byrokratia sairaaloissa edelleen on, kun on niin kanekaa ja vaikeaa selviä asioita saada sujumaan. Minuakaan kun ei tarvinnut sen suuremmin tutkia, kuin tiedettiin, mitä pitää tarkistaa ja sit osastolle. Niin selvässä asiassa, hilaisena aikanakin menee 7,5 tuntia. Eipä ihme, että sairaalan ensiavut ruuhkautuvat.
Kyllä sinne pitäisi saada selkeämmät toimintaohjeet, ja byrokratiaa alas ja paljon.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Annoin jo sitten palautetta ihan henkilökohtaisesti, että miksi ihmeessä inistään, niinkuin hiirulaiset. Miksei osata käyttää ääntä, niin että kuuluu salissa kunnolla, ketä kysytään.
Kuulemma siitä syystä, että toiset ei tykkää, että heidän nimeään sanotaan toisten kuullen. Voi hyvät hyssyrät kuitenkin.
Eikö niiden pitäisi jo laittaa siitten numerokoodit, ja niitä voisi huduella vapaasti vaikka kovaäänisellä. Tässäkin sairaalassa joillakin klinikoilla on kovaääniset, jolla kuulutetaan. Mutta kylläkin ihmisiä nimeltään siihen ja siihen huoneeseen.
Ymmärrätkö sinä, mikä siiinä nimessä nyt on niin kauheaa, että jos joku kuulee nimesi? Minulle se on käsittämätöntä, ettei nimeä saa muut kuulla. Onkohan tälläinen henkilö pilannut nimensä, kun sitä häpeää?
Viimeksi olen käynyt lääkärissä Australiassa ja siellä on tapana, kutsua potilas etunimeltään. Myös hammaslääkärissä.
Tapaa ihmettelin, ja ilmeisesti syynä voi olla tuo tykkäämättömyy.
ventannut 8 tuntia lääkärin vastaanotolle. Syy oli sydäninfarkti, joka kyllä sitten jatkopaikassa hoidettiin.
Tuossa paikassa (arvauskeskuksessa) oli kyllä asennettu digitaalinen iso numerotaulu, joka ei ollut käytössä? Mietinkin mitähän on tuollainen maksanut kuntalaisille ?
Sielläkin kutsutaan silti HUUTAMALLA ETU ja SUKUNIMELLÄ !
Niin tuon arvauskeskuksen toimintaluonne on vaan akuuttitapauksille. Olisikohan tuollainen toiminta Suomeksi kiireelliset tapaukset ?
Itselleni kun jäi hieman epäselväksi sen toiminta. Koska ainut joka sieltä tuon 8-tunnin aikana poistui ambulanssilla olin minä.
Sytostaattihoidossa olevat ovat akuuttitapauksia. Syöpäpoliklinikalle olin soittanut ja käskivät menemään sairaalan päivystykseen ja toimittivat sinne puhelinlähetteen.
Siinäkin oli kaksi päivystysluukkua. Toinen on terveyskeskuspäivystyspotilaille ja toinen on sairaalan päivystykseen, johon pitää olla lähete ja akuuteille.
Mut kun vuosi sitten menin yöllä Terveyskeskuspäivystykseen (joka toimii samassa tilassa sairaalan päivystyksen kanssa) niin voi ääliön kevät, millaista tupeksimista se oli. Kukaan ei käy moniin tunteihin edes katsomassakaan. Mulla hirvittävät tuskat, ja olin turvonnut kuin tynnyri. Hoitajan kellon soittaminen oli ihan yhtä tyhjää, kukaan ei tullut katsomaan. Ja vaikka kuinka huutelit hoitajaa, ei minkäänlaista reagoimista, vaikka ne kulki siinä ohi, niin ikäänkuin ne olis ollu kuuroja. Kun olisin tarvinnut vessa-asioida, mutta kun kukaan ei tule, ei vaikka kuinka kelloa soittaa ja huutelee. Multa meni pissat läpi. Siitäkös hoitajat närkästy, et olis pitänyt ottaa pissakoe. Mutta kun eivät tule, niin eivät.
Olin kuitenkin silloin vakavasti sairas, ja kun loppujen lopuksi pääsin siitä TK päivystyksestä läpi, sen jälkeen jouduinkin pikaisesti päivystysleikkaukseen kahdesti peräkkäin ja tehohoidossa viikon.
Jos minulle tulee hoitaja kitisemään kovasta työtahdista ja loppuun palamisesta, minä päästän röhönaurun.
Osastoilla joilla olen kohta 25v seikkaillut likan kanssa on ns akvaario keskellä osastoa ja siellä heiluu hoitajien päitä kuin sieluja pirun kelkassa.
Kaikilla näyttöpääte edessä ja herpaantumaton mielenkiinto siihen suunnattuna , jos menet häiritsemään tuijotusta pyytääksesi potilaalle jotain voi niitä katseita.
Hoitajan pitäisi keskittyä hoitamaan ja toimisto työntekijän kirjoittamaan nykyinen systeemi jossa 4-5 hoitajaa istuu koneilla on omituinen .
Puhumattakaan raportista joka pysäyttää henkityksenkin osastoilla,jos joku on pyhä niin se .
Ylityöt vuoron lopussa on myös pahasta ,pyyrä siis jotain juuri aloittanutta jos apua haluat.
Järjettömän kankea ja pyrokraattinen systeemi joka .
Tunnen aloittajan turhautumisen ja olen samoilla linjoilla että jottain tarttis tehrä.
pitkään tuossa maailmassa työskennelleenä tiedän, että oikeista asioista purnaat ainakin mitä tulee raporttien pyhittämiseen. Olen aina ollut sitä mieltä ettei se ole pyhä toimitus.
Mutta tiedän tunteen, mistä puhut, kun itsekin ollut välillä omaisen roolissa.
Reippaasti vaan sinne kansliaan kysymään omaisenne voinnista, jos valittamista ilmenee kohtelussa, aina voi esimiehille puhua.
Joo joo, mutta kun se on useinmiten tyhjä, tai jos siellä on joku, se sanoo, ettei hän ole hoitaja. Pitää odottaa, että hoitajia tulee.
kiukutteluketjussa alkua "pyro", se viittaa tuleen, iso veli valvoo...
:)
"Byro" viittaa sitten siihen joutavaan.
Muuten olen samaa mieltä, sairaanhoitopiirien ongelmat voitaisiin ratkaista tarkastelemalla työtehoa.
Laatukin paranisi, jos laatukäsikirjassa määriteltäisiin hymyn ja hameenhelman pituus, nuo vähentäisivät paljon asiakkaiden nurinaa ja arvostelukin siirtyisi pois asiasta.
Reilu vuosi sitten olin naislääkärin vastaanotolla, ei koskenut miehisiä vaivoja, mutta meinasi vaiva tulla.
Kandi oli jotain 22v. eikä ollut oppinut vielä napittamista, ja luoja oli suonut antejaan.
Kutitteli jalkapohjiakin jollain neulalla ja kysi että tuntuuko? Pakko oli myöntää.
Herra paratkoon, jos sinne meni joku lihava tai lattarintainen nasiasianainen minun jälkeeni!?
Kortistossa on tyttöparka.
se kiire usein on tehtyä. Kun aamulla tehdään nopeasti hoitotyöt, jää paremmin aikaa seurustelulle ja kahvinjuonnille sekä tietokoneen edessä istumiselle. Näin se menee ja on mennyt iät ja ajat. Varmasti jossain ns. akuuttiosastolla onkin välillä kova kiire, mutta pitkäaikaispuolella se kiire on todellakin tehtyä.
Kun makasin liikuntakyvyttömänä sairaalassa kuukausikapualla, ja lonkkaa särki yötäpäivää, se olis pitänyt tähystää ja mahdollisesti punkteerata nesteestä. Koko kesän sitä jauhettiin, että pitäis ja pitäisi, ja sitten vasta lomien alla sain konsultaatioajan ja mut kärrättiin sängyllä konsultoivalle lääkärille, joka ultralla katto lonkkaa, että nestettä on, hän vois ottaa pois sen. Ja alko valmistautui sen asian hoitamiseksi.
Mutta vastaanotolla oleva hoitaja alkoi "huutaa" et on seuraavan potilaan vuoro, ei nyt ehditä punkteeraamaan. Lääkäri olis sen tehnyt, mut hoitaja tyrmäs asian muka kiireellä.
Ja mitä sitten tapahtui? Tämä lääkäri oli viimeistä päivää töissä ennen kesälomaa, ja muita ei talossa ollut, joka olis perehtynyt lonkkanivelen punkteeraukseen.
Niinpä homma jätettiin tekemättä, ja sitten kärrättiin ambulanssilla naapurikaupungin sairaalaan punkteerattavaksi. Sielläkin lääkäri, jonka homma piti tehdä, oli suorastaan vihainen moisen töppöilyn tähden, että ei nyt voinut muutamaa minuuttia vievää hommaa noitaa. Mutta on varaa ambulanssilla kärrätä naapurilkaupunkiin. Ja hänkään ei lonkkia ole sillä tavalla punkteerannut, että se häneltä varmasti onnistuisi.
Ja ei onnistunutkaan, ei saanut sitä nestettä sieltä. Että niin älyvapaa hommaa on kuin olla voi. Lääkäriltä, joka noita punkteerauksia tekee vakituiseen, hommaan ei 5 minuuttia kauempaa mene.
Ja nyt muutama kuukausi sitten tapahtui toinen käsittämätön tapaus kans.
Oli tarkoitus tiputtaa lääkehoito paikallissairaalassa (jota joka kuukausi annetaan). Kun olin odotellut yli puoli tuntia tiputuksen aloittamista siinä sängyllä, tuli hoitsu sanomaan, että nyt on unohdettu tilata mun lääkeannos, että menisinkö kaupungille vähäksi aikaa, he tilaa sen taksilla keskussairaalasta.
Ehdotin, että mitä turhaa taksilla, koska mulla on iltapäivällä Keskussairaalassa aika, joten joka tapauksessa menen keskussairaalaan.
Hoitaja oli selvittävinään, käviskö tiputus Keskussairaalassa. En tiedä, selvittikö, mutta tuli sanomaan, ettei onnistu, taksi lähti tuomaan sitä lääkettä.
Minusta oli outoa, ettei sitä voitu tiputtaa Keskussairaalassa, koska lääkkeet muutenkin hankitaan keskussairaalasta, ja minulla oli iltapäivällä aika keskussairaalaan. Mutta kun ei, niin ei.
mahtaa olla liikaa aikaa? Itsellä pääosin kokemusta akuuttipuolelta( kymmeniä vuosia) mutta ei koskaan liikaa aikaa. Tietyt kirjaamiset on tehtävä, sillä jokaisesta asiasta on oltava merkintä. Joutuu jopa oikeudessa vastaamaan, jos merkinnät ei ole kunnossa. Milloin saanut mitäkin lääkettä, miten hoito edennyt, ongelmat, ratkaisut jne...
Parikymmentä vuotta sitten halusin lyhyen virkavapaan lopuksi kokea ja katsoa millä mallilla on kroonikkosairaiden hoito. Tein muutaman kuukauden töitä kahdessa eri paikassa. Lähikunnan tk:n vuode-osastolla ja veljeskodin sairasosastolla. Molemmissa oli täysi työ ja henkilökuntaa minimi. Vuode-osastolla oli vain kaksi hoitajaa iltavuorossa ja yli 30 potilasta,joista suuri osa syötettäviä ja täysin autettavia. Ei jäänyt yhtään ylimääräistä aikaa istahtaa. Työpäivän jälkeen oli olo kuin piestyllä, mutta sama hektinen kiire on ollut myös akuuttipuolen töissä.
Nykyinen tietokoneaika on monen mielestä vaan lisännyt kirjaamisia ja se on totta. Mutta uskallapa jättää kirjaamatta, niin voit löytää edestäsi ja olla syytteessä, jos ei merkintää löydy. Kuka keksii millä riisua byrokratiaa? En ole kuullut yhtään hyvää ehdotusta. Se, mitä tarvitaan on riittävä määrä hoitajia niin, että ei tarvitse juosta ja jokainen voi tehdä työnsä kunnolla. Jos joskus on aikaa rupatella potilaiden kanssa kiirettä, niin se on jo luxusta itsellekin.