Tilanteemme on nyt seuraavanlainen. Suhde kunnossa ja muut siihen liittyvät asiat. Mutta nyt sitten tulin raskaaksi (ei ollut vahinko, mies tiesi että en syönyt pillereitä ja ei käyttänyt kondomia vaikka siitä mainitsin ja sanoi myös näin: "lapsi tulee jos tulee") nyt mies vaatii aborttia, jotta voisimme jatkaa yhdessä elämistä. Haluaa kuulemma lapsia ehkä 2-3 v. kuluttua. No se on vähän voi voi kun on jo yksi aluillaan mahassa. Aborttia en halua tehdä, mutta en haluaisi menettää miestäkään, vaikka hän noin epävastuullinen onkin. :/ Meillä takana seurustelua jo 5 v. ja asuttu yhdessä noin 3 v. Toivon tosiaan, että tämä kaikki miehen sepustus ja haluttomuus olla isä on vain alkujärkytystä, mutta en halua toivoa liikoja.
Ahdistaa ja itkettää koko soppa. Olisi mukava kuulla miten te muut naisest olette pärjänneet ilman miestä pienen lapsen kanssa?
Ahdistaa ja itkettää koko soppa. Olisi mukava kuulla miten te muut naisest olette pärjänneet ilman miestä pienen lapsen kanssa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siitä vaan lukemaan palstaa. Näet kuinka rankkaa se on. Isät eivät tapaa lapsiaan, eikä maksa riittävästi elatusta jne...Äidit ovat omineen lapset itselleen jne...Isän kiinostus on herännyt ja sitten taas sammunut, pelkkää kiusantekoa. Surkeeta tulee elämäsi olemaan ilman miestä, kukaan ei arvosta sinua. Eivät edes lapsesi sääli sinua vaan esim. menevät jouluksi isälleen. Vanhemmuus on nykyään vaan pelkkää sukupuolten välistä SOTAA!
No siinäpä oli piristävä kommentti. Tuskin se yh:na oleminen mitään täyttä helvettiäkään aina on.
..pärjää!
Suosittelen kutenkin, että ns."turvaverkko" on kunnossa.Tällä tarkoitan, että toivottavasti sinulla on läheisiä, jotka ovat valmiita auttamaan jollakin tapaa.Itselläni oli oma äitini välillä apuna, oli ihana päästä joskus ihan yksin kauppaan tai tapaamaan ystäviä.Kotona kannattaa olla ne ekat pari vuotta, vaikka olisikin rahallisesti tiukempaa.Synnytyksen jälkeen ekat kuukaudet tulee todennäköisesti olemaan rankkoja (vähän unta jne), mutta se pieni ihme kyllä piristää kummasti ja ajattelu "tämä kyllä helpottaa ajan kanssa" auttaa.
Töihin kannattaa palailla takaisin kun lapsi on kaksi vuotta vanha koska lapsen sosiaaliselle kehitykselle tekee hyvää opetella sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa.Perhepäivähoitaja tai ryhmäperhepäiväkoti ovat hyviä vaihtoehtoja, koska ryhmäkoot ovat pienet.
Itse olen kasvattanut lapseni alusta saakka yksin, koska isänsä ei halunnut vastuutaan kantaa.Olen kantanut niin fyysisen, henkisen ja materialistisen vastuun lapsesta täysin yksin, enkä vaatinut isältä mitään.
Kannattaa rohkaista miestäsi ainakin tapaamaan lastansa.Riitely ei johda mihinkään hyvään.
Deittailusta sen verran, että omat kriteerini kumppania kohtaan tiukentuivat entisestään lapsen myötä, enkä ole kelpuuttanut vielä ketään elämäämme vaikka laadukkaita tarjokkaita olisi ihan jonoksi saakka.
Luotan silti siihen, että joku päivä syliin tippuu täydellinen mies.Kiirettä ei sen asian kanssa onneksi ole. :)
Kropan ja mielen saa pysymään kunnossa liikunnalla!
Lapsen kanssa pystyy harrastamaan vaikka mitä kun löytyy vähän kekseliäisyyttä.Omaa aikaa kannattaa ottaa välillä, koska levännyt ja tuulettunut äiti jaksaa paremmin kuin kotona möllöttävä sohvaperuna. :)
Suosittelen lämpimästi lapsen hankkimista (vaikka yksin) jos on valmis sitoutumaan siihen, että hukuttaa lapsen rakkauteen ja opettaa elämään hyvin, sekä tarjoaa mahdollisuuden kehittyä mahdollisimman paljon.
Toivottavasti tästä oli edes vähän apua. :)
" enkä ole kelpuuttanut vielä ketään elämäämme vaikka laadukkaita tarjokkaita olisi ihan jonoksi saakka."
Voi perkele että sai nauraa vatsa kippurassa :) :) :) :) :) ...vai että jonoksi asti ja että laadukkaita.... BUUUAHAHHHHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.......
vittu mikä ääliö voikaan olla ruikuttava yhäriäippä :) :) :) :) hahhahahahahhaaahhahahahahhahaaaa.....
sä oot helppo pano ja kylillä se tiedetään eikä kukaan halua alkaa tollasen jokapojan -panon kans pilaamaan mainettaan! Niin se kuule menee ruikuttaja!!!!!!!
..en koskisi pitkällä tikullakaan vaikka olisit maailman viimeisin mies.(onneksi näin ei ole!)heh,heh.
Onneksi ystäväpiiriini ei kuulu tuollaisia ala-asteelle henkisesti jääneitä olentoja. :)
Ruikuttamista olisi se, jos en voisi/osaisi tehdä mitään ilman miestä rinnallani.Nyt eletään onneksi nykyaikaa ja naisilla on varaa olla itsenäisiä!Ja en voi muuta sanoa kuin, että olen todella tyytyväinen elämääni/itseeni/lapseeni kaikin puolin ja sehän aiheuttaa näköjään reaktion.Mikäs se sana olikaan?
-Ai niin, kateus. :)
Se tietysti pelottaa sinunlaisiasi miehiä, mutta onneksi maa kantaa päällään myös itsenäsiä ja oman arvonsa tuntevia miehiä joita se, että nainen on itsenäinen ei haittaa, vaan se on lähinnä suotavaa.
Miksi tyytyä siihen "toiseksi parhaaseen" vaihtoehtoon, kun priimaakin on tarjolla! :)
Toisaalta, jos näkisit minut ja tuntisit, niin röhönaurusi muuttuisi nikotteluksi alta aikayksikön, mutta toivottavasti et koskaan eksy tielleni.
Ihan vinkkinä sinulle näin lopuksi;Höllää vähän tuota katkeraa putkinäköisyyttäsi edes jouluksi.. :)
Sinunlaisiasi käy lähinnä sääliksi.
Kiitos kannustavasta kommentista. Tätä lasta tulen rakastamaan koko sydämmeni pohjasta! Toivon kyllä vielä, että mies ottaa itseään niskasta kiinni ja kantaa vastuunsa, mutta jos ei näin tahdo tehdä niin menkööt. Vaikka kipeää se tulee tekemään. Olemme keskustelleet asiasta ja mies nyt ei vielä ole pakannut tavaroitaa. Osittain olen kuullut jo pientä myöntymistä asiaan, mutta en halua kuvitella vielä liikoja. Olen ymmälläni kun mies loukkaantui siitä, että valitsen mielummin lapsen kuin hänet. Olen kyllä mielestäni antanut ihan selvän vaihtoehdon, joko hän jää tai lähtee, se on hänen oma päätös. Kerran olen abortin tehnyt toista en tee ! Ja olen alkanut jo iloita tästä asiasta, siskolleni olen kertonut jo ja heidän perheeltään tulen saamaan kaikenlaista vauvatavaraa kun heidän lapsensa on nyt vuoden ja elokuuhun mennessä varmasti kaikennäköistä tavaraa / vaatetta on vapaana :)
Hei, Onnea raskauteen ja ihanaa kuulla että annat lapselle mahdollisuuden syntyä!
Minulla on ihana pieni tyttö joka täytti syksyllä vuoden, lisäksi toisen lapseni laskettu aika on kuukauden päästä. Olen ihan uskomattoman onnellinen molemmista lapsistani vaikka heidän isänsä ei olekkaan meidän kanssa missään tekemisissä (muutakuin silloin tällöin yrittää tehdä kiusaa). Erosimme vähän sen jälkeen kun aloin odottamaan tätä toista lasta. Emme kuitenkaan tienneet raskaudesta vielä silloin. Molemmat lapset olivat ihan suunniteltuja ja toivottuja mutta kaikki silti mennyt suunnitelmien mukaan. Hyvin ollaan pärjätty ja uskon että varmasti pärjäätte tekin!
Tsemppiä sinulle ensinnäkin hurjasti! Olet tehnyt todella rohkeasti ja oikein, kun päätit pitää
lapsen miehen painostuksesta huolimatta. Itse olin vähällä tehdä abortin ex-miehen kovan
painostuksen ja manipuloinnin takia, mutta ONNEKSI peräännyin ajoissa! Vieläkin kauhistuttaa
ajatella, että olin vähällä menettää itselleni kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen, oman tyttäreni.
Vaikutat kirjoituksesi perusteella suhtautuvan tulevaan lapseesi rakastavasti ja huolehtivasti. Uskon, että tulet kyllä varmasti pärjäämään hyvin lapsesi äitinä, kasvatat sitten lapsesi itse tai yhdessä miehesi kanssa. :)
Itse olen reilut kaksi vuotta asunut kahdestaan tyttäreni kanssa. Erosin tytön isästä kun tyttö
oli alle vuoden vanha, rankan henkisen ja fyysisen väkivallan takia. Josta fyysinen alkoi kohdistua
tyttöön kurittamisena jo silloin kun hän oli muutaman kuukauden vanha. Nyt olen reilu kaksi vuotta
taistellut pitääkseni tyttäreni turvassa isänsä tekemältä väkivallalta, valitettavasti en ole siinä vielä
onnistunut. Tyttö tapasi alle vuoden ajan isäänsä suht. säännöllisesti isänsä luona, kun keväällä
edellisenä iltana ennen tapaamista tyttö alkoi puhumaan että isä satuttaa häntä, ja kertoi tarkoin kuinka ja minne. Tein seuraavana päivänä rikosilmoituksen, ja tällä hetkellä tilanne se, että näyttö syytteeseen ei riitä, ja tässä piakkoin alkavat tytön ja isänsä tapaamiset uudestaan, mahdollisesti ensin valvottuina ja yritän neuvotella asian niin, että sen jälkeen järjestäisin itse säännöllisesti tapaamiset niin, että isä näkisi lasta meillä minun läsnäollessa. Se todellakin on enemmän kuin lottovoitto, jos ehdotukseni onnistuu!
Tässä on vielä pitkä taistelu tulevaisuudessa edessä, kunnes lapsi on täysi-ikäinen, ennen kuin huoli ja jatkuva pelko tytön turvallisuuden puolesta lakkaa. Mutta äitinä en näe muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kaikkeni, ettei lapsi joutuisi tulevaisuudessa kokemaan väkivaltaa isänsä eikä kenenkään muunkaan tekemänä. Sydäntä raastaa ajatellakin, että en ehkä täysin pysty tytärtäni siltä väkivallalta tulevaisuudessa suojaamaan. Koska vielä ei ole fyysistä näyttöä tyttöön kohdistuneesta väkivallasta, ja Suomessa vanhemman oikeus tavata lasta on todella vahva. Tapaamisoikeutta on siis lähes mahdoton kumota. Siispä teen kaikkeni, että sitten kun lapsi tapaa isäänsä, se tapahtuisi oikeasti turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä.
Tässä tarinaani, mutta tärkeintä sinunkin tilanteessasi on miettiä asiaa nimenomaan lapsen kannalta, mikä lapsellesi on parhaaksi. Ja voihan se olla, että jos miehesi ajan kanssa oppiikin suhtautumaan lapseen positiivisesti ja huolehtivasti, sehän olisi tottakai se paras vaihtoehto. Mutta toki kannattaa olla varovainen, ja miettiä tarkkaan kykeneekö miehesikin tarjoamaan lapselle ja sinulle sen rakastavan ja
huolehtivan ja hyvän ympäristön, minkä te molemmat ansaitsette. :) Ymmärrän sen, että tilanne varmasti ahdistaa sinua, tiedän hyvin tunteen, kun itsekin hyvin samanlaisessa ollut mitä tulee miehen haluttomuuteen lapsen saantiin ja painostus aborttiin.
Sen haluaisin vielä sanoa, että vaikka et haluaisi menettää miestäsi, niin mieti ja tutkiskele tunteitasi tarkkaan, voitko Todella kuvitella yhteisen elämän miehesi kanssa tulevaisuudessa, avioliittoa jne täydellä sydämelläsi. Paljon on sinulla punnittavaa. Rohkeutta ja voimia siihen tulit kumpaan päätökseen hyvänsä.