Suomen laki

antaa näköjään mahdollisuuden ikuisuuteen asti jatkuvaan vetkutteluun.
Onko kenelläkään tietoa, onko mitään mahdollisuutta saada kärjäoikeuden määräämään pesänjakaja,
kun yksi osakkaista pakoilee haastemiestä, eli tietoa ei saada menemään perille lainmukaisesti.
Haastemieskään ei tiennyt, mitä nyt voi tehdä.
Käräjäoikeudesta kerrottiin, että sijaistiedoksianto on olemassa, mutta siitäkin voi osakas nostaa oikeusjutun, kun ei mukamas ole tahallisesti piilotellut.
Eli.....tavalla tai toisella on yksi osakas saanut kohta kymmenen vuotta venytettyä pesänjakoa ja käyttänyt koko sen ajan ja kauemminkin tilaa ja sen omaisuutta.
7333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sillä suomen lakien mukaan henkilö on saanut haasteen tai virallisen tiedon annon 7 päivän kuluttua postituksesta.Ja jokaisella on osoite sillä ei saa työttömyyspäivärahoja ei kelan mitään etuisuuksia eikä taatusti penniäkään sossutukia jos ei ole osoitetta.Myös postilokero katsotaan osoitteeksi ja kyllä posti antaa tiedon onko lokerolla käyty ja koska.Jos asuu ulkomailla niin sitten vaikeampaa,mutta ulkomailla oleskelevalle ei kelpaa kyseisessä maassa ikinä poste restante vaan pitää olla vakituinen asuinosoite jos saa jotain tukia.
Se on vanhaa tietoa,jotta haaste pitäisi toimittaa kirjattuna ja jos sitä ei hae niin ei ole muka saanut haastetta.Tuo kumottiin jo 15 vuotta sitten.

Äänestä
  • Silloin ei tarvitas pesänjakoon edes kyseistä henkilöä vaan tilalle tulee ulosottomies,jos koko osuus menisi ulosottoon.

    Äänestä

Ei muuta kuin ensin kyselemään asiansa osaavaa henkilö pesänselvittäjän/-jakajan toimeen, kun olet saanut hänen kirjallisen suostumuksen virkaan pistät vapaamuotoisen hakemuksen käräjäoikeuteen.
Hakemuksessa pitää tietenkin olla asiatiedot eli kenen kuolinpesä, kaikkien osakkaiden nimet ja osoitteet, tarvittavat liitteet 8perukirja, suostumus pesänselvittäjä/-jakajan toimeen)

Ja eikun postiin.

Homma etenee siten että kaikille osakkaille lähetetään santitodistuksella vastinepyyntö ja jokainen voi ottaa kantaa hakemukseen, lähinnä henkilöön joka hoitaa viran.
Perusteluksi riittää että haluat pesän jaettavan.

Äänestä
  • vastauksista. Edelliselle sanoisin, että tämä kaikki on siis tehty, mutta ongelma on se, ettei kyseinen osakas tietenkään ole hakenut kirjettä postista, eli todistetta siitä, että hän olisi saanut kirjeen, ei ole.
    Taatusti ei sellaista lakia Suomessa ole, että henkilön katsotaan saaneen kirjeen 7 päivän kuluessa postituksesta, jos siitä ei kuittausta saada.
    Nyt tiedoksiantoa yritetään siis saada perille haastemiehen avustuksella, toistaiseksi siinä onnistumatta.

    Äänestä

  • Tehottomuuden huippu kirjoitti:

    vastauksista. Edelliselle sanoisin, että tämä kaikki on siis tehty, mutta ongelma on se, ettei kyseinen osakas tietenkään ole hakenut kirjettä postista, eli todistetta siitä, että hän olisi saanut kirjeen, ei ole.
    Taatusti ei sellaista lakia Suomessa ole, että henkilön katsotaan saaneen kirjeen 7 päivän kuluessa postituksesta, jos siitä ei kuittausta saada.
    Nyt tiedoksiantoa yritetään siis saada perille haastemiehen avustuksella, toistaiseksi siinä onnistumatta.

    Tiedätkö, missä ko. henkilö asuu, on töissä, jos tiedät, kyllä noita keinoja riittää, esim. 2 ei esteellistä henkilöä antaa tiedoksiannon "käteen" ja mielellään nauhoittaa tapahtuman, tuo riittää oikeudessa.

    Sitten haastemiehen tehtyä kaikki tarvittavat toimenpiteet on edelleen ns. virallinen lehti, tämänkin jälkeen katsotaan, että ko. henkilö on tiedon saanut.

    Muutaman kerran on vuokralaisten kanssa ollut ongelmia eli irtisanomisilmoitusta ei ole suostuttu kuittaamaan (vuokria reilusti rästissä), niin olen tuota 1:tä vaihtoehtoa käyttänyt.

    Äänestä

  • keinoja on kirjoitti:

    Toki tiedän, missä henkilö asuu, ja haastemiehellekin annoin vinkin, että osakas viettää päivät perikunnan omistamissa tiloissa, mutta nyt perjantaina oli taas kai käynyt niin, että ko.henkilö oli mennyt haastemiestä piiloon ulkorakennukseen.
    Mutta...täytyypä ottaa tarkemmin selvää noista mainitsemistasi keinoista eli saada haastemieheltä se tiedoksianto omiin käsiin ja saada pari ulkopuolista viemään se perille.

    Eikös jokaisella perikunnan osakkaalla ole oikeus mennä perikunnan tilalle, joten siitä vaan haastemiehen tai 2 todistajan kanssa viemään tiedoksianto perille, hieman vaivaa, mutta ei nuo asiat itsestään suttaannu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tehottomuuden huippu kirjoitti:

antaa näköjään mahdollisuuden ikuisuuteen asti jatkuvaan vetkutteluun.
Onko kenelläkään tietoa, onko mitään mahdollisuutta saada kärjäoikeuden määräämään pesänjakaja,
kun yksi osakkaista pakoilee haastemiestä, eli tietoa ei saada menemään perille lainmukaisesti.
Haastemieskään ei tiennyt, mitä nyt voi tehdä.
Käräjäoikeudesta kerrottiin, että sijaistiedoksianto on olemassa, mutta siitäkin voi osakas nostaa oikeusjutun, kun ei mukamas ole tahallisesti piilotellut.
Eli.....tavalla tai toisella on yksi osakas saanut kohta kymmenen vuotta venytettyä pesänjakoa ja käyttänyt koko sen ajan ja kauemminkin tilaa ja sen omaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu