Meillä joillakin on näitä lastenlapsia,
niin mitenkä teitä mummoja on pyydetty hoitamaan
näitä terhakkatenavia.
Minä itse hoitelen silloin tällöin,otan jopa joskus matkoille mukaanikin.
Aina miten kulloinkin jaksaa,minua on ollut hyvä mieli siitä kun on toinenkin mummu heillä niin
on ollut kiva vuorotella.
Ennenvanhaan kun ei vielä ollut näitä hoitopaikkojakaan,niin piti joskus oma lapsi ottaa työhönkin mukaan.
Sitten siellä piti luovia aina joku vapaalla oleva kaitsijaksi aina vähäksi aikaa.
niin mitenkä teitä mummoja on pyydetty hoitamaan
näitä terhakkatenavia.
Minä itse hoitelen silloin tällöin,otan jopa joskus matkoille mukaanikin.
Aina miten kulloinkin jaksaa,minua on ollut hyvä mieli siitä kun on toinenkin mummu heillä niin
on ollut kiva vuorotella.
Ennenvanhaan kun ei vielä ollut näitä hoitopaikkojakaan,niin piti joskus oma lapsi ottaa työhönkin mukaan.
Sitten siellä piti luovia aina joku vapaalla oleva kaitsijaksi aina vähäksi aikaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
voi miten ihanast asiat sie kirjotat.kiitos anu
mie tuos juur aattelin ko jehuu tuudin päivänokosille, et miten tämän pienen eläs tullee käymää.
tahtooko hää opiskella, tulla tietäväks, männä yliopistoo. vai tunteeko hää luonnon elämän lajiksee, ja tahtoo viljellä perimäänsä peltoo.
vai kutsuuko häntä taide. hänel lähellää on soitinta, ottaako hää niist jonkuu kätteensä.
onko hänel laulu ääntä, että laulaako serenaateja rakastetullee vai koko maailmalle.
vai tunteensa siveltimel vetäsee. vai lähteekö hää kaukasii maihin kutsumuksesta.
tunteeko ehkä syntyjä syviä ja tahtoo vaikuttaa täällä kotomaassa, ja pyrkii vaik eduskuntaa.
tuutitanko mie sylissäin tulevaa pappii vai presidentii.;))
se on muissa käsissä, miun tehtävä on vaa olla lähellä sillo ko hää tarvii, se on minul kunnia.
niin se on , et jehu ellää oman makusen ja luojan määrämän pitusen elämän ja mie ja muut ollaa vaan kanssa eläjii.
myö voiaa vaa vähä yrittää silottaa hänen tietää, mutta ite hänen on se kulettava
tämmosii korkee lentosii ajatuksii tullee kun katsoo,tuota kaunista lapsen nukkuvaa naamaa.
kyllä työ äitit ootte saanu kokkee suuren onnen ja ihmeen tuua maailmaa laps, uus ihminen.
minul kuitenkin häivähys siitä, mummona.
kiitän siitä että saan olla mummo se tuntuu ihan riittävältä miulle.
minun elämä tahtoo täl hetkel pyörii kasvattamini kukkien,kasvien kanssa. ja nyt ko saan ellää koht neljäkuutautisen imisen kasvun mukana, pittää sannoo lempisävelmin,
elämälle kiitos, sain siltä kaiken.
kaikkea hyvää isovanhemmille ja äiteille toivoo lyyli.
Piti vastata Sinunkin viestiisi jo illalla, mutta ikävä kyllä, tuli väsymys.
Olen jo jättänyt taakseni tuon ajan jolloin lastenlasten hoitoon olin tarpeeksi jaksava ja luotettava. Onneksi he ovatkin jo niin suuria että pärjäävät omin voimin. Vanhin nimittäin opiskelee jo yliopistossa ja nuorinkin täyttää syksyllä jo kuusi vuotta.
Olen kyllä heidän pieninä ollessaan jokaista vuorollaan joutunut, tai oikeammin päässyt , hoitamaan.
Muistan kuitenkin silloin nuorena kun omiani hoidin ja hellin, niin kyllä se oli paljon kevyempää kuin näin vanhana ollessa.
Onneksi heillä on aina ollut vanhemmatkin, etten ole yksin joutunut vastuuseen heidän hoidostaan.
En ole koskaan nuorempana ollut mikään lapsirakas vaikka omani olivatkin kaikki kaikessa. Nykyisin kai ovat tapani muuttuneet, vai lieneekö että itse alkaa muodostua lapsellisemmaksi, koska höpötän aivan vieraittenkin lasten kanssa ja kyselen heidän asioitaan jos matkalla satumme yhteen.
En ole muita lapsiani töihin mukaan ottanut, paitsi nuorimmaista joskus, kun ei tosiaankaan ollut mitään paikkaa minne viedä.
Keskimmäinen, poikani, joutui olemaan alle kouluikäisenä yksin kotona, kävi vain naapurissa syömässä. Nykyisinhän tuo yksin kotiin jättäminen taitaa olla kielletty jopa päättäjien taholta.
Kaikki kuitenkin meni hyvin, ja lapsistani on kasvanut oivallisia ja kunnollisia aikuisia.
Kiitos elämälle.
Minulla taas lapsenlapset ovat vielä pieniä 3-7v.
Mielestäni just parhaassa iässä. Niitä esikoululaisen mietteitä saa joskus ajatella itsekin tosi tarkkaan.
Hoito vastuuta minulla ei juuri ole,koska lapset ovat matkan päässä. Tähän asti ovat olleet jonkin viikon aina talvella kylässä,kun eivät ole vielä koulussa. Kesällä tosi paljon kun äiti on ope niin että lomaa on. Käymme pari pitkää reissua kesällä heidän kanssaan,kun isänsä on puolestaan töissä,niin me olemme tarpeen reissuun mukaan ja tietysti mummun ja ukin rahalomsa.
Yksi lapsenlapsi (3v) on Kanadassa ja häneen olemme yhteydessä messingerillä.
Lapsien kanssa tietysti tulee puuhattua paljon ja hemmoteltuakin,mutta ihanalle tuntuu sitten taas se rauha kun lähtevät poiskin.
Sopivina annoksina ovat elämän suola.
Heippa taas!
Eilinen, keskiviikko, meni käydessäni poikani ihania "pojanvintiöitä" tervehtimässä. 10:n ikäistä ohjailin hiukkasen läksynteossa, 15- ja 16-kesäiset valmistelivat itseään loppuviikon kokeisiin, joten vietin aikaani ruusupensaita siistimällä (mitä käsieni takia en olisi saanut tehdä, mutta kun veri vetää...).
Tänään tuli sitten kutsu hoitamaan tyttären pienintä, 2 1/2 v. Nuhaa on seurannut tuttu korvatulehdus kuumeineen.
Ensin oli äiti kotona, sitten isä ja nyt sitten minä olen tässä kohta lähdössä pikkuista hoitamaan. He asuvat pienen junamatkan päässä, joten on mentävä yökylään, mistä sinänsä en ole kovin ilahtunut. Mutta itsekkyydestä on aina silloin tällöin terveellistä luopua.
Näin vanhemmiten - ja tietenkin kulloisesta terveydentilastakin riippuen - pienten lasten hoito ei valitettavasti luonnistu enää, kuten ennen. Ei jaksa, kuten ennen. Ei ainakaan pitkiä toveja.
Ja kuten aikaisemminkin olen kertonut, että kun nämä 5 lastenlastani, serkukset, tulevat silloin tällöin viikonloppukylään luokseni, heistä 2:lla pienemmällä on omat kivat leikit, samoin 3:lla isommalla omansa. He ovat helppohoitoisia ja suuremmoisia ilon antajia.
Tämä 2:n vanha on toistaiseksi jätetty kotiinsa, hän saa siellä silloin oman huomionsa. Hän ei osaa vielä "kinuta" joukkoon mukaan.
Eli niin kauan kuin on voimavaroja, on ihanaa antaa niitä lastenlastensa hyväksi, sillä siitä saatu molemminpuolinen ilo on niin suuri. Mutta ainakin minun on ollut pakko viime aikoina tunnustaa rajallisuuteni. Ennen oli ennen, nyt on nyt. Voimat ovat vähentyneet.