Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mun eka kerta

Tapahtui silloisessa opiskelusolussani, tutun ja turvallisen miehen kanssa. Se oli mulle eka, mutta mies oli sekstaillut ennen. Olin itse 21-vuotias, mies melkein 30.
Kämppikset oli viereisessä huoneessa, ja ilmeisesti päätteli meidän äänistä että minua hyväksikäytetään ja soitti poliisit paikalle. Ne olikin oven takana juuri "toimituksen" jälkeen kun olin tunnekuohussa. Poliisit kuitenkin huomasi pienen verivanan valuvan reittäni pitkin ja oli jo viemässä miehen mukanaan, mutta sain itseni koottua sen verran että käskin tuoda takaisin ja pyysin poistumaan paikalta ja viemään kämppikset mukanaan. Halailtiin ja pussailtiin vähän, päätettiin etten enää asu moisten kämppisten kanssa, pakattiin tavarani ja muutettiin yhteiseen asuntoon vielä samana iltana.
Itse akti oli kiva, eikä edes sattunut pahasti. Mies oli varannut ihanasti pyyhkeen niin ettei vereni tahrisi lakanoita, ja minä olin aloittanut pillerikuurin jo hyvissä ajoin eli paljaana oltiin :D
Eipä ole kaduttanut yksikään sinä iltana tehty päätös vielä tänä päivänä.
07457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


(n)eljä vuotta sitte kirjoitti:

Tapahtui silloisessa opiskelusolussani, tutun ja turvallisen miehen kanssa. Se oli mulle eka, mutta mies oli sekstaillut ennen. Olin itse 21-vuotias, mies melkein 30.
Kämppikset oli viereisessä huoneessa, ja ilmeisesti päätteli meidän äänistä että minua hyväksikäytetään ja soitti poliisit paikalle. Ne olikin oven takana juuri "toimituksen" jälkeen kun olin tunnekuohussa. Poliisit kuitenkin huomasi pienen verivanan valuvan reittäni pitkin ja oli jo viemässä miehen mukanaan, mutta sain itseni koottua sen verran että käskin tuoda takaisin ja pyysin poistumaan paikalta ja viemään kämppikset mukanaan. Halailtiin ja pussailtiin vähän, päätettiin etten enää asu moisten kämppisten kanssa, pakattiin tavarani ja muutettiin yhteiseen asuntoon vielä samana iltana.
Itse akti oli kiva, eikä edes sattunut pahasti. Mies oli varannut ihanasti pyyhkeen niin ettei vereni tahrisi lakanoita, ja minä olin aloittanut pillerikuurin jo hyvissä ajoin eli paljaana oltiin :D
Eipä ole kaduttanut yksikään sinä iltana tehty päätös vielä tänä päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu