Se on nyt sinunkin aika lähettää viesti palstalle, Anselmi. Niin, niin, mutta kun olen luvannut olla kirjoittamatta enempää meistä. On oikein vaadittukin lopettamaan.
Sinä ja sinun lupauksesi kyllä tiedetään ja vaatimuksista viis. Kyllä sinä osaat kirjoittaa vaikka mielikuvituksesta ellei tosiasiat riitä. Römsänperän Sanomien vakioavustajanakin olet ollut ja ihan pidettynä sellaisena.
Niinhän se on tehtävä kuin hallitus määrää. Piparkakkutaikinan kauliminen voi muuttua kaljupääni kaulimiseksi ja kuhmupäinen joulu minulle tulokseksi. Siispä kirjoittamaan!
Olen pilkkinyt vähän särvintä tuolta Kutemajärvestä ja ahventa saanutkin. Innostin Amaliaakin mukaani ja lähtihän tämä. Kuin aavistaen jotain tulevasta lämmitin varhain aamulla rantasaunan.
Akat edellä vaikka heikolle jäälle , mutta ei meillä. Minä reippaasti edellä, heikkoa jäätä tarkkaillen ja Amalia parikymmnetämetriä perässä. Kaislikon reunaan Amalia ehti kun kuului rojahdus ja molskahdus. Vilkaisin taakseni ja siellähän Amalia oli, kaulaansa myötä vedessä. Karmea kiljunta kuului Kutemajärven aamussa. Sinä kelvoton äijänketkula. Houkuttelet pilkkimään ja meinatkin syottää minut ahvenille, vaiko oikein ongittavaksi, Amalia merkkisenä ahvenena. Eåmå kyllä muistetaan!
Sain Amalian saunan lämpimään ja yritin lohduttaakin. Älä nyt, rakas Amalia, hoivaa ja lämpöähän minä vaan yritän tarjota. Sinä ja sinun lämpösi! Nolla-asteisessa jäävedessä uittoko on lämpöä, kiehui Amalia.
Muistatkos Anselmi sen laulun? Ei tule lämpö enkä sano juu. Minä muistan ja hyvin muistankin. Turha pyrkiä lämmittelemään vaikka olisit Kutemajärven jäävedessä uinut. Nyt voit vielä kirjoittaa Römpsänperän sanomissa kuin oma vaimosi virkistäytyy aamu-uimalla jääkylmässä vedessä Kutemajärvessä. Voit vielä mainita kuinka paljon se piristää. Minähän olen ihan ylipirteä ja kiukkuinenkin.
Mistäs muuten huomasit saunankin lämmittää aamuvarhain? Entäs se virnistys naamallasi kun minua ongit avannosta? Taitavat paljastua katalat temppusi, joilla etsit päivien piristyksiä. Pieni hymy irtosi lopulta sentään Amalialtakin.
Nyt olisi muuten aika etsiä joulukuusi. Onkos se jo sinulla katseltuna, Anselmi? Minähän katson kuuset jo kesällä, eihän niitä talvella näekään lumen alta. Viisi kuusta on varattuna, joista joku, toivon, kelpaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olipa kiva kuulla Römpsänperältä kuulumisia! Ihan sen saattoi nähdä kun emäntäsi painui jään läpiD Voi vain arvata sitä huutoa mikä syntyi.
Tuntuu olevan ajatteleva ihminen tuo Amaliasi, kun meitäkin palstalla muistaa. Sano lämpimät terveiseni minunkin osaltani, joulukiireet ymmärrän, on niin paljon tehtävä valmiiksi että saa sitten olla rauhassa ja ottaa vieraitakin vastaan
Minullekin illalla vielä soitettiin ja miniäni perhe tuleekin jo tänään ensviikon sijasta! Onneksi olen varustautunut tarjottavien puolesta:D Sehän se meidän naisten kontolle tulee.
Joo, pidä sinä Amaliastasi hyvää huolta siellä, että pysyt piparkakuissa ja suosiossa, mutta järkimieshän sinä olet ja ymmärrät naisten päälle.
Kaikkea hyvää ja Jouluniloa!
Ai, ai Anselmi! Menit sitte houkuttelemaa Amalian heikoille jäille. Ei tullum miälees, et näil pakkasil se voi saara kualeman taurin tai ainaki koval lussan, joka paranee vasta, ku joulusiivous ja -sapuskat on tehty?
Jos huanostik käy, jourut viäl itte lepomaam piparitki.
Otas nys sukset alles ja suksi lähimpään kukkakauppaan tai käyl lainaamas naapurist joku purkkiyritti ja lepytä sillä Amalia. Samalla reissulla voit viärä postiin joulupukille osoitetun kirjeen, jossa toivot joululahjaks oikeen hyvin pehmustettuu kaulinta.
Kerro Amalialle lämpimät terveiset minulta ja rauhallist jouluu teitille kummallekki.
Joulu on yhdessäolon aikaa,
joulun kuuluu joulun taikaa.
Jouluna näet, tunnet sen,
lämmön, läheisyyden ja rakkauden.
Amalia armas kippura varvas..käsillänsä käveli ja heiniä söi
Nyt tulee joulutervehdys Kutemajärven rantamille sinne Salakähmien mökkiin, jossa näkyvät jouluvalmistelut olevan hyvässä mallissa. Tervehys tuleekin ihan täältä Suomen Joulukaupungista Turusta asti.
Eikös sielläkin ole paksulti lunta, kai olette lumikengät hankkineet ettette uppoa hankiin. Vaikka kamalampi oli tuo tapaus, kun Amalia sinne hyytävän kylmään veteen pääsi plumpsahtamaan. Onneksi Anselmi sait hänet ylös, ajattele kuinka ikävä joulu olisi tullut muuten
Teillä on tietysti se omasta possusta saatu kinkku suolavedessä likoamassa. Onhan teillä ollut perunoita ja viljaa millä olette sen luomupossun kasvattaneet. Siellä leivinuunissa sitten kinkku saa yön paistua ja tuoksut on pirtissä mitä parhaimmat. Siellä lämpimässä uunin pankolla saa Anselmikin kihtisiä kinttujaan lämmitellä ja hihkaista välillä : annas Amalia armas taas sitä kinkkua ja mainiota kotikaljaasi sekä pala itseleivottua rukiista joululimppuasi.
Lämpöistä ja rauhaisaa joulun viettoa teille vaan toivotan..
Ai kun kivaa lukemista löysin.