Täällä on Kallion Hilda, ent. Remontti-Rane!
Minulla oli ankea lapsuus. Sain aina päivän päätteksi isältäni remmistä, kun olin pukeutunut mekkoon. Koulussa olin Poika nimeltä Päivi, mutta kun muutin Kallioon, niin olin Hilda.
Tykkään mekoista ja ihailen naisten alusvaateliikkeen ikkunoita.
Käyn Kallion saunoissa yleisenä selänpesijänä ja näen samalla kaikkea mielenkiintoista.
Minulla oli kissa, mutta se kuoli alkoholismiin, koska joi olutta joka päivä.
Äitini asuu Tampereella Hervannan slummissa ja minä Kallion lutikkalääväss, jossa on vessat käytävällä. Joudun kakkaamaan ikkunasta.
Olen ollut tänä vuonna jo viidesti Kellokosken mielisairaalassa, jonne poliisi vie aina koska ulkoilen mekossa.
Voi kun pääsisi Vuosaareen tummien naapuriksi!
Minulla

Vastaukset 2
Vanhimmat
Idiootti.
tosijuttuja suomalaisten elämästä.Lisää kiitos.