pikkasen

HeI! Mä sanoin niille, et en enää suostu siihen miten ne mua kohtelee. Muut ihmiset kohtelee hyvin, mut vaan perheeni tekee näin. Vähemmän ollu nyt stressiä, ku en oo ollu paljoo tekemisissä. Kiitos sinulle vastsuksesta ja hyvää joulunalusaikaa sinulle.

nainen,.,.,. kirjoitti:

HeI! Mä sanoin niille, et en enää suostu siihen miten ne mua kohtelee. Muut ihmiset kohtelee hyvin, mut vaan perheeni tekee näin. Vähemmän ollu nyt stressiä, ku en oo ollu paljoo tekemisissä. Kiitos sinulle vastsuksesta ja hyvää joulunalusaikaa sinulle.

En ole ollut oman sukuni kanssa tekemisissä enää vuosiin.

Kolmois-S kirjoitti:

En ole ollut oman sukuni kanssa tekemisissä enää vuosiin.

Kerroppa enemmän. Miten kannattaisi menetellä?

5 kirjoitti:

Kerroppa enemmän. Miten kannattaisi menetellä?

Minä siedin niitä kymmenen vuotta. Ne olivat aina niin että kun ne pisti lujille joko suoraan sanomalla, ääntä korottamalla tai järkiperustein niin ne rupesivat myöntyväisiksi, mutta sitten taas vähän ajan kuluttua niillä oli samat tavat ja asenteet kuin ennenkin. Niillä oli myös hirveä kiihko lahjoittaa tavaraa, pääasiassa kirpparitavaratasoista ja rahaa pyytämättä, mutta aina kun tuli kiista, niin ne ottivat esille sen, mitä ne olivat lahjoittaneet (väkisin), kuinka paljon minun koulutukseni oli maksanut ja kuinka paljon minun elättäminen lapsena oli maksanut. Kun minun rikas isoäitini on pian kuolemassa ja jättämässä perinnön niin minä tein hänen kanssaan sellaisen sopimuksen, että luovun perinnöstäni omien vanhempieni hyväksi, niin niillä ei ole mitään millä kiristää.
Omat vanhempani ovat lupailleet myös tulevalla perinnöllä. Se on kuitenkin kuin naruun sidottu lompakko, sen perässä voi juosta itsensä läkähdyksiin ikinä saamatta sitä.
EMT, ehkä se on sukupolvijuttu, olen kuullut muitakin, jotka ovat samanlaisia löysässä hirressä roikkujia.

Joka tapauksessa, minä olen niille jonkinlaista rekvisiittaa, omaisuutta, jolla voi brassailla, vähän niin kuin vene, auto tai asunto. On onnistunut luomaan perheen vailla kiistoja. Siinä sivussa voi sitten vittuilla niin paljon kuin huvittaa.

Kannattaa lukea tämä: http://takku.net/article.php/20101029133932880

No, minä repäisin itseni irti. En vastaa puheluihin. Jos tunkevat rahaa tai tavaraa, lähetän takaisin. Kyllä ne aika nopeasti kyllästyivät. En minä ollut koskaan ollut omille vanhemmilleni mitään muuta kuin väline. Ennen näyteltiin perhettä, nyt ei tarvitse näytellä.

Minä olen huomannut, että pärjään ilman heidän almujaan, heidän soittojaan, heidän vaatimuksiaan ja heidän kiristystään. Heidän ympärillään ei pysty rentoutumaan.

Kolmois-S kirjoitti:

Minä siedin niitä kymmenen vuotta. Ne olivat aina niin että kun ne pisti lujille joko suoraan sanomalla, ääntä korottamalla tai järkiperustein niin ne rupesivat myöntyväisiksi, mutta sitten taas vähän ajan kuluttua niillä oli samat tavat ja asenteet kuin ennenkin. Niillä oli myös hirveä kiihko lahjoittaa tavaraa, pääasiassa kirpparitavaratasoista ja rahaa pyytämättä, mutta aina kun tuli kiista, niin ne ottivat esille sen, mitä ne olivat lahjoittaneet (väkisin), kuinka paljon minun koulutukseni oli maksanut ja kuinka paljon minun elättäminen lapsena oli maksanut. Kun minun rikas isoäitini on pian kuolemassa ja jättämässä perinnön niin minä tein hänen kanssaan sellaisen sopimuksen, että luovun perinnöstäni omien vanhempieni hyväksi, niin niillä ei ole mitään millä kiristää.
Omat vanhempani ovat lupailleet myös tulevalla perinnöllä. Se on kuitenkin kuin naruun sidottu lompakko, sen perässä voi juosta itsensä läkähdyksiin ikinä saamatta sitä.
EMT, ehkä se on sukupolvijuttu, olen kuullut muitakin, jotka ovat samanlaisia löysässä hirressä roikkujia.

Joka tapauksessa, minä olen niille jonkinlaista rekvisiittaa, omaisuutta, jolla voi brassailla, vähän niin kuin vene, auto tai asunto. On onnistunut luomaan perheen vailla kiistoja. Siinä sivussa voi sitten vittuilla niin paljon kuin huvittaa.

Kannattaa lukea tämä: http://takku.net/article.php/20101029133932880

No, minä repäisin itseni irti. En vastaa puheluihin. Jos tunkevat rahaa tai tavaraa, lähetän takaisin. Kyllä ne aika nopeasti kyllästyivät. En minä ollut koskaan ollut omille vanhemmilleni mitään muuta kuin väline. Ennen näyteltiin perhettä, nyt ei tarvitse näytellä.

Minä olen huomannut, että pärjään ilman heidän almujaan, heidän soittojaan, heidän vaatimuksiaan ja heidän kiristystään. Heidän ympärillään ei pysty rentoutumaan.

mä oon jo päässy sen asian yli, et en kuulu perheeseen. Mun äitiä ja sisaruksia ei kiinnosta mun elämä ollenkaan. En oo antanu uutta puh.numeroa. Sitä vaan ihmettelen, et miksi lähettelevät rahaa ja lahjoja, vaikka ei olla oltu tekemisissä moneen kuukauteen. Näin jälkikäteen, ku aattele mihin kaikkeen oon suostunu ja sietämään ilkeyksiä.

Kolmois-S kirjoitti:

Minä siedin niitä kymmenen vuotta. Ne olivat aina niin että kun ne pisti lujille joko suoraan sanomalla, ääntä korottamalla tai järkiperustein niin ne rupesivat myöntyväisiksi, mutta sitten taas vähän ajan kuluttua niillä oli samat tavat ja asenteet kuin ennenkin. Niillä oli myös hirveä kiihko lahjoittaa tavaraa, pääasiassa kirpparitavaratasoista ja rahaa pyytämättä, mutta aina kun tuli kiista, niin ne ottivat esille sen, mitä ne olivat lahjoittaneet (väkisin), kuinka paljon minun koulutukseni oli maksanut ja kuinka paljon minun elättäminen lapsena oli maksanut. Kun minun rikas isoäitini on pian kuolemassa ja jättämässä perinnön niin minä tein hänen kanssaan sellaisen sopimuksen, että luovun perinnöstäni omien vanhempieni hyväksi, niin niillä ei ole mitään millä kiristää.
Omat vanhempani ovat lupailleet myös tulevalla perinnöllä. Se on kuitenkin kuin naruun sidottu lompakko, sen perässä voi juosta itsensä läkähdyksiin ikinä saamatta sitä.
EMT, ehkä se on sukupolvijuttu, olen kuullut muitakin, jotka ovat samanlaisia löysässä hirressä roikkujia.

Joka tapauksessa, minä olen niille jonkinlaista rekvisiittaa, omaisuutta, jolla voi brassailla, vähän niin kuin vene, auto tai asunto. On onnistunut luomaan perheen vailla kiistoja. Siinä sivussa voi sitten vittuilla niin paljon kuin huvittaa.

Kannattaa lukea tämä: http://takku.net/article.php/20101029133932880

No, minä repäisin itseni irti. En vastaa puheluihin. Jos tunkevat rahaa tai tavaraa, lähetän takaisin. Kyllä ne aika nopeasti kyllästyivät. En minä ollut koskaan ollut omille vanhemmilleni mitään muuta kuin väline. Ennen näyteltiin perhettä, nyt ei tarvitse näytellä.

Minä olen huomannut, että pärjään ilman heidän almujaan, heidän soittojaan, heidän vaatimuksiaan ja heidän kiristystään. Heidän ympärillään ei pysty rentoutumaan.

Ethän sinä peri isovanhempaasi jos vanhempasi (tuon isovanhemman lapsi) vielä elää. Perinnön saa aina lähin alenevassa tai ylenevässä polvessa oleva jos on elossa. Vain testamentilla voi ohittaa tämän osittain, mutta silloinkin rintaperilliset saavat lakiosansa. Eihän tuolla perinnöstä kieltäytymisellä ole muuta kuin uhkavaikutus kun siitä kuuluttaa ennakkoon. Kuollut omainen ei tiedä otitko perinnön vastaan vai et. Onneksi ei ole tuollaisia ongelmia kun on kotoisin köyhästä perheestä jossa ei ole perinnöksi jaettavaa kuin kirpparillekin kelpaamattomia vaatteita, huonekaluja ja astioita.

1+11 kirjoitti:

Ethän sinä peri isovanhempaasi jos vanhempasi (tuon isovanhemman lapsi) vielä elää. Perinnön saa aina lähin alenevassa tai ylenevässä polvessa oleva jos on elossa. Vain testamentilla voi ohittaa tämän osittain, mutta silloinkin rintaperilliset saavat lakiosansa. Eihän tuolla perinnöstä kieltäytymisellä ole muuta kuin uhkavaikutus kun siitä kuuluttaa ennakkoon. Kuollut omainen ei tiedä otitko perinnön vastaan vai et. Onneksi ei ole tuollaisia ongelmia kun on kotoisin köyhästä perheestä jossa ei ole perinnöksi jaettavaa kuin kirpparillekin kelpaamattomia vaatteita, huonekaluja ja astioita.

Serkkujen ja sitä kaukaisempien sukulaisten perintöoikeus lakkautettiin Suomessa vuoden 1966 alusta. Perimään oikeutettuja ovat kaikki serkkua lähemmät sukulaiset, aviopuoliso ja rekisteröity puoliso sekä ensiksi kuolleen puolison niin sanotut toissijaiset perilliset. Jos henkilö kuolee ilman perillisiä, hänen omaisuutensa tulee perintönä valtiolle. Tällaisen henkilön kuolemasta on ilmoitettava Valtiokonttorille. Perittävä voi kuitenkin testamentilla määrätä omaisuudestaan. Tällöin seuraavassa selostettu lain mukainen perimysjärjestys syrjäytyy - vain lapsella on ehdoton oikeus osaan vanhempansa omaisuudesta.


Sukulaisten perintöoikeus

Lähinnä perinnön saavat rintaperilliset eli perinnönjättäjän lapset tai näiden jälkeläiset. Kukin lapsista saa yhtä suuren osan perinnöstä. Jos joku lapsista on kuollut, tulevat hänen sijaansa hänen jälkeläisensä. Jos kuolleelta lapselta ei jäänyt jälkeläisiä, hänen osuutensa jaetaan elossa olevien lasten kesken.

Jollei perittävältä jäänyt lapsia tai näiden jälkeläisiä, jaetaan hänen omaisuutensa tasan hänen isänsä ja äitinsä kesken. Jos isä tai äiti on kuollut, jakavat perittävän sisaret ja veljet hänen osuutensa. Kuolleen sisaren ja veljen sijaan tulevat puolestaan hänen jälkeläisensä. Jollei veljiä tai sisaria tai näiden jälkeläisiä ole, mutta jompikumpi perittävän vanhemmista elää, tämä saa koko perinnön.

Jollei ketään edellä mainittuja perillisiä ole, saavat perittävän isovanhemmat koko perinnön. Jos joku isovanhemmista on kuollut, menee hänen osuutensa hänen lapsilleen, eli perittävän sedille, tädeille tai enoille. Tämän edemmäksi perintöoikeus ei kuitenkaan ulotu. Jos setiä, tätejä tai enojakaan ei ole enää elossa, perintö ei siirry enää heidän jälkeläisilleen eli perittävän serkuille.

Puolison perintöoikeus

Mikäli perittävältä jää aviopuoliso tai rekisteröity puoliso, mutta ei rintaperillisiä, menee perintö kokonaan puolisolle perintöoikeuden nojalla.

Toissijaiset perilliset

Lesken kuollessa osa omaisuudesta voi tietyissä tapauksissa palautua ensiksi kuolleen puolison sukuun. Jos leski on aikanaan saanut puolisonsa omaisuuden itselleen perintöoikeuden nojalla, saa lesken kuollessa ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai veljen tai sisaren jälkeläinen puolet lesken pesästä. Näistä toissijaisista perillisistä tämän puolikkaan saavat ne, joilla lesken kuollessa olisi lähinnä oikeus periä ensiksi kuollut puoliso.

Jollei toissijaisia perillisiä ole elossa, omaisuus menee kokonaan lesken omille perillisille. Toisalta jos ensiksi kuollut puoliso on sulkenut testamentilla toissijaisten perillisten perintöoikeuden pois, omaisuus menee silloin kokonaisuudessaan lesken perillisille. Ellei leskellä ole perillisiä, omaisuus menee valtiolle.


http://www.valtiokonttori.fi/Public/default.aspx?nodeid=18368

1+11 kirjoitti:

Ethän sinä peri isovanhempaasi jos vanhempasi (tuon isovanhemman lapsi) vielä elää. Perinnön saa aina lähin alenevassa tai ylenevässä polvessa oleva jos on elossa. Vain testamentilla voi ohittaa tämän osittain, mutta silloinkin rintaperilliset saavat lakiosansa. Eihän tuolla perinnöstä kieltäytymisellä ole muuta kuin uhkavaikutus kun siitä kuuluttaa ennakkoon. Kuollut omainen ei tiedä otitko perinnön vastaan vai et. Onneksi ei ole tuollaisia ongelmia kun on kotoisin köyhästä perheestä jossa ei ole perinnöksi jaettavaa kuin kirpparillekin kelpaamattomia vaatteita, huonekaluja ja astioita.

Olen käskenyt olla testamenttaamatta.