Sikiökalvoista lehmällä

mammali

Oliko niin että 'liian vahvat' kalvot johtuu jostain tulehduksesta? Vai ruokinnasta?

3

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Emäntä10

      Mikäli vasikka tulee maailmaan kunnon vahvassa "pussissa", se vain kertoo siitä että lehmällä on kivennäis- ja hivenaineiden saanti kunnossa. Ohuet, helposti katkeilevat kalvot ovay yleensä hiehoilla eikä sekään ole nyt huono asia, mutta varsinkin vanhemmalla lehmällä vahva sikiökalvorakenne kertoo oikeasta kivennäis- ja hivenainemäärästä. Nykyään tuntuu siltä, että ihmiset luulevat täysrehuista saatavan kivennäisen riittävyyteen. Se ei pidä paikkaansa. Kivennäisiä pitää antaa aina ja varsinkin lypsykauden aikana reilu lypsykivennäisen saanti pitää turvata, unostamatta myöskään magnesiumkivennäistä. Myös hiehot ja ummessa olevat tarvitsevat kivennäistä.

      • mammali

        syntyy siten että 'hela hoito', eli kalvot ja jälkeiset tulee yhtä aikaa kaikki, mitä merkitsee?
        Vasikka oli kuollut (täysaikainen normaalin näköinen), poikiminen ei edistynyt (roikkui velttona osaksi ulkona) tarvittiin asennonkorjaus ja lehmä ponnisti omin voimin, ei siis ollut edes väsähtänyt, eikä poikiminen ollut edes pitkittynyt.


      • Emäntä10
        mammali kirjoitti:

        syntyy siten että 'hela hoito', eli kalvot ja jälkeiset tulee yhtä aikaa kaikki, mitä merkitsee?
        Vasikka oli kuollut (täysaikainen normaalin näköinen), poikiminen ei edistynyt (roikkui velttona osaksi ulkona) tarvittiin asennonkorjaus ja lehmä ponnisti omin voimin, ei siis ollut edes väsähtänyt, eikä poikiminen ollut edes pitkittynyt.

        Tuohon voi sanoa, mutta todennäköisesti siellä kohdussa on tapahtunut jonkin asteinen tapaturma. Vasikka on varmaankin syntyessään kääriytynyt jälkeisiin ja sitä kautta napanuora on katkennut ennen aikojaan ja vasikka on kuollut hapen puutteeseen. Nämä ovat ikäviä juttuja mutta niitä joskus sattuu, niin eläimille kuin ihmisillekin. Lehmän poikimisen seuraaminen on hyvä keino ennaltaehkäistä näitä ikäviä tapahtumia. Kun vasikan sorkka tulee esiin, niin ottaa sorkasta kevyesti kiinni ihan sieltä sorkan juuresta ja painaa tai vetää hiukan. Elossa oleva vasikka vastaa kosketukseen. Poikimista ei saa pitkittää. Jos paikat ovat emällä auki ja vesipään menosta on pari tuntia, vasikka pitää auttaa maailmaa. Rauhallisesti, ei panikoimalla ja riuhtomalla. Siksi poikimisten seuraaminen on tärkeää, että tietää missä vaiheessa synnytys on menossa. Välttyy monelta harmilta ja pahalta mieleltä. Itse olen hyvä soimaamaan itseäni, jos jokin asia menee pieleen. Asia pitää kuitenkin analysoida ja pyrkiä selvittämään ongelman syy. Ihminenhän se on lehmän pääsääntöinen kätilö, se tuttu ja turvallinen :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      38
      1643
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1520
    Aihe