Avioeron kautta yksinsinhuoltajiksi päätyneet naiset. Olen aina miettinyt asiaa, onko avioliitolla ollutkaan muuta tarkoitusta kun hankkiutua raskaaksi säädyllisesti. Tällainen asia putkahti mieleeni, lukiessani näitä äitiyteen ja mummouteen liittyviä kirjoituksia.
Ajatus
mieleeni juolahti..
551264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
uhri?
Mikä olisi kolikon toinen puoli?
ja vielä lähestymiskiellossa.
Minulla on ollut aina rakastava koti. Olen myös saanut kasvattaa lapseni samanlaisessa kodissa. Ihmettelen vain näitä nykyaja suuria avioero tilastoja. Käytäntöhän on se, rakastutaan, mennään naimisiin ja perustetaan perhe. Minne se rakkaus sitten katoaa ? Vai onko tarkoituksena ollutkin vain äitiys.
Älä vaivaa pientä päätä suurilla asioilla !
ihmisen pitäisi kasvaa vastuulliseksi perheen myötä.
liian paljon laitetaan miesten syyksi avioeroja. Täytyyhän olla syy jos ennen niin ihana ja rakastettava isä muuttuu toiseksi. Eikä syy välttämättä aina löydy kodin ulkopuolelta, vaikka se mielellään sinne sysätäänkin.
ettet muista rakastumista ja hurmosta, halua kuulua toiselle nyt ja aina.
Se aina vaan ei aina toimi
mutta en niin vanha ettenkö muistaisi. Mihinkä se suuri rakkaus katoaa, jos siitä pitää hyvää huolta. Jos ei sen halua toimivankaan, kuinka se voisi toimiakkaan. Tämä syy on kuitenkin jo niin käytetty ettei uppoa enää näin vanhaan ihmiseen.
no mitenkäs se sulla sitten toimi, ku noin varma oot mielestäs?
mutta onko kenelläkään elämä pelkkää ruusuilla tanssimista. Onko se edes elämän tarkoituskaan. Vastoinkäymiset vahvistaa. Eikös se ole yksi avioliiton peruspilareista, niin myötä kuin vastoinkäymisissä.
Menin naimisiin 16 vuotiaana. Ihastuin ulkonäköön, tuli pakkonaiminen.
Ei ollut käärön kanssa kotiin asiaa, mies oli huomattavasti vanhempi.
Mies osoittaui huollettavaksi myös, oli mielisairas alkoholisti, en ymmärtänyt vaaran merkkejä. Minut oli hakkaamalla saatu tahdottomaksi, en nähnyt miehen todellista luontoa koska olin tottunut alusta alkaen huonoon kohteluun.
Pidä sinä mummo vain hyvää huolta rakkaudestasi, et tiedä elämästä mitään kun kirjoitat noin typeriä!
ja "normaaliin" avioliiton solmimisikään liitetä viattomuus ja rakkaus, ennemminkin, kuin laskelmallisuus. Se vaivannee enemmän jo mummuikää lähestyviä, muutaman kerran eronneita.
Kun nuorena rakastuu ja menee naimisiin, enpä tälle syönnille usko, että monikaan tekisi sitä erotakseen, kunhan ennen on latonut lapsia maailmaan, jopa ilman kunnan tuhatlappusia, muljautellen tai ei.
Ja, paljon, ja aina enenevässä määrinhän lapsettomuus vallitsee, ei tarvi isin maksaa, jos yleensä nykyisen tasa-arvon aikana on edes maksupuoli. Moni tyhjäntoimittajaukko on onnessaan, kun saa solmittua liiton hyvin pärjäävän virkanaisen kanssa.
sitten on joka saa eroamaan tuotapikaa ?
kun me vasta vietimme 32 vuotishääpäivää, ja onni vain kukoistaa, ja rakkaus syvenee ja levenee.
Kun olla saa toisen oma, niin arkena, kuin pyhänäkin. Ei vain valiten, milloin itselle sopii.
No, se onkin sitä tekorakkautta, jolla ollaan muka sulkemassa maailman säälivä silmäomalta todelliselta yksinäisyydeltä.
Oman diagnoosini olen tehnyt sillä, että toiset, monet, eivät osaa/pysty rakastamaan koskaan ketään muuta, kuin itseään. Siksi haetaan koko ajan parempaa, haetaan nautintoa itselle.
Tietenkin osa, näkeehän sen täälläkin, on kykenemätön normaaliin parisuhteeseen oman itsekkyytensä, ym. ilkeiden ominaisuuksiensa takia.
kun sille antaa tilaa elää muutosten mukana. Itsekkyys on pahin tuhoaja rakkaudelle. Niin kauan kun siinä ei ole pienet lapset mukana asia on ok. Mutta kun kerta toisensa jälkeen tehdään lapsi, täyttymykseksi. Huomataan ettei toimikkaan, aina toinen kärsii. Melkeimpä aina mies. Niin henkisesti kuin taloudellisestikkin.
meille kun ei lapsia siunattu, ollaan saatu aina olla vain yhteisestä hyvästä voinnista ja yhteenkuuluvuudesta.
Kuin myös, ehkä, viettäen liiankin itsekästä elämää.
kaikki sen pitää kestää. Silloin kun suhde on terveellä pohja se vain lujittuu. Elämiä on niin paljon kun on ihmisiäkin, jokainen joka haluaa pystyy tekemään elämästään juuri omanlaisensa ja itselleen parhaan mahdollisen. Vaikkei aina menekkään valmiiden piirrustusten mukaan.
antaa mahdollisuuksia monenlaisiin valintoihin. Nuori nainen voi haluta lapsen, mutta ei miestä. Nuoret ovat myös hyvin selvillä kaikesta taloudellisesta tuesta, mitä yksinhuoltaja saa osakseen. Jotkut keinottelevat myös erillään asumisella.
Agraariyhteiskunnan perhemalli on kai väistynyt aikaa sitten. Sitoutuminen ei ole muodikasta, kärsimys on vanhanaikaista. Valintoja tehdään aikuisten tarpeista käsin, lapset ovat kivoja silloin, kun eivät aiheuta aikuisille harmeja - ja heidän hoitonsahan nyt on ulkoistettu muutenkin - vastuukin voidaan sysätä ammattikasvattajille.
Onko meidän sosiaalipolitiikka, joka on lähtenyt siitä, että yhteiskunta hoitaa lapset, sairaat ja vanhukset, johtanut tilanteeseen, jossa vastuu, välittäminen ja myötätunto ovat kadonneet tai muuttuneet pelkiksi virkatoimiksi ?
On totta, että ihmiset ovat muuttuneet itsekkäämmiksi, mutta ei se johdu sosiaalipolitiikastamme, vaan ilmiö on maailmanlaajuinen. Nationalismi, eli kansallinen itsekkyys, nostaa myös päätään, ja kun hyvinvointiyhteiskuntaamme ajetaan nyt veropolitiikan avulla alas, lapset ja vanhukset joutuvat kantamaan suurimmat leikkaukset.
Suvaitsevuus antaa tietysti mahdollisuuden erota onnettomasta avioliitosta (mikä on hyvä), mutta ei kannusta eroamaan eikä ole erojen varsinainen syy.
itse tarkastelen sitä vain Suomen tilanteesta käsin ja siitä lähtien kun olen itse asioita seurannut.
Kuten on ollut ennenkin puhetta, minun on vaikea suvaita tätä suvaitsevaisuutta, koska näen, että se on monesti vain naamioitua välinpitämättömyyttä. Helpommalla pääsee, kun antaa kaikessa periksi, hymisee joka suuntaan...
Minusta suvaitsevuus vaatii ihmiseltä enemmän kuin suvaitsemattomuus. Suvaitsematon ajattelee itseään ja omaa ryhmäänsä, ja niin menettelevät eläimetkin. "Toiset" ovat pahiksia ja syypäitä omiin ja omien vaikeuksiin.
Erilaisuutta ei aina ole helppo ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä. Homoseksuaalisuus on mainio esimerkki: vaikka homoista ei ole kenellekään harmia, he ovat yhä toisen luokan kansalaisia, toisia, ja heitä yritetään eri tavoin demonisoida esim. liittämällä pedofilian homouteen.
Suvaitsematonko on itsekäs ja mustavalkoinen ? No, onhan näitä erilaisia ryhmittymiä, jotka toimivat noin kuin kuvaat. Mutta ei kai suvaitsemattomuus aina liity ahtaaseen ajatteluun,
jäykkään asenteellisuuteen ? Minä liitän sen myös kriittisyyteen ja rehellisyyteen, jopa
eettisyyteen.
Jos sanoisin, että ymmärtäisin homoutta, en olisi rehellinen. En ymmärrä, mutta hyväksyn jo siitä syystä, että tuntemani homoseksualistit ovat olleet hienoja ihmisiä (tai no, eivät kaikki: osa heistä on ollut epävakaita persoonallisuuksia, mutta heidän vuokseen en leimaa muita).
On ryhmiä, jotka eivät ymmäörrä eivätkä hyväksy toisia ryhmiä. Sitten on ihmisiä, jotka eivät sitoudu sellaisiin ryhmiin, jotka eivät suvaitse muunlaisia ihmisiä.
Kriittisyys on aina hyvästä, mutta se ei oikeuta mustamaalaamaan ihmisryhmiä, ellei sitten ryhmä perustu eettisesti kyseenalaiseen periaatteeseen. Kaikki ymmärrämme, ettei mikään rotu, seksuaalinen identiteetti, kieli yms. ole epäeettinen yhdistävä tekijä. Sen sijaan rasistiryhmät, fanaattiset uskonnot, äärikansalliset kiihkoilijat jne. ovat jo lähtökohtaisesti moraalisesti arveluttavia, ja siksi yleensä rasistikaan ei sano olevansa rasisti eikä kansalliskiihkoilija pidä itseään natsina.
Maahanmuuttokriittisiä me olemme tietysti kaikki.
JK. Ei homoissa ole mitään ymmärtämistä enempää kuin heteroissakaan.
minulla oli aika, jolloin ääriryhmät kiinnostivat, koska niissä oli hyvä noste - olivat jotenkin alkuvoimaisia. Luulen, että sen vuoksi ne vetävätkin tietyntyyppisiä ihmisiä puoleensa.
En olisi tuomitsemassa niitäkään suoralta kädeltä. Kyllä ne parhaimmillaan voivat toimia
valtakulttuurin muutosvoimana. Eläintensuojelijat tekevät tyhmyyksiä, mutta asettuvat
kuitenkin alttiiksi ja ovat saaneet mielestäni jotakin aikaankin.
Monissa ääriryhmissä on terveitä ajatuksia, kuten juuri mainitsemassasi eläintensuojelijoissa, jos heitä sitten voidaan ääriryhmäksi kutsua muuten kuin osin arveluttavilta toimintatavoiltaan. Lähtökohta on kenen tahansa hyväksyttävissä. On myös ryhmiä, jotka jo lähtökohtaisesti ovat moraalittomia, kuten rasistit. Heidän ajattelussaan en näe mitään inhimillistä, positiivista tai rakentavaa.
Hieman huvittuneena olen seurannut puheita äärihumanistisuudesta. En näe humaaniudessa mitään negatiivista, joten sana on verrattavissa vaikkapa ääritasa-arvoisuuteen.
mitähän vinoutumaa se yrittää korjata ? Olisko niin, että tämä minä-minä-kulttuuri olisi väistymässä, ihmiset alkaisivat huomata ettei vahva elämäntunto löydy hedonismista ?
Entä jos tällaisen liikkeen syntyminen olisi merkki ihmisen hengellisestä etsinnästä ?
Jotakin sielunravintoa puuttuu, mutta perinteinen uskonto on liian rasitteinen ja halutaan kuitenkin säylyttää egon ylivalta omassa elämässä. Ihmisen on vaikea päästää irti itsestään - tästähän on ennenkin puhuttu.
Aika jännältä kuulosti myös Bopo (=boheemiporvari) liike, josta puhuttiin jokin aika sitten. Ymmärtääkseni se syntyi menestyjien keskuudessa: taas ihmisellä oli kaikkea, mutta jotakin puuttui ja yritettiin päästää irti "osittain".
Ihan kivahan noita ajan ilmiöitä on seurata "täältä katsomosta", kun ei ole enää pakottavaa tarvetta mennä mukaan kuten joskus aiemmin.
tekevät hyvälle asialle paljon vahinkoa. Usein myös ääripään toimijat käyttävät ryhmään kuulumista ponnistusalustana oman edun tavoitteluun, tavalla tai toisella itsekkääseen ja joskus rikolliseenkin toimintaan.
Eläinsuojelijoista puheenollen, Animalialla onkin juhlavuosi ensi vuonna, 50 vuotta toimintaa eläinten puolesta. Paljon on saatu aikaan, mutta näillä näkymin tekemistä riittää. Ei taida esim. porsaiden kivuton kastrointi niin vain onnistua Suomessa, muualla EU:ssahan suuri osa tuottajista lähti vapaaehtoisesti mukaan.
:) Mainio tuo sinun vertauksesi.
Tai tynnyrissä kasvanut.
On ollut onnea puolison valinnassa niin etkö osaa kuvitella että voi olla myös toisin, ilman tekopyhyyttä ja omahyväisyyttä.
Se on kumma kun ne joilla menee hyvin laskevat kaiken omaksi ansiokseen.
mutta ylittävät uutiskynnyksen - se kai on monesti näiden iskujen tavoite. Sikaloihin ja kanaloihin on päästy kuvaamaan kyseenalaisin keinoin, mutta saivathn nuo kuvat
maatalusministerinkin nikottelemaan - ja esittämään sellaistakin ideaa, että perustetaan kaksi tuotantolinjaa: onnelliset possut ja tehotuotetut possut, muistelen.
En tiennytkään Animalian juhlavuodesta.
hidasta voi olla asioiden edistyminen, ellei joskus saada vähän kohua aikaan. Yksittäiset valokuvat kuitenkin myös - (aina erittäin tarkoitushakuisesti valikoituja!) - saattavat aiheuttaa huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Shokeeraavat kuvat vaikuttavat kyllä ihmisiin, mutta asian kannalta sama tai parempikin vaikutus olisi asiallisella ja väsymättömällä tiedon lisäämisellä. Niin oppisimme esittämään vaatimuksia mm. lakeja laativille ja kaupalle, eikä niitä markkinavoimia ole syytä tässäkään asiassa ajatella luonnonvoimina, joiden edessä ollaan nöyrinä ja voimattomina.
voi kai jokainen periaatteessa vaikuttaa. Jos kuluttaja on valmis maksamaan kinkustaan kaksin- ellei kolminkertaisen euromäärän, onnellisen possun lihaa ilmestyisi varmasti markkinoille.
mieleesi juolahtanut ettei lapsen takia ole enää kymmeniin vuosiin tarvinnut mennä naimisiin. On ihan itse saanut valita isän ja tervemenoa.
sitten toinen asia. Silloin ei tarvitse laittaa ketään vastuuseen eikä leikkiä toisten tunteilla. Lähinnä tässä aloituksessani mietin naisia jotka liian helposti luovuttavat. Siitä tuli taas mieleeni, onko avioliitolla ollutkaan muuta tarkoitusta. Ainahan on helpomi tulla toimeen kun on isä joka maksaa osansa.
On kait näillä nuorilla ihmisillä aivan kamalat paineet. Pitää jaksaa kouluttautua hyvin, et saa olla kotona kaitsemassa yhteisiä lapsia kun taloudellinen tilanne on ajettu niin pitkälle että arkielämän pyörittämiseen on pakko kummankin vanhemmista tehtävä kokopäivä työtä.
Ei se yksistään ole naisen vika jos he saavat lapset yksinhuoltajuudekseen. Miksi nämä lasten isät eivät taistele lastensa puolesta ja ala yksinhuoltajiksi? Vai onko se niin sittenkin että se vapaa-ajan vietto miehillä vie kuitenkin voiton enne lasten etua? Ja kuinka moni yksinhuoltaja mies pärjää ilman oman äitinsä apua? Kysyn vaan.
oudolta hankkia lapsi "vain itselleen". Ja ainakin isättömän lapsen tunteet pitäisi ottaa huomioon.
Minusta kyllä tuntuu, etteivät meidän ikäpolven naiset luottaneet helpolla - sen verran ne perinteet kuitenkin painoivat. Kuten sanottu, nuoremmissa olen kyllä näkevinäni "helposti luovuttavia", mutta
kuten RIMMIR tuolla jäljempänä kirjoittaa, helppo ei ole sekään valinta. Siitä voisin todistaa itsekin.
Lapsi ei saisi olla milloinkaan taistelun asia.
Muuan nuoren parin eroa tässä seurailleena sanon että on surkee kun ihmiset eivät osaa laittaa lasta etusijalle, vaan taistellaan kummankin egon puolesta.
Nuorisolle pitäisi varmaan antaa jonkin laista ihmissuhdekoulutusta.
Että ensin katsotaan että lapsella on hyvä ja sitten isä ja äiti eroaa aikuismaisesti.
Miksi pitää eroista tehdä niin verisiä?
Vaikka tunteita onkin loukattu, voivat ihmiset silti päästä itsensä herraksi ja olla< repimättä kaikkea rikki
Ainakin yksi pärjää ja hienosti pärjääkin se on kihlattuni.
lasten ja työpaineiden kanssa, silloin on tehtävä valinta.
olla sitten itseäsi nuorempi kihlattu. Koska hän on yksinhuoltaja. Minusta ei olisi ollut koskaan yksinhuoltajaksi ei nuorempanakaan. Jos tällainen tilanne olisi minun kohdalleni tullut, isästä olisi ehkä siinäkin tapauksessa tullut yksinhuoltaja.
Mieheni on minua paljon vanhempi.
yksinhuoltaja erikoinen yhdistelmä. Mitäpä se minulle kuuluu.
kirjoituksia, joita väität lukeneesi. Tuntuu aika uskomattomalta väitteesi silti. Et ole tainnut itse hoitaa pientä lasta koskaan etkä ole ollut siitä vastuussa. Avioeron kautta aikoinaan yksinhuoltajaksi tulleena kerron sinulle,että naimisiin menin olematta raskaana ja sulasta suuresta rakkaudesta tai intohimosta, kuinka vaan. Kyllä se lapsi kohtuuni tuli kovan yrityksen kautta, missä toimessa mies ei suinkaan ollut laiskempi osapuoli. Me emme menneet avioon siksi,että olisin saanut liitosta turvaa tai tukea tai olisin siitä rahallisesti hyötynyt. Mies kyllä hyötyi. Tosiasiallisesti minä elätin sekä miestä että lasta, koska olin suurempituloinen. Että silleen.
Tuntuu kovin tutulta tekstisi kuitenkin. Edesmennyt ex-mieheni nimittäin ei koskaan sulattanut sitä,että nainen jättää. Menettihän hän tulolähteensä ja varsin lokoisan elämän. Sen varjolla sitä keksii vaikka minkälaisia syitä toisen osapuolen harteille ja lukee rivien välistä sellaistakin mitä siellä ei ole...
Hankkiutua raskaaksi säädyllisesti? Mitä soopaa tuo on? Olet ilmeisesti jonkun lahkon edustaja ja iältäsi vanhempi kuin 60 . Muuten en voi tekstiäsi ymmärtää enkä ylimielisyyttäsi.Olisikohan sinunkin aika palata tähän päivään, jos siitä vielä jotakin tajuat. Ilmeisesti kuvittelet naisten olevan jonkinlaisia pyydystäjiä ja lapsi tehdään vain hyötymistarkoituksessa. Meitä rakkauteen ja sopuisaan yhdessäoloon uskovia on uskoakseni paljon ja siinä uskossa olemme aikoinaan avioituneet,että halusimme saada ja kasvattaa yhteiset lapsemme perheessä, hyvässä ydinperheessä. Taas kerran näkyy,että jopa yli kuusikymppinenkin yleistää hulvattomasti osaamatta käyttää elämänkokemustaan tippakaan, eikä aivojaankaan sen puoleen. Se on maineen ja kunnian menettämistä sekä typeryyttä vähintään potensiin 10. Tarkoitan matemaattista termiä. Näin sinun ei tarvitse mennä apteekkiin kyselemään Viagraa potenssiin 10, minkä luultavasti tuolla järjenjuoksulla muuten tekisit.
yhtä pitkästi kuin sinä vastasit minulle. Luin kyllä kirjoituksesi ajatuksella. Enkä ymmärrä miksi kimpaannuit niin kovasti kirjoituksestani, enkä halua sitä tässä ruveta millään lailla pohtimaankaan. Oletko itsekäs vai oletko joskus kenties miettinyt mitä olisit voinut tehdä toisin että teillä olisi ollut molemmilla hyvä elämä. Kovasti toit esille sen asian että elätit perheesi. Näin naisena kaikki sympatia edesmenneelle miehellesi. Anteeksi vain.
on alueellisia eroja, Rautalanka ohoi ? Menestyjät ja cityihmiset ovat eri lajia kuin me tavikset, joiden päänuppi ei kestä jatkuvaa muutosta. Saa sen meidän viaksikin lukea. Silti katson, että agraarikulttuurin arvoissa oli pajon sellaista, jonka olisi voinut säilyttää, mikä voisi olla ihmisille hyväksi tänäkin päivänä.
Mutta miksi yleistät? Sitä sinä teet aloituksessasi. Kerrot miettineesi, mutta mietit asiaa vain yhdeltä näkökannalta eli että nainen välttämättä hyötyy ja haluaa hyötyä. Siitä kimpaannuin eli yksisilmäisyydestäsi. Mutta se on vanhemmilla naisilla ja miehillä yleistä eli yleistetän kaikki mahdollinen. Näin saadaan yksi ja ainoa oikea mielipide. Kohta varmaan poistat tämän keskustelunaiheen, eikö totta? Sekin on palstan tapa, kun löytyy joku erimielinen.
Hyvä elämä - älä höpötä joutavaa. Jokainen miettii ennen eroa moneen kertaan ja usein monta vuotta, miten liitto on pelastettavisa ja ennen eroa on jo tehty kaikki tehtävissä oleva. Mitähän jos tyytyisit aiheisiin, joista oikeasti tiedät jotakin etkä ryhdy neuvomaan asioissa, joissa kahden kauppa on kyseessä.
Ihan mielelläni näen, että sympatiseerat edesmennyttä miestäni. Harvemmin sentään kukaan tällä palstalla kuolleelle terveisiä lähettää. Se kertoo sinusta ja ajatusmaailmastasi ihan riittävästi. Jätä muuten turhat anteeksipyynnöt, ei oikein tuolla tekniikalla ja tietämyksellä ivakaan onnistu.
pitää käyttää aivojaan ja katsoa ympärilleen kun kerran on näinkin paljon apuvälineitä siihen. En voi sietää tahallista naiiviutta, joka vielä puetaan hyveellisyyden kaapuun. Naisen tehtävä ei ole pelastaa avioliittoa yksin systeemillä kärsi, kärsi kirkkaimman kruunun saat. Kyllä pelastusoperaatioon tarvitaan molempien voimavarat ja silti nekään eivät välttämättä riitä. Kaikki asiat eivät ole tahdon asioita.
mutta eiköhän me olla siinäkin asiassa erilaisia. Lahjakkuuseroja on ja lienee myös niin että "toinen on heikompi toista" - kaikilla ei pysy homma yhtä hyvin hanskassa.
Tuosta olen täysin samaa mieltä, ettei ole naisen tehtävä pelastaa avioliittoa, eikä edes huolehtia sen tunnetaloudesta yksinään. Enkä myöskään pidä kärsimystä hyveenä, mutta minusta sitä vaan tahtoo lähisuhteisiin ilmaantua. Ellei paineita tule ulkopuolelta, omat luulangot voivat nousta häiriköimään.
täytyy olla paha olo kun noin kimpaannut mokomasta kirjoituksesta. Jos tietäisin asioista minkä takia niitä pohtisin. Tässä olen saanut monta näkökulmaa asiasta. Voihan olla että tämä asia koskettaa minua hyvinkin läheltä.
vesittää keskustelua tuollaisilla: voi, voi kun sinulla nyt on paha mieli. En ole lapsi,etkä sinä ole äitini,joten älä ota tuollaista yliasennetta. Vastaukseen voi vastata asiallisesti, yliolkaiseen lepertelyyn sinulla ei ole aihetta. Et siis pysty keskustelemaan etkä perustelemaan omaa mielipidettäsi vaan turvaudut vähättelyyn. Senhän arvasinkin.
Hyvä nainen, tässä on aiheesta kysymys, mutta käännät koko ajan keskustelua minuun ja tuntemuksiini. Me emme keskustele nyt minusta ja siitä, missä tunnetilassa kulloinkin olen vaan aiheesta, jonka olet otsikoinut. Otin esimerkin omasta elämästäni, josta sinä ryhdyit säälimään jopa kuollutta ex-puolisoani ynnä muuta. Oletko kyvytön keskustelemaan aiheesta tonkimatta vastaajan persoonaa? Ilmeisesti olet. Mutta älä syytä siitä minua.
Tuntuuko sinusta nyt kovinkin pahalta, oikeinko tuli itku silmään? Onko nenäliinaa, juoksetko mieheltäsi lohtua saamaan? Tuntuuko tämä yliolkaisuus sinusta asialliselta, sekö on aikuisen naisen vastaamista? Temperamenttisuus ei ole vihaisuutta eikä pahaa oloa välttämättä, miksi sinua huolestuttaa noin kovin onko vastaaja vihainen vai kiltti? Eihän sillä ole mitään merkitystä.
Jännittäävää on,että näissä ns. jutuissa pitäisi siis huomata sekin, onko vastaaja tai aiheen asettaja maalta vai onko kasvanut mualla, jotta osaisi sanansa oikein asettaa. Herranen aika, älkää nyt viitsikö. Te ette itsekään pysty asettumaan jokaisen kenkiin, mutta olettaisi tietysti,että kuusikymppisten osiossa olisi jo elämänkokemusta eikä näin paljon näitä pannaanko sukka päähän vai jalkaan- ihmettelyjä. Tekemällä tehty aihe tämäkin, mutta aiheen asettaja ei suostu keskusteleman omista perusteluistaan lainkaan vaan juttu menee aina vastaajan pään tonkimiseksi.Niin aina.
Ovatko naiset tällaisia aina eli jos olisinkin mies, vastaukseni sisältöä ei noteerattaisi lainkaan vaan lähdettäisiin joukolla miettimään, olenko vihainen, onneton tai vain sitä,että mieshän ei voi tajuta tästä mitään tai muuta yhtä epäolennaista. Onko niin,että naiset eivät yleensäkään pysty asiallisesti keskustelemaan jostakin annetusta aiheesta vaan ainoastaan kommentoijista itsestään eli henkilökohtaisuuksista? En ole vihainen, enkä onneton enkä muutakaan, jos aloittaja taas jää ihmettelemään tätä. En tosin tiedä, jaksanko enää jatkaa juttua, tuskin tähän edes rautalanka riittäisi. Mielestäni sillä, missä kukin nyt asuu, ei ole merkitystä. Sen sijaan sillä on, mitä sieltä pään sisältä tulee ulos tai tuleeko mitään. Emme me yksin ympäristömme arvojen ja kasvatuksen tulosta ole yli kuusikymppisinä.
On se kumma, kun ihmiset ei ymmärrä mikä on avioliiton kestävin pilari !
Yksinkertaisesti, luottamus toiseen ihmiseen , kaikesta täytyy voida keskustella, tämä aina puuttuu silloin kun tulee avio ero, luotto toiseen on mennyttä, asioista ei keskustella avoimesti, rehellisyys puuttuu ihmis - suhteesta.
hyötyjä on se, joka jää perään märisemään.
On se kumma, kun lähtee sekä runkkausreikä että elättäjä, joutuu itse elatusvelvolliseksi jälkikasvuun nähden, joiden piti olla elatuksen tae, velvoitteet otetaan ulos, jos ei halua maksaa tai on tärkeämpiä menoja.
Yhteiskunta ei ymmärrä ei ketään saa jättää heitteille.
"Kelan kautta elatustukea saa noin 96 000 lasta. Kuluvan vuoden aikana maksuja on mennyt ulosottoon lokakuun loppuun mennessä noin 8,6 miljoonaa euroa. "
http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2010/12/elatusavun_ulosotto_on_lapsen_turva_2196522.html
usko suunitelmallisuuteen tässä kys. asiassa..ja eipä taida koskea nykyhetken tilannetta ainakaan, - monet kun ei menen vihille koskaan, useammasta lapsesta huolimatta.
vaikka kuinka olisivat aviossa, heillä on poikamiesten tavat ja tottumukset. Myös rahankäytössään.
tätäkään, kukin tyylillään.