Eli löysin Jyväskylän ammattikoulun sivuilta tälläisen tekstin:
"Kansainvälisyys on muun muassa ulkomailla toteutettavia opiskelijoiden työssäoppimis- ja opettajien työelämäjaksoja. Ammattiopiston opiskelijat voivat hakeutua työssäoppimaan esimerkiksi Euroopan eri maihin, tulevaisuudessa myös USA:han, Australiaan ja Kanadaan. Yhteistyöoppilaitosten ja -yritysten opiskelijat tulevat 3-20 viikon pituisille työssäoppimisjaksoille Suomeen."
Siispä haluaisinkin tietää onko muissa ammattikouluissa vastaavaa vaihto- oppilas systeemiä, ja onko joku ollut kyseisellä opiskelujaksolla. Opiskelijaviisumin tuohon varmaan ainakin tarvitsee. Entä miten kaksoistutkinnon suorittaminen vaikuttaa matkaan. Olen nyt 9.- luokalla ja ensi vuonna pyrin tuohon kyseiseen oppilaitokseen joten olisi mahtavaa saada vähän tietoa jo hieman aikaisemmin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.