Paljon puhuttu viidenkympin villitys !

Nyt olemme 60 - 70v, oliko teillä viidenkympin villitystä ? Kävittekö vieraissa, oliko monta kumppania, saiko puoliso tietää asiasta, tuliko ero, selvisitkö tilanteesta puhumalla, koitteko väkivaltaa, jatkuuko liittonne yhä ?
461514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

on vähän sen tapaista säpinää ilmassa. On sitten se kuudenkympin kullitus.

Äänestä

Nelikymppisenä alkoi viidenkymmenen villitys. Jatkui kuusikymppiseksi, vaihtuen kuudenkymmenen villitykseen. Ei tunnu hellittävän lähempänä seitsemääkymppiäkään. Vaimo luultavasti tuntuu jotakin ounastelevan, koska ostin viime vuonna jopa partavesipullon ja oikean partahöylän. Se oli vikatikki. Tehtyä ei kumminkaan saa tekemättömäksi. Vierasta en todellakaan ole saanut koskaan. Ethän kerro kenellekään, jos kuiskaan että aina on ennen "sitä" tehty sinunkaupat. Poikamiehenä kerran MEINASIN saada vierasta. Tuli näet sen, hieman kiirus. Siinä vaiheessa kun kysäisin, "saanko laske sisään" ei neito enää teititellyt vaan suoraan sinutteli. Kuului että "ET - jumaliste". Tässä avioliiton aikana olen monestikin aikonut lähteä pistäytymään "kylillä". Viimeistään siinä vaiheessa kun vedän housujen vyötä kiinni, huomaan että se akuutein halu menikin ohi. Parasta mennä kotipihalle piipulle ja muistelemaan nuoruutta. Siinäkin on jotakin sellaisia kohtia, jotka ei ihan painokelpoisia muistoja mieleen tuo. Kiva kun edes on muistoja. Muuta en tunnusta vaikka piru nokkisi. Niistä puhumisista on mamma pitänyt huolen. Minä olen ollut paremminkin, noiden asioiden epäilyn esiin tullessa, sellaisen kuunteluoppilaan roolissa. Siinä kohtaan on laupias ilme ja puhdas omatunto ukolla parasta valttia, jolla peli pelataan omaan pesään.

Äänestä
  • Voi kauheeta, voiko noin uskollisia ollakkaa, näitä palstoja kun lukee, niin moni on eronnu, kai joku uskottomuuden syystäki, luulisin ?
    Paljon on kirjoitettu vapaasta seksistä kuuskytluvulla ja sen jälkeen, en usko että kukaan on voinu olla koko elämänsä ajan vain puolisonsa kanssa, joskus on hypitty aidan yli vihreemmille laitumille, ainaki salaa kokeiltu, tunnustakaa vain .

    Äänestä

  • nähty on ... kirjoitti:

    Voi kauheeta, voiko noin uskollisia ollakkaa, näitä palstoja kun lukee, niin moni on eronnu, kai joku uskottomuuden syystäki, luulisin ?
    Paljon on kirjoitettu vapaasta seksistä kuuskytluvulla ja sen jälkeen, en usko että kukaan on voinu olla koko elämänsä ajan vain puolisonsa kanssa, joskus on hypitty aidan yli vihreemmille laitumille, ainaki salaa kokeiltu, tunnustakaa vain .

    ei voi!!!

    Äänestä

Ihmisiä kiinostaa kauheesti se että kuka on kenenkin kanssa.
Ei kai niin pöljää ihmistä olekkaan että alkaa kehumaan todenperäisillä retkillään.
Pari kertaa on mullekkin ehdoteltu mutta kilpi puhtaana olen puhumalla selvinyt,vaimoo on vaikee toisinaan eksyttää.
Kumman ittepäinen ihminen.

Äänestä
  • Meillä vain vaimo seuraa korttilaskuja.

    Hamassa muinaisuudessa olin töissä Sipoossa ja kävin punttisalilla Porvoossa.
    Kerran olivat salivarusteistani paita jäänyt kotiin.
    Kävin ostamassa paikallisesta KKK-kaupasta halvimman ja tietenkin maksoin kortilla.

    Korttilaskun tullessa vaimo tiukkasi mille naiselle minä olen ostanut paidan ja miksi?
    Laskussa oli "naisten pikeepaita".
    Paidan esittely rauhoitti.
    Tuskin olisi muutenkaan ottanut kovin vakavasti mutta olipahan kelpo muistutus tavasta hoitaa asioita!

    Äänestä

  • Itse sain sp-taudin viipurissa ja olin varma,että nyt tuli lähtö yhteisestä kodista,sillä pakkohan se oli emännälle kertoa miksi en haluu siltä. Työkaveri sanoi,että ala syyttämään häntä taudin tartuttamisesta.
    " Sulta sain,sulta tarttui,huusin ja raivosin (teeskentelin).
    Yhtenä iltana vaimo pillahti itkuun ja myönsi käyneensä vieraissa.
    Olin silminnähden tyytyväinen,mutta vain hetken. Erottiin,en tiedä miksi.
    Minä voittaja,otin eron.

    Äänestä

  • Heikko itsetunto vai kirjoitti:

    Itse sain sp-taudin viipurissa ja olin varma,että nyt tuli lähtö yhteisestä kodista,sillä pakkohan se oli emännälle kertoa miksi en haluu siltä. Työkaveri sanoi,että ala syyttämään häntä taudin tartuttamisesta.

    onnellinen sinusta sitten tulikaan?

    HAH HAA, olipa kamala juttu, ei pitäs nauraa mutta kuitenki .

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    onnellinen sinusta sitten tulikaan?

    Ensin pompin onnesta. Kunnes tajusin,että taisin jäädä hopealle joka tapauksessa.

    Äänestä

Ei ollut.
En käynyt.
Yksi kotona.
Vaimo tietoinen olemassaolostaan.
Emme eronneet.
En puhunut.
Ei väkivaltaa.
Kyllä jatkuu.

Villitykseni ilmeni nähtävästi tympääntymiseen töissä käymiseen.
Mukautumisjakso 53v > 57v.

Eräs tuttavani väitti minun ottavan loppukiriä?
Näillä vuosilla on varmempaa kisata tutun kuin vieraan kanssa.
Ainakin lopputulos on varmempi eikä tarvitse jännittää miten kalkkiviivoilla käy.

Äänestä
  • olet mallikas mies. Sen olen ennenkin sanonut (kohta syytetään taas nuolemisesta!). Tase-Pappa tuolla
    teki tiliä tekosistaan niin hauskasti, etten voinut olla taaskaan nauramatta, vaikka ripityksen olisi tarvinnut, mokoma...

    Äänestä

lasketaan 50v ikään, mutta joka harrastaa syrjähyppyjä tekee sitä jo 25;sta lähtien sitten tauti mielletään puolenvuosisadan villitykseksi. Naurettavaa.

Äänestä

mutta eihän meistä monikaan ole normaali tuossa iässä,
työ, riidat yms ovat kuluttaneet.

Vieraissa ei olla käyty, kai,
mutta kyllä lähellä on ollut,
eka liittomme joka alkoi vasta 32v ikäisenä jatkuu edelleen, 33.vuosi.

Se viiden kympin villitys oli kai pahinta sen takia, kun vaimokin alkoi haluamaan, heti kun kaikki lapset muuttivat pois, eikä hän osannut tehdä aloitetta ja häpesi halujaan.

on sitä puolin ja toisin hieman lyöty, silloin lastenaikana, molemmat halusi lapsista kaikilta osin parempia kuin olemme, mutta keinot oli erilaiset;
onnistuimme loistavasti, katkaisemaan lähes kaikki lukuisat virheemme ja erikoiset elämäntapamme.

Äänestä

Tullut käytyä vieraissa kun kaikki on olleet tuttuja, vähintään yhdenyön.

Äänestä

Tämä jäi erityisesti mieleeni. 15 vuotis hääpäivä,iltapäivällä lähdettiin ajamaan vaimoni kanssa Tampereelle,määränpäänä hotelli T.......r,punainen vanhahko rakennus. Siellä oli juhlajuomat
valmiina,ruokailu tilattuna ja illalla piukat paikat, muistaakseni Tampereen teatterissa.
Ajomatkaa noin 3.5 tuntia.
Mutta mennään asiaan: 2 tuntia ennen lähtöä kävin tekemässä "sitä" nuoren naistyökaverin kanssa
johon olin silmittömästi rakastunut.
Silloin ikää oli hieman alle 40 vuotta.

Äänestä
  • Siinä tuli totuus, mutta uskaltaako vaimot tunnustaa vierailut vieraassa sängyssä ?
    Naisilla on myös viidenkympin villitys ?

    Äänestä

  • miten on ? kirjoitti:

    Siinä tuli totuus, mutta uskaltaako vaimot tunnustaa vierailut vieraassa sängyssä ?
    Naisilla on myös viidenkympin villitys ?

    Olin Tukholman laivalla 6 vuotiaan tyttäreni kanssa. Hyttimme oli siellä alhaalla niitä halvempia mahdollisia.

    Seinän läpi kuului niin kauheaa huutoa,että varmasti ei ollut aviopari kyseessä.
    Jonkun miehen rakas vaimo sai vierasta oikein kunnolla.

    Äänestä

  • Olli T kirjoitti:

    Mistä sä sen tiedät, et se nainen oli jonkun miehen vaimo?

    Voi näitä juttuja ja oletuksia.

    Äänestä

  • Olli T kirjoitti:

    Olin Tukholman laivalla 6 vuotiaan tyttäreni kanssa. Hyttimme oli siellä alhaalla niitä halvempia mahdollisia.

    Seinän läpi kuului niin kauheaa huutoa,että varmasti ei ollut aviopari kyseessä.
    Jonkun miehen rakas vaimo sai vierasta oikein kunnolla.

    --- pittääkö sitä huutaa höh hiljaa hyvä tulee hah --

    Äänestä

  • Olli T kirjoitti:

    Olin Tukholman laivalla 6 vuotiaan tyttäreni kanssa. Hyttimme oli siellä alhaalla niitä halvempia mahdollisia.

    Seinän läpi kuului niin kauheaa huutoa,että varmasti ei ollut aviopari kyseessä.
    Jonkun miehen rakas vaimo sai vierasta oikein kunnolla.

    vaikka olen sen jo purkanut ja auki harjannut.

    Miten saatoit viedä lapsen alas laivan uumeniin, nuukuuttasiko?
    Ehdottomasti ikkunahytti, ei liian monen sokkelon takaa, mieluiten pelastusaseman tai uloskäynnin tuntumasta.

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    Kiva huomata jonkun ajattelevan turvallisuutta.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Kiva huomata jonkun ajattelevan turvallisuutta.

    En minäkään enää menis "alakertaan". Linja-autossakin istun aina ojan puolella.

    P.s Puhe kuului myös,siitä päättelin että nyt ei ole aviopari kyseessä.

    Ja se huuto. Ilmeisesti palikat sopivat hyvin yhteen.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Kiva huomata jonkun ajattelevan turvallisuutta.

    vaan taitaisi olla kannattamatonta toimintaa laivayhtiöillä, jos matkustajia riittäisi vain ikkunallisiin hytteihin.

    :-)))))))

    Äänestä

  • *merkitön" kirjoitti:

    vaan taitaisi olla kannattamatonta toimintaa laivayhtiöillä, jos matkustajia riittäisi vain ikkunallisiin hytteihin.

    :-)))))))

    mutta aikuisethan voivatkin itse valita minkä tahansa hytin, eiköhän sinne edullisempiinkin hytteihin löydy matkustajia, jos niitä nyt yleensäkään riittää.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Kiva huomata jonkun ajattelevan turvallisuutta.

    Kauan sitten huomasin, että korpikirjailija on.

    Äänestä

  • välihuomio kirjoitti:

    Kauan sitten huomasin, että korpikirjailija on.

    k/k = kotikiusattu

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    mutta aikuisethan voivatkin itse valita minkä tahansa hytin, eiköhän sinne edullisempiinkin hytteihin löydy matkustajia, jos niitä nyt yleensäkään riittää.

    Nuorena Isänä ei ollut vara matkustaa missään A-luokassa. Kyllä siellä oli muitakin lapsiperheitä.

    Nyt on rahaa,mutta risteilyt ei kiinnosta puupennin vertaa.

    Äänestä

  • soutaen kiinaan kirjoitti:

    k/k = kotikiusattu

    k/k= on todellakin koti-kiusattu, vanhan liiton hörhö ,täynnä ennakkoluuloja ja pohjatonta hyvyyttä heikompiaan kohtaan.

    Äänestä

Mikä hiivatin virstanpylväs se 50 on?
Tai mikään ikä?

Olen päissäni mielikuvitellut iän karttuessa villiyden hiljalleen hiipuvan.
Vai onko ukkoja jotka havahtuvat, taakseen katsoessaan, huomaamaan jotain jääneen nuorena tekemättä?

Ylipäätään elintoiminnoista.
Kyllä ne kaikilla hiljalleen hiipuvat.
Eri tahtia tosin.

Jokin aika sitten erään viikon vieraanamme olleen tuttavapariskunnan rouva sanoi minun ottavan loppukiriä.
Siis en hänen kanssaan!
En ymmärtänyt siinä tilanteessa enkä ymmärrä vieläkään mutta lieneekö tarkoittanut hänen kuvitelmaansa ikääni hänen mielestäään liittyvästä "villityksestä"?

Maailmassa on paljon asioita joita en ymmärrä ja nämä puheet "villityksestä" kuuluvat niihin.
Jos villittää niin kyllä kai on villittänyt aina ja iän myötä villiintyminen hiipuu.

Äänestä

Tässä toiveikkaana odottelen kuudenkympin kullitusta.

Äänestä

Lassen hieno vastaus viritti aivosoluni vastaamaan.

Ei ollut
Ei tarvinnut, olin sinkku eikä ollut aikaa tuttuihin saati vieraisiin
X-tiesi
Ei tarvinnut puhua kellee
Ei ollut väkivaltaa enkä tapellut yksin enkä alaikäisten lasteni kanssa.
Uudet tuulet vievät eteenpäin ; )

Äänestä

Viis vuosista, villiintyminen on alkanut ja jatkuu jos sydän kestää.

Äänestä

neljänkympin paremmalla puolella ehkä villitykseksikin kutsuttava jutska. Kun on ollut jotain vailla ja kun sattumoisin, etsimättä siis, natsaa kohdilleen niin se on siinä. Jatkuu edelleen, lähinnä samanhenkisenä ystävyytenä, kun harvoin nähdään. Samassa sängyssä toki nukumme silloin jos yön yli tapaamme, etc.

Olen paljonkin miettinyt miksi niin kävi (mutta en aio tässä tarkemmin valaista). Enkä ymmärrä miksi ei olisi saanut käydä. Olemme molemmat saaneet uuden pitkäaikaisen ystävän, yli 20 vuotta siis. Ihmisluonto ja intuitio ovat vanhempaa perua kuin myöhäsyntyisesti ihmiseloon ohjeeksi kehitelty ns. aviollinen uskollisuus. Mitä sen on väliä? Kaikkein tärkein asia on se että lapset hoidetaan niinkuin asiaan kuuluu. Ei tällaisista harkituista ja muutenkin tasapainoisista avioliiton ulkopuolisista suhteista (hirveä ilmaisu muuten) kannata suuremmin huudella sen paremmin ulko- kuin sisäpiireissäkään, johan sen järki sanoo.

Keltainen lehdistöhän näistä elää. Onneksi meitä taviksia ei paparazzit seuraa. Onnellisia olemme!

Kuka tuomitsee? Kuinkas kauan intiaanitkin sanoivat että on kuljettava toisen mokkasiineissa jos aikoo hänen tekemisiään arvostella? Tai jotenkin silleen...

Äänestä

Ketä voi kiinnostaa toisten asiat niin, että oikein aloituksen rustaa? Kyllä netti on "ihana" tirkistelypaikka. Ei tulisi mieleenkään keskustella henkilökohtaisista asioista, ei netissä, eikä muuallakaan.

Äänestä

Mitään erityistä viidenkympin villitystä en ole tiennyt itsessäni. En tunne ainuttakaan miestä, joka ei olisi käynyt vieraissa. Olen useita naisia lähestynyt panomielessä. Ja onnistuneesti. Ihminen on moniavioinen.

Äänestä
  • Jokainen mies haluaa vierasta. Hiljaiset hiiretkin.

    Äänestä

  • Keikkatyömies evp kirjoitti:

    Jokainen mies haluaa vierasta. Hiljaiset hiiretkin.

    Keikkatyömies asian tietää. Tyynessä vedessähän "isot kalat kutee". Kaiketi jokainen mies jossakin elämänsä vaiheessa toteaa ruohon olevan vihreämpää ja tuoksuvampaa aidan toisella puolella.
    Kuitenkaan joka mies ei pystykään hyppäämään siitä aidasta yli, vaan nauttii oman laitumen anteja.
    Väite että jokainen mies olisi käynyt vieraissa, ei todellakaan pidä paikkaansa. Joskus vaan ei tule halua, tai edes tilaisuutta, syrjähyppyyn. Väittäjinä moisessa, on yleensä ne, jotka itse pörräävät kukasta kukkaan. Kaiketi omaatuntoaan rauhoittaekseen selittävät itselleen asiaa. Niinhän lapsetkin selittävät vanhemmilleen, vaatiessaan jotakin, "ETTÄ KAIKILLA MUILLA ON JO SELLAINEN". Vanhempana vieraisiiin haluava mies on yleensä "Vanha Kotka, sulkasatoinenkin, joka vielä kerran haluaisi lentää ylhäällä", vaikka hyvin tietää että omalle pesälle enää siivet kantaa.
    Pistänpä tähän jutun, mieten sitä voi tuolla keikkahommissa käydä kun hyppii aisan yli.
    Kaksi kaupparatsua saapui pienen kaupungin hotelliin, majoittuen samaan huoneeseen. Illalla sitten hampaat pesuun, kraku suoraan ja alakertaan syömään ja tanssimaan.
    Aamuyöstä toinen kaveri heräsi kaverin sängystä kuuluviin ääniin, joiden alkuperästä ei voinut erhtyä.
    No mitäpä asia hänelle kuuluikaan. Hieman harmistuneena hymähtäen hän käänsi kylkeään ja nukkui.
    Kului kolme vuotta kun tämä, naisen sänkyynsä saanut kaveri, sai puhelun siltä nukkuneelta kaverilta. Tämä penäsi syytä, miksi naiselle oli annettu hänen käyntikortti.
    Petturi selittämään että "katsos kun minä olin naimisissa tahollani. Tiesin että Sinä olet eronnut mies. Anna anteeksi jos siitä tempusta oli jotakin seurauksia. Kyllä minä vastaan seurauksista, jos on tarvis".
    Ei ole mitään anteeksi pyydettävää. Päin vastoin. Kiitos. Katsos kun tämä seuralaisesi oli vanhapiika joka nyt on kuollut. Hän oli testamentannut käyntikortin omistajalle koko omaisuutensa. Omaisuus käsitti ison kartanon tiluksineen, metsineen ja huviloineen. Suuri määrä osakkeita ja sievoinen pankkitili seurasi mukana. Niin että tattista vaan. Käynpä ostamassa kukkia hänen haudalleen.

    Äänestä

  • Keikkatyömies evp kirjoitti:

    Jokainen mies haluaa vierasta. Hiljaiset hiiretkin.

    Kaikki eivät mene vieraisiin, vaikka haluavatkin, ja eräät eivät halua, kun arvelevat jo etukäteen, etteivät saa.

    Äänestä

  • Keikkatyömies evp kirjoitti:

    Jokainen mies haluaa vierasta. Hiljaiset hiiretkin.

    Kyse on oman parisuhteen tyydyttävyydestä, omasta esiaviollisesta menneisyydestä, moraalista ja pelisilmästä.

    Pitäisi myös yksiseliiteisesti määrittää mitä on uskottomuus!
    Tässäkin suhteessa mielipiteet vaihtelevat.

    Jos on riittävän levoton menneisyys ja on asettanut elämänarvot toiseen järjestykseen ja kaiken lisäksi löytänyt kaikin puolin tyydyttävän kumppanin niin eiköhän enin aktiivisuus ole väistynyt mukavuudenrakkauden tieltä!

    Vanhanaikainen moraali, olla loukkaamatta toista edes salassa, saattaa olla myös kuvassa mukana.
    Ehkä myös itsekäs vastavuoroisuus, kun en minä niin ethän toki sinäkään.
    Edellyttäen ettei järjellistä eikä tunnepohjaista tarvetta ole.

    Pelisilmällä tarkoitan kykyä olla ajautumatta tilanteisiin joissa lipsahdusvaara on ilmeinen.
    Muutaman kerran on kyllä ollut lähellä.
    Kaverin vaimon suora tarjoutuminen on kiusallinen torjuttava mutta minun arvomaailmassani ainoa vaihtoehto.

    Minusta avioliiton ulkopuolisilla suhteilla rehvastelevat ovat säälittäviä.
    Hiljaisistahan ei tiedäkään!

    Tässä, kuten muissakaan asioissa, kaikilla ei ole sama arvomaailma eikä saman tyyppiset kokemukset.

    Äänestä

  • old_profile_28482 kirjoitti:

    Ei avioliittoa tarvitse asiaan sotkea, sillä on eronneita ja yksinjääneitä.

    Äänestä

mistään villityksistä. Ehkäpä siksi, että on saanut aina olla rakkaansa kanssa yhdessä vapaaehtoisesti.
Eikä ole tarvinnut huolehtia edes lapsista, joiden maailmalle lähdön uskon monille aikaansaavan sen kuuluisan villityksen. Vanhemmistamme pidimme kauan huolta, mutta heistäkin aika jätti jo ajat sitten.

Elämä on kivaa, sanonpa juuri kivaa kahdestaan.

Äänestä
  • Naiset näyttää olevan suusupussa, miehillä näyttää olevan tarve purkautua, mutta nainen on hiljaa tekosistaan, mitähän tämä naisten hiljaisuus merkitsee ?

    Äänestä

  • nähty on ! kirjoitti:

    Naiset näyttää olevan suusupussa, miehillä näyttää olevan tarve purkautua, mutta nainen on hiljaa tekosistaan, mitähän tämä naisten hiljaisuus merkitsee ?

    Seurasin kerran vuosia sitten naisryhmää Kreikan lefkasissa. Jokaisella oli oma pikkuinen karvakäsi hoidettavana.

    Äänestä

  • nähty on ! kirjoitti:

    Naiset näyttää olevan suusupussa, miehillä näyttää olevan tarve purkautua, mutta nainen on hiljaa tekosistaan, mitähän tämä naisten hiljaisuus merkitsee ?

    sinulla merkitä omaa mielikuvitustasi, jolla kuvitat asioita, jotka eivät sitä kaipaa.

    Äänestä

  • Pi ppeli kirjoitti:

    Seurasin kerran vuosia sitten naisryhmää Kreikan lefkasissa. Jokaisella oli oma pikkuinen karvakäsi hoidettavana.

    on aina riittänyt kotimaa, ja oma mies. Täällä ja häneltä on aina saanut varmasti monin kerroin lempeä ja hyvinvointia, joten sen perässä ei ole tarvinnut matkata toiselle puolen maapalloa.
    Itseä ei ole koskaan innostanut etelän maiden kuumuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokemuksia ... kirjoitti:

Nyt olemme 60 - 70v, oliko teillä viidenkympin villitystä ? Kävittekö vieraissa, oliko monta kumppania, saiko puoliso tietää asiasta, tuliko ero, selvisitkö tilanteesta puhumalla, koitteko väkivaltaa, jatkuuko liittonne yhä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu