että Hannu pyysi netti palvelimen käynnistämistä 7.3.2010 kun palvelin oli aikaisemmin samana päivänä suljettu? Näin kertoo Sanomalehti Ilkka. Jos muistatte oikein niin alku peränen tieto oli että Hannu veti töpselin irti. Koska suolet eivät tätä pystyneet todistamaan seuraava arvaus oli että 12 euron maksu oli maksamatta. No kumpikaan arvaus ei pitänyt tietenkään paikkansa.
Tuona samana päivänä Moneybookers lopetti raha liikenteen. Merkillinen mutta omituinen yhteen sattuma.
Varojen jäädyttämisen takana ei tietenkään ole ollut Wincapita tai mikään Englantilainen taho. Jäljelle jää jokin Panamalainen, Ruotsalainen, Kiuruvetinen tai Yleissuomalainen taho.
Puolustus rintama on Ilkan mukaan vahvempi kuin koskaan sillä postitus listoilla on 6000 nimeä.
Ilkan mukaan myös omaisuus takavarikkoja on purettu useita sekä syyttäjän että poliisien hakemana.
http://www.aijaa.com/v.php?i=7199137.jpg
Tuona samana päivänä Moneybookers lopetti raha liikenteen. Merkillinen mutta omituinen yhteen sattuma.
Varojen jäädyttämisen takana ei tietenkään ole ollut Wincapita tai mikään Englantilainen taho. Jäljelle jää jokin Panamalainen, Ruotsalainen, Kiuruvetinen tai Yleissuomalainen taho.
Puolustus rintama on Ilkan mukaan vahvempi kuin koskaan sillä postitus listoilla on 6000 nimeä.
Ilkan mukaan myös omaisuus takavarikkoja on purettu useita sekä syyttäjän että poliisien hakemana.
http://www.aijaa.com/v.php?i=7199137.jpg
Vastaukset 51
Vanhimmat
Käynnistämistä maaliskuussa 2008.
B-B-BBRUHHAHAHAHAHAHAHAAAAAAA!!!!1
MUHAHAHAHAHHAAHHAAAAAAAAA!!!!11111
Eli helppo siirtää vaikka minne, vaikka ilmaispalvelimelle...
Kyllä Hanski nämä hommat osaa, siirtihän "palvelimen" Suomestakin pois.
Com siirto on ihan helppo juttu:
1. Rekisteröidään vaikka internikissä joku domain
2. Annetaan IP ja nimipalvelin osoite
3. Sivut näkyy vähän ajan päässtä netissä..
4. Jos palvelin halutaan muuttaa, ei muuta kuin uudet Ip ja nimipalvelimet..
Muistettava, että pitää muistaa maksaa internikin lasku ja palveluntarjoajan lasku, nämä unohtu
Hanskilta..
Melkein kaikki yhdyssanat väärin!
Juuri sinun kaltaiset pellet yrittää tehdä helppoa rahaa, kun eivät muuten muuten menesty.
Kun ei muuta osata niin pitää puuttua oikeinkirjotukseen. Etsi virheitä Sanomalehti Ilkan artikkelista ehkä ymmärrät siitä.
" Kun ei muuta osata niin pitää puuttua oikeinkirjotukseen. Etsi virheitä Sanomalehti Ilkan artikkelista ehkä ymmärrät siitä. "
Täytyy kyllä sanoa, että ei suolimuro nyt aivan syyttä urputtanut kirjoitusvirheistä, sillä ilmeisesti lähes kaikki yhdyssanat menivät menivät sinulla väärin yms.
Ei niiden yhdyssanojen muodostaminen voi olla noin vaikeaa, toki eivät ne onnistu eräiden suolimurojenkaan puolelta sen paremmin.
Ei ole mielestäni liikaa toivottu, jos kaikki vähän opiskelisimme lisää kirjoittamisen perusteita, niin samalla se viestin uskottavuus paranee.:)
5 millin loppurahat olis voinut jakaa tunkeille, jokainen olisi saanut joulurahaa 500€
Kiva raha persaukiselle sijoittajalle, tämä ei sopinut krp:lle
Ihme touhua
Sitten oltais sujut .
On maksanut jäädytetyn omaisuuden arvon tai sitten joissakin tapauksissa ei ole ollut tarvittavaa näyttöä takavarikoille .
Tarkoitatko ripaa ?
Hän joka kierti ympäri suomea houkuttelemassa porukkaa mukaan, toivottavasti saa kunnon tuomion, jos yleensä selviää hengissä, narkeilla ei yleensä työ elinikä odote ole kovin pitkä.
Niks _____
Palvelinta pyörittänyt Root eSolutions -niminen yhtiö kertoi että WinCapita jätti maksamatta laskunsa usean kuukauden ajan. Tämän vuoksi luxemburgilainen yhtiö poisti osoitteen wincapita.com sijoitusklubin käytöstä.
Root eSolutions vahvisti, että WinCapita ehti olla palvelinyhtiön asiakkaana joidenkin kuukausien ajan. Yhtiön mukaan palvelimella ei ollut enää tietoja, kun se poistettiin verkosta. Root eSolutions arvioi, että WinClubin verkkosivujen ylläpitäjät hävittivät materiaalin palvelimeltaan maaliskuun alussa. No data was left on the server when we shut it down, so it seems to us that they did some cleaning somewhere in the beginning of March 2008."
18.3.2008 KRP kehottaa välttämään väkivaltaa Wincapitassa. KRP lupaa selvittää onko Wincapitan toiminnassa kyse rikoksesta. Esitutkintaa asiassa ei ole käynnistetty sillä yhtään rikosilmoitusta klubin toiminnasta ei ole.
Samana päivänä Krp:n mukaan klubin toiminnan keskeytyminen ei johdu poliisin toimenpiteistä eikä keskusrikospoliisin tiedossa ole että minkään muun valtion viranomaiset olisivat kohdistaneet WinCapitaan toimenpiteitä.
_____ Naks
Poliisi kertoi julkisesti että klubin toiminnan keskeytyminen 7.3.2008 ei ollut seurausta viranomaisten toimenpiteistä. Palvelin ajettiin alas 7.3.2008 ja ylös sitä ei saatu pyynnöistä huolimatta kun 12 euron maksu oli maksamatta parilta kuukaudelta.
Hande pyysi ajamaan palvelinta ylös vaikka oli itse tuhonnut tiedostot koska epäili sivujen joutuneen hakkeroiduksi. Miksi Hande pyysi ajamaan tyhjät sivut ylös ?
Hande luuli että palvelun tarjoajalla on varmuuskopiot serverillään. Varmuuskopioita ei kuitenkaan Handelle ollut antaa mutta kopiot ovat KRP;n käytössä. Kyllä ne kopiot löytyvät kun osaa suostutella sopivasti.
Tuona samana päivänä 7.3.2008 Moneybookersin lopetti rahaliikenteen hoitamisen.
Root esolution käski Moneybookeria sulkemaan rahaliikenteen koska Root esolution ei ollut saanut 12 euron maksujaan. Koska viranomaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa niin internet palvelun tarjoaja sekä MB pankki sopivat asian nopeasta hoitamisesta keskenään. Tehokasta ja tapahtui samalla kellonlyömällä 7.3.2008. Sitä on oikea yhteistyö.
Tätä ei Pitkänen ymmärrä.
ajatuksena hieman absurdilta:
"Root esolution käski Moneybookeria sulkemaan rahaliikenteen koska Root esolution ei ollut saanut 12 euron maksujaan. Koska viranomaisilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa niin internet palvelun tarjoaja sekä MB pankki sopivat asian nopeasta hoitamisesta keskenään. Tehokasta ja tapahtui samalla kellonlyömällä 7.3.2008. Sitä on oikea yhteistyö."
- Tarkoitatko että tili, jonka saldo oli 4,8 miljoonaa euroa pistettiin jäihin koska muutama 12 euron lasku oli maksamatta? Itse pitäisin uskottavampana selityksenä seuraavaa: Hannu oli käynyt Moneybookersissa kertomassa Wincapitan bisnesideasta. Tottuneina kaiken maailman virityksiin Moneybookers pisti WC:n tarkempaan seurantaan. Kun WC:n sivut katosivat, MB pisti tilin saman tien sulkuun.
>Hande luuli että palvelun tarjoajalla on varmuuskopiot serverillään. Varmuuskopioita ei kuitenkaan Handelle ollut antaa mutta kopiot ovat KRP;n käytössä. Kyllä ne kopiot löytyvät kun osaa suostutella sopivasti.
Miten root esolution ja Mb olisivat saaneet muutoin sivut sulkeutumaan ja raha liikenteen sulkeutumaan samana päivänä ?? Ajatteletteko että Mb seurasi wessan sivuja haukkana päivästä toiseen?? Ei.
Root esoltion ja mb olivat sopineet yhdessä että koska Root esolution oli odottanut jo pari kuukautta saatavia niin pistetään raha hanat kiinni saman tein. Ne ajattelivat että serveri rahat kyllä tulee kun painostetaan vähän.
Aluksi ajattelin että Englaintilaiset tai Suomalaiset viranomaiset olisi sulkeneet sivut ja rahat mutta eivät olleet koska niin sanovat. Root esolution ja Mb olivat etukäteisesti sopineet jostakin päivämäärästä koska Handea ei saanut maksamaan. Sitten kun Hande pyysi avaamaan sivut uudestaan niin Root esolutions ei avannutkaan päin vastoin oli rahatkin loppu samalla. Jo rupesi Hande miettimään että olisiko pitänyt maksaa maksut niin raha liikennekin olisi vielä auki.
Sai pitkän nenän Hande kun ei maksanut maksujaan. Tuota ei Pitkänen ottanut huomioon. Kaikki oli sovittu jo että root esoltion saa rahansa.
sumutuskusetus otolliseen maaperään.
"Tuo muropoikien hyökkäys on tietenkin todellisuutta ja hehän vielä retostelivat kaappauksellaan, jossa näkyi tunnuksia rahaa sijoitustileillä yms. kunnes eräs heistä totesi, että tuli ilmeisesti tehtyä rikos.
Nuo todisteet pyyhkäistiin nopeasti pois, mutta monet jäsenet ehtivät kopioida kaiken, myös käydyn keskustelun. Oli todellakin tapahtunut rikos ja aukkopaikkaa tietosujauksessa oli aivan ilmeisesti kytätty, koska heti kun suojat olivat hetken poissa johtuen määrätyistä toimenpiteistä sivuilla, niin hyökättiin."
- Uskoisit sovinnolla puolijumala Columboa: mitään rikosta ei ole tapahtunut, koska ketään ei ole oikeudessa tuomittu rikoksesta. Syytteitä ei ole nostettu eikä niitä ole luettu. Edes 2500 rikosilmoituksen jälkeen ei saa sanoa asiassa olleen jotain hämärää. Tietomurron osalta ei ole tehty ensimmäistäkään rikosilmoitusta.
"Mielenkiintoista on huomata, että kun Hannu lähetti viestin "reboot our server", niin tämä lapin lahja Suomen poliisivoimille (jo eläkkeellä) kielimiehenä ymmärsi asian niin, että Hannu käski sulkea serverin.;)
Tämä paljastuu esitutkintapöytäkirjoista, jotka ovat muutenkin mestarinsa kaltaisia"
- Kumma kun Hannu on tuollaista mennyt sanomaan. "Our server" = palvelimemme, ei WC mitään palvelinta omistanut vaan oli vuokrannut palvelintilaa. Samalla fyysisellä palvelimella voi sijaita useammankin yhtiön kotisivut. Omaa palvelinta hallittaisiin etähallintaohjelmalla, jolloin myös palvelimen käynnistyskäsky pystyttäisiin ajamaan verkon kautta. "Reboot" = käynnistää uudelleen KÄYNNISSÄ OLEVA tietokone. Sen sijaan englanninkielen sanaa "restart" voidaan käyttää sekä sammutetun että käynnissä olevan koneen uudellenkäynnistämiseen.
">Hande luuli että palvelun tarjoajalla on varmuuskopiot serverillään. Varmuuskopioita ei kuitenkaan Handelle ollut antaa mutta kopiot ovat KRP;n käytössä. Kyllä ne kopiot löytyvät kun osaa suostutella sopivasti.
ajatukset lentävän korkealla ja kovaa. Luxemburgilainen firma saa englantilaisen pankin sulkemaan panamalaisen firman pankkitilin muutaman kympin maksamattoman laskun takia...
"Ajatteletteko että Mb seurasi wessan sivuja haukkana päivästä toiseen?? Ei."
- Miksei? Tuo on hyvin helppo automatisoida. Scripti tarkistaa vastaavatko sivut pyyntöön > ei vastausta > hälytys > tehdään sulkupäätös.
Riippumatta siitä miten tai miksi tili on suljettu, tilinhaltija on saanut tiedokseen sulkupäätöksen ja ohjeet toimenpiteisiin tilin uudelleen avaamiseksi.
löydy backuppeja sivustosta? se tuntuu enemmän kuin oudolta, koska sivustothan ovat serverin ylläpitäjän vastuulla vai onko KRP:llä ollut näppinsä tässäkin pelissä ja pelotelleet serverien ylläpitäjät paskat housuun
ei näin: netti palvelin
näin: nettipalvelin
ei näin: Sanomalehti Ilkka
näin: sanomalehti Ilkka
ei näin: alku peräinen
näin: alkuperäinen
ei näin: raha liikenteen
näin: rahaliikenteen
ei näin: yhteen sattuma
näin: yhteensattuma
ei näin: Englantilainen, Panamalainen, Ruotsalainen, Kiuruvetinen, Yleissuomalainen taho
näin: englantilainen, panamalainen, ruotsalainen, kiuruvetinen, yleissuomalainen taho
ei näin: Puolustus rintama
näin: puolustusrintama
ei näin: postitus listoilla
näin: postituslistoilla
ei näin: omaisuus takavarikkoja
näin: omaisuustakavarikkoja
Tätä ei voida enää sanoa edes pilkunviilaukseksi. Virheitä on niin paljon, että epäilen Nikita Foughantinen saapuneen tuolta vankipalstalta tänne kirjoittelemaan.
mukaan, vai mitä?
Siis juttuhan on täyttä paskaa.
Luxemburgilainen palvelin suljettiin maksamattomien serverilaskujen takia. Tämän on vahvistanut ko. serverifirma (root eSolutions) seuraavalla tiedotteella, joka oli näkyvillä pitkään osoitteessa www.wincapita.com:
Tämä on vain paikkamerkki - EMME YLLÄPIDÄ ENÄÄ WINCAPITA.COM:IN PALVELINTA
Olemme saaneet monia kyselyjä liittyen domain-nimeen Wincapita.com, jonka palvelinta olemme ylläpitäneet verkossamme.
Wincapita on ollut yhtiömme root eSolutions asiakas joidenkin kuukausien ajan (tuote: www.server.lu) kunnes he lopettivat laskujemme maksun muutama kuukausi sitten.
Vahvistamme, että Wincapita ei ole enää asiakkaamme ja että heidän palvelimensa on poistettu verkostamme. Palvelimelle ei jäänyt mitään tietoja, joten meistä näyttää siltä että WinCapita on tyhjentänyt palvelimen tiedot maaliskuun 2008 alussa.
Domain-nimi WINCAPITA.COM osoittaa vielä verkkoommme. Tämä on asia, johon emme voi vaikuttaa. Toistaiseksi ohjaamme WinCapitan IP-osoitteen tälle karanteenisivulle, jotta kaikki saavat tiedon, että täällä ei ole mitään muuta nähtävää.
Emme tiedä WinCapitan nykyisistä toiminnoista eikä meillä ole mitään tietoa heidän nykyisestä sijainnistaan.
Tässä on kaikki tieto jonka voimme julkisesti kertoa.
Ystävällisin terveisin,
root eSolutions, [email protected]
Puhutaan kahdesta eri asiasta.
7 Maaliskuuta verkkosivut lakkasivat toimimasta.
Silloin pyydettiin uudelleen käynnistystä tai palvelimen pikaista jatkamista asianajaja Pitkänen sanoo.
Vajaa 2 viikkoa myöhemmin 18 Maaliskuuta wc;n palvelin poistettiin kokonaan verkosta kertoi internet asiantuntija Mika Hofren. Maksamattomien laskujen vuoksi.
Ensin sivut lakkasivat näkymäsätä ja sitten myöhemmin palvelin poistettiin verkosta.
Palvelin ei voinut olla tyhjä tuossa vaiheessa, koska Keskusrikospoliisilla oli käytössään palvelimen tiedot.
Tai sitten KRP oli saanut tiedot jo aikaisemmin.
Normi käytännön mukaan palveluntarjoaja ei poista palvelinta verkosta vaikka verkkosivut lakkaavat näkymästä.
Palveluntarjoaja palauttaa normisti verkkosivut näkyville heti kun laskut on maksettu.
Normi käytännön mukaan palveluntarjoaja ylläpitää varmuuskopioita niinkuin nytkin oli ollut KRP;lle antaa tuollsaiset kopiot.
Wc;lle noita varmistuksia ei annettu vaan palvelin ja palvelu poistettiin.
Voitte kysyä asiaa Suomalaisilta toimijoilta eli he säilyttävät matskun varmistuksina ja odottavat rahasuoritusta pitkäänkin.
Serverifirman tiedote kumoaa väitteesi.
Todellakin, maaliskuun alussa www.wincapita.com verkkosivut lakkasivat näkymystä. Serverifirman tiedotteen mukaan näyttää siltä, että palvelin on tyhjennetty asiakkaan toimesta maaliskuun alussa. Serverifirma ryhtyi toimenpiteisiin vasta paria kuukautta myöhemmin - koska laskuja ei oltu maksettu. Heillehän on se ja sama, onko asiakkaalla aktiiviset verkkosivut vai ei, ja alkoivat vasta tuolloin tutkimaan, mitä verkkosivuille on tapahtunut.
Varmuuskopiot on olemassa vain, mikäli asiakas on sellaisesta maksanut. Tässä tapauksessa todennäköisesti tuollaista palvelua ei ollut alunperinkään, ja ei varsinkaan laskujen maksamatta jättämisen jälkeen. KRP toki olisi ollut varmasti kiinnostunyt varmuuskopiosta klubin jäsentietokantaa yms.
Kumoaa minkä väitteen?
Hande pyysi ensin uudelleenkäynnistystä Pitkänen sanoo.
Saksaan matkustanut Kailajärvi kertoo itse pelänneensä hakkerointia, kun ei päässyt enää kirjautumaan klubin kotisivuille. - En tiennyt mistä oli kysymys ja tämän vuoksi päätin tuhota tietokannat WinCapitan käyttämiltä servereiltä.
Ei nuo asiat ole ristiriidassa.
Varmuuskopiot oli olemassa koska ne on KRP;llä käytössä tai sitten KRP oli saanut ajantasaset tiedot jo aikaisemmin tietomurrossa.
Kaikilla Suomalaisilla palveluntarjoajilla varmuuskopio kuuluu palveluun ilman eri hintaa.
Root e on ottanut myös kopioita koska kopiot on KRP;llä virkatietä.
Wc ei saanut kopioita koska lasku oli maksamatta.
Eli nykyään on vaikea löytää www-hostauspalveluiden tarjoajaa, joka EI OTTAISI varmuuskopioita palvelimistaan. Jo 10 vuotta sitten (jolloin hostaus maksoi enemmän kuin muutaman euron kuukaudessa) otettiin joka päivä varmistukset järjestelmistä. Siihen aikaan varmistuksen menivät nauhalle, ja säilytettiin _vähintään_ kolme kuukautta, monesti nauhojen kierrätyksen vuoksi jopa yli vuoden vanhoja tietoja oli tallessa.
Tuon viimeisimmän palveluntarjoajan palveluissa on selkeästi kerrottu myös siitä, että varmistukset kuuluu hintaan (http://www.site.lu/hosting).
Virka-apupyynnöllä nämä varmistukset sitten saadaan tutkivien viranomaisten haltuun kohtalaisen nopeasti. Wincapitan keississä on mahdollisesti varmistuksia viranomaisten käytössä jo siltä asti kun serveri oli hostattu vielä suomessa.
Kun aikoinaan minua yritettiin houkutella mukaan (giiclubi -vaiheessa), kaveri antoi minulle tunnuksensa että sain käydä katsomassa miten hyvin "hepat" laukkaa rahaa clubin jäsenille. Järjestelmä oli niin ylivertainen, että viikossa saattoi tulla jopa 10% tuottoa. Ne giiclubin "henkilökohtaiset" tuottotaulukot olivat excelillä tehtyjä HTML -sivuja, ja ne oli nimetty käyttäjätunnuksen ja viikkonumeron mukaan. Eli kun sattui tietämään mahdollisesti muita käyttäjätunnuksia, pystyi myös näiden sijoittajien "tuottotaulukoita" katsomaan. Näissä taulukoissa oli mukana myös "rekrytointipalkkiot", jotka siinä vaiheessa nostivat mukavasti "saldoa".
Homma haisi jo alusta asti. Pitkäsen sanoja lainatakseni "ei tässä ole mitään vaikeaa".
Oikeasti näitä salaliittoon uskovia tunkkeja (oli se sitten sponssi tai pelkkä sijoittaja, tunkki joka tapauksessa kun ymmärrys ei riitä huomaamaan kusetusta) on vain kourallinen. On paljon helpompaa vierittää syy "pankkien" ja "viranomaisrikollisten" harteille kuin myöntää että tuli kusetetuksi ja rankasti.
on aina olemassa. Ei kukaan palveluntarjoaja työnnä asiakkaan riskiksi rautarikkojen aiheuttamia ongelmia. Eri asia on sitten varmuuskopioiden saaminen takaisin siinä vaiheessa kun laskut ovat maksamatta.
Kokonaan toinen juttu on se, mitä häiriötä bisnekseen aiheuttaa pelkkä nettisivuston katoaminen. Ei kukaan voisi edes ajatella pyörittävänsä rehellistä WC:n kaltaista bisnestä pelkästään nettipalvelimella olevalla MySQL-kannalla.
Hannu pyysi itse pikaisesti uudelleenkäynnistystä. Se ei siis ollut Hannu joka sivuja alkoi sulkemaan. Hannu ei myöskään pyytänyt samalle päivälle sovittua rahaliikenteensulkemista Moneybookerissa.
Palveluntarjoaja kieltäytyi avaamasta palvelua koska maksuja oli rästissä ja samasta syystä Hannu ei saanut varmuuskopioita. Hannu halusi maksaa laskut mutta maksut eivät enää palveluntarjoajalle kelvannut. Rootissa olivat kyllästyneet odottamaan laskua ja tiesivät että rahaa ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan.
kaikkoa, kun tätä vyyhtiä ruvetaan oikeen pengastamaan
jotain omituista:
"Hannu pyysi itse pikaisesti uudelleenkäynnistystä. Se ei siis ollut Hannu joka sivuja alkoi sulkemaan."
- Ei ne sivut ilmesty palvelimelle takaisin, vaikka sitä boottailisi aamusta iltaan. Luulisi Hannun edes sen verran perehtyneen tietotekniikkaan.
Mihin ne sivut sitten katosi kun Hannu ei niitä itse sulkenut eikä palveluntarjoaja suostunut uudelleen käynnistään?
Serveri oli olemassa vielä vajaat pari viikkoa Maaliskuussa ja varmuuskopio ei olisi ollut ongelma koska poliisikin tiedot sai. Sivut olisi saanut ylös mutta palveluntarjoaja kieltäytyi.
Suomessa palveluntarjoajien asiakaspalvelu on sen verran hyvää että ne ajaa mielellään sivut ylös kun laskut ja viivästyskorot on maksettu. Hannulla oli tilillään 4,8 miljoonaa euroa ei se rahaan voinut kaatua sillä olihan sitä.
>Palveluntarjoaja kieltäytyi avaamasta palvelua koska maksuja oli rästissä ja samasta syystä Hannu ei saanut varmuuskopioita. Hannu halusi maksaa laskut mutta maksut eivät enää palveluntarjoajalle kelvannut. Rootissa olivat kyllästyneet odottamaan laskua ja tiesivät että rahaa ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan.
Tuo yllä oleva pitänee paikkansa. Siksi herääkin kysymys, miksi ihmeessä Hannu jättää nimellisen 12 euron maksun maksamatta palvelusta joka on ainoa yhteys 12000 jäsenelle heidän sijoituksiinsa. Luulisi että tuon yhteyden ylläpitäminen olisi tärkeintä koko toiminnan pyörittämisessä, vaan eipä ollut.
"........Tässä on kaikki tieto jonka voimme julkisesti kertoa. Ystävällisin terveisin,
root eSolutions, [email protected]"
"Voimme julkisesti kertoa" tämä on sitten mielenkiintoista, mitä he eivät julkisesti halua kertoa ja kenen pyynnöstä. Olisiko niin,että joku viranomaistaho suomesta tai muualta on tehnyt tiedusteluja Wincapitasta ja ylläpito on itse tehnyt johtopäätöksensä palvelun jatkamisesta. En usko, että he halauvat tietoisesti sekaantua rikolliseen toimintaan ja ehkä Hannun palvelumaksujen unohtaminen antoi heille tilaisuuden pestä kätensä epäilyttävästä toimijasta.
Eli uskon että poliisi puhuut totta ja serverin ylläpitäjä puhuu totta. Hannusta en olisi niin varma.
melko todennäköisesti totta, mitä Hannu on kuulustelussa kertonut: kun palvelimelle kirjautuminen ei onnistunut, Hannu tyhjensi tietokannan. Kai sen verran olet perillä tietotekniikasta, että ymmärrät miten kanta voidaan dropata vaikka itse palvelimelle ei pystytä kirjautumaan?
Mitä järkeä on pyytää boottaamaan palvelin, kun siellä ei ole mitään? Normaalisti tuossa tilanteessa pyydettäisiin palauttamaan varmuuskopio. "Please, restore our backup" "reboot our server". Tai jos homma kestää, nykäistään sivut ylös toisen palveluntarjoajan palvelimelle. Rehellisessä bisneksessä nettipalvelimella ollut kanta olisi ollut vain kopio omalla palvelimella olevasta kannasta. Samoin sivuista olisi ollut ihan oma backup.
Minäkin uskoin viranomaisia siihen asti kunnes paljastui Alpo Rusin ajojahdin töhkeä röyhkeys ja
se, että huomatessaan eivät suostuneet myöntämään virhettään, vaan jatkoivat jahtia.
Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan sellaisia asioita, joita tiedotusvälineiden kautta markkinoidaan ja vuodetaan oikein innolla. Silloin alkaa epäilemään, että taas menevät metsään niin että männyt raikaa.
'
OTA POIKA OPIKSESI
että Wincapitatohotus on mennyt metsään viranomaisilta ja oikeuspäättäjiltä alusta asti.
TÄMÄ ON VAIN LIIAN ISO HÄVITTÄVÄKSI MAAMME JOHDOLLE.
Mutta totuus tulee kuitenkin joskus esille. Sitä eivät viranomaiset pysty kauaa estämään.
Ja me kaikki uskotaan teitä sekä nwo-havaintoja. Hahhah.
Miksei kukaan enää puhu tunnin videosta, jolla zonta todistaa valuuttakaupan?
olisi alkanut vainoamaan Wincapitaa? Ei tuo nyt ainakaan mikään uhka ollut pankeille tai muulle rahamaailmalle. 100 miljoonaa sijoituksia sisään ja 89 miljoonaa ulos, kassaan jäädessä 4,8 miljoonaa. Tuossa firmassa oli negatiivinen tuottoprosentti.
On selvää, että vuodetut tiedot pyritään esittämään sellaisina, että ulkopuolisen on
vaikea tehdä oikeaa johtopäätöstä. Tietoja kontrolloidaan ja ne annetaan ulos viranomaisten
ilmoituksesta.
Tiedot jotka tulevat KRP:n ulkopuolelta, pyritää vähättelemään ja kyseenalaistamaan.
Siksi ulkopuolisen onkin tarkkailtava viranomaisten käytöstä ja toimia, ja huomata siitä "missä mennään".
Edelleen salaisuuksia on, eikä niitä tunnu millään saavan esille.
MB ja serverien ylläpitäjien kieltäytyminen vastaamisesta kysymyksiin, vaikka puolustuksen asianajajilla on
oikeus saada tietoa.
Koko tutkinnan ajan on ollut uskomaton määrä törkeää käyttäytymistä, valehtelua ja monenlaista kieroilua.
Esitutkintalakia on rikottu usein, niin kuin sillä ei olisi väliäkään.
Puolustuksen puolestapuhujia on uhkailtu ja painostettu viranomaisten taholta.
Monesti on ollut epätodellinen olo, miten tämä voi olla mahdollista viranomaisten taholta.
vuotaa tietoa? Kyllä nuo ovat ihan virallisia tiedotteita, eivätkä mitään vuodettuja tietoja.
"Tiedot jotka tulevat KRP:n ulkopuolelta, pyritää vähättelemään ja kyseenalaistamaan."
- Suurin osa ihmisistä kuitenkin mieluummin luottaa viranomaisten tiedotteisiin, kuin jonkin kertakäyttönikin Suomi24-palstalla esittämiin uskomattomiin väitteisiin.
"Edelleen salaisuuksia on, eikä niitä tunnu millään saavan esille.
MB ja serverien ylläpitäjien kieltäytyminen vastaamisesta kysymyksiin, vaikka puolustuksen asianajajilla on oikeus saada tietoa."
- Ai, nyt niillä on joku velvollisuus vastata jokaiseen tiedusteluun? Kyllä se vastaaminen on toistaiseksi ihan vapaaehtoiselta pohjalta. Vasta oikeudenkäynnissä todistajan ominaisuudessa tulee velvollisuus vastata. Hannun tilitiedot MB:ssa ovat pankkisalaisuuden suojaamat. Ne eivät kuulu Pitkäselle ilman oikeuden päätöstä. Hannu tilinomistajana saa ne tietysti vapaasti oman puolustuksensa käyttöön. Hannu voisi sallia omien tilitietojensa luovuttamisen muille, mutta ei ole näköjään tehnyt sitä.
"Koko tutkinnan ajan on ollut uskomaton määrä törkeää käyttäytymistä, valehtelua ja monenlaista kieroilua."
- Ainakin niiden vaihtoehtoisten tietolähteiden osalta. Ensin kerrottiin vaihtoehtoisia avautumispäivämääriä, sitten valuuttakauppa muuttui lisenssikaupaksi ja siitä pelkäksi tuotekehitykseksi.
Tietojen vuotaminen lehdistöön on vanha tapa.
Kuka voi olla niin tietämätön, että tällaista edes kysyy.
KRP:n tiedotteet ovat suoraan sellaisenaan muokattu tarkasti haluttuun muotoon ja niilläkin
ohjataan tietämättömiä lukijoita harhaan.
Hyvä esimerkki oli alkuvaiheessa, kun KRP tiedotti, että syyskuun 07 jälkeen ei ole maksettu clubista tuottoja jäsenille.
Ihan hyvä kun otit suomi24 esille epäluotettavana lähteenä. Aikoinaan Salla Vuorikoski ja KRP:n edustajakin piti suoli/muro foorumeja tärkeimpinä tietolähteinään.
Nyt varmaan kiroavat päivää, jolloin sortuivat sieltä tietojaan onkimaan.
Pitkänen jäsenten puolutajana on usein vaatinut tietoja asiakkaidensa puolesta.
Pankkitilit ovat henkilöiden tilejä, eikä rahat menneet sekaisin.
KRP mielellään uskottelee, että kaikki meni Hannun tilille ja hän jakoi taas takaisin niin kuin halusi.
Tällaisille ei ole minkäänlaista todistetta. Aivan hölmö väite, jota vain yksinkertaiset uskovat.
SIIS HANNU EI OLE TILINOMISTAJA, se on KRP:n valhe.
Pankit eivät muutenkaan sekottele ihmisten rahoja, vaan MB:kin vaatii vastatilin, minne
siirto tehdään.
Mutta niin kuin edellisessä kerroin, kaikki KRP:n kautta tullut tiedotus on vääristeltyä ja kontrolloitua niin, ettei sen kautta voi totuutta löytää.
Täällä kirjoittelu on tuhaa, kunhan nyt vähän taas sorruin.
ja täydestä meni kuin häkä.
Täällä nyt kinastellaan ja pekuloidaan, että serveri sitä ja serveri tätä. FAKTATOTUUS, joka ei pala tulessakaan, tulee esille oikeudenkäynnissä: Hannun sisäpiiriin kuuluva avainhenkilö tulee todistamaan, että "EI TOMMOTTIA SERVETTEJÄ VOI KELLÄÄN OLLA".
... väite kuitenkin pidä paikkaansa: """"Hyvä esimerkki oli alkuvaiheessa, kun KRP tiedotti, että syyskuun 07 jälkeen ei ole maksettu clubista tuottoja jäsenille.""""
WinClub lopetti maksatuksen ja maksatusta jatkoi WinCapita.
Ja mitaan ette voi...
on vuotanut tietoja Wincapitan tapauksessa. Kun kerran tuollaisia väität, niin voit sitten osoittaa ihan konkreettisen esimerkin.
"KRP mielellään uskottelee, että kaikki meni Hannun tilille ja hän jakoi taas takaisin niin kuin halusi.
Tällaisille ei ole minkäänlaista todistetta. Aivan hölmö väite, jota vain yksinkertaiset uskovat.
SIIS HANNU EI OLE TILINOMISTAJA, se on KRP:n valhe.
Pankit eivät muutenkaan sekottele ihmisten rahoja, vaan MB:kin vaatii vastatilin, minne
siirto tehdään."
- Kuka sen tilin sitten omisti? Kenellä kaikilla oli tiliin käyttöoikeus? Naurettavaa saivartelua tilinomistajasta, jos Hannu kerran oli ainoa jolla oli tiliin käyttöoikeus. Yksi lysti kuka sen siinä tapauksessa omisti, kun Hannu sitä kerran käytti kuin omaansa.
"Ihan hyvä kun otit suomi24 esille epäluotettavana lähteenä. Aikoinaan Salla Vuorikoski ja KRP:n edustajakin piti suoli/muro foorumeja tärkeimpinä tietolähteinään.
Nyt varmaan kiroavat päivää, jolloin sortuivat sieltä tietojaan onkimaan."
- Mikään esille tullut fakta ei ole vieläkään kumonnut Sallan uutisointia. Piilotteleva pääepäilty napattiin kiinni ja pääsi syytteeseen.
tiliä ei omistanut Hannu vaan Worldwide Investment Company
pistäkääpä tämä tieto nyt paksuihin päänahkoihinne ja yrittäkää pitää sielä
... nimen oikein?
Ja mitaan ette voi...
"KRP mielellään uskottelee, että kaikki meni Hannun tilille ja hän jakoi taas takaisin niin kuin halusi."
No yli 2700 asiaomaista ovat saaneet tiedon tuosta AINOASTA tilistä tilinumeroineen, minkä kautta varat vain pyöräytettiin takaisinpäin.
Siis YKSI tili 2003 vuodesta asti.
Keskustelun tasoa kuvaa juuri tuo, että heitetään kommentteja "kirjoititko virityksen nimen oikein" ja maksatuksen olisi Winklubin osalta loppuneet ja Wincapita jatkanut.
Jos ei parempaan pysty, olisi hyvä olla hiljaa. Jokainen tiesi, että maksatukset tulivat saman klubin kautta.
Klubi hoiti lisenssipörssiä ja maksuliikennettä asiakasyhtiöiltä.
Sillä oli myös informaatiosivustot jäsenten palvelemiseksi ja keskustelufoorumi.
Klubin toimien ja tilien tutkinta kävisi parhaiten Panaman viranomaisilta ja ehkä myös
Britannian poliisi voisi pystyä asiaa tutkimaan.
Mutta siellä tutkintakynnys ei taida ylittyä alkuunkaan. Siellähän ajatellaan, että rahaliikenteen sulkija on syyllinen. Briteillä ei löydy intoa asian penkomiseen.
Tämä juttu on Suomen viranomaisten päänvaiva, sillä jos rikosta ei voida osoittaa,on
tämän maan hallintorakenteissa edessä romahdus.
Sen takiahan juttua on pitkitetty, ettei totuus paljastuisi ja pitkitykseen on nähty paljon vaivaa.
Oikeusoppineet ovat yhtä mieltä siitä, ettei tämä kuulunut maamme viranomaisille.
Rikos tutkitaan siellä, missä se on tapahtunut, missä se pystytään tutkimaan.
Täällä vain uhreilta viedään varat valtiolle ja toitotetaan, että huijaus oli.
Sitten sitä ollaan ongelmissa, kun oletettuja rikosväitteitä/teorioita ei voida todistaa,
koska ne ovat tarkoitukseen kehitettyjä.
Sitten vielä MB:tä on kielletty kertomasta, että ei saa sitten paljastaa, että Suomen oikeusvirannomaiset vaativat rahaliikenteen sulkemista ja toimittavat todisteet rikoksesta mahdollisimman pian tämän jälkeen.
Syystäkin MB:ssa ollaan hermostuneita, kun todisteita rikoksesta ei ole vieläkään kuulunut.
"kommentteja "kirjoititko virityksen nimen oikein""
Sinähän nimenomaan kirjoitit virityksen nimen väärin... Tosin sinun on myös vaikea osoittaa että Panamaan rekisteröidyn yrityksen ja Suomessa toimineen rekisteröimättömän valuuttakerhon välillä olisi jokin yhteys.
"Klubi hoiti lisenssipörssiä ja maksuliikennettä asiakasyhtiöiltä."
Näkyykö tilisiirrot asiakasyhtiöiden suuntaan Moneybookersin tilillä? Miksi Pitkänen ei tuonut niitä esiin esityksessään aiemmin syksyllä? Pitkäsen kaaviossa ei ole mitään ulkopuolisia yhtiöitä.
"Klubin toimien ja tilien tutkinta kävisi parhaiten Panaman viranomaisilta "
Miten Panaman viranomaiset tutkivat Suomessa tapahtunutta värväystä ja markkinointia?
"sillä jos rikosta ei voida osoittaa"
Törkeää petosta ja rahankeräysrikosta ei liene vaikea osoittaa.
"Sen takiahan juttua on pitkitetty, ettei totuus paljastuisi "
Hannuhan pitkitti juttua nyhvöttämässä jossakin ruotsalaisessa mökkerössä. Oletko kysynyt häneltä miksi niin teki.
"Oikeusoppineet ovat yhtä mieltä siitä, ettei tämä kuulunut maamme viranomaisille."
Eivätkä ole, tuón olet itse keksinyt.
"Rikos tutkitaan siellä, missä se on tapahtunut, missä se pystytään tutkimaan."
Ja pääosa värväyksestä ja markkinoinnista tapahtui siis missä...
"Täällä vain uhreilta viedään varat valtiolle ja toitotetaan, että huijaus oli."
Rikoshyöty menee valtiolle, sponssit maksavat korvauksia tunkeille ja lisäksi he saavat sakkoja ja rikosrekisterimerkinnän.
"Sitten vielä MB:tä on kielletty kertomasta, että ei saa sitten paljastaa, "
Suomenko poliisi pystyy tuollaisen vaatimuksen esittämään englantilaiselle pankille? Tai kai tuollaista voi vaatia, mutta läpi se ei mene.
"Syystäkin MB:ssa ollaan hermostuneita,"
Enpä ole huomannut, että olisivat hermostuneita. Kerrot varmaan lisää?
Kun tällaista soopaa kirjoitat ." Sillä jos rikosta ei voida osoittaa, on tämän maan hallintorakenteissa edessä romahdus . Oikeusoppineet ovat yhtä mieltä siitä, ettei tämä kuulunut maamme viranomaisille . Rikos tutkitaan siellä, missä se on tapahtunut , missä se pystytään tutkimaan " . Tämähän on jotain aivan älyntöntä tekstiä . Vai oliko tämä tarkoitettu vitsiksi ?
... Hannun viritelmän nimen oikein? Ne kirotusvihreet saattaa joskus muuttaa asian aivan toiseksi. Etenkin noissa nimissä kannattaa olla tarkkana. Joten ole hyvä ja tarkista virityksen nimi, ennenkuin alat mossottamaan keskustelun tasosta yhtikäs mitään.
Ja mitaan ette voi...