Muutin 50-luvun alussa rakennetusta pahviseinätalosta 90-luvun puolivälin taloon. Oletin, koska aikasemmin olen samanikäisessä asunnossa asunut, että äänieristys olisi hyvä. Ja kattia kanssa. Tässä talossa on lähes yhtä surkea äänieristys kuin tuossa 50-luvun rötiskössä. Muutin ylimpään kerrokseen ja silti kuuluu naapureiden puhe, kolinat, kitaransoitot ja huutaminen läpi, samoiten kun koiran haukunnat. Miten ihmeessä voi 90-luvun talo olla näin huonosti eristetty?
Olipa taas turha muutto, ojasta allikkoon.
Olipa taas turha muutto, ojasta allikkoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valitettavasti juuri 90-luvun taloissa, jotka rakennettiin lama-aikaan on suuria virheitä. Asuin itse 94 ja 95 rakennetuissa ja niissä kuului kaikki, ihmettelimme asiaa rakennusmestari sanoi, että ei hormeissa ole mitään eristeitä, samoin välipohjat olivat ohuet, muovimattö seitin ohut, vessan äänet, suihkun äänet kuuluivat läpi asunnosta toiseen.
Viidennestä kerroksesta, toiseen kerrokseen kuuluivat lasten äänet ja töminät.
Juuri 90-luvun halpa ja huono rakentaminen, johti uusien äänieristysmääräysten kiristymiseen.
uudet äänieristysmääräykset astuivat voimaan 1.1. 2000, sen jälkeen haetuilla rakennusluvilla piti rakentaa jo paljon paremmin , käytännössä 2006 rakennetut, täyttävät kaikilta osin uudet määräykset, niissä on ilmanvaihto lämmöntalteenotolla ja paljon paksummat välipohjat kuin aiemmissa, samoin hormit ja vesijohdot eristetään nykyisin.