Minkä ikäisenä on hyvä lähteä pennun kanssa ensimmäiselle lenkille? Eli kuinka kauan opettelette luoksetuloa ja yhteistä luottamusta ennen kuin viette pennun katselemaan muita koiria, autoja, pyöräilijöitä jne? Ne jotka vie jo ensimmäisenä päivänä, älkää vaivautuko.:)
Milloin?
HiuTiu
2132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsekin tosiaan ajattelin, että pennun kanssa voi heti mennä lenkille, mutta totuus oli toinen-pennun tullessa meille oli pakkasta yli 20 astetta, eikä pikkuinen muuta kuin nopeasti pissannut ulos, eipä päässyt kovin lumessa kävelemäänkään. Joten, ehkä sitten kun pentu itse alkaa jo liikkua enemmän ja vähän niinku vaatia sitä lenkkiä. Ihmisiä katsomaan, eli kylään, voi mun mielestä viedä pienenäkin.
Lenkkeily, niinkuin se kuuluu tehdä, on paras tapa kasvattaa teidän välistä luottamusta. Kuitenkin pennun kanssa täytyy olla hiukan varovainen ja aloittaa lenkkeily ihan omassa kotipihassa. Kunnon kaulapanta ja siihen hihna. Käytä pennun luonnollista tarvetta seurata hyväksi ja opetat sen samalla kävelemään hihnassa paremmin kuin joka toinen vastaan tuleva koira. Päätä itse missä pysähdytte, älä anna koiran mennä edelläsi ja ole itsevarma ja rauhallinen. Jos koira on arka niin houkuttele sitä hieman makupaloilla, jotta sen itseluottamus kasvaa.
Vasta sitten kun koira on rokotettu ja vähän kasvanut niin voitte lähteä vaikka kaupungille kävelemään, kunhan muistat vaan samat ohjenuorat. Todennäköisesti jos olet toiminut oiken, koira ei aristele ja seuraa sinua uskollisesti mihin sitten menetkin. Totta kai isot äänet ja uudet asiat vähän jännittävät, mutta älä välitä siitä vaan jatka matkaa kuin mitään ei olisikaan. Jos koira kuitenkin ihan mahdottomaksi menee, niin houkuttele namipaloilla