Olin juuri ajatellut ostaa Panostajan osakkeiya hyvän osingon vuoksi, mutta katsottuani erään lehden pörssipalstaa huomasinkin osingon laskeneen 0,05:teen. Aiemmin osinko oli 0,12 per osake eli noin 9 prosenttia.
Aika ikävä pudotus, vai mitä?
Sadanan Panostaja
9
2011
Vastaukset 9
- Kolmetuhatta salkus'
Säästyypähän verot siltäkin osalta ja yhtiöön jää enemmän rahaa sijoitettavaksi hyviin kohteisiin. Niiden löytämisessä Panostaja on ollut varsin taitava ja tarjoaa mainion kanavan sijoittaa listaamattomiin yrityksiin. Huomasit varmaan, että osingon pienentymisestä huolimatta osakkeen kurssi ei laskenut.
- SammaHeebo
Osingot oli mun plaani; siksi juttu otti päähän. Varmaan ihan ookoo sijoitus yhä, kunhan *kossut' pitävät rahansa siitä.
- Sijoittajalle
Ei kovin houkutteleva sijoituskohde jos osakkeen hinta ei heilahtele/ nouse eikä maksa kunon osinkoa. Mitäpä siitä osakas hyötyy?
- Anonyymi
Panostajan osakkeen arvo 5-vuodessa pudonnut -40%. Panostajan isoin omistus syö rahaa koko ajan ja Panostaja on joutunut myymään muita sijoituksia pitämällä Granoa hengissä. Jo 5 vuotta sitten riskit oli Panostajan Granon omistamisessa suhteessa Panostajan omaan varallisuuteen liian suuret. Saati nyt, kun pukkaa lamaa.
- Anonyymi
Panostaja on pörssin huonoin sijoituskohde -70% osakkeen arvosta sulanut,
eikä loppua laskulle näy! Myyty loputkin pois tuosta p-läjästä. Kohta lähennellään centti tasoa!!!
Pääomasijoittajan rahat kohta lopussa ja miljoonien tappiota tuottavat "sijoitukset" vaatii lisää ylläpitorahaa osakkeen omistajilta, ei hyvältä näytä????
Toimintamallina ostaa kriisiyhtiöitä (tappiollisia) ja pitää niitä hengityskoneessa ei oikein tuottavaa bisnestä:) "Lisää ostoon tarjokkaita riittää":):)
Kannattaa sijoittaa mieluummin kekkilä kanan lantaan, oikeaan maaperään laitettuna tuottaa parempaa kasvua kuin P...taja:)
Ei tarvinne kauan odotttaa miljoonien osakkeiden uusantia ja taas lasketaan alamäkeen?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Panostaja on pörssin huonoin sijoituskohde -70% osakkeen arvosta sulanut,
eikä loppua laskulle näy! Myyty loputkin pois tuosta p-läjästä. Kohta lähennellään centti tasoa!!!
Pääomasijoittajan rahat kohta lopussa ja miljoonien tappiota tuottavat "sijoitukset" vaatii lisää ylläpitorahaa osakkeen omistajilta, ei hyvältä näytä????
Toimintamallina ostaa kriisiyhtiöitä (tappiollisia) ja pitää niitä hengityskoneessa ei oikein tuottavaa bisnestä:) "Lisää ostoon tarjokkaita riittää":):)
Kannattaa sijoittaa mieluummin kekkilä kanan lantaan, oikeaan maaperään laitettuna tuottaa parempaa kasvua kuin P...taja:)
Ei tarvinne kauan odotttaa miljoonien osakkeiden uusantia ja taas lasketaan alamäkeen??Suosittelen että ostat osaketta takaisin pian edes vähän. Muuten tulevaisuudessa harmittaa että olit liian aikaisin liikkeellä ja luovuit. Corehw potentiaali selviää keväällä ja Panostajaan sijoittamalla voi tehdä jättitilin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen että ostat osaketta takaisin pian edes vähän. Muuten tulevaisuudessa harmittaa että olit liian aikaisin liikkeellä ja luovuit. Corehw potentiaali selviää keväällä ja Panostajaan sijoittamalla voi tehdä jättitilin!
KIITOS VINKISTÄ, SEURATAAN ARVOKEHITYSTÄ.
Huonolta näyttää: 0,37c päivän kurssi, ostohetkellä1,14€ :):)
Tulikin Jättitappio:)
- Anonyymi
Itse tankkaan Corehw paikannustuote lyö läpi kesällä ja kurssi ampuu ylös👍
- Anonyymi
Corehw toimii erittäin kuumana käyvällä alueella paikkatietotekniikassa. Aika käy vähiin jos aikoo ensimmäiseen isoon kurssinousuun ehtiä. Ei rahoja menneen maailman konepajoihin, halvin tenbäggerikandidaatti koko helsingin pörssissä. Lisäksi Grano menee pian myyntiin, noin 28 milj. sieltä kassaan. Vielä 4 ostoerää itsellä jäljellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1292069
- 51989
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160877Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 77710
- 53627
- 67626
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.145612Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e133570Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520- 52513
- 6504
- 4499
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.154476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463