Vielä käsitteistä perukirja ja perunkirjoitus. Perunkirjoituksella tarkoitetaan sitä tilaisuutta, jossa vainajan omaisuus ja mahdollisen puolison omaisuus kirjataan ja tarkistetaan tositteet. Laki määrä ketä tilaisuuteen on kutsuttava. Vaikka tilaisuus ei edellytä esim. toissijaisten perijoiden tai lesken läsnäoloa, tilaisuuteen on kutsuttava em. henkilöt ja vielä ajoissa ja todisteellisesti (kirjatulla kirjeellä). Elleivät esim. toissijaiset perilliset ole paikalla, on perukirjaan kirjoitettava syy, miksi he eivät ole olleet paikalla ja miten on kutsuttu. Perukirja on puolestaan se paperi, joka on perunkirjoitustilaisuudessa uskottujen miesten toimesta tai läsnä ollessa kirjoitettu ja joka läheteään verovirastoon ja sieltä edelleen reksiteriviranomaisille. Verovirastossa ja väestörekisterissä tarkistetaan perukirjan oikeellisuus.
Usein sekoitetaan ko. käsitteet perukirja ja perunkirjoitus sekä teksti, että läsnäolo ei ole pakollinen, vaikka läsnäolo ei ole pakollinen , kutsu on pakollinen, eli kaikilla asianosaisilla kuuluu olla oikeus tilaisuudessa
Usein sekoitetaan ko. käsitteet perukirja ja perunkirjoitus sekä teksti, että läsnäolo ei ole pakollinen, vaikka läsnäolo ei ole pakollinen , kutsu on pakollinen, eli kaikilla asianosaisilla kuuluu olla oikeus tilaisuudessa
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse asiassa, väestörekisterissä ei TODELLAKAAN tarkasteta perukirjan "oikeellisuutta".
Mille rekisterivirnanomaisille verottaja muka perukirjan lähettää, ja mihin säädökseen tämä perustuu?
Perukirja on lähetetty ainakin vuoteen 1994 asti kolmena kappaleena verottajalle, josta kaksi lähti alioikeuteen, joka valvoi sen oikeellisuutta. Toinen tuli vahvistettuna takaisin. Lakiin tehtiin lakimuutosehdotus 1994 . Nykyisin kaiketi riittää yhtenä kappaleena ja valvoja on vaihtunut. Kenen luulet nykyisin valvovan omaisuusluetteloa ? Maistraatti ainakin tarkistaa oikeellisuuden se lukee useammassakin lakitekstissä ja käräjäoikeus tuomitsee edelleen laimminlyönneistä ym. virheistä , jonne ilmeisesti joku valvoja virheet ja laiminlyönnit ilmoittaa.
Alla perukirjan tehtävät. Vai luuletko että nykyisin saa kirjoittaa omaisiksi ja perijöiksi kenet tahansa eikä kukaan valvo oikeellisuutta, pankiin vaan sitten nostelemaan vainajan varoja itse laaditulla perukirjalla, niinkö?
Lakisääteisellä perunkirjoituksella ja sen tuloksena syntyvällä perukirjalla on useita tehtäviä. Perukirja on muun muassa veroilmoitus perintöveroa varten ja omaisuusluettelo perinnönjakoa varten
Kyllä pankkiiin voi mennä itse laaditulla perukirjalla. Pankki toki tarkastaa, että sukuselvitys on oikein tehty. Luulisin, että tämä on jopa yleisin käytäntö tänä päivänä, harva viitsii hakea osakasluettelon vahvistamista maistraatista, kun sitä ei ole mikään pakko tehdä.
"Kenen luulet nykyisin valvovan omaisuusluetteloa "
Ei sitä valvo kukaan, verottajan tehtävien ulkopuolella.
Maistraatissa voi tarkastuttaa osakasluettelon, mutta sen ainoa funktio on se, ettei virkatodistusnivaskaa tarvitse osakasluettelon vahvistuspäätöksen jälkeen roikottaa perukirjan mukana. Maistraatti EI VALVO sitä, että omaisuus on oikein merkitty perukirjaan.
Sen sijaan, pesän ilmoittaja saattaa tietysti joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen esim. veropetoksesta, jos on veron välttämistarkoituksessa jättänyt omaisuutta ilmoittamatta.
Että tällä palstalla kirjoittelee petoksen yrittäjät. Minulla on kyllä lakipykälät tiedossa ja ihan pankkien omilta neuvontasivuilta käy ilmi, että asioiminen ei ole oikeutettu ilman osakasluettelon vahvistamista maistraatissa. Veropetos ei ole ainoa, josta voi joutua syyteeseen, ilmoitus on tehtävä määräajassa ja tieto ja kutsu perunkirjoitustilaisuudesta myös määräajassa ja kaikille asianosaisille, myös selvitys siitä miksi kaikki asianosaiset eivät ole olleet perunkirjoitustilaisuudessa paikalla ja miten kutsu on lähetetty. On outoa oletttaa, että kun alioikeus ei enää valvo pesän osakkaiden oikeellisuutta, siksi että se työllistää liikaa oikeusviranomaisia, ei sitä sitten tee kukaan muukaan. Verotus on vain yksi syy miksi perunkirjoitus pitää pitää ja perukirja laatia ja lähettää eteenpäion vahvistettaavaksi. SANOOHAN SEN JO OIKEUSTAJUKIN JOS SELLAINEN LÖYTYY JOSTAKIN.
Jos vainajalta jää vain vaatteet ja pieni säästötili alle 1000€ , asuu vanhusten talossa ja perijöinä yksi lapsi, on tilanne ihan eri kun se että keski-ikäiset puolisot ovat omistaneet omakotitalon, kesämökin, pari autoa, veneen muutaman osakkeen jne. ja toinen kuolee ja kyseessä molempien kakkosliitto. Tuon vanhuksenkaan tilille ei pääse ainut lapsi, ennen perukirjan vahvistusta, ainoastaan hautakulut ja sairauskulut sieltä saa ottaa ja tässä tapauksessa ne eivät ehkä edes riitä.Siis vainajan omalla nimellä olevat laskut voi maksaa hautauskulujen lisäksi.
MIKSIKÖ näin kuuluu tehdä. Jopa ko. esimerkki vanhuksella saattaa olla lapsi, jossakin toisella paikkakunnalla, useimmat maallikot eivät osaa tehdä riittävää sukuselvitystä tai edes tiedä ketkä kaikki voivat olla asianosaisia. Esim. Yli 15 vuotiaasta vainajasta on haettava kaikilta asuinpaikkakunnilta (seurakunnista) virkatodistus, joissa hän on asunut ennen kuolemaansa.
Esimerkiksi Lopelta Helsinkiin 18 vuotiaana muuttaneella saattaa olla Lopella adoptoitu lapsi, joka on perijä. Adoptiolapsi perii sekä ottovanhempanasa että omat vanhempansa. vaihtoehtoja on paljon.
Kun olet niin varma asiastasi, niin kerrohan, missä laissa ja missä pykälässä säädetään siitä, että jokin viranomainen valvoo perunkirjojen oikeellisuutta.
"ilmoitus on tehtävä määräajassa ja tieto ja kutsu perunkirjoitustilaisuudesta myös määräajassa ja kaikille asianosaisille, myös selvitys siitä miksi kaikki asianosaiset eivät ole olleet perunkirjoitustilaisuudessa paikalla ja miten kutsu on lähetetty."
Aivan oikein, mutta siitä ei ollutkaan kysymys.
"ja ihan pankkien omilta neuvontasivuilta käy ilmi, että asioiminen ei ole oikeutettu ilman osakasluettelon vahvistamista "
Väärin. Katkeamaton virkatodistusketju vainajasta 15-vuotiaasta alkaen ja "elää"-virkatodistukset osakkaista riittävät, maistraatin osakasluettelon vahvistaminen ei ole pakollista. Sitä paitsi, maistraattikin tekee vahvistamispäätöksen niiden samojen virkatodistusten perusteella, eli lopputulos on sama.
Kolme veljestä oli kuollut saman vuoden (2010) aikana. Hoidin kahden viimeksi kuolleen perunkirjoituksen, joihin hankin tarvittavat sukuselvitykset, joita kertyi 7 kpl. Veljesten ainoa perillinen, heidän sisarensa, myi perimänsä kiinteistön. Kiinteistönvälittäjä toimitti asiakirjoja, mm. perukirjat, ostajan pankille tämän lainahakemuksen liitteeksi. Hän oli sitä mieltä, että pankit vaativat perukirjoihin maistraatin vahvistuksen osakasluettelolle ja esitti, että hankkisin sellaiset (vaikka olin hänelle toimittanut nuo 7 virkatodistusta).
Maistraatin vahvistukset olisivat kustantaneet 3 x 100 euroa = 300 euroa. Järjetön kustannus siitä vaivan säästöstä, että pankin ei tarvitsisi tarkistaa osakasluettelon oikeellisuutta seitsemästä virkatodistuksesta! Kieltäydyin päämieheni etuun vedoten. Ja tokihan pankki osasi asiansa. Mutta välittäjän hoitaessa asian myyjä olisi maksanut turhasta 300 euroa.
Toki maistraatin vahvistus yksinkertaistaa ja varmistaa asian - ja on hintansa väärtti - silloin, kun virkatodistuksia on paljon. Enimmillään olen itse yhteen perunkirjoitukseen hankkinut reilusti yli sata virkatodistusta.
Maistraatin vahvistuksen hinta on 50 euroa, kun osakkaina ovat vain rintaperilliset, leski ja vanhemmat, muissa tapauksissa 100 euroa.
Juuri näin. Asia selviää myös mm. Nordean ohjeistuksesta kuolinpesälle (http://www.nordea.fi/sitemod/upload/root/nordeafiles/personal/customer_programs/advantage_customer/fin_HSI390_Kuolinpesa_FI.pdf)
- Perukirjan osakastiedot kannattaa vahvistuttaa maistraatissa, jolloin se toimii virallisena
osakasluettelona. Vahvistus korvaa virkatodistusketjun, jolloin virkatodistuksia ei tarvitse
toimittaa pankille ja asiakirjojen käsittely nopeutuu.
- Mikäli perukirjan osakasluetteloa ei ole vahvistettu, on pankille toimitettava sukuselvitys eli
katkeamaton virkatodistusketju vainajasta 15 vuoden iästä kuolemaan.
Totta kai pankille on kätevää, jos maistraatti on vahvistanut osakasluettelon, koska pankki säästää tarkistamistyötä. Mutta pakollista se ei ole.