Vihaan joulua!

Pukki, jota vituttaa

En halua viettää mitään joulua. Silti sitä vyöryy päälle joka suunnalta. En pääse sitä pakoon tässä maassa. Vihaan joulun seremonioita ja muka-vapaaehtoisia tapoja. Vihaan joulukortteja. Vihaan joululahjoja. En halua antaa enkä ottaa niitä vastaan. Vihaan kaikkea jouluun liittyvää tingeltangelia.

Tiedän myös vastaväitteet. Miksi helvetissä minun pitäisi mennä yksinäni johonkin korpeen tai ulkomaille? Haluan elää normaalia elämääni, mutta ilman tätä jokavuotista typerää hulinaa ja hössötystä.

En myöskään halua kaikenvastustajan nimeä päälleni. Haluan olla ympäristöni kanssa hyvissä väleissä. Minulla on vaimo ja lapset. Ja sukulaiset ynnä muut tuttavat. Minun on siis alistuttava tähän typeryyteen, vuosi toisensa jälkeen. Perkele, että vituttaa! Joka kerta.

14

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta on mahtavaa, kun vuoden pimeimpään aikaan voi perheen kanssa viettää rauhallisen juhlan. Haetaan metsästä kuusi, siivotaan, kokkaillaan, saunotaan, syödään hyvin ja rauhoitutaan lueskelemaan. Mukava on myös antaa rakkaille jokin pitkään mietitty lahja. Ihanaa kun joka vuosi on Joulu!

    • Kössönöm

      sen enempää kuin juhannustakaan, ne eivät vaan oikein merkitse minulle mitään. Joulun jälkeen tietysti päivä alkaa kivasti pitenemään, mutta itse juhlana se on minulle yhdentekevä.

      Ei sinua mikään laki pakota joulua viettämään. Ole omissa oloissasi jos siltä tuntuu.

      • Pukki, jota vituttaa

        Ei pakota laki, ei. Mutta pakottavat vaimo ja lapset ja muut sukulaiset. Ei joulua voi paeta. Se on kuin kuolema, se tulee päälle vaan, se ei kysy eikä kuuntele mielipidettä.

        Hyvää joulua vaan sinnekin ihan perkeleesti! Ja mairea hymy päälle. Minkä tälle mahtaa. Onneksi joskus tulee vappu ja saa olla oma itsensä. Mutta valitettavasti sitä ennen tulee pääsiäinen ja taas on jeesuksia ilma sakeenaan. On tässä kestämistä!


      • bella.norva
        Pukki, jota vituttaa kirjoitti:

        Ei pakota laki, ei. Mutta pakottavat vaimo ja lapset ja muut sukulaiset. Ei joulua voi paeta. Se on kuin kuolema, se tulee päälle vaan, se ei kysy eikä kuuntele mielipidettä.

        Hyvää joulua vaan sinnekin ihan perkeleesti! Ja mairea hymy päälle. Minkä tälle mahtaa. Onneksi joskus tulee vappu ja saa olla oma itsensä. Mutta valitettavasti sitä ennen tulee pääsiäinen ja taas on jeesuksia ilma sakeenaan. On tässä kestämistä!

        "Onneksi joskus tulee vappu ja saa olla oma itsensä. Mutta valitettavasti sitä ennen tulee pääsiäinen ja taas on jeesuksia ilma sakeenaan."

        Tietysti kirkon täytyy pitää myyntivalttiaan esillä. Mutta yritä kestää.


    • ja tänä jouluna olinkin päättänyt viettää elämäni ensimmäisen joulun ilman joulua. Mutta niin siinä vain kävi, että iäkäs äitini sai minut ylipuhutuksi........"kun enhän minä elä enää monta vuotta, niin tule nyt ainakin tänne ja sitä rataa"....

      Tein samasta aiheesta myös aloituksen taannoin. Onhan täällä sentään joku, joka ajattelee samoin.:-) Hyvä me!

    • noudattaa omaa tahtoasi rikkomatta välejä lähimmäistesi kanssa?

      Mutta ymmärrän sua kyllä jossain määrin: minäkin vihaan joitakin asioita, kuten esim. mainontaa, etenkin jos ne mainostavat jotain tyhmää, eivätkä sitä mitä minä haluan ostaa >:-(

    • Mielipiteesi "vihaan joulua!"tuli selkeän selväksi, mitäpä siihen mitään lisäämään. On välillä hyvä sanoa suoraan sen, mitä ajattelee, se helpottaa!

      Riku, ev.lut.pappi

      • sfdfdsfds

        äh piti laittaa plus merkki mut tulikin miinus. näin tällä kertaa.


    • ateistix

      mutta en aio antautua. En osta kenellekään mitään, enkä myöskään "vietä" joulua. Mitä viettämistä siinä on? Siinä se menee kuin muutkin päivät.

    • hilpeä pukkimuori

      on minulle hyvin rakas.
      Päivä alkaa taas pidetä ja kevättä kohti mennään.

      Lisäksi jouluruokani ovat hyviä.

      • ateistix

        Ajattelin ostaa ison nipun tilliä ja keittää silakoita perunoiden päällä. Porkkanaraastetta ja ruisleipää lisukkeeksi, niin ihan hyvää. Sopisi tuohon varmaan vielä joku valkoviinikin, mutta en tiedä mikä.


    • näin täällä päässä

      Ihan samoissa tunnelmissa täällä. Mies on fanaattinen joulun suhteen, että pitää kaikki olla niin kuin hänen lapsuudessaan. Itse ei kylläkään tee joulunsa eteen YHTÄÄN mitään, vaan rötköttää sohvalla ja odottaa palvelua. Joka joulun pyhät hän on ollut kuin perseeseen ammuttu karhu, mököttänyt ja saanut raivokohtauksia, kun on ollut "paskaa jouluruokaa, eikä kunnon lahjoja" (miehen suusta nämä..).

      Nooh, ilmoitinpa tuossa pari viikkoa sitten, että koska herralle ei mikään joulu ole ollut toivomansa mukainen, hän voi ihan itse ostaa ja valmistaa jouluruuat, hommata ja koristella kuusen ja hankkia itselleen mieleisensä lahjat. Ei sanonut siihen sanaakaan, vaan alkoikin saman tien katselemaan etelänmatkoja, ja siellä etelän lämmössä hän nyt on ja viettää siellä oman joulunsa, kun minä lapsen kanssa olen täällä lumisessa kotosuomessa :)

      Ai tätä autuutta! Yhden lahjan olen lapselle hommannut ja muuten ollaan vain kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa joulusta sen kummemmin välittämättä.

      • Toi kuulostaa oikein onnistuneelta parisuhteelta :D.


      • näin täällä päässä
        mave kirjoitti:

        Toi kuulostaa oikein onnistuneelta parisuhteelta :D.

        No, katsos minulle parisuhde ei ole mikään urheilusuoritus, jota mittaillaan onnistumisilla ja epäonnistumisilla. Jokainen on parisuhteessakin yksilö ja toimii parhaaksi katsomallaan ja kykyjensä mukaisella tavalla. Toista ei voi omistaa eikä määrätä mitenkään, vapaa maa näes (viranomaiset asia erikseen..).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3804
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1799
    3. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      1687
    4. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1645
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1391
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1308
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      304
      1194
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1155
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1062
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1021
    Aihe