on alettu peruuttamaan?
Näin kertoi OT Pitkänen Ilkassa että poliisit ja syyttäjä ovat pakkotoimet itse lopettaneet.
Pidän tuota hyvänä asiana koska Suomi olisi saanut huonoa mainosta Euroopanihmisoikeustuomioistuimessa 3 vuotta jatkuneista toden näköisesti perustelemattomista pakkotoimista.
Jos ne pakkotoimet olisi ollut todella perusteltuja niin niitä olisi voitu alkaa jatkamaan uudelleen ja uudelleen vuoteen 2013 asti. Siitä olisivat kärsineet kaikki Suomalaiset ja Suomalaisten maine Euroopassa.
Vasta 2012 loppuun mennessä voidaan saada jonkinlaisia Oikeus päätöksiä kun pääkäsittely kestää ainankin vuoden 2011 loppuun.
Tuossa Ilkka kertoo asian
http://www.aijaa.com/v.php?i=7199137.jpg
Näin kertoi OT Pitkänen Ilkassa että poliisit ja syyttäjä ovat pakkotoimet itse lopettaneet.
Pidän tuota hyvänä asiana koska Suomi olisi saanut huonoa mainosta Euroopanihmisoikeustuomioistuimessa 3 vuotta jatkuneista toden näköisesti perustelemattomista pakkotoimista.
Jos ne pakkotoimet olisi ollut todella perusteltuja niin niitä olisi voitu alkaa jatkamaan uudelleen ja uudelleen vuoteen 2013 asti. Siitä olisivat kärsineet kaikki Suomalaiset ja Suomalaisten maine Euroopassa.
Vasta 2012 loppuun mennessä voidaan saada jonkinlaisia Oikeus päätöksiä kun pääkäsittely kestää ainankin vuoden 2011 loppuun.
Tuossa Ilkka kertoo asian
http://www.aijaa.com/v.php?i=7199137.jpg
Vastaukset 34
Vanhimmat
pantaa pitää välillä löysätä, jotta veri pääsee välillä kunnolla kiertämään niin sanotusti, eihän sillä ole mitään tarkoitusta, jotta tavarat menee pilalle ja homehtuu turhassa seisonnassa.
Ymmärsit vähän väärin. Ei tavara ole päässyt homehtumaan nytkään.
Tavaran on voinut luvalla myydä mutta myynnistä saatu raha on pistetty samojen pakkotoimien alle.
Auton tai muun kapineen tai talon tai tontin on saanut luvalla myydä mutta rahoja ei ole saanut pistää haaskuuseen vaan ne on varikoitu.
Nyt kaikki pakkotoimet on lopetettu eli rahat saa haaskata jos haluaa.
... noin, koska se on sen etu, että hänen päämiehensä pysyvät tyytyväisinä.
Ja mitaan ette voi...
Pitkänen siis valehtelee julkisesti mutta uskaltaisitko sanoa sen ääneen hänelle?
Ei vaikuta huijarilta tuo setä vaan uskottavalta, tv;ssäkin oli uskottava.
Poliisin toimesta ymmärrän purkamisen . Poliisi sanoi jo reilu vuosi sitten minulle henkilökohtaisesti jotta omaisuuden jäädyttämiset on tehty alustavasti laajamittaisesti jos on vähänkin epäilyksiä WC : n tuotoista . Sitten tutkimuksen edetessä jos faktat siltä näyttää joidenkin kohdalla perutaan jäädytykset tämä on aivan normaalia näin laajamittaisessa toiminnassa . Pitkänen ottaa heti kaikesta pisteet kotia onhan kysymyksessä hänen lehmänsä ( WC ) jota hän lypsää eihän sitä nyt tappaa kannnata .
... EOK:n Pitkäsen setä valehtelee. Sinähän sitä ehdotit. Pitkänen puhuu asioita niin, että ne kuulostavat kuulijakunnasta hyviltä. Hän heittää ajatuksen ilmaan ja johdattelee kuulijakuntaansa sopivilla höysteillä haluamaansa suuntaan.
Ja mitaan ette voi...
Pitkänen sanoo lehdessä että takavarikkoja on alettu peruttamaan.
Takavarikkoja on alettu peruttamaan siitä syystä että Pitkäsen päämiehet pysyisivät tyytyväisinä.
Pitkäsellä on kova valta tässä maassa.
Ellei takavarikkoja ole alettu peruttamaan Pitkänen valehtelee.
Takavarikkoja on purettu jo useita. Ei Pitkänen ala tuollaisessa asiassa lehdistön edessä valehtelemaan. Naurettava ajatus tuo valehtelu tai päämiesten pitäminen tyytyväisenä vääristelemällä.
... ja oikeudenmukaista, että vakuustakavarikkoja/hukkaamiskieltoja puretaan, jos enää ei ole perusteltuja syytä niitä jatkaa. Ei siinä ole mitään kummallista. Jos vakuustakavarikon tai hukkaamiskiellon kohteeksi joutunut henkilö on pystynyt esittämään faktat käräjillä, että rahat on peräisin muualta, kuin kusetuksesta ja hänellä ei ole osaa, eikä arpaa kusetukseen, niin tottakait on aivan oikein, että pakkotoimet puretaan.
EOK:n Pitkäsen setä ei kertonut, jotta mikä osuus hänellä itsellään on ollut purun aikaansaamiseksi. Vai onko tällä henkilöllä, joita pakkotoimet ovat koskeneet, oikea asianajaja, joka osaa hommansa?
Kyllä EOK:n Pitkäsen setä yrittää kylvää tuolla kierolla tavallaan uskoa epätoivoisiin sponsoreihin. Melkoista härskiyttä tollanen asioiden vierestä puuminen ja epäoleellisuuksiin tarttuminen vaatii pulustelijalta.
Lisäksi asiassa täytyy muistaa, että jokaisen sponssin/kotiuttaneen tilanne on omansa, eikä niitä voi sovittaa johonkin sabluunaan.
Ja mitaan ette voi...
poliisipäällikön asialla on pakko olla vaikutusta takavarikkoihin
päällikköhän joutuu kohta eroamaan virastaan jos hän on osallistunut rikokseen millään tavalla
pelkkä pyramidi peliin osallistuminen on lain mukaan rikollista ja kyllä päälikkö sen tietää että kenkään tulee että kumajaa
ja oikeudenkäynnit olisi lopetettava nopeasti jotta korkeaarvoisia henkilöitä ei käryäisi.
... EOK:n Pitkäsen setä valehtelee. Sinähän sitä ehdotit. Pitkänen puhuu asioita niin, että ne kuulostavat kuulijakunnasta hyviltä. Hän heittää ajatuksen ilmaan ja johdattelee kuulijakuntaansa sopivilla höysteillä haluamaansa suuntaan.
Ja höpö höpö ataraili,Pitkäsen puheet perustuvat vain ja ainoastaan tutkittuihin tosiasiohin !
Ja vain määrättyjen kaaleen, niissähän hypitään niinsanotusti kiviltä kiville ja jätetään varsinainen asia sanomatta, kuhan sivusta soitelen suutani näille viisaille, näitähän on promilleja valitettavasti Suomessa.
... pöppöö.
Ja mitaan ette voi...
Sano nyt yhtään totuutta muuntamatta että onko niitä takavarikkoja alettu purkamaan vai ei ole alettu purkamaan takavarikkoja.
Ellet tiedä takavarikoista niin ota selvää tai pidä alaleukasi yläasennossa tohto. pitkäsen tekemisistä.
Jos tiedät että ei ole alettu purkamaan takavarikkoja niin pitkänen on julkisesti velehdellut ja vielä lehden sivuilla.
Siitä saat hyvän lööpin.
Kyse ei ole mistään pitkäsen ilmauksista pitää pää miehet tyytyväisinä vaan totta tai valhetta takavarikot.
Soitappa vaikka tuonne 010 3627807 niin loppuu kitinä.
Kihlakun. syyt. hyvärinen.
Taidat taas olla kuin jokin lörppä huuli suunsoittaja.
Joko soitit Ada lörppä huuli suunsoittaja?
Ei tarvitse vastata kun me tiedetään jo että soitat vaan suutasi kun yksinker. vaan vihaat pitkästä.
Vain muutamia kuukausia aikaisemmin oli ilminannettu poliisipäälikkö Huokko capita sijoituksesta. Joten toisen henkilön takavarikko oli purettava.
Taitaa kuulua tuo poliisipäällikkö Huokon juttu samaan sarjaan kuin tämä muinoinen ministeri Kataisen yhdistäminen WinCapitaan. Yhtä paljon faktoja molemmissa...
Taitaa olla suolimuron turha taitailla Huokosta, kuten myös Kataisen jäsenyydestä.;)
Asianajaja Kari Uoti kertoo blogissaan asiasta. Tuon legendan tietävät siis kaikki jotka ovat vähänkään seuranneet tapausta. Serkkupoikahan on kyydissä mukana.
Kaupungilla liikkuvan urbaanilegendan mukaan Jyrki Katainen olisi tehnyt kuin kenraali Hägglund. Laittanut 10 000 euroa rahojaan Wincapitaan, ei omalla nimellään, vaan erään sukulaispojan tilin kautta. Katainen on kiistänyt näin toimineensa, samoin Kataisen avustajat. Katainen ei siis varmaan ole näin toiminut, mutta jos olisi?
Mitä Jyrki Katainen sitten oikeastaan tietää? Tietääkö hän jotakin Wincapitaan sijoittamisesta, jota ei arvaa kertoa muille?
Miksi yksikään media ole kiinnostunut tästä. Olisi aika erikoista, että tällainen asia jätettäisiin kysymättä Kataiselta. Oletko laittanut rahojasi Wincapitaan suoraan tai jonkun bulvaanin kautta, oletko yrittänyt peitellä erikoista toimintaasi? Onko poliisi kysynyt sinulta asiasta, mitä kerroit?
http://www.oikeuson.com/
määräajan jälkeen, ei ole kysymyksessä purkaminen, vaan takavarikkopäätöksen mukainen ihan luontonsa mukainen päättyminen.
Eli kysymys on ihan samasta asiasta kuin esim. vangitsemisesta. Kun tarve siihen on päättynyt, se lopetetaan. Ei se vangitseminen mitenkään purkaudu tai peruutu.
Syyttäjä haki oikeudelta takavarikon purkua. Näin myös tapahtui.
Mikä tuossa on niin vaikeaa sinun ymmärtää ??
Jos takavarikkoa ei jatketa 4 kuukauden erissä 5 tai 6 kertaa peräkkäin niin se purkautuu automaattisesti koska se herättäisi euroopan ihmisoikeus käsittelyissä närästystä.
Todella mukavaa, että pystyt esittämään näin vakuuttavia faktoja sekä Kataisesta että Huokosta. Kyllä noilla eväillä mennään oikeudessakin vielä pitkälle...
Ja Hägglundista taitaa
vai mitä???
"Loistavaa
argumentointia! 22.12.2010 12:50
vai mitä??? "
Taitaa olla, vai taitaako????
määräajan jälkeen, ei ole kysymyksessä purkaminen, vaan takavarikkopäätöksen mukainen ihan luontonsa mukainen päättyminen
..tämä liittyykin siihen Mariaporin EIT:hen viemään juttuun joka on vielä kiireellisenä käsittelynä,
sen takia syyttäjä on sen jättänyt viemättä jatkoon,taitaa tulla pikkuhiljaa pelko persiiseen ???
sääliähän siinä pukkaa pintaan viranomaisillakin hu hu !
on ollut mukana useampikin ministeri, nämä tiedot on nähty klubin asiakasrekisterissä ja niitä on kuulustelussa yritetty saada kirjattua, aluksi ei ole kuulustelija kirjannut, mutta paljon myöhemmässä vaiheessa on saatu kirjattua
onko KRP halunnut salata tiedon?
Krp on tietoinen noista isokenkäisistä, mutta yllätys yllätys ( heh! ) noita nimiä ei löydy Vantaan listalta.
Paperikentsu siellä kyllä komeilee ja sen 251:n joukossa.
Tekasenpa täyskäännöksen ja etenen jälleen. Kyllin lujaa kun pistelee paskat lahkeessa, niin siitä saa sitten myöhemmin muotoiltua torjuntavoiton. ( Päämajan päiväkirjasta )
Sulla sitä tota asiallista asiaa riittää. Lyhyesti sanottuna:et taida olla penaalin terävin kynä...
Ps. hauska sana tuo taitaa. Jos kirjoitat nimimerkillä "taitaa" tulee ilmoitus "Nimimerkki taitaa on jo varattu. Valitse toinen nimimerkki."
muille näistä isokenkäisistä kun tunnut tietävän?
Se tarkoittaa juristislangissa "Osuuskaupan Takahuoneessa" eli pahin mahdollinen solvaus; onhan Pitkis aikoinaan opiskellut ihan aikuisten oikeeta oikeustiedettä ja saanut lisäopintolisenssin ex-lainsäädäntötoimittajan opistossa.
tuon OT-tutkinnon täytyy ollakin. Ei ainakaan ole mikään virallinen lyhenne oikeustieteen tutkinnoista. Kyllä tuollaisesta tutkintonimikkeestä voi jopa varaekonomikin loukkaantua.