Olen laittamassa asuntoani ensimmäistä kertaa vuokralle ulkomaille muuton vuoksi. Tarvitseeko tai kannattaako minun vuokraajana ottaa jonkunlainen vakuutus asunnolleni? Vai voiko vuokraajan vaatia ottamaan kotivakuutuksen vuokrauksen ajaksi?
vakuutuksista
tuleva vuokraloordi
5499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vuokraaja... siis olet vuokranantaja ja se toinnen on vuokralainen, kumpikin on vuokraajia.
Vakuutusyhtiöillä ei oikein ole tarjota vakuutusta vuokrasuhteen turvaksi.
On varsin yleistä että vuokranantaja vaatii vuokralaiselta kotivakuutuksen ottamista, mutta eipä siitä vuokraisännälle ole juuri mitään iloa. Tietysti se jossain tilanteessa korvaa vuokralaisen aiheuttamia vahinkoja, mutta jos vahinko ei ole vuokralaisen vastuulla, niin ei sitä silloin mikään vakuutus korvaa, eikä korvaa silloinkaan jos vahingon tekeminne on tahallista. Minusta koko vakuutuksen vaatiminen on hieman kyseenalaista.
Kannattaa vaatia laaja kotivakuutus vuokralaiselta. Ei jää tyhjän päälle jos jotain sattuu.
Harva vuokranantaja on noin huolehtivainen vuokralaisen selviytymisestä poikkeustilanteessa!
Muut ajattelevat pääsääntöisesti omaa etuaan, ja vuokralaisen kotivakuutus ei pääsääntöisesti hyödytä vuokrantajaa pätkääkään...
Jos vuokralainen pistää pillerihumalassa asunnon palasiksi, ei sitä korvaa mikään vakuutus.
Jos yläkerran asukkaan kylppäri tylvii vuokralaisen asuntoon, ei sitäkään korvaa kuin korkentaan yläkertalaisen vakuutus (kannattaa vaatia myös naapureille vakuutukset).
Jos talo palaa, niin kiinteistön vakuutus korvaa jotain ja vuokralaisen vakuutus korvaa hänen omaisuutensa, eikä se taida paljon vuokranantajaa lämmittää.
Hei,
minulla on sijoitusasuntooni otettu vuokranantajalle sopiva kiinteän irtaimiston vakuutus vuokrauskohteeseeni, joka turvaa äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman siellä. Se on otettu osaksi koko talouteni vakuutuksia (koti, matka, loma-asunto, auto ym).
Siihen on sisällytetty laajin mahdollinen turvaratkaisu ja se kattaa myös mahdolliset oikeuskäyntikulut.
Kun se on keskitetty sopimus ja boonuksia on kertynyt runsaasti, jää hinnaksi vuodessa alle 20 euroa. Vaadin toki vuokralaiseltanikin kotivakuutuksen.
Kysele ja vertaa ei vakuutusvaihtoehtoja.