Ilouutisia!

kenkri

Pieniä, mutta ilahduttavia askeleita kohti kristittyjen ykseyttä! Poimittu www.kotimaa24.fi-sivuilta.

Luterilaiset tervetulleita metodistien ehtoollispöytään

Johannes Ijäs 17.12.2010 13:52

Maamme luterilaisen kirkon jäsenet ovat jatkossa tervetulleita metodistisen kirkon ehtoollispöytään ja metodistit luterilaiseen ehtoollispöytään.

Sopimus saatettiin täytäntöön tällä viikolla, kun Suomen metodistikirkon ja Finlands svenska metodistkyrkan kesällä 2009 ja Suomen luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen toukokuussa 2010 hyväksymä yhteistyösopimus allekirjoitettiin Helsingissä.

Yhteistyösopimus synnyttää osapuolten välillä saarnatuoli- ja ehtoollisyhteyden. Se sisältää myös toisen kirkon ordinoitujen virkojen tunnustamisen. Tämä kaikki on mahdollista oppikeskusteluissa saavutetun yhteisymmärryksen perusteella.

Sopimuksen tekemistä on edesauttanut se, että maailman metodistit hyväksyivät kesällä 2006 luterilais-katolisen Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista myös omaksi asiakirjakseen.

Kuten nyt Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja USA:ssa on aiemmin tehty vastaavantyyppinen sopimus metodistien ja luterilaisten välille. Yhdysvalloissa metodistien ja luterilaisen kirkon (ELCA) välille on hyväksytty täysi yhteys (full communion).

9

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kenkri

      Younan ehdotti ehtoollisvieraanvaraisuutta

      Johannes Ijäs 17.12.2010 20:15

      Luterilaisen maailmanliiton presidentti, piispa Munib Younan ehdotti ennen tapaamistaan paavi Benedictus XVI:n kanssa, että luterilaiset ja katolilaiset voisivat tehdä yhteisen julistuksen ehtoollisvieraanvaraisuudesta.

      Younanin mukaan tällainen sopimus voitaisiin allekirjoittaa vuonna 2017, kun vietetään luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlia.

      Younan kertoi uutistoimisto ENIn mukaan asiasta italialaiselle protestanttiselle uutistoimistolle NEV:lle päivää ennen kun hän tapasi delegaatioineeen paavin.

      Tapaamisessa paavi kehui luterilais-katolisten dialogien edistymistä, muttei ottanut sanallakaan esiin ehtoollisvieraanvaraisuutta, jollaisen katolinen oppi tällä hetkellä kieltää joitakin poikkeustilanteita lukuun ottamatta.

      Ehtoollisvieraanvaraisuus tarkoittaisi sitä, että ehtoollinen voitaisiin jakaa toisen kirkkokunnan edustajalle siitä huolimatta, vaikkei ehtoollisyhteydestä ole päästy sopimukseen.

      Suomen luterilaisen kirkon ulkoasiain osastosta arvioidaan, että Younanin ehdotuksen taustalla on Saksassa asiasta käyty keskustelu mutta myös LML:n ja katolisen kirkon Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston välillä aiemmin käydyt neuvottelut.

      Ulkoasiain osaston teologisten asiain sihteeri Tomi Karttunen ei pidä sopimusta ehtoollisvieraanvaraisuudesta LML:n ja katolisen kirkon välillä kovin todennäköisenä vuoteen 2017 mennessä.

      Sen sijaan suomalais-ruotsalaisessa luterilais-katolisessa dialogissa on ehdotettu, että Suomessa ja Ruotsissa voitaisiin poikkeustapauksissa, kuten ekumeenisissa avioliitoissa, soveltaa ehtoollisvieraanvaraisuutta luterilaisten ja katolilaisten välillä. Karttunen toivoo tämän ja käytännön leviämisen muuallekin olevan mahdollista lähitulevaisuudessa.

      Suomen luterilaisella kirkolla on ehtoollisyhteys esimerkiksi LML:n luterilaisten kirkkojen ja Porvoon yhteisön kirkkojen kanssa ja uusimpana myös maamme metodistien kanssa. Jos katolilainen Suomessa astuu luterilaiseen ehtoollispöytään, häntä ei käännytetä siitä pois, vaikkei ehtoollisvieraanvaraisuudesta ole sovittu.

      Roomalaiskatolisen ekumeenisen ohjeistuksen mukaan katolinen pappi saa jakaa ehtoollista ortodoksisten kirkkojen jäsenille näiden sitä pyytäessä. Muiden kirkkojen kastetuille jäsenille hän saa jakaa ehtoollista ”vakavan ja painavan” tarpeen, kuten kuolemanvaaran, vuoksi sekä ”tietyissä olosuhteissa, poikkeustapauksissa”. Juuri näitä poikkeustapauksia ehdotetaan suomalais-ruotsalaisessa dialogiraportissa tulkitsemaan jatkossa aiempaa laajemmin ja selkeämmin.

      • Rompix

        "Younanin mukaan tällainen sopimus voitaisiin allekirjoittaa vuonna 2017, kun vietetään luterilaisen uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlia"

        Eikö tämä olisi vain vittuilua katoliselle kirkolle?
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonpuhdistus

        Toinen asia mikä minua mietityttää on tuo ehtoollisvieraanvaraisuus. Jotenkin kuvittelin, ettei kirkossa ehtoollisella tarkasteta asiakkaiden jäsenyyksiä. "Hetkinen! Sinähän olet katolinen! Ulos!"

        Toivottavasti ekumenisessa hengessä paavia painostetaan hyväksymään ehkäisy ja siten lopettamaan miljoonien ihmisten turha kärsimys.

      • kenkri
        Rompix kirjoitti:

        Olet oikeassa siinä, ettei ev.lut. kirkossa ehtoolliselle saapuvalta tarkastetakkaan jäsenyyksiä. Esim. katoliset sensijaan saavat käsittääkseni kirkoltaan sellaista neuvoa, ettei luterilaisen kirkon ehtoolliselle osallistuminen ole koskaan, edes kuolinvuoteellaan ok, vaan jopa voi vaarantaa pelastuksen. Samoin en ev.lut. kirkkoon kuuluvana ole toivottu vieras katoliselle ehtoolliselle, saan vain siunauksen. Kipeä asia esim. ekumeeniselle pyhiivaellukselle osallistuttaessa, kun viikon yhdessä sulassa sovussa eri kirkkokuntien edustajien kanssa talsittuaan ja rukoiltuaan, hengellisistä asioista puhuttuaan ei sitten ehtoolliselle kelpaakkaan. Eräs pappi murehti kovin, kun hänen seurakunnassaan ahkerimmat kirkkokävijät olivat katolinen maahanmuuttajaperhe, jotka muiden ehtoolliselle tullessa istuivat penkeissään, koska tunsivat kirkkonsa kannan ja siihen pitäytyivät. Pappi itse olisi mielellään ehtoollista heillekin jakanut. Nimenomaan ev. lut. kirkon piirissä tiedän muutaman papin näin toimineen.

        Jeesus itse jäähyväisrukouksessaan sanoi:" Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heisä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua." Joh. 17: 21-23

        Eli ykseydessä Kristuksen maailmanlaajuiselle kirkolle luvataan suuri siunaus. Tämä Jeesuksen toivomus ei vain toteudu (vielä), koska riittävän moni uskova ei pidä sitä tärkeämpänä kuin omien tulkintaerojen korostamista ja niistä kiinnipitämistä. Siksi Kristuksen kirkko hajutuu yhä useampiin kuppikuntiin. Siksi maailma ei usko. Epäilenkin, että yhä ahtaammalle joutuessaan kirkkokunnat pakon sanelemina joutuvat asian merkityksen toteamaan. Se olisi ilonpäivä!

        Ekumeeninen henkihän on neuvotteleva ja ykseyden puolesta rukoileva, ei painostava. Paavin suhtautumisessa ehkäisyyn olisi mielestäni myös korjaamisen varaa.Aika hullua tyytyä tuohon myönnytykseen kondomin käytön sallimisesta prostituoiduille. Oliko vielä peräti miesprostituoiduille? En ole asiasta varma, korjatkaa tietävämmät jos olen väärässä.

      • kenkri kirjoitti:

        Minä ajattelen, että ehtoollisessa on tärkeää se, mitä siinä tapahtuu ja meille lahjoitetaan. Ehtoollinen on Jeesuksen asetussanat ja leipä ja viini ja tämä tapahtuu aika lailla kaikissa kirkkokunnissa, sinällään siinä ei ole mitään sen ihmeellisempää. Teologinen väääntö siitä onko kyseessä muistoateria vai onko aineet todella Kristuksen ruumis ja veri jne. jne. ovat kipeitä ja erottaneet monia kirkkokuntia vuosisatoja. Se että vain papit voivat asettaa ehtoollisen on lähinnä kirkkojärjestyksen kautta vakiintunut käytäntö. Säännöt siitä kuka on tervetullut mihinkin ehtoollispöytään ovat niin ikään ihmisten (teologien) kehittelemiä: niitä ei Raamatusta ihan helposti perustelemalla löydy, muuten kuin että joku painottaa yhtä sanaa ja toine toista.
        Pointtina se, että ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen, sovituksen ja lunastuksen ateria. Sen tulisi tuoda meitä yhteen. Hieno juttu tuo metodistien kanssa tehty sopimus joka tapauksessa. Lisää tämmöistä.

    • kirkot turhia

      Kirkkojen on pakko turvautua toisiinsa, kun väki kirkoista vähenee.

      Tuokin teksti taas kertoo, miten uskonnot pitävät ihmiset erillään toisistaan, vaikka kaikkihan täällä yhtä ollaan.

      • kenkri

        Nimimerkkisi julistukseen en yhdy. Kristinusko kyllä yhdistää, ihmiset itse ne erot aiheuttavat, ei Jumala, joka uskon antaa.

        "Kirkkojen on pakko turvautua toisiina, kun väki kirkoista vähenee." Olemme ihan samaa mieltä tästä!

      • kirkot turhia
        kenkri kirjoitti:

        Nimimerkkisi julistukseen en yhdy. Kristinusko kyllä yhdistää, ihmiset itse ne erot aiheuttavat, ei Jumala, joka uskon antaa.

        "Kirkkojen on pakko turvautua toisiina, kun väki kirkoista vähenee." Olemme ihan samaa mieltä tästä!

        Kaikki jumalauskonnot erottelevat ihmiset toisistaan. Uskontokunnat ovat lauma yhden aatteen kannattajia, joka siis tarkoittaa, että muulla tavoin ajattelevat eivät kuulu siihen joukkoon.

        Krisselit eivät edes omassa laumassaan ole yhtenäisiä, vaan hyljeksivät toisiaan ja tappelevat keskenään.

        Jumala on ihmisten päänsisäinen harhakuvitelma. Usko on harhaa.

      • kenkri
        kirkot turhia kirjoitti:

        Sinä puhut nyt uskonnoista ja minä uskosta. Ymmärrän, että eroa on vaikea tajuta. En ole sen selittämisessä mikään mestari. Sevittäisikö tämä yhtään asiaa: Kristinusko on Jumalan työtä, kristinuskonnon luomisessa taas on ihmisen sormet pelissä mukana. Kristinuskonto on siis oppijärjestelmä kristinuskosta. Oppijärjestelmään ihmisen toimesta on tullut paljon eri sävyjä. Jotka eivät todellakaan ihmisiä kykene kovin hyvin yhdistämään, päinvastoin. Kristinusko sen sijaan yhdistää ihmisiä ja sen ymmärtääkin ehkä vain uskon sisältä, uskossa oleva. Ehkä näin on, tai ehkäpä joku muu osaa kuvailla tuota yhteyden kokemusta. Ehtoollisen nauttiminen esim. on yhteyden kokemuksen lähde uskossa olevalle. Samoin yhdessä toisen kanssa rukoileminen ja Jumalan ylistäminen. Ei Jeesus opettanut uskomaan uskontoon vaan sanomaansa Jumalasta.

        Eri uskontokuntiin kuuluvat ihmiset toki pitävät toiseen uskontokuntaan kuuluvia joukkonsa ulkopuolisina kun Jumalakuva, usko jne. on niin erilainen. Tarkoitan siis esim. kristityt/muslimit.

        Haluat julistaa ateismia, siihen sinulla on oikeus. :)

    • Ja ne jotka kuoli luterilaisten vainoissa, kääntyvät haudoissa. " Anteeksi, että meidän suuri uskonvapautta Martti Luther vainos teitä ja tapatti teitä perkeleesti, mutta antakee anteeksi. Oikeasti hän oli hyvä jätkä, vaikka vainos ja käski tappaa juutalaisia, saksalaisia talonpoikia ja metodisteja, jotka muuten on pasifisteja"

      Onhan se hienoa, että ykseys on pääasia ja samalla pidetään ykseydestä kiinni, eikä tuomita roviolla polttavia :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2463
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1546
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      120
      1314
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1140
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1030
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      256
      883
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      882
    8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      21
      881
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      860
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      795
    Aihe