Köyhä eläkeläinen

lahjaton mummo

meitä on enemmänkin. Vielä tänä vuonna ostin jouluruuat, pienen palan joulukinkkua, karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, rosollia itselleni. Asun yksin (tai oikeastaan koiran kanssa, sillekin maistuu kinkku ja karjalanpaisti). Eläke nousee vuoden alusta sen verran, että ensi jouluna ei näitä herkkuja osteta. Arvonlisävero nousee, kotitalousvähennys vähenee, asuntolainan korkovähennys tippuu jne. Silti eläke on vakio vuoden loppuun asti. Korotus eläkkeeseen on 1,35 %. vero nousee 11,5:sta 13,5 prosenttiin. Niin ja telkkarilupakin jo nousi (erääntyy 3.1.11) Velkaakin on, lyhennykset vie aika loven tuloista. Niin, ja moneen vuoteen en ole pystynyt lapsenlapsillenikaan ostamamaan lahjoja ja vielä kauemmin aikaa sitten lapsillenikaan. Tulossa mahtava joulu ja uusi vuosi! Ei oikeuta edes kirjoittaa niitä isolla. Olen todella masentunut. Varsinkin kun mamuilla ei ole mistään puutetta!

121

3635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kinkkua

      Mistä saa ostaa pienen palan kinkkua, yleensähän ne on monen kilon möhkäleitä.

      • riittää jouluksi

        Korpelan ylikypsää joulukinkkua 700 g palan (valmis kinkku). Kyllä siinä yhdelle ihmiselle ja koiralle riittää jouluksi syötävää. Ketään ei ole edes tulossa kylään, lapset asuvat kaukana ja viettävät omaa jouluaan!

    • ,,,,,,,,,,,

      sait noilla edellytyksillä velkaa?
      Kai lapset ja lastenlapset nyt vuorostaan muistavat sinua?
      Meidän koiralle riittää koiranruoka, ei suolainen kinkku ole koiralle terveellistä, ei sitä kukaan syötä.

      Mamutko taas puheenaiheeksi, sekö on sisin tarkoitus?
      Minä en tunne yhtään mamua, jotta voisin vannoa heidän hyvinvointinsa kautta.

      Älä suutu, mutta koko kirjoitus tuntuu tarkoitushakuiselta.

      • ....................

        "Poliisi vahvistaa: Hämeenkadun palon motiivi oli vakuutuspetos "

        Tuo löytyy IS:tä tänään.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,

      • ....................
        ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        me "sumut" osata tehdä enemmän ja pahempiakin. Kannattaa samalla muistaa seuraava:

        http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2010/03/1070076/oikeusministeri-haluaa-kitkea-nettivihaa

        kun tämäkin on jo Suomessa kiellettyä ?

        "Jo 20 000 vedonnut koulujen perinteisen joulun puolesta

        Koulujen perinteinen joulu on synnyttänyt Suomessa pienoisen kansanliikkeen.

        Taustalla ovat sekä suomalaisten uskonnottomien vaatimukset että koulujen ja päiväkotien pyrkimys siihen, ettei maahanmuuttajia loukattaisi."

      • ,,,,,,,,,,,,,,,
        .................... kirjoitti:

        kauan, kuin muistan, on suuri osa suomalaisia vaatinut uskonnonopetuksen erottamista kouluopetuksesta.

        Tuohan on se dilemma, jonka viimeinen lauseesi kertoo. Eli me suomalaiset olemme niin arkoja, että muutamme ihan oma-aloitteisesti tapojamme, vaikkei niitä kukaan muu pyydä muutettaviksi. Sekin on sinusta kai/tietenkin mamujen vika???????????????

      • kulttuuriperintö

        Mitä hiton loukkaantumisessa perinteissä on? Piruako ne tänne tulee, pysykööt kotonaan, jos pitää loukkaantua. Jos mä meen muualle, mun on velvollisuus olla maassa maan tavalla, vaikka kuinka heidän perinteensä loukkaisi mua, mullei oo mitään oikeuksia mennä vaatimaan muuta.

        Mut nää suomalaisen hörhöt, kukkatätit, varpaillahissuttelijat nyt on tuommosia. Jos ken ei siedä perinteistä joulua, menköön jonnein muualle joulujuhlaan, missä ei perinteitä ole. Tuokin loukkaa suomen kansalaisia, enemmistöä, joilla periinteet ovat kulttuuria.

      • polkee lokaan
        ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        kauan, kuin muistan, on suuri osa suomalaisia vaatinut uskonnonopetuksen erottamista kouluopetuksesta.

        Tuohan on se dilemma, jonka viimeinen lauseesi kertoo. Eli me suomalaiset olemme niin arkoja, että muutamme ihan oma-aloitteisesti tapojamme, vaikkei niitä kukaan muu pyydä muutettaviksi. Sekin on sinusta kai/tietenkin mamujen vika???????????????

        Joo, tuo mainitsemasi "ihan oma-aloitteisesti tapojamme, vaikkei niitä kukaan muu pyydä muutettaviksi" kuvaa hyvin suomalaisten olematonta itsetuntoa. Se kun ei uskalla arvostaa omia perinteitään. Tätä suomalainen kuvittelee kohtilaisuudeksi, polkemalla lokaan omat perinteensä.

      • ....................
        ,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        kauan, kuin muistan, on suuri osa suomalaisia vaatinut uskonnonopetuksen erottamista kouluopetuksesta.

        Tuohan on se dilemma, jonka viimeinen lauseesi kertoo. Eli me suomalaiset olemme niin arkoja, että muutamme ihan oma-aloitteisesti tapojamme, vaikkei niitä kukaan muu pyydä muutettaviksi. Sekin on sinusta kai/tietenkin mamujen vika???????????????

        Näin on, ja mikäli elät tarpeeksi kauan niin itsekin huomaat sen.

        Pohjois-Korea aloittaa nyt sen sodan minkä Karl Marx ja Friedrich Engels aloitti Euroopassa 1800-luvun lopussa.

        Eli pian jysähtää.

    • kummaa köyhyyttä

      Kotitalousvähennys. No et sit ihan mikään pieni eläkeläinen ole. Pienellä eläkkeellä ei psyty maksamaan mitään sellaista, minkä saisi kotitalousvähennykseksi. Älä puhu soopaa...

      • 22

        puhutko itse soopaa, kotitalousvähennyksestä.

      • se köyhä olio

        että minä saisin kotitalousvähennystä, otin sen vain esimerkiksi. Tuo koskee vain lapsieni taloutta. Remonttia kun tekevät!

      • rikas,rakas, köyhä..

        Sinä sen kirjoitit. Itsekkin tuota ihmettelin, kuin myös koiranruokia.

        Mitenkähän tuo köyhyys mitataan?

      • kummaa
        22 kirjoitti:

        puhutko itse soopaa, kotitalousvähennyksestä.

        Et siis todella tiedä, että ymmärrä, mitä köyhyys ja pienituloisuus on. Ei ole tällä eläkemäärällä mitään tekoa koko vähennyksellä, kun ei ole verotettavaakaan. Se mitä eläkkeestä pidätetään, se tulee aina takaisin veronpalautuksina. Ei sinne nytkään sisälle jäänyt montaa kymmentä euroa, ei edes sataa euroa veroiksi. Että revi siitä sitten kotitalosuvähennyksesi. Jotta kaukana tuntuu olevan tietosi pieneläkkeistä.

      • Vähään tyytyväinen

        Eipä tuolla vähennysmahdollisuudella ole merkitystä tässä tuloluokassa.

        Vaikka säästöistä kaivaisi jokun työn vaatimat rahat niin 8%:n vähennyksellä ei ole käytännön merkitystä!

    • halvintaruoaa

      Havlinta ruokaahan nyt kinkku on. Joulun jälkeen sitä saa vielä halvemalla.

      • 17

        parempaa ja halvempaa kun kaikenmaailman ei millekään maistuvat leikkeleet.

      • köyhä edelleen
        17 kirjoitti:

        parempaa ja halvempaa kun kaikenmaailman ei millekään maistuvat leikkeleet.

        syödä hirveästi kinkkua, siinä on nitriittiä (ainakin teollisesti suolatuissa). Isäni oli makkaramestari ja lapsena olin katselemassa kun kinkkuja suolattiin, keitettiin ja laitettiin uuniin. Onkohan enää makkaratehtaissa tuollaista kinkun valmistamista? Kinkkuun jätettiin nahka (nahkan alla läskiä) ja kun kinkku oli valmis, isäni kaiversi siihen joulukuvioita. Tähtiä yms. Nyt tuollaista kai saa vain jos itse kotona tekee!

      • Ei kinkkua liikaa...
        17 kirjoitti:

        parempaa ja halvempaa kun kaikenmaailman ei millekään maistuvat leikkeleet.

        Yksipuolista on ruoka jos kinkulla mässää! Leikkeleitä ei tarvi, juusto on oivallista leivänpäällä.
        Kalaa ja kanaa on meidän ruokalistallamme eniten , nautaa ja porsasta harvemmin.
        Tuoresalaatteja perunan tilalle, valmistuu nopsaan ja ei ku syömään!

      • köököök
        köyhä edelleen kirjoitti:

        Liika proteiinin ahtaminen on jopa lähes myrkkyä joillekin ihmisille.

      • Tase pappa

        Lidl myy tänään kotimaista juhlakinkkua 2.99 kilo. Muuallakin 3-9 euroa kilo. Halvinta mahdollista ruokaa. Hainpahan minäkin yhden sellaisen paistettavaksi. Silakat maksaa 6 euroa kilo. Lohi 12 euroa. Kuhafile 23 euroa. Haukifile 14 euroa kilo. Leipä noin 8-10 euroa kilo. Leikkeleitä ja makkaroita ei saa kunnollisia alle 10 euron mitään. Hedelmätkin on kalliimpia. Porkkanat, Punajuuret ja Lanttukin on kalliimpaa.

      • kaurapuuroako?
        Tase pappa kirjoitti:

        Paitsi, että mitä se pienituloinen syö 11 kk? Kinkku, kun on kausituote.

      • Aitoa luomua
        17 kirjoitti:

        parempaa ja halvempaa kun kaikenmaailman ei millekään maistuvat leikkeleet.

        Syön hirvenlihaa ja kauriin ja peuran säilykettä sen vähän, minkä syön. Itse käydään palvaamossa teetättämässä peurat ja kauriit purkkiin.

      • näin teen
        Tase pappa kirjoitti:

        Lidl myy tänään kotimaista juhlakinkkua 2.99 kilo. Muuallakin 3-9 euroa kilo. Halvinta mahdollista ruokaa. Hainpahan minäkin yhden sellaisen paistettavaksi. Silakat maksaa 6 euroa kilo. Lohi 12 euroa. Kuhafile 23 euroa. Haukifile 14 euroa kilo. Leipä noin 8-10 euroa kilo. Leikkeleitä ja makkaroita ei saa kunnollisia alle 10 euron mitään. Hedelmätkin on kalliimpia. Porkkanat, Punajuuret ja Lanttukin on kalliimpaa.

        Sinä et siis tunne vihanneksia lainkaan, miksi et? Sieltä sen halvimman ruuan saat, ja voi miten virkeyttä anatavat. Ostappa kaalia, porkkanaa, lanttua, ja tee niistä raasteseos. Mausta yrteillä, etsi sopiva yrtti maksuusi, ja ripsauta vaikka ruususuolaa - himalajan maustesuolaa, niin jopa on maukasta. On vitamiineja mitä kinkussa taas on aika vähän. Se on sitä proteiinipommia, ja sitä ei passaa nassuunsa heittää kovinkaan paljoa. Ja eihän se ole halvintakaan. Vihannekset on halvempia.

      • 17
        köyhä edelleen kirjoitti:

        syödä hirveästi kinkkua, siinä on nitriittiä (ainakin teollisesti suolatuissa). Isäni oli makkaramestari ja lapsena olin katselemassa kun kinkkuja suolattiin, keitettiin ja laitettiin uuniin. Onkohan enää makkaratehtaissa tuollaista kinkun valmistamista? Kinkkuun jätettiin nahka (nahkan alla läskiä) ja kun kinkku oli valmis, isäni kaiversi siihen joulukuvioita. Tähtiä yms. Nyt tuollaista kai saa vain jos itse kotona tekee!

        Olen ammatiltani entinen tosin nyt, lihakauppamestari.
        Tiedän liha ja nitriitit. Syön 11 kuukautta vuodesta juustoja. Joulukuulla harrastan kinkun syöntiä.
        Kinkuissa on nykyäänkin nahka ja läski kuuluu olla nahkan alla, ei päällä. Läskiä on tosin vähempi kun isän aikaan. Kyllä ne kinkut tehdään suunnilleen samanlaisissa paikoissa kuin ennenkin, ei ne itsekseen putkahtele kaupan tiskiin.
        Lihateollisuuslaitokset ovat tosin muuttuneet siitä kun me isäsi kanssa siellä kinkkuja suolattiin.

      • 17
        Ei kinkkua liikaa... kirjoitti:

        Yksipuolista on ruoka jos kinkulla mässää! Leikkeleitä ei tarvi, juusto on oivallista leivänpäällä.
        Kalaa ja kanaa on meidän ruokalistallamme eniten , nautaa ja porsasta harvemmin.
        Tuoresalaatteja perunan tilalle, valmistuu nopsaan ja ei ku syömään!

        leipää, kauravelliä ja pari kinkkusiivua, kupillinen marjoja.

      • 31
        näin teen kirjoitti:

        Sinä et siis tunne vihanneksia lainkaan, miksi et? Sieltä sen halvimman ruuan saat, ja voi miten virkeyttä anatavat. Ostappa kaalia, porkkanaa, lanttua, ja tee niistä raasteseos. Mausta yrteillä, etsi sopiva yrtti maksuusi, ja ripsauta vaikka ruususuolaa - himalajan maustesuolaa, niin jopa on maukasta. On vitamiineja mitä kinkussa taas on aika vähän. Se on sitä proteiinipommia, ja sitä ei passaa nassuunsa heittää kovinkaan paljoa. Ja eihän se ole halvintakaan. Vihannekset on halvempia.

        missä

      • ???

        missä?

      • Tase pappa/rainen

        Kinkku, nyt, kausituotteena on nyt halvinta ruokaa. Vihannekset on kilohinnaltaan kalliimpia. Totta hemmetissä vihannesten syönti on tarpeen jokaiselle. Raasteita meillä syödään poaljonkin. Samoin kalaa ja hedelmiä. Hyvä kun huomautit. Kuitenkin, jos olisit lukenut asian ajatuksella, olisit huomannut pienen ironisen piikin kauppaa ja sen hinnoittelupolitiikkaa kohtaan. Hyvää Joulua. Syödään kohtuullisesti ja terveellisesti.

      • syödään kinkkua vaan
        köököök kirjoitti:

        Liika proteiinin ahtaminen on jopa lähes myrkkyä joillekin ihmisille.

        Olenpa sitä mieltä että 90 % ihmisistä syö liikaa hiilihydraatteja, proteiinia voisi useimmat syödä huoletta enemmänkin. Siksi ovat ylipainoisia.

      • ettämissä
        näin teen kirjoitti:

        Sinä et siis tunne vihanneksia lainkaan, miksi et? Sieltä sen halvimman ruuan saat, ja voi miten virkeyttä anatavat. Ostappa kaalia, porkkanaa, lanttua, ja tee niistä raasteseos. Mausta yrteillä, etsi sopiva yrtti maksuusi, ja ripsauta vaikka ruususuolaa - himalajan maustesuolaa, niin jopa on maukasta. On vitamiineja mitä kinkussa taas on aika vähän. Se on sitä proteiinipommia, ja sitä ei passaa nassuunsa heittää kovinkaan paljoa. Ja eihän se ole halvintakaan. Vihannekset on halvempia.

        missä ne vihannekset, juurekset, kaalit sun muut ruususuolat ja himalanjansuolat sun muut yrtit on halvimpia? Katsoin näiden erikoissuolojen hintoja, huh, että halpaako.
        Kerro ny!
        Näille ruukkusalaateille ja tuoreyrteilletulee hyvä kilohinta, kukaan sitä multaaa ja ruukkua syö mutta painona ovat. Siinä yli parin euron hinta ja se syötävä osa painaa n. 30-40 grammaa.
        Että missä?

      • kökkölöök
        syödään kinkkua vaan kirjoitti:

        Olenpa sitä mieltä että 90 % ihmisistä syö liikaa hiilihydraatteja, proteiinia voisi useimmat syödä huoletta enemmänkin. Siksi ovat ylipainoisia.

        tarkoitat, muistelenkin vain lääkärini puheita sairaalassa.

      • Toimeliaisuutta
        ettämissä kirjoitti:

        missä ne vihannekset, juurekset, kaalit sun muut ruususuolat ja himalanjansuolat sun muut yrtit on halvimpia? Katsoin näiden erikoissuolojen hintoja, huh, että halpaako.
        Kerro ny!
        Näille ruukkusalaateille ja tuoreyrteilletulee hyvä kilohinta, kukaan sitä multaaa ja ruukkua syö mutta painona ovat. Siinä yli parin euron hinta ja se syötävä osa painaa n. 30-40 grammaa.
        Että missä?

        Voi hyvä taivas kuitenkin. Hyödä itse, saat halpaakin halvempaa salaattia. Vesikrassia, auringonkukan siemeniä vaan taimettumaan, sarviapilaa, alfa alfaa (sinimailasta) jne. Meneppä kauppaan (on mentävä luontaistuotekauppaan tähän aikaan) katselemaan siemeniä, mitä siellä on saatavana, ja ala hyötämään. Mulla on jatkuvasti linssejä, mungpapuja, tattaria, herneitä, auringonkukansiemeniä yms. orastumassa.

        Ei tulisi mieleenikään mennä ostelemaan noita kasvinsuojelumyrkyillä kasvatettuja salaatteja. Keräkaali, joka on vihannesten kungas tähän aikaan, erittäin hyvä C-vitamiinin lähde. Osta kaalina, ja hapata, raasta sekaan porkkanaa ja muita vihanneksia ja tee ns. hapanvihanneksia samalla periaatteella kuin hapankaali.

        Minä raastan karkeaksi raasteeksi, ja kaalin sekaan ohuiksi suikaleiksi. Hitusen sitä Sinua hirvittävään kallista suolaa, sitähän ei syödäkkään lusikkakaupaalla (joten niin köyhä ei ole, ettei sitä suolaa raskisi syödä), ja sitten nuijin sen niin, että vihannesten oma liemi nousee raasteseoksen päälle. Laitan lasipurkkiin, nuijin tiiviisti. Laitan päälle muovipussin, johon vettä. Tämä muodostaa tiiviin kannen, ja vesilukon, niin ettei ulkopuolinen happi pääse pilaamaan tuotteita, vaan kasvisten oma maitohappo alkaa käyttämään raasteseoksen.

        Näin talvisaikaan, laitan lasipurkin lämpimään veteen, ja kas, kohta alkaa pulputus, kun maitohappokäyminen alkaa käyttämään vihanneksia. Anna hapata siinä 4-7 päivää. Viimeksi oli 4 päivää, mutta olisi saanut olla mieluimmin kuusi päivää. Viimeksi tehty seos sisälsi keräkaalia, porkkanaa ja lanttua. Silyy hyvin. Tein viimeksi 5 litran lasipurkilla, ja se raastemäärä on todella paljon enenmmän kuin 5 litraa, kun on raasteena. Lähes joka päivä otan siitä lautaselleni, ja milloin laitan raejuustoa, milloin kermaviilitipan, milloin taas öljykastikkeen. Seoksesta voi keittää myös keittoa, on aivan ihanan kirpeää ja pirteää keittoa. Vain mielikuvitus on rajana.

        Ja on vatsaystävällisiä vihanneksia, ja helposti sulavia. Hapansipulit ja hapanpunajuuret ovat ihania aromikkaita, suurta herkkua. Ja eikä maksa paljoa.

      • on ..
        Tase pappa kirjoitti:

        Lidl myy tänään kotimaista juhlakinkkua 2.99 kilo. Muuallakin 3-9 euroa kilo. Halvinta mahdollista ruokaa. Hainpahan minäkin yhden sellaisen paistettavaksi. Silakat maksaa 6 euroa kilo. Lohi 12 euroa. Kuhafile 23 euroa. Haukifile 14 euroa kilo. Leipä noin 8-10 euroa kilo. Leikkeleitä ja makkaroita ei saa kunnollisia alle 10 euron mitään. Hedelmätkin on kalliimpia. Porkkanat, Punajuuret ja Lanttukin on kalliimpaa.

        jouluna. Makkaraa saa paljonkin alle 10€/kg jos nyt lauantai-makkara siihen lasketaan, sitä saa Prismasta 800g 1,90€, sitä ostin jouluksi. Kinkkua, lanttua porkkana ym, en ostanut. Nehän on kaikki maanantaina jo alennuksessa.

      • kauppaan vaan
        Toimeliaisuutta kirjoitti:

        Voi hyvä taivas kuitenkin. Hyödä itse, saat halpaakin halvempaa salaattia. Vesikrassia, auringonkukan siemeniä vaan taimettumaan, sarviapilaa, alfa alfaa (sinimailasta) jne. Meneppä kauppaan (on mentävä luontaistuotekauppaan tähän aikaan) katselemaan siemeniä, mitä siellä on saatavana, ja ala hyötämään. Mulla on jatkuvasti linssejä, mungpapuja, tattaria, herneitä, auringonkukansiemeniä yms. orastumassa.

        Ei tulisi mieleenikään mennä ostelemaan noita kasvinsuojelumyrkyillä kasvatettuja salaatteja. Keräkaali, joka on vihannesten kungas tähän aikaan, erittäin hyvä C-vitamiinin lähde. Osta kaalina, ja hapata, raasta sekaan porkkanaa ja muita vihanneksia ja tee ns. hapanvihanneksia samalla periaatteella kuin hapankaali.

        Minä raastan karkeaksi raasteeksi, ja kaalin sekaan ohuiksi suikaleiksi. Hitusen sitä Sinua hirvittävään kallista suolaa, sitähän ei syödäkkään lusikkakaupaalla (joten niin köyhä ei ole, ettei sitä suolaa raskisi syödä), ja sitten nuijin sen niin, että vihannesten oma liemi nousee raasteseoksen päälle. Laitan lasipurkkiin, nuijin tiiviisti. Laitan päälle muovipussin, johon vettä. Tämä muodostaa tiiviin kannen, ja vesilukon, niin ettei ulkopuolinen happi pääse pilaamaan tuotteita, vaan kasvisten oma maitohappo alkaa käyttämään raasteseoksen.

        Näin talvisaikaan, laitan lasipurkin lämpimään veteen, ja kas, kohta alkaa pulputus, kun maitohappokäyminen alkaa käyttämään vihanneksia. Anna hapata siinä 4-7 päivää. Viimeksi oli 4 päivää, mutta olisi saanut olla mieluimmin kuusi päivää. Viimeksi tehty seos sisälsi keräkaalia, porkkanaa ja lanttua. Silyy hyvin. Tein viimeksi 5 litran lasipurkilla, ja se raastemäärä on todella paljon enenmmän kuin 5 litraa, kun on raasteena. Lähes joka päivä otan siitä lautaselleni, ja milloin laitan raejuustoa, milloin kermaviilitipan, milloin taas öljykastikkeen. Seoksesta voi keittää myös keittoa, on aivan ihanan kirpeää ja pirteää keittoa. Vain mielikuvitus on rajana.

        Ja on vatsaystävällisiä vihanneksia, ja helposti sulavia. Hapansipulit ja hapanpunajuuret ovat ihania aromikkaita, suurta herkkua. Ja eikä maksa paljoa.

        se ei ole. Kuka viitsii aikansa kuluttaa tuohon sotkemiseen. On niin paljon muuta mielekkäämpää ja kevyempää tekemistä.

      • Toimeliaisuutta vaan
        kauppaan vaan kirjoitti:

        se ei ole. Kuka viitsii aikansa kuluttaa tuohon sotkemiseen. On niin paljon muuta mielekkäämpää ja kevyempää tekemistä.

        Juurihan tuossa joku valitti, kun on kallista. Kalliille onvaihtoehto, eikä mene aikaa. Se on ihan hulluutta väittää, että aikaa menee. Miten nykysin ihmisillä on alituinen kiire, vaikka on koneet ja vehkeet, jotka suorittavat matkat tai tehtävät käden käänteessä?

        5 minuuttia päivässä korkeintaan tarvitaan aikaa vastineeksi sille "kalliin mielikuvan ruoalle". Se on sulaa höpön höpö juttua, että aikaa kulluu "sotkemiseen". Miksi sotkea kun sen voi tehdä siististikkini? Minä laitan 0,5 litran gugurttipurkkeihin (muovisiin pyöreisiin) siemenet likoamaan, niissä huuhtelen lävikön kautta, ja aavot, siinä ne saavat itää ja orastua.

        Ihan puupputa puhut, että 5 minuuttai ei olisi aikaa päivässä, eikä sitäkään mene, muuta poropeukalo voi sen 5 minuuttia saada kulumaan mukavasti.

        Osta toki sinä valmiina, mutta olitko se sinä, joka valittelit että maksaa paljon? Enpä kyllä tiedä, mistä kevyempää tekemistä voit löytää. Kuvitteletko, että hyötämistä tehdään painava kuokka olalla? Ja mitä sotkemiseen tulee, miten voit suihkussa käydä, kun siinä sotkeentuu veden kanssa. Ei hyötäminen ole sen sotkuisempaa, kuin kraanan alla siivilän läpi vettä laskeminen.

        Kannattaisi ensin perehtyä asioihin, ennenkuin laskettelee pilipali olettamuksiaan ilmoille totuuksina.

        Mutta hyvää joulua kuitenkin. Minä lähden syömään niitä oraita.

      • Toimeliaisuutta vaan
        Toimeliaisuutta vaan kirjoitti:

        Kaitan siis siemenet likoamaan 0,5 litran pyöreisiin jugurttipurkkeihin vain parin kolmen syömäkerran verran, ei purkkia täyteen vaan muutama ruokalusikallinen pohjalle. Kaupassa ei paljoa maksa samankokoinen siivilä, jossa on halkaisija sama, kuin jugurttipurkissa, niin vieläkö siistimmäksi tarvitsee huuhtelun saada, kun laskee vettä jugurttipurkkiin, ja kumoaa se alassuin siivilään ja veden valumisen jälkeen taas kumoaa siemet purkkiin takaiisn. Taas laskee uutta vettä ja purkki alassuin siivilään. Sen jälkeen siemenet jätetään itämään kosteina, mutta ei veteen lillumaan. On kertakaikkiaan siistiäkin siistimpää touhua. Ruoavalmistuskin on sottaisempaa touhua.

      • Tase pappa kirjoitti:

        Lidl myy tänään kotimaista juhlakinkkua 2.99 kilo. Muuallakin 3-9 euroa kilo. Halvinta mahdollista ruokaa. Hainpahan minäkin yhden sellaisen paistettavaksi. Silakat maksaa 6 euroa kilo. Lohi 12 euroa. Kuhafile 23 euroa. Haukifile 14 euroa kilo. Leipä noin 8-10 euroa kilo. Leikkeleitä ja makkaroita ei saa kunnollisia alle 10 euron mitään. Hedelmätkin on kalliimpia. Porkkanat, Punajuuret ja Lanttukin on kalliimpaa.

        Ostinpa Oulusta kaksi kiloa norsia ja paistoin ne joulukaloikseni. Hinta viitosen kilolta suolineen ja päineen eli reilusti kinkkua kalliimpaa, vaikka halvinta kalaa oli. Kunhan tuo rössypottu loppuu, otan norret pakkasesta ja aloitan herkuttelun...
        Kinkkua en ole koskaan ostanut paitsi jotain valmista. Pahaa oli, tuli mieleen lahokanto... Jonkun kinkkurullan tms kerran ostin ja valmistin ohjeen mukaan. Muuten onnistui, mutta se ympärillä oleva verkko antoi voimakkaan pahan maun joka pilasi herkutteluhetken. Valmis ylikypsä kylki on eri hyvää paitsi yhdellä valmistajalla.

        Leipää olen kyllä saanut reilusti halvemmalla eli noin 2,5 euroa ja siitä ylöspäin kilolta. Leikkeleistä en tiedä, mutta kunnon makkaraa saa reilusti alle kympillä kilon. Ainakin Lidlistä. Hedelmät ja vihannekset taas ovat melkein ilmaisia. Laatikoita saatan ostaa joulun jälkeen jos alennuksella myyvät loppuun.

      • 2 .PERH.JÄS.
        17 kirjoitti:

        Olen ammatiltani entinen tosin nyt, lihakauppamestari.
        Tiedän liha ja nitriitit. Syön 11 kuukautta vuodesta juustoja. Joulukuulla harrastan kinkun syöntiä.
        Kinkuissa on nykyäänkin nahka ja läski kuuluu olla nahkan alla, ei päällä. Läskiä on tosin vähempi kun isän aikaan. Kyllä ne kinkut tehdään suunnilleen samanlaisissa paikoissa kuin ennenkin, ei ne itsekseen putkahtele kaupan tiskiin.
        Lihateollisuuslaitokset ovat tosin muuttuneet siitä kun me isäsi kanssa siellä kinkkuja suolattiin.

        NORMAALINA VUODENAIKOINA OSTAN PORSAAN ETU NELJÄNNEKSEN 1,99 KG TOKMANNILTA.PALOITTELEN PAKKASEEN ,SOPIVAKSI.SAA MONENLAISTA.JOULUNA TIETENKIN KINKKUA.TOKMANNI EDULLISIN,EIKÄ TARVISTE MAUSTE LITKUJA MAKSAA.LIHAA EI NIMITTIN MAUSTETUISSA OLE,KUIN 68 PROSENTTIA.

      • Kalle Kaikkiruoka
        ??? kirjoitti:

        missä?

        Missä vain kaupassa. Alle euron maksaa kilo porkkanoita, lanttuja, punajuuria jne. Saattaa joku harvinaisempi maksaa vähän ylikin, mutta ei lähellekään kinkun hintaa. Sinne vain vihannesosastolle valitsemaan!

      • namijanamimmamin
        sitroen kirjoitti:

        Ostinpa Oulusta kaksi kiloa norsia ja paistoin ne joulukaloikseni. Hinta viitosen kilolta suolineen ja päineen eli reilusti kinkkua kalliimpaa, vaikka halvinta kalaa oli. Kunhan tuo rössypottu loppuu, otan norret pakkasesta ja aloitan herkuttelun...
        Kinkkua en ole koskaan ostanut paitsi jotain valmista. Pahaa oli, tuli mieleen lahokanto... Jonkun kinkkurullan tms kerran ostin ja valmistin ohjeen mukaan. Muuten onnistui, mutta se ympärillä oleva verkko antoi voimakkaan pahan maun joka pilasi herkutteluhetken. Valmis ylikypsä kylki on eri hyvää paitsi yhdellä valmistajalla.

        Leipää olen kyllä saanut reilusti halvemmalla eli noin 2,5 euroa ja siitä ylöspäin kilolta. Leikkeleistä en tiedä, mutta kunnon makkaraa saa reilusti alle kympillä kilon. Ainakin Lidlistä. Hedelmät ja vihannekset taas ovat melkein ilmaisia. Laatikoita saatan ostaa joulun jälkeen jos alennuksella myyvät loppuun.

        ovat oikeaa herkkua lähes voissa keitettyinä, kuin ne oli mummullani tapana paistaa.

        Maku on mitä mahtavin, tuoksusta kukin voi olla omaa mieltänsä. :/

      • toimin kyllä
        Toimeliaisuutta vaan kirjoitti:

        Kaitan siis siemenet likoamaan 0,5 litran pyöreisiin jugurttipurkkeihin vain parin kolmen syömäkerran verran, ei purkkia täyteen vaan muutama ruokalusikallinen pohjalle. Kaupassa ei paljoa maksa samankokoinen siivilä, jossa on halkaisija sama, kuin jugurttipurkissa, niin vieläkö siistimmäksi tarvitsee huuhtelun saada, kun laskee vettä jugurttipurkkiin, ja kumoaa se alassuin siivilään ja veden valumisen jälkeen taas kumoaa siemet purkkiin takaiisn. Taas laskee uutta vettä ja purkki alassuin siivilään. Sen jälkeen siemenet jätetään itämään kosteina, mutta ei veteen lillumaan. On kertakaikkiaan siistiäkin siistimpää touhua. Ruoavalmistuskin on sottaisempaa touhua.

        ja jyvät ovat eläinten ruokaa.

      • mätää ruokaa?
        toimin kyllä kirjoitti:

        ja jyvät ovat eläinten ruokaa.

        Ja ihminen syö mädätettyä ruokaa. Ei ihme, että on mahahaavaa, diabetestä sun muuta tautia.

        Mut sitten jyvät kelpaavat, kun ne tuhotaan sairautta aiheuttavaan muotoon. Eli sittenkin ihminen syö jyviä, mutta ensin tuhoaa niiden ravintoarvon.

      • iduton
        Toimeliaisuutta kirjoitti:

        Voi hyvä taivas kuitenkin. Hyödä itse, saat halpaakin halvempaa salaattia. Vesikrassia, auringonkukan siemeniä vaan taimettumaan, sarviapilaa, alfa alfaa (sinimailasta) jne. Meneppä kauppaan (on mentävä luontaistuotekauppaan tähän aikaan) katselemaan siemeniä, mitä siellä on saatavana, ja ala hyötämään. Mulla on jatkuvasti linssejä, mungpapuja, tattaria, herneitä, auringonkukansiemeniä yms. orastumassa.

        Ei tulisi mieleenikään mennä ostelemaan noita kasvinsuojelumyrkyillä kasvatettuja salaatteja. Keräkaali, joka on vihannesten kungas tähän aikaan, erittäin hyvä C-vitamiinin lähde. Osta kaalina, ja hapata, raasta sekaan porkkanaa ja muita vihanneksia ja tee ns. hapanvihanneksia samalla periaatteella kuin hapankaali.

        Minä raastan karkeaksi raasteeksi, ja kaalin sekaan ohuiksi suikaleiksi. Hitusen sitä Sinua hirvittävään kallista suolaa, sitähän ei syödäkkään lusikkakaupaalla (joten niin köyhä ei ole, ettei sitä suolaa raskisi syödä), ja sitten nuijin sen niin, että vihannesten oma liemi nousee raasteseoksen päälle. Laitan lasipurkkiin, nuijin tiiviisti. Laitan päälle muovipussin, johon vettä. Tämä muodostaa tiiviin kannen, ja vesilukon, niin ettei ulkopuolinen happi pääse pilaamaan tuotteita, vaan kasvisten oma maitohappo alkaa käyttämään raasteseoksen.

        Näin talvisaikaan, laitan lasipurkin lämpimään veteen, ja kas, kohta alkaa pulputus, kun maitohappokäyminen alkaa käyttämään vihanneksia. Anna hapata siinä 4-7 päivää. Viimeksi oli 4 päivää, mutta olisi saanut olla mieluimmin kuusi päivää. Viimeksi tehty seos sisälsi keräkaalia, porkkanaa ja lanttua. Silyy hyvin. Tein viimeksi 5 litran lasipurkilla, ja se raastemäärä on todella paljon enenmmän kuin 5 litraa, kun on raasteena. Lähes joka päivä otan siitä lautaselleni, ja milloin laitan raejuustoa, milloin kermaviilitipan, milloin taas öljykastikkeen. Seoksesta voi keittää myös keittoa, on aivan ihanan kirpeää ja pirteää keittoa. Vain mielikuvitus on rajana.

        Ja on vatsaystävällisiä vihanneksia, ja helposti sulavia. Hapansipulit ja hapanpunajuuret ovat ihania aromikkaita, suurta herkkua. Ja eikä maksa paljoa.

        aina mennä äärimmäisyyksiin, kun on kyse ruuasta, näköjään. Jos olet innostunut itujen yms. syöjä, niin ole.
        Mulle esim. auringonkukat ja ne siemenet aiheuttaa reaktion, että tulee lähtö akuuttiin. Marketissa niitä siemeniä oli säkeittäin linnunruuaksi.
        Hapankaaleista ja hapatetuista en pidä, enkä kaalista missään muodossa, joskus parsakaalia tai kukkakaalia ihan vähän keitettynä. Kaalit on vaikeasti sulavia.
        Luontaistuotekaupassa on kallista, esim. purkitetut ns. vitamiinit ja hivenaineet, kyllä hintaa on.
        Niiden terveysvaikutteistakaan ei niin varmaa tietoa ole. Vatsani ei ole kronklannut huolimatta vihannespuolen pienestä vähentymisestä näin talvikautena, kunhan vältän etikkaisia/hapokkaita kasviksia ja ruokia.

      • toimeliaisuutta
        iduton kirjoitti:

        Meillä vaan tällainen mössökulttuuri. Mitään linnunruoaksi tarkoitettuja auringonkukan siemeniä ei pidä missään nimessä mennä ostamaan. Sielä voi saada helposti salmonellaa ja muita haitallisia bakteereita ja viruksia. Auringonkukan siemenet täytyy olla elintarvikkeeksi tarkoitettuja ja tarkastettuja.

        Kaalit ovatkin huonosti sulavia, mutta juuri maitohapposöilöntä muuttaakin ne hyvin sulaviksi ja suorastaan vatsaystävällisiksi, lääkkeen veroisiksi, vatsaonglemia hoitavaksi. Ei kannata vedota mihinkään pitämiseen, jos haluaa hoitaa terveyttään. Kaikkeen oppii, myös syömään ennen inhoamiaan ruokia ja ruoka-aineita.

        Miksi mennä luontaistuotekaupaa vitamiineja ostamaan. Koostamalla ravinto niin aavot. Ravinnosta ne lähtevät.

        Niin vatsasi ei ole ronkalannut, mutta avainasemassa tuohonkin ongelmaasi on juuri ruansulatuselimet, ja mitä sinne laitat, tai jätät laittamatta, kun kerroit saavasi regtiota. Juuri ravinto on se oikea hoitomuoto.

        Olen itsekkin kärsinyt noista ongelmista ja hengityslaitteilla joutunut liikkumaan, joissa suodattimet. Ja olen maannut teholla jossa pumpattiin 250 mg kortisoonia ja oltiin valmiina laittamaan hengityskoneeseen, jos tuo kortisoonimäärä ei tehoa.

        Nyt nuo onglemat ovat poissa, ja vain ja ainoastaan ravintotuotteiden ansiosta. Mutta silloin ei kannata nyrpistää nenää, ettei tykkää. On opeteltava tykkäämään tarpeellisista ravintoaineista.

      • ?ei kait?
        Aitoa luomua kirjoitti:

        Syön hirvenlihaa ja kauriin ja peuran säilykettä sen vähän, minkä syön. Itse käydään palvaamossa teetättämässä peurat ja kauriit purkkiin.

        mistä sä nuo saat? Ja palvaamoon purkitettavaksi, aika harvinaista, sillä tuskin ne liian lähellä pihhoo kuljeksii.
        On ne kyllä niin söpöjökin, etten söisi. Jänöjussi on kans sellanen söpöliini, että loikkikoon piiloon koloonsa metsästäjien tieltä.
        Huonosti tunnen metsästysalaa, mutta hirvelle on tietty kaatoaika, onko se sama kauriille ja peuralle? Jossain protestilaulussa laulettin: tais hirvi kävellä liian lähelle pihhoo, muutoin oltais jääty ilman lihhoo, muistaakseni Simo Salmisen laulu, en ole varma.

      • peurat purkkiin
        ?ei kait? kirjoitti:

        Ei se sen vaikeampaa ole, menee niiden pihalle, ja senkuin vain napsii niitä. Hirven metsästys ainakin tällä alueella jo päätettiin aikaa sitten. Mut peuran metsästys jatkuu vielä tammikuulle. Mitähän se isäntä puhui, että tammikuun lopulle vissiin. Tänä vuonna onnistui parhaiten tuo purkitus, mitä koskaan on ollut. On tehty makkaraksi, mutta se ei minulle ole maistunut. Sitten on tehty kinkuksi, mut sekään ei ole mulle maistunut, mutta tämä purkitus onnistui yli odotusten. On aiemminkin purkitetetu, vaan ei onnitsunut näin hyvin.

    • Vähään tyytyväinen.

      Ensi vuoden vero%:ni, 8, kertonee eläkkeeni tason!

      En osta enkä valmista jouluruokia.
      Joululahjat olen kutonut.

      Asuntovelkaa on 22500E josta saan vähentää verotuksessa 554,91E.

      Kuitenkin olen elämääni tyytyväinen enkä joululta odota mitään ihmeellisempää.

      • kummaa köyhyyttä

        Mun on eläkkeen ennakkopidätysprosentti 2,5 %. Sillä ei kotitalousvähennyksistä ole mitään hyötyä. Siitä vaan huutelevat nuo rikkaammat eläkeläiset, joilla ei ole puutetta. Ennakonpidätyksenä menee jotain 250 €:n tietämissä veroa vuodessa, ja siitä tulee takaisin suurin osa.

      • Yksin elävä
        kummaa köyhyyttä kirjoitti:

        Mun on eläkkeen ennakkopidätysprosentti 2,5 %. Sillä ei kotitalousvähennyksistä ole mitään hyötyä. Siitä vaan huutelevat nuo rikkaammat eläkeläiset, joilla ei ole puutetta. Ennakonpidätyksenä menee jotain 250 €:n tietämissä veroa vuodessa, ja siitä tulee takaisin suurin osa.

        Mitä te siitä vähennyksestä höpötätte. 100e omavastuu ja loput saa vähentää, oliko se 3000e noin. Just laitoin sähköpostia verottajalle. Kolme laskua lähti menemään. Kyllä ne kannattaa hyödyntää.

      • Kummaa..
        Yksin elävä kirjoitti:

        Mistä pirusta sinä oikein vähennät, kun ei ole sellaisia tuloja, joista vähentää mitään? Eikö mene sinunkaan kaalisi? Eläke on niin pieni ja sen lisäksi sarairaskulut leikkaavat sen olemattoman veron, ettei siitä jää verotettavaa, palautusten jälkeen juuri lainkaan sisälle. Oleppa vaikka minkälainen yksineläjä ei se tähän kuulu millään lailla.

      • Vähään tyytyvä
        Kummaa.. kirjoitti:

        Moni tuntuu uskovan voivansa vähentää kotitalousvähennyksen maksuun tulevasta verosta.

        Eivät ymmärrä että se vähennetään verotettavasta tulosta jolloin pintä veroa maksavalle sillä ei ole mitään merkitystä.
        Vähennys on suunnattu hyvätuloisille toivossa että he teetättävät työnsä harmaan talouden asemesta virallisesti.

      • että näin se on
        Vähään tyytyvä kirjoitti:

        Moni tuntuu uskovan voivansa vähentää kotitalousvähennyksen maksuun tulevasta verosta.

        Eivät ymmärrä että se vähennetään verotettavasta tulosta jolloin pintä veroa maksavalle sillä ei ole mitään merkitystä.
        Vähennys on suunnattu hyvätuloisille toivossa että he teetättävät työnsä harmaan talouden asemesta virallisesti.

        MISTÄ VEROSTA VÄHENNYS TEHDÄÄN

        Kotitalousvähennys tehdään ensisijaisesti valtion tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista verojen määrien suhteessa. Ansiotuloista menevästä verosta vähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen ennen alijäämähyvitystä. Siltä osin kuin vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, ylittävä osa vähennetään kunnallisverosta, vakuutetun sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Sairausvakuutuksen päivärahamaksusta vähennystä ei voi tehdä.

        Jos verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen tai vähennystä ei muusta syystä voi tehdä, kustannuksia ei voi vähentää myöhempien vuosien verotuksessa.

      • Väitätkö
        Yksin elävä kirjoitti:

        Mitä te siitä vähennyksestä höpötätte. 100e omavastuu ja loput saa vähentää, oliko se 3000e noin. Just laitoin sähköpostia verottajalle. Kolme laskua lähti menemään. Kyllä ne kannattaa hyödyntää.

        ..että Suomessa saa kotitalousvähennystä yksin elävä tuon 3000 euroa.
        Laita linkki sinne missä näin on kerrottu, olisi töitä heti tarjolla, jos tuollaisen vähennyksen saa yksinäinen.

      • utelias lukija

      • utelias lukija
        Väitätkö kirjoitti:

        ..että Suomessa saa kotitalousvähennystä yksin elävä tuon 3000 euroa.
        Laita linkki sinne missä näin on kerrottu, olisi töitä heti tarjolla, jos tuollaisen vähennyksen saa yksinäinen.

        http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?71db377a-9498-4cd2-9770-4c29a5ad57da

        Ei välttämättä heti aukea tämäkän asia. Luulisi olevan selkeä, mutta ei taida ollakaan.

      • Heips.
        Väitätkö kirjoitti:

        ..että Suomessa saa kotitalousvähennystä yksin elävä tuon 3000 euroa.
        Laita linkki sinne missä näin on kerrottu, olisi töitä heti tarjolla, jos tuollaisen vähennyksen saa yksinäinen.

        Joko palkkasit tekijän, alkaa olla kiire jos aiot saada korvaukset vuoden 2010 vuoden verotuksesta. Jos et ehdi, kysy sivuilla miten saat vähennystä heti kun työt on tehty. Jos menee ensi vuoden puolelle ,sitä tarkoitan.

      • hyvää joulua
        Kummaa.. kirjoitti:

        Mistä pirusta sinä oikein vähennät, kun ei ole sellaisia tuloja, joista vähentää mitään? Eikö mene sinunkaan kaalisi? Eläke on niin pieni ja sen lisäksi sarairaskulut leikkaavat sen olemattoman veron, ettei siitä jää verotettavaa, palautusten jälkeen juuri lainkaan sisälle. Oleppa vaikka minkälainen yksineläjä ei se tähän kuulu millään lailla.

        tyyppi: 3000e, tarkoitin että harmi ku oon yksin niin en saa vähennyksiin 6000e. Että katsos minulle se kyllä kuului.

    • verot

      netto tulo on ratkaiseva ex asumisen netto jne.

      vero eläkkeestäni on 34%, nettojen ero ei ehkä ole suuri.

      • hyvä suunta

        tuota luokkaa oli veroprosentti yli 10 v sitten minullakin ja se on laskenut paljon. Eilen tuli ensi vuoden verokortti ja on nyt n 21 %.. Jää käteen hieman enemmän kuin aiemmin. Eläkeläisen verotus on tosiaan laskenut ja muistelen, että 90-luvun lopussa oli 32%...

      • on, kunnallisverosta ja vähennyksistä riippuen, 30000E:n luokkaa.

        Vertailun vuoksi vaimoni netto 8%:n verokannalla on noin 11000E/vuosi.

        Korkeampi vero% kertoo lahjomattomasti suuremmasta eläkkeestä josta jotain jää käteenkin.
        Realismia kehiin.

        Ps! Tavikset ovat kyllä eläkkeensä ansainneet!

      • vai onko ?
        laiska-lasse kirjoitti:

        on, kunnallisverosta ja vähennyksistä riippuen, 30000E:n luokkaa.

        Vertailun vuoksi vaimoni netto 8%:n verokannalla on noin 11000E/vuosi.

        Korkeampi vero% kertoo lahjomattomasti suuremmasta eläkkeestä josta jotain jää käteenkin.
        Realismia kehiin.

        Ps! Tavikset ovat kyllä eläkkeensä ansainneet!

        "Korkeampi vero% kertoo lahjomattomasti suuremmasta eläkkeestä"

        Ei todellakaan kerro! Jos olet ollut Ruotsissa töissä, kuten olet kertonut, ja myös Suomessa. Niin maksat lähdeveroa Ruotsiin 25%, ja se eläketulo (Bruttona, josta saa pienen vähennyksen Suomessa) jonka saat sieltä lasketaan Suomessa muiden eläkkeiden tuloksi, josta maksat silloin niistäkin. Ei mitä tuo kertoo ?

      • vai onko ? kirjoitti:

        Jäin sveduihin verovelkaa.
        Vaihdoin tytöpaikkoja ja tein valtaosan "pimeinä" nostaen bruton maksamatta veroja.
        Viimeinen oli Scanian valimossa.

        Kruunuassitetti yritti jälkikäteen periä veroja mutta eivät tulleet ulosmittaamaan käytettyjä vaatteita ja yli 10-vuotta vanhaa kuplaa joka sekin meni Suomen tullin toimesta takavarikkoon.

        Kyllä minua on kaltoin kohdeltu!

    • monenlaista.........

      Olen työni varrella usein törmännyt tähän että ostetaan valmista, kun juureksien hinnalla ja pienellä lihamäärällä saataisiin jopa pakkaseen pahanpäivän varaa. Kun on aikaa niin miksi ei tehdä? Usein sanotaan et kun olen yksin ja kulutan niin vähän ja sähkömaksaa.... ennen minä teen ruokani itse ja osan laitan pakkaseen kuin jotain eineksiä josta en tiedä mitä niissä todellakin on!

      Tällä ikäluokalla on kamala pelko sähkölaskusta senkin olen havainnut, samoin vesimaksusta jos on mittarilla.
      Eräällä tutulla on saunavuoro kerran viikossa, hän ehtii olemaan löylyissä jopa viitisen minuuttia, kaiken muun ajan hän pesee nyrkkipyykillä vaatteitaan, ettei oma vesimittari liiku! Eli sairaanloinen nuukuus on kyllä huipussaan. Samoiten hän kauppareisullamme haluaa tavaratalon veskiin, ...miksikö...no hän kelaa veskipaperia mukavan tollon laukkuunsa, ja taas säästyy ...samainen ihminen ei pääse näitten rahapelien ohi etteikö sinne upota ainakin 20 ekua. Sehän on taas eriasia, hän kun ei juo eikä tupakoi, on vastaus.
      Hearra varjele minua tälläiseltä, pyydän sitä tosissani.

      • lottoan netissä

        millain nuukimus minusta mahtaa tulla. Äitini oli aika" hyvä".

        Käyn suunnillein joka päivä sähkö saunassa, kulututan vettä kuukaudessä enempi kuin tuo naapurin vaari vuodessa. Poltan sähkövaloja , pääni vaatii valoa talvipimeillä.
        Näissä en säästä, ne ovat minun ainoat huvit.
        En juo, enkä enää polta, en käy huvipaikoissa, mihin lähes 70v nainen yksin menisikään.

      • 1943
        lottoan netissä kirjoitti:

        ei ole hyve, jos äärimmilleen menee. Minäkin nautin mukavuuksista, enkä koko ajan sytyttele ja sammuttele valoja. Asuin lähes 40 vuotta asunnossa, jossa oli kylpyamme, ei saunaa. Nyt nautin saunomisesta melko usein. Tiedän suunnilleen, mihin minulla on varaa. Osaan kyllä tulla hyvin vähällä toimeen, jos on tarvis. Meidän herkkumme ovat usein melko edullisia. Menin viimeksi ystäväni luo Turun kautta ja ostin kilon silakoita, maksoi 3 euroa. Perillä keitin perunasosetta ja paistoin silakat. Emme viitsineet lähteä kauppaan hakemaan maitoa ja piimää, mutta kotona oli puolukkamehua kellarissa. Oli hyvä ja edullinen ateria.Joulunakin syömme melko yksinkertaisesti, jotain kalaa pitää löytää, ei ole kinkkua, koska yksi meistä ei syö lihaa.

      • 1943 kirjoitti:

        Merkinnevät käsitteinä eri ihmisille eri asioita?

        Järkevä, omiin tarpeisiin perustuva rahankäyttö ei minusta ole nuukuutta.

        Itseäni toistaen.
        Yhden euron ostovoimaon täsmälleen sama oli se sitten yksinään tai miljoonan kaverina.
        Ihmisten käytös kielii muuta!

        Ps. Emme ole laittaneet joulua lainkaan, ei jouluruokia, ei kuusta, ei muuta kuin yksi olkipukki ikkunalla ja kellot eteisen katossa, pysyvästi.

      • nuukako minäkin

        Heh, minä taidan olla nuuka?
        Äskenkin kun tein kelalla matkakorvaushakemuksia, teen ne aina käytetyn paperin toiselle puoelle. Samoin vakuutusyhtiön korvaushakupaperet. Niitä kun lähtee kaksi-kolme kertaa viikossa, on aikamoinen paperimäärä, mikä niihin kuluu. Ja saman asian ajavat, kuin puhdaskin paperi. Saapuneet kirjeet, missä on valkoinen toinen puoli, pistän tähän tulostimen alle olevaan laatikkoon uusiokäyttöön.

        No televiso on tuossa vieressä aina päällä. Valot on tehokkaat, päivänvalolamput. Tulen hämärähyssyssä pahantuuliseksi, apaattiseksi, laiskaksi. Inhoan hyssyvaloja. Tuo oli parasta nuukuutta, että saunavuorolla pestään nyrkkipyyksissä vaatteita, ettei vesimittari pyöri, ja sitten tuon vessapaperin keräily. Tuo nuukuus on jo rikollista toimintaa, varastamista.

        Mutta tuota olen ihmetellyt, että onko se maakunnallista nuukuutta - saituutta, ettei koskaan pyydetä/tarjota toiselle esim. kytiä? Minä kun olen Itä-Suomesta kotoisin, niin se on aivan luonnollista, että kun menee johonkin, voi kysäistä naapurilta, onko asiaa, tuutko mukaan? Me raijattiin omien lasten lisäksi naapurien lapsia niin harrastustoimintaan, kuin mihin vain tarvittiin lapsia viedä. Olen paljon tällaista naapuriapua tehnyt ja se on minusta luonnollisa, jos autoon mahtuu, niin tarjota naapurille/tuttavalle kyytyä kans. Mutta sitä olen ihnmetellyt, että mitä on se, kun koskaan nämä paikalliset vastavuoroisesti kysäse, että olen menossa vaikka sinne yhteiselle pirtille yhdistyksen tilaisuuteen, ootko tulossa pääset kyydissä. Ainoastaan muualta muuttaaneet tänne toimitavat näin, muttei paikalliset kertaakaan 30 vuoden aikana.

        Minusta se on ihan turhaa pollttoaineen kulutusta, kun samoilla aineilla pääsis useampikin henkilö. Tästäkin kulkee paljon kyläläisiä ohi, kun tie päättyy eikä muualta pääse, kuin tästä meidän kautta.
        Vai onkos se sitä maakunnallista kultturia, että eletään omissa oloissaan. Kuinkahan paljon tällainen kulttuuru ruokkii matalaa mielialaa = masennsuta?

      • sitroen.
        1943 kirjoitti:

        ei ole hyve, jos äärimmilleen menee. Minäkin nautin mukavuuksista, enkä koko ajan sytyttele ja sammuttele valoja. Asuin lähes 40 vuotta asunnossa, jossa oli kylpyamme, ei saunaa. Nyt nautin saunomisesta melko usein. Tiedän suunnilleen, mihin minulla on varaa. Osaan kyllä tulla hyvin vähällä toimeen, jos on tarvis. Meidän herkkumme ovat usein melko edullisia. Menin viimeksi ystäväni luo Turun kautta ja ostin kilon silakoita, maksoi 3 euroa. Perillä keitin perunasosetta ja paistoin silakat. Emme viitsineet lähteä kauppaan hakemaan maitoa ja piimää, mutta kotona oli puolukkamehua kellarissa. Oli hyvä ja edullinen ateria.Joulunakin syömme melko yksinkertaisesti, jotain kalaa pitää löytää, ei ole kinkkua, koska yksi meistä ei syö lihaa.

        Haloja olivat sitten silakat Turussa kun 3 euroa maksoi kilo. Oulun hinta oli 7 euroa joten ostin joulukaloiksi norsia hintaan 5 euroa kilo.

      • 1943
        sitroen. kirjoitti:

        Haloja olivat sitten silakat Turussa kun 3 euroa maksoi kilo. Oulun hinta oli 7 euroa joten ostin joulukaloiksi norsia hintaan 5 euroa kilo.

        voisivat ihan hyvin olla kalliimpiakin, niin kovan työn takana niiden saaminen toripöydälle on. Kalastaja voisi saada enemmän. Me söimme siikaa paistettuna, kaupasta saa hyvää bearnaise-kastiketta 2 dl:n pakkauksissa. Tyttäreni sai työpaikaltaan herkkukassin ja siellä oli mm. tätä kastiketta ja graavilohta melko paljon. Meillä ei ole kinkkua lainkaan.

    • ihmetystä vaan

      suuresti tosi pienellä eläkkeellä olevaa naista.
      Tiedän mikä on hänen eläkkeensä pienuus, mutta niin vaan lapsen perheelle antoi rahaa 600 euroa lahjarahaa.
      Säästänyt varmasti vuoden että saa taas muistaa pienokaisia, ei osta itse lahjoja vaan antaa vanhemmille he tietävät paremmin mitä lapsoset haluaa.
      Minusta tuo summa on iso saajillekkin.

      • -öö-öö

        Mistä kaikesta pieneläkeläinen jää ilman.

        Suhteetonta, mutta se on hänen valintansa.

      • toinen ja toinen

        Ei se eläkkeen koko, vaan menot ne merkitsevät, paljonko jää ylimääräistä. Äidilläni on samankokoien eläke, kuin anopillankin. Peruskansaneläke ja työeläkettä muuama kymppi. Siis todella muutama kymppi 40:n nurkilla. Äitini maksaa oman asumisensa, mut anoppi saa asunnon ilmaiseksi syytinkinä. Anopilta ei ole koskaan liiennyt lapsen lapsille 20 €:roa enemää ja aina valitti, kun ei ole rahaa. Ihmettelin, mihin hän ne rahansa tunkee, kun oma äitini maksaa vielä oman asumisensa ja vielä sillä on antaa lapsen lapsille syntympäivä ja joulurahaa yleensä 100/nuppi ja kummallakiin lapsen lapsia saman verran.

      • aika näyttää
        toinen ja toinen kirjoitti:

        Jäin eläkkeelle pari kuukautta sitten. Onneksi on tuo neljänkymmenen vuoden työeläke, jolla pärjäis hyvinkin, mutta vielä asuntolainaa vuoden verran saan maksella, sitten toivon mukaan helpottaa. Yksinhuoltajana ollessa sai kyllä kahden lapsen kanssa opetella, kuinka pärjätään, niin eiköhän se suju näin yksinollessakin.
        Ne menothan ne tosiaan ratkaisee. Ja kyllä tässä vanhassa ok.talossa aina menoja löytyy, kun lämmityskustannuksetkin aina vaan nousee. Yritän vähän nuukailla lämpimän veden käytössä, kun ei ihan joka pv. tarvitse kokosuihkussa käydä, kuten työ-aamuina.
        Ruoassa en nuukaile, mutta valmistan sen itse ja vertailen kilohintoja tuotteista. Käytän myös kesällä nokkosta , perunaa, porkkanaa, sipuli ja kaalia, tomaatteja, kesäkurpitsaa, marjoja, omia omenia, raparperiä ja viinimarjoja ja tietenkin sieniä, jotka ei maksa mitään ja osan saa omasta puutarhasta
        Lasten perheille ostan aina joululahjat ja kinkku , rosolli ja sienisalaatti sekä laatikot valmistumassa. Jouluruoathan on suht. edullisia, varsinkin kun sienet ja marjat on itsepoimittuja.
        Ensi vuonna veroprosentti on 25, joten tiukkaa varmasti on, mutta..

      • järki-ihmisen aika
        aika näyttää kirjoitti:

        Noin puhuu järkevä ihminen. Jos on oikeasti tiukkaa, ei se valitse turhuuksia, kuten salaatikseen niitä kalleimpia salattitupsuja, vaan tarttuu toimeen ja valmistaa salaatit itse. Niin, kyllä meillä eläkeläisillä sen verran aikaa on jos vastapuolella on vähän rahaa, ja sen tarkkaa käyttöä, mihin sitä käyttää, niin aikaa jokaisella takuuvarmasti on.

      • en neuvo enää
        järki-ihmisen aika kirjoitti:

        Noin puhuu järkevä ihminen. Jos on oikeasti tiukkaa, ei se valitse turhuuksia, kuten salaatikseen niitä kalleimpia salattitupsuja, vaan tarttuu toimeen ja valmistaa salaatit itse. Niin, kyllä meillä eläkeläisillä sen verran aikaa on jos vastapuolella on vähän rahaa, ja sen tarkkaa käyttöä, mihin sitä käyttää, niin aikaa jokaisella takuuvarmasti on.

        ja vanhempamme varsinkin, pula-aikana, jolloin ei välttämättä ollut kaikkea tarjolla. Me opimme äitien ansiosta tekemään vähästäkin ruokaa. Ja muistamme vielä ne ohjeet. Kyllä me jotenkin pärjäämme. Mutta kuinka pärjää meidän lapsemme ja lapsenlapsemme, kun ei ole sellaista puutetta ollut. Jos olemme köyhyydessä lapsemme joutuneet kasvattamaan, heidän tultuaan aikuiseksi, he ovat pärjänneet hyvin. Ei pahemmin ole ollut pulaa ruuasta. Kuinka heille käy kun joutuvat eläkkeelle? Kun paljon puhutaan, että eläkkeitä pienennetään. Kuinka he osaavat tulla toimeen vähällä rahalla? Eivät he ota neuvoja vastaan nyt, kun heillä menee hyvin. Ja sitten heidän ollessaan vanhoja, emme ole enää neuvomassa. Näin ainakin omien lapsieni kohdalla. Nuorimmalla on vaimo ja kaksi lasta, melkein aina syövät vain jotain pikaruokaa. Ainoastaan silloin kun menevät vaimon kotiin, saavat kunnon ruokaa (esim. nyt jouluna). Miniäni äiti asuu heitä lähellä, itse asun kaukana. Olen yrittänyt miniääni neuvoa, mutta olen saanut vain vihat päälle.

      • kehtaakin olla kade?

        Miksi olla kade, ????? hän ehkä on saanu suurehkon perinnön, tai voittanu lotossa, tai saanu miehensä eläkkeen, avioliitossa olevat saa puolisoltaan eläkettä jos puoliso kuolee ennnen pienempi tuloista puolisoa, nainen on yleensä pienempituloinen.
        Ei kaikki huutele onnenpotkujaan, tyhmää olla kateellinen kenekään rahavaroista ! ???

      • tekijä..
        en neuvo enää kirjoitti:

        ja vanhempamme varsinkin, pula-aikana, jolloin ei välttämättä ollut kaikkea tarjolla. Me opimme äitien ansiosta tekemään vähästäkin ruokaa. Ja muistamme vielä ne ohjeet. Kyllä me jotenkin pärjäämme. Mutta kuinka pärjää meidän lapsemme ja lapsenlapsemme, kun ei ole sellaista puutetta ollut. Jos olemme köyhyydessä lapsemme joutuneet kasvattamaan, heidän tultuaan aikuiseksi, he ovat pärjänneet hyvin. Ei pahemmin ole ollut pulaa ruuasta. Kuinka heille käy kun joutuvat eläkkeelle? Kun paljon puhutaan, että eläkkeitä pienennetään. Kuinka he osaavat tulla toimeen vähällä rahalla? Eivät he ota neuvoja vastaan nyt, kun heillä menee hyvin. Ja sitten heidän ollessaan vanhoja, emme ole enää neuvomassa. Näin ainakin omien lapsieni kohdalla. Nuorimmalla on vaimo ja kaksi lasta, melkein aina syövät vain jotain pikaruokaa. Ainoastaan silloin kun menevät vaimon kotiin, saavat kunnon ruokaa (esim. nyt jouluna). Miniäni äiti asuu heitä lähellä, itse asun kaukana. Olen yrittänyt miniääni neuvoa, mutta olen saanut vain vihat päälle.

        Kyllä varmasti nousee ja tulee muotiin taas jossain vaiheessa kotiruoan tekemisen aikakausi. Tarvitaan vain ensin kokea se, ettei osata enää kotona tehdä. Niinhän on tapahtunut käistyötaidollekkin. Se on pian kohta kuollutta kansantaitoa, vain aniharvat sitä osaavat. Minäkin olen ainut tällä kulmakunnalla, ja väkeä on kuitenkin melkoinen määrä kylällä.

        Televisiosta havaitsin, että nyt on nousussa taas käsityön tekminen. On perustettu kaikenlaisia käsityön tekemisen kerhoja, joissa nimeenomaan juuri nuoret ovat olleet innostuneet mm. sukkien ja vaateiden neulomisesta.

        Itse olen ollut intohimoinen käsityön tekijä. Sitten ostin neulekoneita, ja tein vieraille. Oma tytär ei ole hitustakaan kiinnostunut käsitöistä, eikä ompelusta. Mutta vanhin poika sen sijaan on. Kun ostin koriuompelukoneen, se vei sen oitis itselleen ja ompelee.

        Kyllä se työ tekijäänsä neuvoo. Se on taivahan tosi. Äitini ei ymärtänyt ompelusta tuon taivaallsita. Minä taas olen ommellut vieraillekkin.

    • niinpä..............

      Minä oletan tietäväni teidän köyhyytenne, olette niin sairaalloisen nuukia ettette maksaisi mistään mitään. Jopa uskovainen nainen ottaa tavaraa mukaansa kaupasta joista ei maksa, koska rankaisee kauppiasta ahneudesta ja liekö varkaalle määrätynlainen jännite?

    • <3

      koiralle saa antaa suolaista,
      vaikka saattaa se kinkkua kuolaista.
      Koitetaan siltikin tulla toimeen,
      laittaa kudinta elämän loimeen.

    • Velkaa ei ole, naurettavasti on rahaa tilillä.
      Olen niinku säästäny.
      Lapset elvät omillaan.
      Luultavasti elätän mamujakin.
      Mutta niitä elätän äänestämällä.

    • 15+2

      Kerroitko ihan rehellisesti asiat?
      2010 eläke 14 021 € vero oli 15,5 %
      2011 eläke 14 277 € vero 12,5 % 1.2.2011 alkaen.
      Asunto laina on maksettu 16 vuotta ja olen siitä vapaa 1.7.20010 alkaen.
      Yhtiövastike tosin nousee ensi vuonna 1.2 -11 23 €/kk.

      Jaa arvonlisävero miksi sen mainitset ei todella näy sisältyy tuotteeseen.
      Kotitalousvähennys on vain hyvätuloisille, oikein köyhä ei osta mitään jolla saisi oikeuden siihen.

      Ilmeisemmin olet se sama joka joka palstalla paasaa; "Varsinkin kun mamuilla ei ole mistään puutetta!"
      Nämä MaMut hallitsevat kuitenkin rahan käyttönsä, katso heidän ostoskärryjään, ei kalliita lihoja juustoja tai maitotuotteita.
      MaMuilla olisi perusväestölle opetettavaa kotitalouden hoidossa.

      • Kumpi

        ???Tarkoititko eläke kuukaudessa ? vai vuodessa ?

    • mummo kinkutta

      Ompa aika kummallista. Onni ei ole kiinni toisista ihmisistä. Vielä vähemmän luulosta. Miten kuvittelet maahanmuuttajan joulun olevan parempi. Kateus, yritäpä sitä vähän työstää. Suvaitsevaisuus, sitä myös, voisi olla helpompi hengittää.
      Mummo olen minäkin. En lähde kilpailemaan kumpi meistä on köyhempi taloudellisesti. Minulla on henkinen pääoma jota minulta ei kukaan vie. Päin vastoin lisääntyy joka päivä.
      Haalelujaahh. Leonardo Cohen

      • kiitos!

    • saiturin joulu

      Vai jäitkö jotain ilman, paitsi kateuttasi? Mitä olisit halunut joululahjaksi? Minä sain 3 pkt sudoku kortteja, patalaput ja ihanan kortin. Kortista sain idean itselleni laitella myös näitä monikerroksisia kuvia päälekkäin, sillä olen joskus ostanut pohjatarpeet, jotka ovat lojuneet tuolla laatikonpohjalla.

      Ruokana oli rosollia ja ruiskuoressa hautettua sianlapaa. On halpaa. Porkkanoita ja punajuuria riittää, sillä niitä myydään yksinäisellekin 3 kg pakkauksissa. Pakastepussitetut eivät maistu minulle ja ovat hintavia. Suolasieniäkin oli omastatakaa. Olihan sitä muutakin pientä, kuten hernekeitto ja silakkapihvit.

      Minulle tuli siis sellainen haveri, että olin aikonut käydä aattona ostelemassa lohta graaviksi, mätiä ja rapuja (katka), suklaat ym. mutta lapseni ja lapsenlapseni tulivatkin yllättäen käymään ja tunti oli aikaa siirrellä tavarani, että mahtuvat sisään. Joulurauhan julistusta sitten kuunneltiin ja kaupat oli kiini.

      Hyvä olikin, sillä mistään "herkuista" en jäänyt paitsi, sillä niitähän saa aina ja yksinäinen voi viettää jouluansa, siis herkkupäiviä mielensä mukaan.

      Lähinnä minua ihmetyttääkin ihmisten kateus. Kuinka voi silloin Joulustakaan nauttia? Onneksi lapsuuteni Joulut eivät olleet kateuden marinoita. Maalaistalosta kinkku löytyi aina ja syltyt, kuten laatikot. Joulupukkikin kävi, kunnes isä tajusi, että talliin ei voi aina mennä, joten pukki heittikin sitten tavarat helikopterista lumihankeen, tai kävi, kun olimme saunassa.

      Tontut kuitenkin vei aina lahjatoivomus kirjeemme ja usein porot kolistelivat ulkona. En muista toiveitamme, mutta lahjat oli vakiot. Uudet alusvaatteet, sukkia ja Hesan tätimme omenat. Niistä tuli ihana jouluntuoksu ja äidille tuli yleensä jotain kangasta, josta pian saimme uusia vaatteita.

      Jos elän, minulle tulee Joulu ilman kateutta jatkossakin. Ihmettelen, kun täällä usein puhutaan viellä asuntolainaoistakin? Vaikka tyhjästä lähdettiin, niin on meillä sentään velaton omakotitalo Espoossa ollut jo 30-vuotta. Kuka säästää saadessaan....j.n.e.

      • oli myös.

        Mutta hups heikkaa ku akka läks, minustapa tulikin yhtäkkiä taas velallinen. Et näinkin voipi käydä.

        Nyt akka haluaisi takaisin, kun just sain maksettua velkani toistamiseen ?

      • heh,
        oli myös. kirjoitti:

        Heh,,,,, sitä sattuu ,,,, otetko takasi ??? Voi olla että vie taas puolet ?

      • oli myös.
        heh, kirjoitti:

        Heh,,,,, sitä sattuu ,,,, otetko takasi ??? Voi olla että vie taas puolet ?

        ..kuviot on nyt toisenlaiset tänään. Asua voin jopa samassa rakennuksessa mutta eri asunnossa. Joten ei vie toistamiseen.

        Aika tuon asumismuodon tulee tulevaisuudessa näyttään, nyt vielä on kaikki asiat hyvin auki tai keskeneräisiä..se on selvää että myyn omani pois lähi tulevaisuudessa. Mitäs minä enää yksin asun yli 300 neliössä.

      • haudan takaa

        Laittavat ukkonsa ja akkansa keirtopalkinnoiksi, ja aloittavat useaan otteeseen elämänsä uudelleen. Niin kyllähän sitä saa asuntoa maksaa vielä haudankin takaa.

      • "velallinen"

        "säästää saadessaan" olipa outo ilmaus, en tajunnut? Vai saitko perintöjä?
        Monilla tosiaankin vielä asuntolainoja. Niin minullakin. Empä ole mistään saanut, paitsi työstä palkkaa, joka sekään ei hurjan suuri ollut. Perintöjä ei tullut.
        Monissa maissa, joissa olen asunut, asutaan vuokralla, tai "pankin lainoittamassa asunnossa, joista vain korkoja maksetaan."
        Niin, suomeen tulo sitten pakottikin asuntovelalliseksi, kun täällä ei niitä vuokra-asuntoja juurikaan ole. Maksan vieläkin, pari vuotta eteenpäin. Ja huom, yksin, ei me. Kaipa kahden onkin suhteellisen helppoa yksi omakotitalo maksaa, jos yksinkin, useamman lapsen kanssa, kykenee asunnon hankkimaan?
        Ihmisillä on erilaisia elämäntarinoita, ei niitä voi verrata keskenään, asuuhan täällä paljon myös vuokra-asunnoissa ihmisiä, ja eivät he sen huonompia ole, kuin sinä omakotitalossasi.

      • hvannadalshnukur
        oli myös. kirjoitti:

        ..kuviot on nyt toisenlaiset tänään. Asua voin jopa samassa rakennuksessa mutta eri asunnossa. Joten ei vie toistamiseen.

        Aika tuon asumismuodon tulee tulevaisuudessa näyttään, nyt vielä on kaikki asiat hyvin auki tai keskeneräisiä..se on selvää että myyn omani pois lähi tulevaisuudessa. Mitäs minä enää yksin asun yli 300 neliössä.

        asumaan ja peri siltä käypänenn vuokra, saat osan omistasi takaisin :D

      • suu säkissä
        "velallinen" kirjoitti:

        "säästää saadessaan" olipa outo ilmaus, en tajunnut? Vai saitko perintöjä?
        Monilla tosiaankin vielä asuntolainoja. Niin minullakin. Empä ole mistään saanut, paitsi työstä palkkaa, joka sekään ei hurjan suuri ollut. Perintöjä ei tullut.
        Monissa maissa, joissa olen asunut, asutaan vuokralla, tai "pankin lainoittamassa asunnossa, joista vain korkoja maksetaan."
        Niin, suomeen tulo sitten pakottikin asuntovelalliseksi, kun täällä ei niitä vuokra-asuntoja juurikaan ole. Maksan vieläkin, pari vuotta eteenpäin. Ja huom, yksin, ei me. Kaipa kahden onkin suhteellisen helppoa yksi omakotitalo maksaa, jos yksinkin, useamman lapsen kanssa, kykenee asunnon hankkimaan?
        Ihmisillä on erilaisia elämäntarinoita, ei niitä voi verrata keskenään, asuuhan täällä paljon myös vuokra-asunnoissa ihmisiä, ja eivät he sen huonompia ole, kuin sinä omakotitalossasi.

        "Kuka säästää saadessaan, silón (sillä on ottaa) ottaa tarvitessaan". Eikä tarvitse olemattomia perintöjä norkoilla ja kadehtia.

      • voihyvätavaton!
        heh, kirjoitti:

        Heh,,,,, sitä sattuu ,,,, otetko takasi ??? Voi olla että vie taas puolet ?

        Kyllä ne akat osaa! heh heh

      • saiturin joulu
        "velallinen" kirjoitti:

        "säästää saadessaan" olipa outo ilmaus, en tajunnut? Vai saitko perintöjä?
        Monilla tosiaankin vielä asuntolainoja. Niin minullakin. Empä ole mistään saanut, paitsi työstä palkkaa, joka sekään ei hurjan suuri ollut. Perintöjä ei tullut.
        Monissa maissa, joissa olen asunut, asutaan vuokralla, tai "pankin lainoittamassa asunnossa, joista vain korkoja maksetaan."
        Niin, suomeen tulo sitten pakottikin asuntovelalliseksi, kun täällä ei niitä vuokra-asuntoja juurikaan ole. Maksan vieläkin, pari vuotta eteenpäin. Ja huom, yksin, ei me. Kaipa kahden onkin suhteellisen helppoa yksi omakotitalo maksaa, jos yksinkin, useamman lapsen kanssa, kykenee asunnon hankkimaan?
        Ihmisillä on erilaisia elämäntarinoita, ei niitä voi verrata keskenään, asuuhan täällä paljon myös vuokra-asunnoissa ihmisiä, ja eivät he sen huonompia ole, kuin sinä omakotitalossasi.

        ...."kuin sinä omakotitalossasi".

        Mistä kuvittelit perintöjä, tai suuria ansioita, puhumattakaan, että olisin jotenkin onnellisempi, paitsi kateus ja ahneus on minulle vierasta. Se on minun onneni. Paheeksi voi kai kutsua tuon säästeliäisyyden.

        En minä siellä Espoossa asu. Asun yksin vuokrayksiössä, tosin rivitalo, jossa voi kuvitella asuvansa omakotitalossa.

        Mieheni asuu edelleen siellä Espoossa ja minä en ole vaatinut osuuttani, koska kyläilen siellä itsekkin lastenlasten kanssa. Pikkuiset ymmärtävät hyvin, että papan luokse mennään Espooseen ja mummi asuu heidän lähellään. Onhan siellä Espoosa äitinsä ja tätinsä huone, jossa on ihania tavaroita.

        Jos minä alan kertoa säästäväisyydestä, niin varmasti saan kaikenikäiset palstalaiset vastarintaan, mutta jos lainaan muutamia sanontoja;"olen metusalem, tai Mooseksen aikainen", (viimeisin työpaikkani).. "syön vettä ja leipää", (vertailussa siskoni talouteen 60-luvulla)" ja nyt ei eletä enää sodanaikaa".

        Pienellä eläkkeellä vuokralainen elää edelleenkin säästäväisesti, mutta verhoja ei tarvitse pitää kiini sissien pelosta, jotka isäni oli naamioinnut jääkarhuiksi. Nyt sen vasta ymmärrän.

        Oli nuoruudessa aika, jolloin ruokani oli pullapitko ja maitoa, kun siskoni osti ruisleipää, metwustia jotain. Sitten osat vaihtuivat. Minä pidin 30-vuotta kirjanpitoa menoista ja aluksi käteisen aikaan "jäljitin" jokaista "kadonnutta" pennosta. Siitä tuli "sairaus" ja nyt yritän joskus tuhlailla, laskematta, mihin ne meni.

        Halveksimatta kenenkään tapaa käyttää varojaan, miten haluaa, niin parempia laskelmiakin pitäisi tehdä, jos niitä täällä julkisesti esittää. Tulikin mieleeni, että 60-luvulla esimieheni sanoi, että minun pitäisi olla Eduskunnassa, kun tein mielestäni hyviä parannuksia silloisen, oi niin vanhanaikaisen firman talouteen.

      • on niitä

        No kyllä on vuokra-asuntoja. Ehkä ne ei tasoltaan oli sitä tasoa, jota edellytät, mutta lukematon määrä ihmisä elää koko elmänsä vuokralla. Minunkin poika on asunut koko aikuiselämänsä vuokralla.

      • jotkut osaa
        saiturin joulu kirjoitti:

        Juu, minäkin kun elämäni aloitin, sain ekatyöpaikan. Karmeeta se oli, koko nuoruus sairastettu vakavasti, ja vasta 24 vuotiaana ensimmäisessä työpaikassa. Vuokra-asuntoja ei kaupungissa ollut yhtään vapanaa, eikä sukulaisia ja tuttuja ollut joiden vinttikamariin olisi päässyt.
        Sitten tarjosivat yhtä yläkerran huonetta, jossa mies oli vuokralla, mutta nyt kotonaan käymässä, ja sen jälkeen se alkaa muuttaa toiseen asuntoon, kun on saanut asunnon. Siihen voisi majoittua, jos ei pelkää tuon miehen tavaroita, ja sitä, että se mies tulla tupsahtaa paikalle.

        No senhän minä otin. En minä miehinä pelkää. Ja kun lehdessä oli ilmoitus myytävästä aravaosakkeesta, niin laitoin hakemukset sisälle, koska asuntoja ei kertakaikkiaan ollut. Tässäkään yläkerran asunnossa ei ollut jääkaappia, eikä ruoanlaittomahdollisuuksia, eikä pyykinpesumahdollisuutta. Jos vessassa pyykkäsi, mihin laittoi kuivumaan?

        Ja kaiken yllätykseksi, sain tuon arvaosakkeen. Muut hakijat olivat paikkakunnalle pyrkijöitä joko työttömiä tai eläkeläisiä. Minä olin ainut, joka oli työllinen hakia, ja vielä vakituisen työpaikan saanut.
        No sitten alkoi kauhun kierre, mistä rahoitus.

        Kävelin osuuspankkiin itku kurkussa ja ohjasivat johtajan puheille. Esitin asian, ja hän sanoi, paljonko tarviit? Olin ällikällä, kun sanoin, että kaiken, ei minulle ole pennin hyrrää, kun ole sairastanut, ja tämä on ensimmäinen työpakka, josta en vielä ensimmäistäkään palkkaa ollut saanut.

        Johtaja sanoi, että tule silloin ja silloin uudelleen allekirjoittamaan paperit. Voi taivast, en oikein ymmärtänyt tilannetta lainkaan. Kouluaikainen ystävättäreni, naimisissa ja yksi lapsi, heitä kaksi työssä, niin pankit vaativat ehdottomasti sen omavastuun, mikä siihen aikaan oli kynnyksenä. Ja minä sain 100 %:sesti kaiken lainaksi.

        Sitten alkoi nälkävyön kiristys, että saan maksettua. Joka yö näin painajaisia, kun mustat hanskat tarttuivat kurkkuuni puristaen minua ja se kuukausittainen lyhennyssumma leijui silmieni edessä. Ja kun 4 kk:n kuluttua menin pankkiin, totesin, että neljä markkaa oli tilillä, kun pankki oli ottanut määräaikaisen koron, siihen aikaan lyhennyksiin ei lisätty koron osuutta vaan ne veloittivat sen koron jonkun tietyn kuukauden välein.

        Hädissäni olin pestannut itseni siivoamaan ja ruokaa laittamaan yhden yritysjohtajan kotiin. Ja sain sieltä tuoda kaiken ylimääräisen ruoan kotiini, joten en tarvinnut ostaa ruokaa kotiin lainkaan.

        Joulu tulossa, 4 mk tilillä rahaa. Kävin kotona, mutta hiihdin rataa pitkin, ja loput tukkimetsätietä pitkin yhteensä 50 km/sivu.

        Kun sain asunnon maksettua, voi niitä kateellisia himisiä, jotka olivat aiemmin säälineet, sitten heistä tuli viimeisen päälle kateellisia.

      • "velallinen"
        on niitä kirjoitti:

        No kyllä on vuokra-asuntoja. Ehkä ne ei tasoltaan oli sitä tasoa, jota edellytät, mutta lukematon määrä ihmisä elää koko elmänsä vuokralla. Minunkin poika on asunut koko aikuiselämänsä vuokralla.

        no, silloin 90luv ei ollut, kun palasin suomeen. Työ hesassa, joten pakko oli pankin kanssa diili tehdä. Enhän mitenkään arvostellut vuokralla asumista, päinvastoin. Olisin mielihyvin halunnut vuokra-asunnon, olisi kaikilla lapsilla ollut omat huoneet. En pystynyt kuin kolmion saamaan velaksi. Kaksi nuorinta samassa, opiskelija yhdessä, ja itse oh;ssa vuode. Opiskelija sai myöhemmin kämpän, joten sitten sai nuorimmat oman huoneen, itse jatkoin Oh,n hallintaa öisin. Kun sain koulutettua nuorimmat möin sen, ja ostin pienemmän, josta siis vieläkin parin vuoden velka.
        Ei yksi ihminen pysty palkallaan omakotitaloja ostelemaan, siis duunari, ei johtaja. Ja en oo kellekään ollu kade, onneksi koskaan.

      • muuan lukia ,,,
        jotkut osaa kirjoitti:

        Tuohan oli kuin jännitys romaanista, taidat olla kirjailia ja hyvä mielikuvituksen omaava lahjakkuus.
        Hieno tarina .

      • kerrohan osoitteet
        on niitä kirjoitti:

        No kyllä on vuokra-asuntoja. Ehkä ne ei tasoltaan oli sitä tasoa, jota edellytät, mutta lukematon määrä ihmisä elää koko elmänsä vuokralla. Minunkin poika on asunut koko aikuiselämänsä vuokralla.

        Karuaa kertomaa 70-luvun lopusta. Emme saaneet vuokra-asuntoa mistään. Koira olisi saanut olla, vaan ei lasta. Pakko oli tehdä velkaa ja hankkia oma asunto.
        Vuokra-asunnoista on yhä pulaa täällä pääkaupunkiseudulla ja joidenkin on vaan pakko täällä olla, työn puolesta.

        Olisi kiva saada tietää, missä näitä mainitsemiasia vuokra-asuntoja on. Ei se, että poikasi on saanut vuokra-asunnon, takaa sitä, että vuokra-asuntoja on kaikille. Poikasi on vain yksi ihminen Suomen maasta.

      • jotkut osaa
        muuan lukia ,,, kirjoitti:

        Tuohan oli kuin jännitys romaanista, taidat olla kirjailia ja hyvä mielikuvituksen omaava lahjakkuus.
        Hieno tarina .

        Niin, otin iltatyön tuon yritysjohtajan huusholliin. Rouva oli astmaattinen, niin siivosin, laitoin ruat ja toimin kuin aikoinaan piiat olivat toimineet. Kun kävivät mökillään, ottivat sinnekin minut mukaansa.

        No moni muukin on sanonut, että oletko kirjailija. Jotkut husuttavat kirjoittamaan, kuten hoitavat lääkärini moneen otteeseen, että kirjoita elämäntarinasi, siitä olisi heille paljon hyötyä.

        Ei ole tullut kirjoitetuksi, mutta pikkujuttuja olen kyllä lehtiin kirjoittanut. Ja mielenkiintoista, paikallislehtiin hyvin harvoin ovat ottaneet, mutta kun saman jutun tarjoan valtakunnallisiin lehtiin, aina ovat julkaisseet.

        Kyllähän minä kirjoittamisestä tykkään ja värikkäästä sellaisesta, jota tänne palstoille ei viitti tuottaa.

      • jotkut osaa
        "velallinen" kirjoitti:

        no, silloin 90luv ei ollut, kun palasin suomeen. Työ hesassa, joten pakko oli pankin kanssa diili tehdä. Enhän mitenkään arvostellut vuokralla asumista, päinvastoin. Olisin mielihyvin halunnut vuokra-asunnon, olisi kaikilla lapsilla ollut omat huoneet. En pystynyt kuin kolmion saamaan velaksi. Kaksi nuorinta samassa, opiskelija yhdessä, ja itse oh;ssa vuode. Opiskelija sai myöhemmin kämpän, joten sitten sai nuorimmat oman huoneen, itse jatkoin Oh,n hallintaa öisin. Kun sain koulutettua nuorimmat möin sen, ja ostin pienemmän, josta siis vieläkin parin vuoden velka.
        Ei yksi ihminen pysty palkallaan omakotitaloja ostelemaan, siis duunari, ei johtaja. Ja en oo kellekään ollu kade, onneksi koskaan.

        Tuohon aikaan oli yleistä, että tulotaso ei rittänyt mitenkään asumiseen, oli pakko antaa joku huone vuokralle. Minäkin annoin vuokralle makuuhuoneen ja makoilin tuvassa (olohuoneessa) mut mulle se on aina tupa, tai sit ruokanurkkauksessa. Vaikka kävin päivätöissä, iltatöissä niin oli pakko vielä ottaa vuokralainen (opiskelijatyttö) makuhuoneeseen, että selvisi.

      • seurailija..
        kerrohan osoitteet kirjoitti:

        Karuaa kertomaa 70-luvun lopusta. Emme saaneet vuokra-asuntoa mistään. Koira olisi saanut olla, vaan ei lasta. Pakko oli tehdä velkaa ja hankkia oma asunto.
        Vuokra-asunnoista on yhä pulaa täällä pääkaupunkiseudulla ja joidenkin on vaan pakko täällä olla, työn puolesta.

        Olisi kiva saada tietää, missä näitä mainitsemiasia vuokra-asuntoja on. Ei se, että poikasi on saanut vuokra-asunnon, takaa sitä, että vuokra-asuntoja on kaikille. Poikasi on vain yksi ihminen Suomen maasta.

        No tuossa televisiossa kun on ollut asuntojen vertailuita, niin esim. Porissa saa ison omakotitalon Helsingin pienimmällä yksiön hinnalla ja siinäkin vertailussa rahaa jäi vielä käteen. Haastattelivat, olikohan se viime vuonna niin Helsingistä muuttaneita perheitä, jotka laskelmoivat, että kannattaa muuttaa. Välirahalla elää aika kauan, että ehtii etsiä työtäkin seutukunnalta. Joo, ja oma serkkunikin muutti Harjavaltaan.

        Yhteen väliin oli vertailukohteena Pieksämäki, jossa asuminen oli silloin vertailuhetkella todella edullista, ja ihmetytti, ettei pääkaupunkiseudulta enemmän tullut paluumuuttajia Pieksämäelle. Pieksämäeltä kuitenkin hyvät kulkuyhteydet - suorat yhteydet pääkaupunkiseudulle. Risteysasema, junia lähtee joka suuntaan ja tulee joka suunnasta. Väljä, kaunis pikkukaupunki. Siihen aikaan omakin omainen asui Pieksämäellä, ja vanhusten hoito omiin koteihin toimi todella hyvin ja oli hyvätasoista. Oma omaiseni hoidettiin kotiin kunnalliselta taholta hyvin silloin, en tiedä miten nyt 10 vuotta myöhemmin, mutta juuri tuolloin - 90 luvulla systeemi toimi hyvin.

      • ----
        seurailija.. kirjoitti:

        Joo, mutta nythän tuo kirjoittaja kertoikin vuokra-asuntoja olevan tarjolla.

      • seurailija..
        ---- kirjoitti:

        Joo, mutta nythän tuo kirjoittaja kertoikin vuokra-asuntoja olevan tarjolla.

        Nyt kun vastikään kesällä ajelin Pieksämäen ohi ja pysähdyin Pieksämäellä, ja jututin ihmisiä, osa tuuttujakin, sanoivat, että asuntoja on tyhjilään pilvin pimein. Ja että vuokra-asuntojakin olisi saanut hyvin helpolla.

    • elämä-.,-.-

      Raha - -Rikkaus, tärkein on onnellinen elämä, sillä me kuolemme kaikki, rikkaat ja köyhät. Täytyy kumminkin tunnustaa, että tosi köyhän elämä on raskasta, sillä tiedän sen etenkin nuorena, jolloin on kaikki unelmat elämään ovat läheisiä.

      • saa pienikin valtus vanhan nousemaan.
        Uuteen aamuun.

    • viivatiina

      sen pituinen se.

    • Myssy päässä.

      Vaihdetaan kieromatkat ja lämpimien merien risteilyt Tallinnan matkoihin.
      Maksullinen sisäliikunta ulkoiluun.
      Auto ja talli pois.
      Vaihto pienempään asuntoon jossakin periferiassa.
      Suuri plasma TV pienempään, vähemmän energiaa vaativaan tekniikkaan ja lupamaksun maksamatta jättäminen.
      Eukon kuivausrummun käytön vaihto ullakko- tai taloyhtiön huonekuivatukseen. 4,8kWh:n säästö/kerta.
      Ravinnossa painopisteen vaihto laadusta energiasisältöön / E.
      Leipäjonoissa luumuilu, jos venäläisiltä mitä jää.
      Kaupungin kasvimaatontin vuokraus.
      Nytkään emme varanneet jouluksi mitään perinneruokia.
      Kotiin tullessa ABC:ltä ruisleipää ja maitoa.

      Voi veikkoset!
      Kyllä luetteloa syntyy!

      • ,,,,,,

        - Kaikkien harrastuksiin kieromatkailut eivät ole kuuluneet tähänkään asti.
        - Kaikista ei ole pikajuoksijoiksi liukkailla.
        - Liekö monellakaan köyhällä eläkeläisellä autoa, saati tallia?
        - Periferiassa tosiaankin on viihtyisää asua.
        - Vanhoista telkkareista ei saa kuin karkkirahat, ja rikolliseen puuhaan yllyttäminen on laitonta.
        - Monellako köyhällä eläkeläisellä on kuivausrumpu?
        - Köyhä eläkeläinen lienee sopeuttanut ravinnonhinnan pörssinsä sisältöön.
        - Liekö periferiassa leipäjonoja?
        - Periferiassa sopinee maatalous omalle tontille.
        - Makkarasoppa on hyvää jouluruokaa.
        - Ruisleipä pierettää, samoin kuin maito laktoosi-intoleranttia.

        - Kirjoititkohan vastauksesi väärään ketjuun?

      • Pirre*
        ,,,,,, kirjoitti:

        ajatus, että mihin ne kokoikäiset hankkeet ovat huvenneet, kun tuntuu ettei ole mitään...köyhällä eläkeläisellä..

      • ,,,,,,,,,
        Pirre* kirjoitti:

        niin monta selitystä, kuin köyhää eläkeläistäkin.
        Tuttavani kertoili omasta sukulaisnaisestaan, joka harvoin näki eläkkeestään setelinnurkkaakaan.
        Kun alkoholisoitunut poikansa yleensä sattuikin aina tulemaan eläkkeennostopäivänä kylään.
        MIlloin sanan voimalla, milloin ruumiillisella väkivallalla vei mummon rahat, ja joi niin, että kusi päreellä olisi palanut.

        Tosi surkeaa, mutta totta.
        Onneksi mummeli nyt, tosin jo täysin muistamattomana, on päässyt siistiin palvelutaloon entisestä kodistaan, jota ei ollut enää vuosiin osannut, saati jaksanut pitää siistinä. Ja poikakin, ilmaantuessaan, vain pahensi tilannetta.
        Siinä taas yksi ihana asia heille, joiden mielestä koti on aina vanhuksen paras paikka asua.

        Joskus, jos viitsit, olisi kiva kuulla kisuistakin, mitä niille kuuluu, varsinkin sille karkulaiselle.
        Viimeksi minä muistan, että heiltä vietiin "se ainoa". :))

        Kyllä heillä on pahanpäivänvaraa, useilla huomattavasti...vaan se nuukuus kun joka kuukausi pitää laittaa tiettysumma säästöön, ja yhteiskunnalta kinutaan apuja. Kun nykyisin saadaan myös varallisuus selville ja ei apuja ilmaiseksi anneta - alkaa tämä kitinä kun ei rahat riitä jne.
        Ihan varmasti apua saa vähävarainen monessa muodossa, vaan tulojen ja varallisuuden pimittäminen ei enää onnistu, se on heidän mielestään vääryyttä.
        Pienet on olleet työnteot ellei tälläikää ole jotain omaisuuttakin. Puhun nyt terveestä henkilöstä - sairaat erikseen.

      • h.h---h

        usein olematomat työnteot eivät työeläkettä nosta, tiedoksesi.
        Useimmat meitä vanhempaan ikäluokkaan kuuluvat naiset ovat tehneet elämäntyönsä kotiäiteinä, eikä siitä ole kertynyt yhtään mitään eläkettä.

        Laske itse, mihin pelkällä kansaneläkkeellä pötkisit.

      • Myssy päässä.
        h.h---h kirjoitti:

        Pieni eläke ei ole = köyhä eläkeläinen!

        Elämäntyönsä kotiäiteinä tehneet lienevät olleet naimisissa ja siten elelevät joko miehensä kanssa kahden hengen taloudessa tai nauttivat lesken eläkettä.

        Ratkaisevaa on aktiiviaikojen elämäntavat ja suunnittelu, tai suunnittelemattommus.

        Erilaiset tukijärjestelmät takaavat jostain syystä todella pienieläkeläiselle, inhimilliset elämän puitteet.
        Inhimillisyys ei mielestäni edellytä tupakointia, ryyppäämistä, ravitola- tai einesruokailua yms.

      • h.h---h
        Myssy päässä. kirjoitti:

        lähes minimaalinen, riippuen miehen palkasta.
        Naiset vain elävät tilastollisesti pitempään, ja jäävät useinkin pienelle eläkkeelleen, yksin.
        Kansaneläkkeen määrä on 584,13 euroa kuukaudessa, joskin sen lisäksi saanee tarveharkintaisia avustuksia?

        Itse en tiedä ainuttakaan pieneläkeläistä, joka "nauttisi" mainitsemistasi:
        "Inhimillisyys ei mielestäni edellytä tupakointia, ryyppäämistä, ravitola- tai einesruokailua yms."

        Taitaisi mennä, itse en tosin tiedä, kuvittelen, kuukauden eläke yhteen ravintolailtaan parhammillaan?

        Yksi asia on tosin ikävä, joka monet iän lisääntyessä kietoo pauloihinsa, eli rahojensa pihistys. Vaikka olisi varaa, ei hankita mitään, vaan kai vanhasta tavasta, yritetään edelleen säästää pahan päivän varalle.
        Siinä sitä on sitten kaukaisilla sukulaisilla riitelyä, kaikilla kun ei ole lähisukulaisia.
        Joillakin ei ole ollenkaan periviä sukulaisia, vaan koko roska menee valtion pohjattomaan kukkaroon.

      • Pirre*
        ,,,,,,,,, kirjoitti:

        niin monta selitystä, kuin köyhää eläkeläistäkin.
        Tuttavani kertoili omasta sukulaisnaisestaan, joka harvoin näki eläkkeestään setelinnurkkaakaan.
        Kun alkoholisoitunut poikansa yleensä sattuikin aina tulemaan eläkkeennostopäivänä kylään.
        MIlloin sanan voimalla, milloin ruumiillisella väkivallalla vei mummon rahat, ja joi niin, että kusi päreellä olisi palanut.

        Tosi surkeaa, mutta totta.
        Onneksi mummeli nyt, tosin jo täysin muistamattomana, on päässyt siistiin palvelutaloon entisestä kodistaan, jota ei ollut enää vuosiin osannut, saati jaksanut pitää siistinä. Ja poikakin, ilmaantuessaan, vain pahensi tilannetta.
        Siinä taas yksi ihana asia heille, joiden mielestä koti on aina vanhuksen paras paikka asua.

        Joskus, jos viitsit, olisi kiva kuulla kisuistakin, mitä niille kuuluu, varsinkin sille karkulaiselle.
        Viimeksi minä muistan, että heiltä vietiin "se ainoa". :))

        ja poijjat on pysyny tyytyväisinä tässä kotona. :)

        Alussa tappelivat kovaakin, mutta nyt jo kaverukset, vain leikkisää nahistelua ja painia välillä.

      • ???
        h.h---h kirjoitti:

        usein olematomat työnteot eivät työeläkettä nosta, tiedoksesi.
        Useimmat meitä vanhempaan ikäluokkaan kuuluvat naiset ovat tehneet elämäntyönsä kotiäiteinä, eikä siitä ole kertynyt yhtään mitään eläkettä.

        Laske itse, mihin pelkällä kansaneläkkeellä pötkisit.

        Älähän pullistele, tiedän näistä asioista ja asiakkaista hyvin laajalla otolla. Sanoinhan että yhteiskunnan tukea saa kun sitä hakee jos on varaton. Monella vain on säästöjä joita yrittää pimittää kaikin keinoin, nyt kun se ei enää onnistu yhteistyönä pankkien kanssa, koetaan että viedään kaikki.
        Asumis,- ja toimeentulotukea saa nämä ikänsä koti-äiteinä olevat mikäli heille ei jää tiettyä summaa kuukaudessa elämiseen, sanoo lakimme. Toivottavasti tälläisillä ihmisillä on esim. kotipalvelun kautta ihmisiä jotka hoitavat asioita eteenpäin.
        Nämä kitisijät ovat useimmiten niitä joita kovasti koskee kun joutuvat koskemaan säästöihinsä, heitä on uskomattoman paljon.

        jo kirjoitin.

        Ei tänään ainakaan kannata pullistella, tulee vielä paukku, ja luullaan raketiksi.

        Mitenpä kai elämänsä penniä venyttänyt enää vanhana tapojaan muuttaa? Tuttavani, ikivanha, paikkakunnan rikkain nainenkin, leikkasi vessapaperin kahtia, jotta sitä kuluisi vähemmän.

        Hyvä, että tajusimme toisiamma joskin mutkan kautta . Sehän työssä joskus jurppiikin kun saa suorastaan tapella kaupungin kanssa kun todella ajaa vähävaraisen asiaa, ja sitten selviääkin että on varoja joita on salattu.
        Kyllä siinä rutinoitunutkin ammattilainen saa kuin häpeän tunteen itseensä kun on luottanut asiakkaan "rehellisyyteen".
        Voisin kertoa samanlaisia nuuka-iita tarinoita pilvin pimein, joskus ei tiedä itkisikö vai nauraisiko?
        Kunnioitan sodan kokeneita vanhuksia ja tavallaan ymmärrän heitä ja tapaansa, kuitenkaan kuin missään valehtelu ei kannata.
        Yksi hätääntyneen mummon nostan esille; Hän ei voi kuolla ennenkuin saa tietyn summan säästötililleen, koska "mitä lapsetkin ajattelesi , jos vähemmän jättäisi" - eli hän sinnitteli eloaan vain saadakseen jonkun päähänsä saaneen summan takia. Niin, tiedät varmasti....mitä en nyt kirjoita?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1566
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1242
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1179
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe