Kun katsot marketin hyllyjä, on sielä kymmenin tuhansin erilaisia purkkeja, maitoja.
Kun lehmä on vain yksi ja sama, miten on mahdollista, että maitoja on niin monenlaisia?
No, syy on yksinkertainen. Tehotuotantolehmä tuottaa ns. bulkkimaitoa 10 000 litraa, ellei nykyään jo 20000 litraa vuodessa. Sanomattakin on selvää, että maito ei ole sitä samaa kuin lehmällä aikanaan, 5-60-luvulla, vaikka tuotantomääriä pyrittiin jo silloin lisäämään.
Tehotuotantolehmän maito ei ole enää laisinkaan sitä samaa, kuin vaikkapa 60-luvulla. Se on "lantrattua" mikä pitäisi olla jokaiselle selvää jo tuotantomääristä per lehmä. Tehotuotantomaidon valkuainen on aivan jotain muuta johtuen väkirehusta, ja ravinneainepitoisuus nolla, johtuen "lantrauksesta", siis suurista tuotantomääristä. Maidon ravintoarvo on siis nolla, sillä kuten ymmärrät, kalsiumit ja vitaminiit eivät synnyt tyhjästä, vaikka tehotuotantolehmä joutuukin nielemään väkirehua ja seisomaan koko elämänsä paikallaan.
juuri SIKSI, kaupan hyllyillä on niin monia maitoja. Ne ovat manipuloinnin tuotteita ala-arvoisesta raaka-aineesta. Luulet, että ne ovat erilaisia, mutta sitä saamaa bulkkia ne ovat.
Muunnellut valkuiaiset tekevät maidosta monille syömäkelvottoman. Vatsa menee sekaisin ja suolistosi vuotaa verta. Ne sanovat, että laktoosi se on mutta siinä ei ole koko totuutta. Juuri muunneltu valkuiainen tekee maidosta kyseenalaisen. Ne haluavat puhua korostetusti laktoosista, jotta muunneltu valkuainen ei tulisi esiin diagnoosissa..
Älä siis syö väkisin, jos maito vetää vatsasi kuralle. Äläkä luota sumeasti lääkäreihin, ne kun ovat mukana bisneksessä ja juonessa.
Juuri SIKSI, ne tekevät niin erilaisia maitotuotteita. Sinun vatsasi ei niitä niele, mutta jos eri värisenä, hillolla maustettuna tai kumijuustona. Juuri siksi. Lisää alveja ja talouskasvua...???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mä kin tierän että lehmän mairon rasva % ei voi olla 0.
Voi lypsää ton 10000 l vuosi mutta toi 20000 l vuosi hyyym
suomessa ei taida olla tomoisia 20000 l lehmiä .