Kun nostetaan ulottuvuuksia kahdesta kolmeen, myös monen muunkin asian vaatimukset nousevat; yksityiskohtia tarvitaan paljon enemmän jottei maailma näytä tylsältä ja kameraa tulisi liikutella varsin taitavasti myös, muuten kokonaisuudesta tulee myös tylsä. Varmasti myös tämä kaikki vie paljon resursseja pois siitä olennaisesta, eli sarjan/elokuvan juonesta ja viihdyttävyydestä.
Siinä missä normaaliin piirrettyyn riittäisi jo yksi ihminen piirtämään, 3D:nä toteutettuun tarvitaan vähintään hahmottelija, mallintaja, joku joka tekee teksturoinnin, ja lopuksi vielä joku joka animoi kokonaisuuden.
Mielestäni 2D on paljon parempi kuin 3D-leffat. Kun Prinsessa ja Sammakko saapui 2D:nä, suurin osa ihmisistä olivat kiitollisia siitä, että leffa ei kehitelty 3D:nä. Piirrosanimaatiot saisivat olla siten, että ne voitaisiin käsitellä Photoshoppeina ja papereitten sijasta voi piirtää tietokoneelle tarkoitettu piirtopöytänä. Esim. Simpsonit on yhä 2D-muotona, vaikka 13. tuotantokauden jälkeen piirtämis- ja värittämismenetelmä vaihdettiin perinteisestä käsityöstä digitaaliseksi.
Toivoisin, että tulevaisuudessa tehtäisiin yhä 2D-leffoja, joka saa olla perinteisestä käsityöstä digitaalisena, ei 3D:t ollenkaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Huomasin kun itse katsoin 3D elokuvaa, että hommassa on yksi ongelma. Nimittäin tekstitykset. Toisinaan tulee tilanne, jossa teksti on niin eri tasossa muun kuvan kanssa, ettei sitä pysty hahmottamaan yhtä aikaa 3D kuvan kanssa. 2-ulotteinen teksti voi olla niin pahasti ristiriidassa muun kuvan syvyysulottuvuuksien kanssa, ettei sitä pysty kunnolla lukemaan.
Mielenkiintoinen teksti.
3D-animaatioissa (siis CGI-animaatioissa) on aika monesti ongelmana se että ne näyttävät autioilta ja jotenkin... kliinisiltä. Siis varsinkin tv-sarjoissa, isojen studioiden elokuvissa asiat ovat vähän paremmin.
Välillä tosiaan tuntuu että tietokoneanimaatioissa kikkaillaan tekniikalla juonen kustannuksella.
Siitä en ole ihan samaa mieltä etteikö yksi ihminen voisi tehdä 3D-animaatiota. Samoin piirretyn tekemisessä voi olla erikseen hahmosuunnittelija, animaattori, vielä välianimaattori, puhtaaksi piirtäjä, värittäjä.... Ihan tuotannon koosta riippuen voi tekijöitä olla yksi tai sitten koko studiollinen. Tähän ei vaikuta niinkään animaatiotekniikka.
Pelkästään tietokonetta käyttäen voi minusta tehdä piirrettyjä. En ajattele että niiden pitäisi olla oikeasti käsin paperille tehtyjä, vaan piirtopöytä ajaa ihan asiansa. Mutta väritys on vähän ongelmallista. Vanhoissa animaatioissa (jotka on tehty kalvoanimaationa ja joiden taustat ovat maalauksia) värit ovat jotenkin miellyttävämmän ja taustat kauniimmat mitä nykyään näkee. Tosin Prinsessan ja Sammakon taustat ja väritys on tehty tietokoneella ja ne olivat ihan onnistuneet. Mutta taas, halvemmalla tehdyissä tv-sarjoissa asiat ei aina ole näin. Prätkähiiret tulee ensin mieleen, vanhoissa jaksoissa on ihan eri fiilis kun uusissa. Samoin Simpsoneissa, pidän kyllä enemmän vanhoista jaksoista kuin uusista jotka näennäisesti ovat valojen, varjostusten ja effareiden suhteen parempia.
Eiköhän 2D-animaatioita, nukkeanimaatioita ym. tehdä vielä tulevaisuudessakin. Mutta tuskinpa CGI-animaatiotkaan minnekään enää katoavat.
Minä myös toivon että tulevaisuudessakin tehtäisiin enemmistö leffoista ihan 2D:nä, 3D ei ensinkään sovi kaikille katsojille jo pelkästään terveyssyistä (voi olla jollain epilepsiaa, migreeniä, silmäsairauksia ym.), ja sitten onhan tuossa tekniikassakin omat hankaluutensa.
3D on aika ajoin pulpahtanut esiin, villityksenä, jääden sitten alkuhuuman jälkeen unohduksiin. Ensimmäiset kaupalliset 3D-leffakokeilut tehtiin jo 50-luvulla (voi olla että aiemminkin), kyllähän porukka silloin kävi ensialkuun katsomassa mutta se unohtui, myöhemmin sama juttu, ja luulen että tääkin 3D-villitys tulee vielä unohtumaan.
Joillekin ihmisille pitää aina olla jotain uutta ja erikoista, ne kun kyllästyy kaikkeen ja kyllästyvät tähänkin 3D-juttuun.
Elokuvissa 2D on se juttu joka sopii ihmisen silmälle parhaiten, se mitä sitten ihan livenä luonnossa koemme 3D:nä, on ihan eri juttu kuin laittaa sama asia elokuvaan tai televisioon. Eli sanalla sanoen, 3D toimii oikeasti ja kunnolla vain luonnossa, ei tv:ssä tai leffassa.