Joulun pyhät ovat ikävää aikaa. Ei uskalla soitella edes tutuille, ennen kuin tapanina.
Joulun pyhät
Karl Howe
3121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monelle yksinäiselle todella rankkaa.
Toivotaan ettei aivan paukku pakkasia järjesty niille päiville, pääsee edes ulkoilemaan ja valokuvaamaan, siellä luonnossa on nyt erikoisia lumitaideteoksia.
Kaupat ainakin isommat näyttää olevan kiinni, pikkukaupat ja mamujen ruokapaikat on auki.
Vain ev lut maissa on kaksipäiväiset pyhät jouluna, katollisissa maissa juhlitaan pääsiäisenä ja juhannuksena.
Uskalsin vastata puhelimeen näin joulun alla, siellä oli poikani, hän sanoi tulevansa piipahtamaan, tuli ja toi paketin, noin päällepäin paketti oli elokuvan "Miesten vuoro" dvd'n näköinen. En ole hätäinen vasta jouluna katselen sen.