Kuka valmisteli

Multian kunnanhallitus on ottanut arveluttavan askeleen: kunnanjohtaja Jukka Kivitaloa ollaan selvästikin erottamassa. Käytetään perusteluja, joiden paikkansapitävyys on vähintäänkin kyseenalaista. Miksi Multian asioiden hoito ei ole mahdollista sijaisvoimin? Sama olisi tilanne, jos Kivitalo olisi kansanedustaja, jolle on myönnettävä virkavapautta vaikka 30 vuodeksi.

Kunnanhallituksen asiaa koskevassa pykälässä viitataan lakiin kunnallisesta viranhaltijasta. Kunnanhallitus antoi Kivitalolle yhdeksi vaihtoehdoksi irtisanoutua 2 viikon irtisanomisajalla. Em. lakia on näköjään luettu ns. soveltuvin osin. Siinä kun säädetään, että valtuuston valitsemalla viranhaltijalla on 2 kuukauden irtisanomisaika silloin, kun hän itse irtisanoutuu. Siinä tapauksessa, että kunta irtisanoo, irtisanomisaika on huomattavasti pidempi. Asian esittelytekstissä todettiin, että oikeus sairauslomaan on rajattu vuoteen. Missä ko. lain pykälässä näin sanotaan?

Multian kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan Unto Murto jääväsi itsensä asian käsittelyn ajaksi. Jääväsikö hän itsensä myös asian valmistelusta? Kuka valmisteli kyseiset pykälät? Joka on esteellinen päättämään tai esittelemään, on esteellinen myös valmistelemaan. Joka on vähänkin lukenut Murron kirjoituksia, havaitsee helposti yhteyden ko. pykälän ja Murron kirjoittamien tekstien välillä.

Unto Murto: voitko käsi sydämellä vakuuttaa, ettet ole osallistunut kunnanjohtaja Jukka Kivitalon virkavapautta koskevan asian valmisteluun tai muuhunkaan asian käsittelyyn millään tavalla?
11863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...terveydentilasta, mutta mitä järkeä on roikottaa virkaa vuodesta toiseen. Voisi kuvitella että vaikean sairauden jälkeen kun on ollut vuosia pois työelämästä niin hyppääminen takaisin oravanpyörään, varsinkin vastuulliseen kunnanjohtajan tehtävään ei käy ihan kivuttomasti. Käveleekö Jukka muina miehinä esim. vuonna 2013 työpöytänsä ääreen ja kysyy: "jaahas, mihinkäs me jäätiin 5v sitten, jätin tähän pöydälle v. 2008 tärkeitä papereita, missä pirussa ne nyt on?"
Eli onko se kuntoutuminen nyt sitten kiinni siitä 2 kuukauden uudesta virkavapaudesta?
Kyllähän pätevälle kaverille varmaan muitakin hommia löytyy jos joku päivä terveys työnteon sallii.

Äänestä
  • Vakavan sairauden kokeneesta ja hyvin toipuvasta kunnanjohtajastamme joku vähämielinen kirjoittaa tuollaista potaskaa. Tietääkö tuon asiattoman hörhökirjoituksen laatija, että voi olla itsekkin vaikka kuollut johonkin sairauteen milloin tahansa. Onko kirjoittaja aivan varma, että saa lusikkansa suuhun edes ylihuomenna?
    Jotain kieroa peliä siellä hallituksen ja vt-: n taholta yritetään pelata. Tuo pirunmoinen kiire jo selittää paljon. Ei pari kepuhörhöä kuntaamme omista. Paska haisee ja panjot soi.

    Äänestä

  • Aikalisä nyt. kirjoitti:

    Vakavan sairauden kokeneesta ja hyvin toipuvasta kunnanjohtajastamme joku vähämielinen kirjoittaa tuollaista potaskaa. Tietääkö tuon asiattoman hörhökirjoituksen laatija, että voi olla itsekkin vaikka kuollut johonkin sairauteen milloin tahansa. Onko kirjoittaja aivan varma, että saa lusikkansa suuhun edes ylihuomenna?
    Jotain kieroa peliä siellä hallituksen ja vt-: n taholta yritetään pelata. Tuo pirunmoinen kiire jo selittää paljon. Ei pari kepuhörhöä kuntaamme omista. Paska haisee ja panjot soi.

    Kuntaliitoksia ajavat itsekkäät kunnan virassa tai toimessa olevat henkilöt, jotka pyrkivät näin turvaamaan itselleen suojatyöpaikan viideksi vuodeksi. Tämähän on käytäntö. Kuntalaisista viis.

    Äänestä

  • tuunari. kirjoitti:

    Kuntaliitoksia ajavat itsekkäät kunnan virassa tai toimessa olevat henkilöt, jotka pyrkivät näin turvaamaan itselleen suojatyöpaikan viideksi vuodeksi. Tämähän on käytäntö. Kuntalaisista viis.

    Matti Vanhanen oli sentään maamme pääministeri ja pää tuli vetävän käteen. Kaiketi pienessä kunnassamme ei ole tuollaisille kieroiluille jalansijaa. Unto Murto pysyköön hakemassaan paikassa. Ei kuntaliitoksen suomaa viiden vuoden suojatyöpaikkaa täältä hänelle tipu, kuten ei hänen hännystelijöilleenkään.

    Äänestä

  • Murto nimenomaan paikkailee Kivitalon tekemiä virheitä!?Kivitalo oli ajajaa Multian todelliseen konkurssiin.Vaikka hänellä onkin takanaan varmasti raskas ja vaikea toipuminen sairauskohtauksesta,on silti naiivia pitää häntä hyvänä Multiankunnan "edusmiehenä"puolue poliittiinen juttu tämä ei ole vaan bisnes is bisnes.

    Äänestä

  • Eurosepittäjä kirjoitti:

    Murto nimenomaan paikkailee Kivitalon tekemiä virheitä!?Kivitalo oli ajajaa Multian todelliseen konkurssiin.Vaikka hänellä onkin takanaan varmasti raskas ja vaikea toipuminen sairauskohtauksesta,on silti naiivia pitää häntä hyvänä Multiankunnan "edusmiehenä"puolue poliittiinen juttu tämä ei ole vaan bisnes is bisnes.

    Hienoa, että tulee edes hieman asiapitoista tekstiä "eurosepittäjä"? Kuntalaisena pyytäisin hieman valaisua asiaan, koska Multia on meidän kuntalaisten oma asuinseutu ja meillä on oikeus ja velvollisuuskin tietää. Luetteleppa aakkosjärjestyksessä ne virheet, jotka Jukka Kivitalo on tehnyt. Kerro myös se, pystyikö hän yksin päättämään ja tekemään nuo virheet, ilman kunnan päättäjien mielipiteitä? Kerro myös ne toimenpiteet, millä Unto Murto näitä virheitä korjailee ilman kunnan päättäjien mielipiteitä. Vai onko Multialla diktatuuri?

    Äänestä

Jostain syystä asialliseen ja perusteltuun kyselyyn ei tule ainotakaan asiallista vastausta. Tämä aloittajan kirjoitus pitää ehdottomasti julkaista paikallislehden sivuilla. Näin siksi, että paikallislehden keskustelusivu käyttäytyy siten, että olkaa hiljaa ja huutakaa. Eli todellisista asiakysymyksistä keskustelu on estetty. Näin kuntalaisten keskuudessa leviää perättömiä huhuja. Tällainen toiminta viittaa taas naapurimaamme sananvapauteen.

Äänestä
  • aika paljon multia-keskustelua paikallislehdessä ja uutisia aiheesta. onkohan aloittaja siine viestinsä laittanut vai miten siellä on keskustelu estetty. ei käsitä.

    Äänestä

  • eikäsitä kirjoitti:

    aika paljon multia-keskustelua paikallislehdessä ja uutisia aiheesta. onkohan aloittaja siine viestinsä laittanut vai miten siellä on keskustelu estetty. ei käsitä.

    Paikallislehden sivuilta ei löydä tavis netinkäyttäjä mitään järkevää. Lienee lukijoiden vika.
    Paikallislehti lehtenä on "pessyt" kätensä uutisoinnin suhteen.

    Äänestä

Tämä kirjoitus kuuluisi tämän herran blogisivuille tiedoksi. Unto Murron olisi näinollen korrektia antaa siihen asianmukainen ja perusteellinen vastine.

Äänestä

Asiallinen ja perusteltu kirjoitus ei saa asiallisia vastauksia. Se kertoo jo paljon asiain tilasta. Tilanne on huolestuttava. Täällä eletään, kuin valkovenäjällä.
Mitä demokratiaa se on, kun rehellisesti ja avoimesti ei voida mistään keskustella. Aloittajan kirjoitus on hieno, asiallinen ja hyvin perusteltu. Taviskuntalaisena odottaisin siihen myös asiallisia ja perusteltuja vastauksia.
Voimia ja jaksamisia kaikille kunnanvaltuutetuille. On hienoa, että monet ihmiset jaksavat oman työnsä ohella tehdä tuotakin tärkeää hommaa. Valehtelu ja kieroilu pitää kuitenkin tuoda julki. Jos sellaista ei ole ollutkaan, niin sen kertokoon unto murto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kivitalo-pykälät? kirjoitti:

Multian kunnanhallitus on ottanut arveluttavan askeleen: kunnanjohtaja Jukka Kivitaloa ollaan selvästikin erottamassa. Käytetään perusteluja, joiden paikkansapitävyys on vähintäänkin kyseenalaista. Miksi Multian asioiden hoito ei ole mahdollista sijaisvoimin? Sama olisi tilanne, jos Kivitalo olisi kansanedustaja, jolle on myönnettävä virkavapautta vaikka 30 vuodeksi.

Kunnanhallituksen asiaa koskevassa pykälässä viitataan lakiin kunnallisesta viranhaltijasta. Kunnanhallitus antoi Kivitalolle yhdeksi vaihtoehdoksi irtisanoutua 2 viikon irtisanomisajalla. Em. lakia on näköjään luettu ns. soveltuvin osin. Siinä kun säädetään, että valtuuston valitsemalla viranhaltijalla on 2 kuukauden irtisanomisaika silloin, kun hän itse irtisanoutuu. Siinä tapauksessa, että kunta irtisanoo, irtisanomisaika on huomattavasti pidempi. Asian esittelytekstissä todettiin, että oikeus sairauslomaan on rajattu vuoteen. Missä ko. lain pykälässä näin sanotaan?

Multian kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan Unto Murto jääväsi itsensä asian käsittelyn ajaksi. Jääväsikö hän itsensä myös asian valmistelusta? Kuka valmisteli kyseiset pykälät? Joka on esteellinen päättämään tai esittelemään, on esteellinen myös valmistelemaan. Joka on vähänkin lukenut Murron kirjoituksia, havaitsee helposti yhteyden ko. pykälän ja Murron kirjoittamien tekstien välillä.

Unto Murto: voitko käsi sydämellä vakuuttaa, ettet ole osallistunut kunnanjohtaja Jukka Kivitalon virkavapautta koskevan asian valmisteluun tai muuhunkaan asian käsittelyyn millään tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu