Oikein hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta, niin ruuantuottajille kuin myös sen kuluttajille!!
Jatketaan taas ensivuonna "mekastusta", mutta muistetaan että eri mielipiteitä voi olla ja saakin olla.
Asiat siis riitelevät, eivät ihmiset!
Niin se demokratia menee:))
Jatketaan taas ensivuonna "mekastusta", mutta muistetaan että eri mielipiteitä voi olla ja saakin olla.
Asiat siis riitelevät, eivät ihmiset!
Niin se demokratia menee:))
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei ihmiset, kantaa otetaan puolin toisin , vaikkei niistä oikei mitään tiedetäkkää, ihan ok viljeliöitä riittää ja hyviähän kotimaiset tuotteet on, kuitenkin itse puolustan herkästi heikompiosaisia, vaikken itse niihin kuulukkaan, eikä ruuan hinta itselläni ole ongelma, hyvää joulua kaikille tasapuolisesti ja tällä kirjoituksella lopetan kaiken arvostelun tällä palstalla, loppu ja piste.
kenenkään ei tarvitse nälkään tai viluun kuolla, hyvän joulun toivotukset kaikille tasapuolisesti..
Sitä samaa sinullekkin.
-
-
-
-
Olen päättänyt myös lopettaa vastaamisen trolleihin ja toivoisin että muutkin tekisivät niin. Antaa tuon arskaksi kutsutun henkilön niitä kirjoittaa. Tämähän on keskustelupalsta, hyvään keskusteluun kuuluu omien mielipideiten asiallinen perusteleminen ja vastaaminen toisen keskustelijan esittämiin kysymyksiin.
Sellaista en ole hänen havainnut tekevän.
Hyvää joulua ja uuttavuotta 2011 vaan kaikille.
-
-