Oli keskikesä, ja kello löi kaksitoista keskiyötä. En keksinyt muutakaan tekemistä kuin kävellä parinsadan metrin päähän sijaitsevaan rantasaunaamme, joka kuului isovanhemmilleni, mutta sitä käytti kaikki sukulaiset. Kun olin perillä saunalla, koputin oveen varmistaakseni ettei siellä ollut ketään - sauna oli tyhjä. Sauna oli vielä lämmin edellisten saunojien jäljiltä. Laitoin vielä uuniin muutaman puun jottei se olisi mennyt täysin kuutamolle. Riisuin itseni alasti saunan pukuhoneessa ja sieppasin naulakosta saunatakin, jonka olin jättänyt saunalle viime saunakerralla. Astuin saunahuoneeseen, ja menin lauteille pitkäkseni. Hiki alkoi valua viisitoistakesäistä teinipojan kroppaani. Yhtäkkiä minulle iski kusihätä, muttei mieli tehnyt mennä kosteen ja koleaan yöhön. Otin lattialta oven vierestä tyhjän kaljapullon ja aloin kusta siihen. Laitoin pullon takaisin paikoilleen, ja jatkoin löylyjen ottamista taas kaikessa rauhassa.
Hetken kuluttua oli kuitenkin jo niin kuuma, että päätin mennä käymään uimassa. Harmikseni huomasin, ettei minulla ollut uikkareita, joten uimaan täytyi uskaltautua alasti. Ajattelin naapureiden kuitenkin olevan nukkumassa japäätin uskaltautua naku-uinnille. Otin vielä kusipulloni mukaan ja heitin kuset ojaan, ettei se olisi jäänyt haisemaan saunaan. Vesi oli mukavan viileää joessa. Virtaavana se tuntui hyvältä palleissani ja se heilutti hauskasti kulliani. Lähdin kuitenkin pois ennen kuin kullini olisi alkanut seisomaan, se jos jokin olisi ollut noloa naapureiden nähden. Kävelin takaisin saunahuoneelle, hain jääkaapista yhden oluen ja kävelin saunaan. Aloin rentoutua. Heitin muutaman kerran löylyä, ja naukkailin kaljaa.
Kalja alkoi tyhjetä, ja taas iski kusihätä. Jostain sain irvokkaan ajatuksen. Otin kullini käteen, ja toisella kädellä hieroin terskaani. Kaluni oli mukavan liukas hiestä ja kuumudesta. Nousin pian lauteilta, ja asetuin maahan makaamaan; runkkasin jo kovettunutta kulliani. Sitten päästin suihkun valloileen. Lämmin kusi ei tuntunutkaan niin lämpimältä saunan kuumottamalla iholla, mutta kiihotti se kuitenkin. Runkkasin kaluani, ja välillä pysäytin, jotta sain päästettyä taas uuden suihkun. Välillä päästin kusta niin kovalla paineella että sitä lensi hiuksiini, kasvoilleni ja suuhunkin. Pian aloin kuulla ääntä ulkoa. Hätkähdin ylös lattialta, ja otin suihkun, jotta sain pestyä kuset pois päältäni. Vesi tuntui jäätävän kylmältä, koska se oli jokivettä jota suihkusta tuli; onnekseni kylmä suihku sai seisokkini laskemaan. Pian huomasin oven avautuvan. Sydän hyppäsi kurkkuun. Onnekseni huomasin Tätini miehen Mikan tulevan saunaan
-Ai täällä on muitakin, onneksi ei yksin tarvitse saunoa.
Minä vain nyökyttelin, ja nousin takaisin lauteille istumaan. Mika oli lähemmäs kolmekymmentä, tumma ja erittäin hyvä kroppainen; johtunee varmaan siitä, että hän on pelannut jääkiekkoa, ja taitaa pelata edelleen. Istuin lauteilla ja katsoin sivusilmällä, kun Mika otti padasta kuumaa vettä, ja sekoitti sitä kylmään, ja alkoi huuhdella itseään. Katseeni hipui hiljalleen alapäähän, vaikka kuinka yritin olla katsomatta sinne. Siellä oli jättimäinen, ainakin 20-senttinen pitkä kulli levossa!
Mika nousi lauteille. Hän päätti mennä lauteiden toiseen päähän. Mikan jättimäinen kulli oli jo puolen metrin etäisyydellä naamastani, kunnes se katosi. Mika istui lauteille ja alkoi juttelemaan niitä näitä. Tein työtä tahdonvoimallani etten tuijottanut häntä, ja se oli kovaa touhua. Jouduin välillä laittamaan silmäni kiinni, kun pääni kuin magneetin voimalla oli kääntyä häntä päin.
- Lähtisitkö kanssani uimaan.
- Minä kyllä kävin äs...
- Noniin ala tulla.
Enää en viitsinyt kieltäytyäkään. Juoksimme Mikan kanssa kilpaa, ja hyppäsimme laiturilta jokeen. Vesi oli taas ihanan viileä, ja joki virtasi mukavasti - vähän liiankin mukavasti. Taas se alkoi tuntua palleissani, ja taas se heilutteli kulliani. Ihanasti virtaava vesi kutitteli kassejani ja vehjettäni. Nyt se oli väistämättä edessä - munani nousi täyteen mittaansa!
- No niin lähdetään!
Mika jo alkoi vaatimaan.
- No ei vielä, vastahan me tultiin.
Yritin. Ja jotenkin sainkin Mikan jäämään. Kyrpäni seisoi kivikovana, en olisi voinut enää nousta. Aloimme uida Mikan kanssa kilpaa, kunnes hän väsyi.
- No niin lähdetäänhän saunaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.