Firefox möykkää

Tää ei liity Ubuntuun eikä muutenkaan varsinaisesti linuxeihin mut Firefox möykkää ihan helvetisti, vaikka ei ees lataisi mitään sivuakaan. En tiedä oikein mitä hittoa se duunaa mutta levy ruksuttaa aivan älyttömästi ja tuhka tiheään ja syypääksi paljastunut Firefox, ainakin sillä perusteella että katsoin Järjestelmävalvonnasta Firefoxin viemiä resursseja ja cpu:n kohtaa ja aina kun Firefox alkaa raksuttaa kovoa, kohoaa myös FF:n viemä prosessoriteho. Kun sen viemä prossuteho pienenee nollaan, loppuu myös kovon ruksutuskin.

Lisäksi se että Firefox jynssää koko ajan kovoa, myös hidastaa koneideni toimintaa merkittävästi. Siis hidastelun syy on juuri tuo että tuo tulikettu on koko ajan ryystämässä kovoa, käy hermoille.

Voisko joku selittää mistä on kyse,koskapa kun vaihdoin Operaan ja Seamonkeyhyn, niin ovat hiljaisia kuin unelmat. Opera lisäksi sikanopeakin! Ei nuo levyä käytä koko aikaa vaan vain silloin kun tosiaan esim. avaan uutta sivua tms. todellista tarvetta kirjoittaa tai lukee levyä.
Ei toi Firefox aina ole ollut tuollainen kovon runkuttaja joten mitä ihmeen muutoksia siihen on tehty viimesen vuoden aikana kun huonompaan menty??

Tää ei ole trolli, ihan tosissani olen ja mulla alkaa palaa käpy ton tuliketun kanssa. Ubuntuun olen kyllä tyytyväinen enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Parhaimpia käyttiksiä mitä kuluttajille löytyy.
21574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Firefoxin jokin toiminto hirtti päälle aiemmin useinkin, CPU:t aivan tapissa ja tuuletin huusi.
Se häiriö on jollain tavalla kadonnut, mutta nyt välillä Firefoxia ei saa sulkeutumaan mitenkään muuten, kuin Ubuntulla pakottamalla.
Operassa ja Chromessa tätä ei ole koskaan.

Äänestä
  • > Järjestele kirjanmerkkejä > Kaikki kirjanmerkit > Tuo ja varmuuskopioi > Vie HTML-tiedosto.
    Ubuntun sovellusvalikoima > Firefox > Poista.
    Asenna uudestaan.
    Tuo kirjanmerkit takaisin.

    Äänestä

Monta gigaa on muistia? Firefox kun ei tosiaankaan tee tuollaista normaalisti, että herää mieleen olisiko tietokone alimitoitettu.

Äänestä
  • olisi kyseessä, se tulisi esiin muillakin selaimilla.
    Firefox pyörii 500 Mb:n muistillakin Ubuntussa.

    Äänestä

  • %% kirjoitti:

    olisi kyseessä, se tulisi esiin muillakin selaimilla.
    Firefox pyörii 500 Mb:n muistillakin Ubuntussa.

    Riippuu myös lisäosista, ja kyllä ohjelmistojen muistintarpeet vaihtelevat. 512Mt muisti on minimi Ubuntun käytössä.

    Äänestä

  • gigojen verran muistia? Jos noin on, sillä saa heittää vesilintua. Ei mielestäni selaimen sentään kuulu käyttäytyä häirikkömäisesti vähän vähemmällä muistilla, niin ja kun kysyit, ei ole gigoja, vaan megoja. Toisessa koneessa 512 MT, toisessa 256 MT, Xubuntu molemmissa (sori että johdin harhaan kun väitin aloituksessani Ubuntun olevan, mut no joo, sama käyttis mutta eri käyttöliittymällä) ja Opera ja Seamonkey pelaa kiitettävästi, vain Firefox aiheuttaa tota ongelmaa (siis cputehot nousee ja kovo ruksuttaa vaikka mitään ei edes tekisi selaimella). Koneet ei ole alimitoitettuja, prossutehoa riittää. Tosin jos Firefox tosiaan alkaa olla niin muisti ja cpu rohmu että vaatisi 4-ytimisen cpun ja 4 gigaa muistia, on aika heittää hyvästit sit FF:lle.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Riippuu myös lisäosista, ja kyllä ohjelmistojen muistintarpeet vaihtelevat. 512Mt muisti on minimi Ubuntun käytössä.

    vaatiiko Adblock+ ja Flashblock ja Download helper sitten niin paljon tehoja että niiden käyttämä teho TYHJÄKÄYNNILLÄKIN nousee satunnaisesti 40%:iin ja kovo ruksuttaa kuin vanha puksupete satujen juna-asemalla???? Ymmärtäisin jos selaisin sivuja joissa on paljon mainoksia, tms. tai tekisin ylipäätään jotain oikeasti aktiviteettia vaativaa mutta kun selain tyhjäkäynnilläkin alkaa ruksutella kovoa niin SE on ihmeellistä!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    että esim. käyttämälläni webmaililla ei ole mainoksia ollenkaan, koska ei siinä saa niitä ollakaan maksullisena palveluna. Silti kuuluu kova rutina noin minuutin välein. Ja siis ihan tyhjäkäynnillä, eli esim. kun en tee selaimella mitään vaan webmailin viestin kirjoitussivu on vain auki.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    vaatiiko Adblock+ ja Flashblock ja Download helper sitten niin paljon tehoja että niiden käyttämä teho TYHJÄKÄYNNILLÄKIN nousee satunnaisesti 40%:iin ja kovo ruksuttaa kuin vanha puksupete satujen juna-asemalla???? Ymmärtäisin jos selaisin sivuja joissa on paljon mainoksia, tms. tai tekisin ylipäätään jotain oikeasti aktiviteettia vaativaa mutta kun selain tyhjäkäynnilläkin alkaa ruksutella kovoa niin SE on ihmeellistä!

    No katso nyt ensiksi mitä se syö muistia ne Firefoxin prosessit. Ja voihan siellä jossain lisäosassakin olla joku virhe. Itselläni on 2Gt muistia, Firefoxiin on lisätty Flash Player ja Adlock Ubuntun paketeista.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    gigojen verran muistia? Jos noin on, sillä saa heittää vesilintua. Ei mielestäni selaimen sentään kuulu käyttäytyä häirikkömäisesti vähän vähemmällä muistilla, niin ja kun kysyit, ei ole gigoja, vaan megoja. Toisessa koneessa 512 MT, toisessa 256 MT, Xubuntu molemmissa (sori että johdin harhaan kun väitin aloituksessani Ubuntun olevan, mut no joo, sama käyttis mutta eri käyttöliittymällä) ja Opera ja Seamonkey pelaa kiitettävästi, vain Firefox aiheuttaa tota ongelmaa (siis cputehot nousee ja kovo ruksuttaa vaikka mitään ei edes tekisi selaimella). Koneet ei ole alimitoitettuja, prossutehoa riittää. Tosin jos Firefox tosiaan alkaa olla niin muisti ja cpu rohmu että vaatisi 4-ytimisen cpun ja 4 gigaa muistia, on aika heittää hyvästit sit FF:lle.

    Firefox 2 vaati jotain 1.3 gigaa muistia minulla kun oli se 150-200 sivua auki. Firefox 3.0:lla muistinkulutus romahti satoihin megoihin, että silloinkin olis pitäny olla giga muistia koneessa, 512Mt riittää Ubuntulla Firefoxin käyttöön jos eii raskaasti käytä.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    No katso nyt ensiksi mitä se syö muistia ne Firefoxin prosessit. Ja voihan siellä jossain lisäosassakin olla joku virhe. Itselläni on 2Gt muistia, Firefoxiin on lisätty Flash Player ja Adlock Ubuntun paketeista.

    Ei ongelma ole muistin loppuminen vaan se että se alkaa kesken kaiken tekemään jotain, siis tarkoitan että se alkaa kuluttaa prossun tehoa (nousee itsekseen 40-50 %) ja kirjoittaa (tai lukee) jotain kovolle vaikka itse en tekis selaimella mitään, riittää että selain on auki ja tätä saattaa tapahtua noin minuutin välein. En vaan kertakaikkiaan tajua mitä ihmettä toi Tulikettu touhuaa koska muut selaimet ei tollasta tee. Ja just toi itsekseen touhuaminen saattaa hidastaa ja hidastaakin koneen muuta touhua.

    Mullakin on Flash Player, noiden aiemmin mainittujen pluginien lisäksi mutta ei sähköpostisivut yleensä flashia käytä (ei ainakaan se mun käyttämä suomalainen palvelu jossa siis maksullisena ei ole minkäänsortin mainoksia tms. paskaa ja itse sivu on kevyt joten siitäkään ei voi olla kyse).

    Ei ollut tarkoitus morkata Firefoxia, mutta kyllä sitä silti kritisoida saa. Olen vaan pettynyt koska vanhemmat versiot toimineet hyvin ja vasta 3.x:stä alkaen on alkanut pitää tollasta mekkalaa. En tarkkaa versiota muista mistä alkaen toi on tota tehnyt, koska aiemmin etsin syitä mekkalointiin muualta ja tota Firefoxia on tossa päivitelty ajan mittaan ja vasta nyt oon paikallistanut syyn Firefoxiin.

    Paketit haen mäkin aina Ubuntun pakettivarastosta.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Firefox 2 vaati jotain 1.3 gigaa muistia minulla kun oli se 150-200 sivua auki. Firefox 3.0:lla muistinkulutus romahti satoihin megoihin, että silloinkin olis pitäny olla giga muistia koneessa, 512Mt riittää Ubuntulla Firefoxin käyttöön jos eii raskaasti käytä.

    Mites mulla on sit pelannut Firefox 2.x Xandrosissa aikoinaan koneessa jossa oli vain 512 MT muistia jos kerran jo FF 2.x vaati 1.3 Gigaa muistia???

    EI VOI nettiselain vaatia millään noin paljoa muistia, jos vaatii, niin silloin selain on tehty päin persettä!

    Jäi tuosta toisesta viestistä sanomatta että olen tsekkaillut myös swapin käyttöä silloin kun toi FF alkaa raksuttaa kovoa, eikä siinä ole mitään erityistä joten tuskin liittyy mitenkään muistin käyttöön ja koska toi sama homma esiintyy myös aina webmaililla joka siis on kevyt kuin höyhen eikä sisällä mitään graafisia animaatioita, ei mainoksia, eikä flash-paskaa, niin jokin on kyllä vialla itse selaimessa.

    Ja kuten todettu esim. Operalla toimii vallan hyvin, samoin Seamonkey pelaa hyvin.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Firefox 2 vaati jotain 1.3 gigaa muistia minulla kun oli se 150-200 sivua auki. Firefox 3.0:lla muistinkulutus romahti satoihin megoihin, että silloinkin olis pitäny olla giga muistia koneessa, 512Mt riittää Ubuntulla Firefoxin käyttöön jos eii raskaasti käytä.

    150-200 sivua auki selaimessa? Miksi ihmeessä? Vertaan omaan käyttööni, tuskin koskaan edes 10 sivua samanaikaisesti.

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    150-200 sivua auki selaimessa? Miksi ihmeessä? Vertaan omaan käyttööni, tuskin koskaan edes 10 sivua samanaikaisesti.

    Mullakin korkeintaan ehkä 10 sivua auki yhtä aikaa. En voi kuin ihmetellä jos M-Kar aukoo sivuja roppakaupalla, kenties sit M-Kar on sittenkin windowskäyttäjä jolla kone täynnä viruksia tai on surffaillut jonnekin pornosivuille joissa voi olla skriptejä jotka aukoo ominpäin uusia ikkunoita.

    Ei normaali ihminen edes pysty surffaamaan samaan aikaan 150-200 sivulla! Eikä se ole normaalin ihmisen tilanne joten en tajua miksi M-Kar vertaa normaalin käyttäjän ongelmia jolla auki max. 10 sivua, siihen että toi friikki aukoo kakssataa sivua selaimeensa.

    No jokatapauksessa toistaiseks itse en enää käytä Firefoxia vaan Operaa ja Seamonkeyta, kone on nyt hiljainen eikä häiriköi jatkuvalla kovolle kirjoittamisella/lukemisella.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Firefox 2 vaati jotain 1.3 gigaa muistia minulla kun oli se 150-200 sivua auki. Firefox 3.0:lla muistinkulutus romahti satoihin megoihin, että silloinkin olis pitäny olla giga muistia koneessa, 512Mt riittää Ubuntulla Firefoxin käyttöön jos eii raskaasti käytä.

    Miten Linuxissa näkee paljonko joku ohjelma vie muistia?

    Äänestä

  • 0D0UW kirjoitti:

    Miten Linuxissa näkee paljonko joku ohjelma vie muistia?

    top

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mullakin korkeintaan ehkä 10 sivua auki yhtä aikaa. En voi kuin ihmetellä jos M-Kar aukoo sivuja roppakaupalla, kenties sit M-Kar on sittenkin windowskäyttäjä jolla kone täynnä viruksia tai on surffaillut jonnekin pornosivuille joissa voi olla skriptejä jotka aukoo ominpäin uusia ikkunoita.

    Ei normaali ihminen edes pysty surffaamaan samaan aikaan 150-200 sivulla! Eikä se ole normaalin ihmisen tilanne joten en tajua miksi M-Kar vertaa normaalin käyttäjän ongelmia jolla auki max. 10 sivua, siihen että toi friikki aukoo kakssataa sivua selaimeensa.

    No jokatapauksessa toistaiseks itse en enää käytä Firefoxia vaan Operaa ja Seamonkeyta, kone on nyt hiljainen eikä häiriköi jatkuvalla kovolle kirjoittamisella/lukemisella.

    m-kar on ubuntu käyttäjä jonka ubuntussa ei koskaan ole mitään vikaa, eikä missään muussakaan ohjelmassa. m-kar on valinnut tarkoin kaikki laitteensa, että hänen ubuntunsa tukee kaikkea ja kaikki ohjelmatkin(mitä ikinä saataa kuvitellakaan käyttävänsä, tukevat sitä).

    m-karilla ei sen takia koskaan ole, eikä tulekaan olemaan ongelmia minkään laitteen kanssa ja näin hän pystyy sanomaan, että ubuntussa ei ole mitään vikaa ja kaikki vaan toimii.

    m-kar ei ymmärrä, että m-karin tietokone(ja kaikki muutkin tietokoneet) ohjelmistoineen eivät ole loppujenlopuksi toimivia eli vain idiootti väittää "kaiken toimivan".
    ja nyt kun m-kar ja muut hype-pellet alkavat skitsota, niin miettikää vaikka 100 vuoden kuluttua. tuskinpa on upuntunne uptime 100 vuotta ja "kaikki toimii"..
    Kaikki ei siis todellakaan toimi...
    Jätämme tämän foliohatun mietittäväksi(tuskin tajuaa...)...

    No niin.. sitten itseasiaan..

    150-200 sivua selaimessa auki kerralla tarkoittaa sitä, ettei kyseisellä kaverilla ole mitään elämää ja hän on kaikkien hyljeksimä kusipää nörtti joka ei voi millään hyväksyä muiden mielipiteitä ja kuvittelee kaikkien osaavan ostaa jokaisen laitteensa tarkalleen tietyn sarjanumeron ja valmistuslinjan perusteella/tarkkuudella ja on muutenkin hyvin ahdasmielinen.. eli täysi hihhuli.
    ja ennen kuin joku m-kar pulupetteri alkaa riehua,niin voin vain todeta että itse olen juuri tuollainen kusipää.

    p.s. tiesittekö muuten että upuntussa ei todellakaan toimi kaikki! siinä ei saa toimimaan officen tiedostoja kunnolla, saati sitten että se juttelisi nätisti tietyntyyppisten(yleisesti käytössä olevien) tietokantojen kanssa.

    p.p.s. mitä tulee firefoxiin, niin siinä ei nykyään toimi yhtään mikään kunnolla.

    Terveisin

    System Specialist/Sysadmin from helvetti

    HAUSKAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE JA ELKÄÄ OLKO NOIN TOSIKKOJA! TIETOKONEOHJELMAT OVAT VAIN HASSUJA LEIKKIKALUJA. ÄLKÄÄ SUOTTA NIIDEN TAKIA PINGOTTAKO!!
    OLKAA ENNEMMIN HUOLESTUNEITA, VAIKKA JÄÄKARHUJEN ELINOLOISTA!

    Äänestä

on huono. siitä on kovaa vauhtia tulossa IE vol 2.
ratisee ja rutisee ja hidastelee..

ennen 3.x se sentään käynnistyi siedettävästi ja "tyhjäkäynnillä" oli hiljakseen, mutta nämä uudemmat hinkkaavat itseään käyntiin ihan helvetin pitkään, joka johtuu osaksi sivuhistoriasta tai jostain sen kaltaisesta jota se haluaa ladata forcella ilmah että käyttäjä pystyy tekemään yhtään mitään.

hassuinta on että sama suristelu ja kovalevyn "kidutus" jatkuu vielä ns. käynnistymisen jälkeenkin.

muilla selaimilla tätä ei tosiaan tapahdu.

ehkäpä siis vaihdat selainta tai asennat jonkun vanhan_kunnon_firefoxin :)

uuttavuotta vaan!

Äänestä

Kuka enää käyttää hidasta bugista Firefoxia?

Jos kaipaa samaa monipuolisuutta kuin Firefoxissa niin Opera ja jos on kehitysvammainen niin palikkaselain Chrome.. pari nappulaa ei ominaisuuksia tai säädettävyyttä. Operassa on ominaisuuksia enemmän kuin muissa selaimissa silti se on kevyt ja nopea, ihan huippu.

Äänestä
  • Minulla vastaavasti Firefox on nopein selain. On nuo muut räpellykset myös ja ovat hitaampia.
    Firefoxista ipv6 pois niin nopenee.
    Osoitekenttään about:config ja suodata-hakuun ipv6 ja muuta arvoksi true
    googlesta löytyy viel lisää...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

FF on meluapina kirjoitti:

Tää ei liity Ubuntuun eikä muutenkaan varsinaisesti linuxeihin mut Firefox möykkää ihan helvetisti, vaikka ei ees lataisi mitään sivuakaan. En tiedä oikein mitä hittoa se duunaa mutta levy ruksuttaa aivan älyttömästi ja tuhka tiheään ja syypääksi paljastunut Firefox, ainakin sillä perusteella että katsoin Järjestelmävalvonnasta Firefoxin viemiä resursseja ja cpu:n kohtaa ja aina kun Firefox alkaa raksuttaa kovoa, kohoaa myös FF:n viemä prosessoriteho. Kun sen viemä prossuteho pienenee nollaan, loppuu myös kovon ruksutuskin.

Lisäksi se että Firefox jynssää koko ajan kovoa, myös hidastaa koneideni toimintaa merkittävästi. Siis hidastelun syy on juuri tuo että tuo tulikettu on koko ajan ryystämässä kovoa, käy hermoille.

Voisko joku selittää mistä on kyse,koskapa kun vaihdoin Operaan ja Seamonkeyhyn, niin ovat hiljaisia kuin unelmat. Opera lisäksi sikanopeakin! Ei nuo levyä käytä koko aikaa vaan vain silloin kun tosiaan esim. avaan uutta sivua tms. todellista tarvetta kirjoittaa tai lukee levyä.
Ei toi Firefox aina ole ollut tuollainen kovon runkuttaja joten mitä ihmeen muutoksia siihen on tehty viimesen vuoden aikana kun huonompaan menty??

Tää ei ole trolli, ihan tosissani olen ja mulla alkaa palaa käpy ton tuliketun kanssa. Ubuntuun olen kyllä tyytyväinen enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Parhaimpia käyttiksiä mitä kuluttajille löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu