Muutaman päivän on elohiiri ollut oikella silmän puolella. Olen ottanut muutaman päivän 2 tbl/pv magnesiumia, mutta ei vaan auta. Onko kyseessä neste vajaus?
Ei auta magnesium
Evil!
4283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olin siellä viitamiinin - palstaalla ja ehkä vahingossa jotenkin painoin väärää nappulaa ja tänne pistin tämän kysymyksen. No ei haittaa sillä minäkin olen tän ikäinen 40 plus.
Ei ole ollut elohiirtä aikoihin. Jostain oli muistuvina mieleen, että tyuollaiseen voi auttaa natriumin, elikkäs suolan käytön lisääminen. Normaali ruoka on tosin mun mielestä aina liian suolaista, mutta jotkut käyttävät suolaa oikeinkin paljon, mainiten syyksi mauttomuuden lisäksi lihaskrampit. Parikin tuttua maininnut, että kokeilleet aluksi magnesiumia ja kaikenlaista muuta, lopulta päätyneet lisäämään suolan käyttämistä. Jotain tekemistä sillä voi nestehukan kanssa olla, suola sitoo nestettä elimistöön jne.
Elohiirellä käsittääkseni taipumus häipyä aikanaan. Vaan jos vaivaa enenpikin, juttele lekurin kanssa. Nämät nettineuvot on vähän tällaisia mutu-pohjaisia olettamuksia, vakavammissa asioissa jopa vaarallisiakin. Nyt ajattelin mainita ton suolan, se ei ainakaan ole mitään myrkkyä.
=DW=
Ruokavalioni ei ole muuttunut mitenkään, joten yritän juoda vettä enemmän jospa se auttaisi. Ennen magnesium auttoi aika äkkiä, mutta ehkä nyt ei ole kyseessä magnesiumin puute.
Tää ei ole ihan normaali elohiiri, vaan jotenkin se koko ajan vetää lihaksia kiristäen.
Kiitos kuitenkin vinkistäsi* ;)
Kesäkuumalla Lidlin kivennäisvesi on auttanut alkaviin kramppeihin. Siinä on suoloja, ehkäpä paremmassa ja nopeammin imeytyvässä muodossa kuin jos suolaa ruokaasi lisäisit. Mutta jos lisäät, käytä merisuolaa.