Eläkepommi on ikäsyrjinnän tuote, ei todellinen pulma.

Suuria ikäluokkia, huoltosuhdetta ja väestön ikääntymistä käsitellään mediassa oudolla tavalla, ikään kuin ilmiö olisi tullut puskasta. Suuret ikäluokat syntyvät sotiemme veteraanien perheisiin heti sodan jälkeen ja sen noteerasivat myöhemmin eläkesuunnittelun asiantuntijat vuonna 1962 kun työeläkelaki laadittiin. Tämä ikäluokka oli helppo huomata, olivathan he jo silloin koulussa.

Myöhemmin tämä porukka teki töitä niin, että suomesta tuli hyvinvointivaltio. Mitään syytä ei ole syyllistää nykyistä seniorisukupolvea, monet ovat tehneet yli neljänkymmenen vuoden työuran, johon nykyään ei enää yletytä koska työnteko aloitetaan aiempaa myöhemmässä vaiheessa. Suuret ikäluokat ovat eläkkeensä ja terveydenhoitonsa työuransa aikana tienanneet ja nyt eläkkeellä voivat hyvällä omallatunnolla niistä nauttia.

Valitettava ikäsyrjintä näkyy jopa politiikkojen puheissa sekä teoissa ja siitä on syntynyt aiemmin senioripuolue joka parlamentaarisin keinoin pyrkii vastustamaan taloudellista ikäsyrjintää. Viimeksi professori Sirkka- Liisa Kivelän ja muiden asiantuntijoiden toimesta on perustettu senioriliike joka pyrkii torjumaan henkistä ikäsyrjintää järjestötyönä.

Huoltosuhde, josta budjettiriihessäkin oltiin huolissaan, on myös kunnossa. Maan eläkeasiantuntijan Eläketurvakeskuksen mukaan eläkeasiat ovat vuoteen 2050 saakka hyvin hallinnassa. Selvitystä tukee se, että Suomen työeläkevarallisuus on tällä hetkellä muhkeat 134 miljardia € ja keskimääräiset vuosituotot ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden kuluessa jopa viisi miljardia €.

Hyvästä tuotosta puolet voisi käyttää jo nyt eläkkeiden ostovoiman kohentamiseen ja näin saataisiin dynamiikkaa myös kuntatalouteen. Julkishallinnon talouden kannalta olisi viisaampaa myöntää eläkeläisten asumistukea, heidän omista rahastoistaan, sosiaaliluukun sijaan. Eläkevarallisuus on hankittu vuodesta 1962 lähtien nykyisten eläkeläisten työstä ja sitä on siivittänyt lisäksi hyvä sijoitusosaaminen.
9246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Todellakin eläkekertymä tulis käyttää työeätehneitten eläkeläisten hyväksi. Kuitenkin " MUSTA PILVI " kohosi " elon illanruskoon", kun AHONENEN ja kumppanit nosti ELÄKE YHTIÖITTEN JOHTEJIEN palkaa ylläätäin noin 600%, mikä antaa aihetta epäillä että eläke rahojamme HIMOITSEE aivan muut tahot kuin ne joille ne rahat kuuluisi !
Valppautta hyvät eläkeläiset meitä johtaviin virkamiehiin ja politikkojen toimintaan !

Äänestä

Taitaa olla enemmänki tulossa valtion velka pommi, se räjähtää eläkeläisten ja köyhän kansanosan silmille !

Äänestä
  • nii, meiän eläkerahat taitaa olla kreikalle lainattu, niinku monien muittenki maitten, siks noi valtiot takaa niit lainoja et sais oikeen rahan veke?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    nii, meiän eläkerahat taitaa olla kreikalle lainattu, niinku monien muittenki maitten, siks noi valtiot takaa niit lainoja et sais oikeen rahan veke?

    kerta kun rahaa hussataan, ostettiin takavuosina Saksasta sitä gumst-ilmaa (en ole varma oikeasta nimestä). Eläkerahat sijoitettiin taivaan tuuliin.
    Kovin on lyhyt muisti poliitikoilla. Seuraavaksi varmaan hussataan nyt Irlannin jälkeen Portugaliin, sitten Espanjaan, taitaa Suomi seurata samaa linjaa. Kataisen silmät kiiluvat entistä enemmän, kuka ketkä tulee apuun Suomen pelastamiseksi. Tuskin mikään maa.

    Äänestä

Hyvin Suomessa , Ruotsissa eläkkeet laskee jo kolmatta vuotta, ensi vuonna 4,3%, ei kylläkään minun.

Äänestä
  • ulkomaista vierastyövoimaa, joka nyt tullut eläkeikään, eli ulkomaille maksettavaa aikas paljon, Itsekkin olen saamapuolella, vaikkei siitä paljon käteen jää kun tuplaverotus.
    Monet on muuttanu takasin kotimaahansa. Sähän onnenpoika, kun ei eläkkeesi laske, lycka till.

    Äänestä

  • Hyvin 47 on eläkkeensä junaillu, onko entinen tai nykyinen päättäjä ?
    Päättäjillehän vain nousee palkat ja eläkkeet ! Muulle kansanosalle laskee kuin lehmän häntä !

    Äänestä

  • se on nyky oikeutta kirjoitti:

    Hyvin 47 on eläkkeensä junaillu, onko entinen tai nykyinen päättäjä ?
    Päättäjillehän vain nousee palkat ja eläkkeet ! Muulle kansanosalle laskee kuin lehmän häntä !

    Uusi eläkepolitiikka odottaa talkoolaisia www.senioripuolue.fi Tule räätälöimään uutta mallia leikkaukset pois ja yhdenvertainen verotus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


E.K Järvenpää kirjoitti:

Suuria ikäluokkia, huoltosuhdetta ja väestön ikääntymistä käsitellään mediassa oudolla tavalla, ikään kuin ilmiö olisi tullut puskasta. Suuret ikäluokat syntyvät sotiemme veteraanien perheisiin heti sodan jälkeen ja sen noteerasivat myöhemmin eläkesuunnittelun asiantuntijat vuonna 1962 kun työeläkelaki laadittiin. Tämä ikäluokka oli helppo huomata, olivathan he jo silloin koulussa.

Myöhemmin tämä porukka teki töitä niin, että suomesta tuli hyvinvointivaltio. Mitään syytä ei ole syyllistää nykyistä seniorisukupolvea, monet ovat tehneet yli neljänkymmenen vuoden työuran, johon nykyään ei enää yletytä koska työnteko aloitetaan aiempaa myöhemmässä vaiheessa. Suuret ikäluokat ovat eläkkeensä ja terveydenhoitonsa työuransa aikana tienanneet ja nyt eläkkeellä voivat hyvällä omallatunnolla niistä nauttia.

Valitettava ikäsyrjintä näkyy jopa politiikkojen puheissa sekä teoissa ja siitä on syntynyt aiemmin senioripuolue joka parlamentaarisin keinoin pyrkii vastustamaan taloudellista ikäsyrjintää. Viimeksi professori Sirkka- Liisa Kivelän ja muiden asiantuntijoiden toimesta on perustettu senioriliike joka pyrkii torjumaan henkistä ikäsyrjintää järjestötyönä.

Huoltosuhde, josta budjettiriihessäkin oltiin huolissaan, on myös kunnossa. Maan eläkeasiantuntijan Eläketurvakeskuksen mukaan eläkeasiat ovat vuoteen 2050 saakka hyvin hallinnassa. Selvitystä tukee se, että Suomen työeläkevarallisuus on tällä hetkellä muhkeat 134 miljardia € ja keskimääräiset vuosituotot ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden kuluessa jopa viisi miljardia €.

Hyvästä tuotosta puolet voisi käyttää jo nyt eläkkeiden ostovoiman kohentamiseen ja näin saataisiin dynamiikkaa myös kuntatalouteen. Julkishallinnon talouden kannalta olisi viisaampaa myöntää eläkeläisten asumistukea, heidän omista rahastoistaan, sosiaaliluukun sijaan. Eläkevarallisuus on hankittu vuodesta 1962 lähtien nykyisten eläkeläisten työstä ja sitä on siivittänyt lisäksi hyvä sijoitusosaaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu