Olen nuori tyttö, täytän ensi vuoden alussa neljätoista. Olen ollut koko ala-asteen syrjitty, sain kavereita vasta neljännellä luokalla rinnakkaisluokaltani. Vanhempani riitelivät jatkuvasti ja erosivat kun olin kahdeksan, joten myönnetään, käyttäydyin kahdella ensimmäisellä luokalla aika aggressiivisesti. Olen rauhoittunut huomattavasti niistä ajoista, nykyään minua ei meinaa saada hiiltymään millään :)
Nyt, kun olen siirtynyt ylä-asteelle, tuntuu siltä että syrjimiseeni on muitakin syitä..luokkani pojat sanovat että olen läski, ja että putoan lattiasta läpi kun kävelen. He nauravat kun menen käytävällä ohi, ja heittelevät musiikintunneilla kuminpalasia hiuksiini. Onhan minulla lievästi ylipainoa, 155cm/65kg, mutta en minä edes näytä niinkään kauhean lihavalta. Vai näytänkö? Onko tuo oikeasti tosi paljon? Olenko ruma? Varmasti, olen lyhyt ja läski..en minä tiedä, ahdistaa kun ei tiedä miksi kiusataan. Opettajat ja äiti sanovat että se kuuluu poikien normikäytökseen tuossa iässä, mutta meikäläinen tulee silti toimeen useamman pojan kanssa(neljä niistä on meidän luokalla).
Äh, selitän taas epäselvästi asioitani..mutta toivon, että joku ymmärtää mitä tarkoitan ja miltä minusta tuntuu..asiallisia vastauksia, takk fyrir :)
Eikö tästä pääse ikinä eroon?
3
491
Vastaukset
- katdfghji
Mulla on ihan sama juttu, olen ollut syrjitty jo monta vuotta, olen myös 14v. aina yksin välitunnit jouduin seisoo ja sillee.. munki vanhemmat on eronnu.. et oo mikään lihava, lievästi ylipainoo saa olla, kasvat vielä pituuttakin ja sun ei tartte laihduttaa ollenkaan. Ite oon paljo lihavempi 163/70kg. Sit ku pituuttakin tulee nii ei sulla enää oo mitää ylipainoo=) Ees mä, vaikka painankin noin paljon, en näytä lihavalta. Rumuus ja lihavuus on eri asia, ite en käytä mitään muotivaatteita, vaikka muut käyttävät. Olen silti ihan nätti ja söpö tyttö. Kannattaa kattoo, että on puhtaat ja siistit vaatteet kumminkin. Ja toi ei oo mitää normi käytöstä tossa iässä, pojat tulee kuule kattoo ulkonäköö koko elämänsä ajan-,- Jos oot muuten mukava tyttö, nii uskon et saat kamuja, ite oon saanu ylä-asteella muutaman kamun, vaikka mulla onki sosiaalisuuspelkoi ja muita ahdistuksii..
Voin sanoo et ymmärrän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, tsemppii sulle ihan kauheesti=) Kiusaaminen ei koskaan lopu, vaikka sille tekis mitä.
- ...
Mä en jotenkin usko, että kiusaajaluonteiden ihmissuhteet olis muuta kuin pinnallisia ja niissä on kyllä jännitteitä, vaikka ne pyritäänkin ulkopuolisilta peittämään. Hakeutukaa te vain muiden tervehenkisten pariin, ei niitä tartte monta olla, kun tulee jo tasapainoa mielialaan. Aina kannattaa pyrkiä ajattelemaan oikein eli vahvistaa sisäistä itseään, niin ei ole kaikkien tuulenpuuskien heiteltävänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609